Tänään kaikki neljä valiokuntaani kokoustivat samaan aikaan. Onneksi sentään aamulla sain keskityttyä vain perustuslakivaliokuntaan.

Saksan ulkoministeri Walter Steinmeier kävi kertomassa meille puheenjohtajamaan suunnitelmista. Hän esiintyi vakuuttavasti, ilman papereita. (Eihän sitä voi muuta entiseltä virkamieheltä edellyttää…).

Saksalaiset panostavat perustuslakiin tosissaan. Samaan aikaan he valmistelevat julistusta Rooman sopimuksen 50-vuotisjuhlien kunniaksi.

Jälkimmäinen julkaistaan maaliskuun lopulla ja siinä käydään lyhyesti läpi EU:n saavutuksia, nykytilaa ja tulevaisuutta. Itse en odota julistukselta ihmeitä, mutta hyvä, että sellainen tehdään. Pistää päämiehet pohtimaan EU:n syntyjä syviä.

Vasemmalta perustuslakivaliokunnan virkamiespomo Peter Schiffauer, puheenjohtaja Jo Leinen ja ulkoministeri Walter Steinmeier.

EU:n perustuslaki on nukkunut ruususen unta. Nyt on kuitenkin liikehdintää ilmassa.

Madridissa järjestetään perjantaina kokous, johon osallistuvat ne maat, jotka ovat ratifioineet perustuslain. Näiden lisäksi myös Irlanti ja Portugali pääsevät mukaan leikkiin, koska heitä pidetään perustuslain ”kavereina”.

Tapaamista voi pitää provokaationa niitä maita kohtaan, jotka eivät ole vielä hommaansa hoitaneet. Oli miten oli, se on etujoukon tapa ilmaista, että ”ei tätä sopimusta nyt lähdetä ihan tuosta vaan muuttelemaan”. Ranska, Hollanti, Puola ja Britannia eivät tietenkään ole innoissaan Madridin pippaloista.

Itse asiassa kokous on historiallinen. Ei tule mieleen vastaavaa tapaamista, josta perustajamaat Ranska ja Hollanti olisivat jääneet rannalle.

Eurooppa-ministeri Lehtomäki matkustaa Madridiin. Jälleen yksi lisäargumentti sen puolesta, että Suomenkin kannatti ratifioida sopimus. 

En halua tässä tyhjentää pajatsoa, koska kirjoitan aiheesta parhaillaan kolumnia. Totesin kuitenkin puheenvuorossani tänään, että pöydällä on kolme vaihtoehtoa:

1. Avant garde, eli 18 maan etujoukko maista, jotka ovat perustuslain hyväksyneet. Tämä on tietysti provokaatio. Taisi olla hyvä sellainen, koska Ranskan telkkari tuli heti haastattelemaan…

2. Minisopimus, eli perustuslain pilkkominen erilaisiin osiin ja pöytäkirjoihin. Tämä olisi pelkkää silmänlumetta. Kun meikin pesee pois, niin jäljelle jää sama vanha teksti.

3. Sopimus plus, eli perustuslaki ja vähän lisää. Mitä se ”vähän lisää” voisi olla? Esimerkiksi ilmastonmuutos, energia, maahanmuutto ja sosiaalipolitiikka.

Puheenvuorossani ehdotin myös, että tuo ”Berliinin deklaraatio” pitäisi valmistella avoimesti. Ei siitä mitään tule jos joku virkamiesryhmä konsultoi virkamiehiä ja kirjoittaa sitten liuskan verran latteuksia.

Näin kävi Suomen ”legendaariselle” Millenium-deklaraatiolle, jonka valmistelimme puheenjohtajuuskautemme päätteeksi vuonna 1999. Kaikki muistaa sen varmasti…tai sitten ei. Teksti jäi unholaan jo seuraavana päivänä, vaikka se ihan hyvä olikin.

Ehdotin, että uuden deklaraation voisi valmistella netissä. Siitä vaan koululaiset, opiskelijat, kirjailijat, ammattilaiset ja kaikki kynnelle kykenevät rustaamaan julistusta EU:n tulevaisuudesta.

Fiksu puheenjohtaja valitsisi parhaita paloja. Steinmeier ainakin sanoi pitävänsä ajatuksesta, mutta hänen vieressään istunutta EU-suurlähettilästä ei hymyilyttänyt…

PS. Kävin eilen hammaslääkärissä leegotarkastuksessa. Näissä hampaissa on tietenkin aika paljon lääniä tarkastettavana, mutta onneksi reikiä oli nolla. Peruspuhdistuksen jälkeen hammaslääkäri heitti pommin. Kehotti olla juomatta kahvia vuorokauden verran!

Aamun tuplaespresso oli jäänyt vetämättä ja pelkäsin pahinta…Ja niin siinä sitten kävi. Kofeiiniaddiktille iski iltapäivällä aivan armoton päänsärky. Taas muistutus siitä, että kahvi ei ole mikään ihan kevyt aine. Jos et usko, niin kokeile kahvi- tai cokislakkoa…Mitäköhän elintarvikevirasto sanoisi jos kofeiini tuotaisiin tänä päivänä uutena tuotteena markkinoille? Veikkaan, että stop-kylttiä pukkaisi.

Comment

required