Hanna Laurén kyseli eilen EU-tulevaisuuspuheenvuoroni runkoa. Se löytyy alta. Suunnilleen tämän mukaisesti puhuin.
EU ja globaali muutos: EU-tulevaisuusseminaari 1.10.2009
MUUTOSTRENDIT
a) Talouskriisi kiihdyttää moninapaistumista
Talouskriisi on osunut voimakkaimmin läntisiin teollisuusmaihin, ja kehittyvien maiden arvioidaan nousevan kriisistä keskimääräistä nopeammin. Tätä kautta kriisi vauhdittaa jo pidempään jatkunutta tuotantorakenteiden ja taloudellisen vallan uusjakoa.
Yhdysvaltojen dominanssi maailmantaloudessa ja ?politiikassa heikkenee. Tähän vaikuttavat pienentyvät resurssit (ml. velkaantuminen), liittovaltion riippuvuus ulkomaisesta pääomasta (etenkin Kiina), sekä USA-vetoisen finanssi- ja talousmallin kyseenalaistaminen.
Kiina ja Intia jatkavat kuopan jälkeen nousuaan. Kuluvana vuonna kiinan BKT:n ennustetaan kasvavan yli 7% ja Intian yli 5%, joskin varsinkin Kiinassa merkittävä osa kasvusta johtuu massiivisesta elvytyksestä. Ero koko maailman kasvuennusteeseen (negatiivinen, -1,4%, IMF/ Heinäkuu 2009) on silti suuri.
Venäjän yksipuolinen talous supistuu kuluvana vuonna voimakkaasti ja investoinnit ovat pysähtyneet. Toisaalta maa pyrkii aktiivisesti vahvan kansainvälisen aseman palauttamiseen. Suurista kehittyvistä maista Venäjä onkin eräänlainen jokeri: lähivuosien kehitystä on kaikkein vaikein ennustaa.
b) Globaalihallinta uudistuu, mutta odotettua epäyhtenäisemmällä tavalla
G20 on jo korvannut G7/8:n talousyhteistyön ensisijaisena foorumina (vrt. Pittsburghin G20-kokous). IMF/WB:ssä kehittyvät maat ottavat lisää valtaa ja vastuuta. Myös maailmankaupassa ne ovat ottaneet pallon haltuun ja käytännössä pyörittävät WTO-neuvotteluprosessia. YK:ssa muutokset ovat toistaiseksi olleet hillitympiä.
Globaalihallinnan muutokset eivät kuitenkaan tule olemaan kertaluonteinen tai ?ylhäältä johdettu? prosessi. Uutta Bretton Woodsia on turha odottaa. Uusille hallintamekanismeille on ominaista monitasoisuus, joustavuus ja tietty epävirallisuus (vrt. Penttilän ?multilateralism light?). Ei-valtiollisten toimijoiden rooli tulee myös entisestään kasvamaan.
c) Politiikka palaa talouteen
Talous ja politiikka ovat viime vuosikymmeninä trendinomaisesti erkaantuneet toisistaan useimmissa maissa. Varsinkin 1990-luvun alkupuolelta lähtien talouden erottaminen valtiosta on edennyt nopeasti deregulaation ja liberalisoinnin kautta.
Talouskriisin seurauksena talouden ja politiikan suhde on muuttumassa kahdella tavalla:
1) Uusliberalismi antaa tilaa lisääntyvälle valtion ja politiikan roolille taloudessa;
2) Varsinkin kehittyvien- ja kehitysmaiden näkökulmasta USA-vetoinen, itsesääntelyyn pohjautuva talousmalli on menettänyt uskottavuuttaan. Talouskriisistä voittajina selviytyvien valtioiden arvot ja yhteiskuntamalli näyttävät entistä houkuttelevammilta. Demokratian ja markkinatalouden välinen yhteys saatetaan osittain kyseenalaistaa.
d) Ilmasto-, energia ja luonnonvarat muovaavat radikaalisti kansainvälisen politiikan agendaa
Ilmastonmuutos ja kehittyvien maiden kasvu siirtävät ilmastoa ja luonnonvarojen hyödyntämistä koskevat asiat pysyvästi kv. politiikan ytimeen. Kilpailu energiasta, elintarvikkeista, vedestä ja raaka-aineista kiihtyy. Arktisten alueiden merkitys kasvaa.
Muutokset vaikuttavat kansainväliseen yhteistyöhön sekä positiivisesti että negatiivisesti:
1) Toisaalta globaaliongelmat edellyttävät globaaleja, monenkeskisiä ratkaisuja, ?jos dinosaurusten kohtalo halutaan välttää?; 2) Mutta toisaalta kasvava kilpailu resursseista voi tukea nationalismia ja poliittista epävakautta, varsinkin entuudestaan kriisiherkillä alueilla.
e) Talouskasvun perusta joudutaan keksimään uudelleen
Kriisit pakottavat päättäjiä etsimään uusia talouskasvun lähteitä, uutta talouden paradigmaa. Suureen energiankulutukseen pohjautuva perinteinen teollisuus ei päästövähennysten maailmassa vedä. Palvelusektorin kasvupotentiaali on varsinkin kehittyneissä maissa viety melko loppuun. Vaihtoehdoksi haetaan ympäristö- ja energiateknologiaa, tai laajasti ottaen ?vihreää taloutta? (green economy).
Thomas L. Friedman siteeraa Kiinan siirtymistä kohti vihreää taloutta ?uudeksi Sputnikiksi? (New York Times, 27.9.2009). Kyseessä on jo alkanut kehitys, joka havahduttaa kehittyneet maat ja laittaa vauhtia vihreän talouden rakentamiseen Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Menestyminen talouden perustan muokkaamisessa ja uuden teknologian käyttöönotossa on lähivuosina elintärkeää.
