Tähän aikaan kahden viikon kuluttua tiedämme vaalituloksen. Nyt painetaan täysillä ja sivuille ei vilkuilla.
Tänään bussipysäkeille putkahtivat meidän ensimmäiset ulkomainokset. On oikeastaan aika pelottavaa nähdä itsensä jättiläismäisissä mainoksissa. Hampaani ovat pienen kännykän kokoiset! Toivottavasti ihmiset eivät säikähdä.
Lähdimme Minna Karttusen ja Henrik Ruson kanssa aamulla Heinolaan. Vettä satoi oikein kunnolla ja lämpöasteita oli viisi. Eihän siellä torilla tietenkään porukkaa ollut. Ikävä juttu torimyyjille. Kiertelimme kojuja Piitun kanssa ja juttelimme mukavia.
Heinolan jälkeen suuntasimme Tuusulaan Hyrylän markkinoille. Siellä paistoi aurinko ja tori oli täynnä väkeä. Paikalliset kokoomusvaikuttajat olivat täydessä vauhdissa. Kokoomuksen teltat dominoivat torin poliittista toimintaa. Pitää vain nostaa hattua Tuusulan Kokoomusväelle. Todella ammattimaista toimintaa.
Tuusulasta siirryimme Sipooseen, jossa meillä oli pienimuotoinen Kokoomuksen ?picnic?-tilaisuus. Olin todella otettu siitä, että Hanna-Leena Hemming ja Leena Harkimo olivat tulleet paikalle. Pidin pienen alustuksen EU-asioista, jonka jälkeen meillä oli vilkas keskustelu.
Oli kiva kiertää Minnan ja Henrikin kanssa. Juttelimme niitä näitä. Tämä olisi todella yksinäistä puuhaa ilman tiimiläisiä.
Kävin illalla vielä Kirsillä, Sakulla ja Siirillä grillaamassa. Oli mukava istua rauhallista iltaa. Tein vähän syntiä, koska rikoin ”kuivan kampanjan” käytännön nauttimalla lasillisen punkkua. Syytän tästä tietenkin Kirsiä, joka pakotti minut juomaan sen lasillisen.
Ruoan jälkeen kävin vielä Sakun kanssa kiinnittämässä jättiläismäisen banderollin Huopalahdentien sillalle, siihen kohtaan josta käännytään Turun moottoritieltä kaupunkia kohti. Vettä satoi ja oli kylmä, mutta siellä se banderolli nyt roikkuu. Meillä on samanlaiset Keskuskadulla ja Espalla.