Bottom line:
Kun maailmanhistoriaa tarkastellaan muutaman vuosikymmenen päästä, 2010-luku tulee näyttäytymään historiallisesti merkittävänä siirtymänä, transitiovaiheena.
Tällaisen vaiheen aikana passiivisuus ei ole optio. Joko olemme mukana muutoksessa ja hyödynnämme sen Euroopan eduksi. Tai sitten ajaudumme paitsioon.
2) Euroopan sisäinen haaste: taloudellisen ja yhteiskunnallisen voiman mobilisaatio
Ongelmat
Talousmaantieteessä Eurooppa kuuluu lähtökohtaisesti globaalin rakennemuutoksen häviäjiin. Resursseja siirtyy jatkossakin ?lännestä itään?. Kilpailu kiristyy. Talouskriisin pohjat on ehkä nähty, mutta julkisen talouden tasapaino on monissa EU-maissa heikko ja paukkuja uuden kasvun tukemiseen vähän.
Talouden politisoituminen luo poliittisia riskejä ja konflikteja sekä Euroopassa, lähialueilla että globaalilla tasolla. Ilmastopolitiikan taakanjako rasittaa EU-maiden yhtenäisyyttä. Venäjällä, Keski-Aasiassa ja Lähi-idässä politiikkaa tehdään kaasun ja öljyn kautta. Kehittyvien maiden nopea kasvu luo paineita protektionismiin ja taloudelliseen nationalismiin.
Euroopalla on myös taakkanaan vanheneva väestö.
Mahdollisuudet
Vastoin yleisiä odotuksia (vrt. lehtikirjoittelu kansainvälisessä mediassa etenkin loppusyksystä 2008), talouskriisi näyttää luoneen edellytyksiä EU-yhteistyön syventämiselle. Lissabonin sopimus on menossa läpi Irlannissa. Euro on muuttunut muodikkaaksi, kun varsinkin kriisistä kärsineet pienet maat pyrkivät sen piiriin. EU:n ovella odottaa uusia jäseniä. Nationalismi on pysynyt aisoissa. Monet maat näyttävät päätelleen, että globaalit markkinavoimat on parempi kohdata muiden kanssa kuin yksin.
Kriisit luovat tilaisuuden uudistumiseen ja poliittisten prioriteettien muuttamiseen. EU:n taloutta on pidetty vähemmän joustavana ja uudistumiskykyisenä kuin esimerkiksi Yhdysvaltojen taloutta. Taustalla mm. erilainen julkisen sektorin rooli ja tietyt sääntelyperinteet. Talous- ja ilmastokriisi on ulkoinen impulssi, joka avaa mahdollisuuden uudistumiseen. Näin on tietyiltä osin tapahtumassa myös keskeisissä kilpailijamaissa.
EU:lla on mahdollisuus asemoida itsensä uuden, vihreän globaalitalouden edelläkävijäksi. Eurooppalainen talous- ja yhteiskuntamalli on menettänyt talouskriisissä ehkä jonkin verran loistoaan. Mutta matalapäästöisen talouden alueella Euroopan imago voi olla huippua. Ilmastopolitiikassa olemme johtava toimija. Euroopalla on korkeaa teknologista osaamista. Energiankulutuksemme ? ja ennakoitu kulutuksen kasvu ? on kilpailijamaihin nähden järkevällä tasolla.
3) EU:n ulkoinen haaste: todellisen toimintakyvyn rakentaminen
Ongelmat
EU on viettänyt liikaa aikaa omien institutionaalisten uudistusten parissa. Seurauksena resurssien tuhlaus ja kansalaisten vieraantuminen. Jos organisaatio käyttää vuosia lähinnä oman organisaationsa viilaamiseen, se ei voi olla kadunmiehen näkökulmasta kiinnostava tai edes ymmärrettävä.
EU:n ulkopolitiikassa suunnittelu- ja aloitteentekokoneisto on heikko, ja osittain tästä syystä aito ulkopoliittinen keskustelu puuttuu. Ulkoministerien kokouksissa keskustellaan usein yksittäisten jäsenmaiden ongelmista tärkeiden yhteisten asioiden sijaan.
Useat muutokset muovaavat nyt samanaikaisesti kansainvälisen järjestelmän perustaa. Tässä tilanteessa passiivisuus ulkopolitiikassa voi johtaa isoihin ongelmiin. Jos EU:lla on joskus ollut varaa olla käyttämättä globaalia vaikutusvaltaa, nyt tätä mahdollisuutta ei enää ole. Riskit ovat kasvaneet.
Mahdollisuudet
Lissabonin sopimus on pulkassa ? olettaen että Irlannin äänestystulos on perjantaina positiivinen. Tämä mahdollistaa siirtymisen eteenpäin itse asiaan eli EU:n ulkopolitiikkaan ja konkreettisiin tavoitteisiin suhteessa ympäröivään maailmaan.
Uusien globaaliongelmien ratkaisussa tarvitaan välineitä, jotka Eurooppa periaatteessa hallitsee (politiikkakoordinaatio, parhaat käytännöt, monitasoinen ja joustava yhteistyö). EU:lla on oman integraatiokehityksensä kautta kokemusta normaalia syvemmästä ja monipuolisemmasta kansainvälisestä yhteistyöstä. Tämä on Euroopalle mahdollisuus ja markkinarako.
EU on välttämätön osa lähes kaikkien maailmanpolitiikan suurimpien haasteiden ratkaisua. Vaikutusvaltamme on vain osattava muuntaa konkreettisiksi aloitteiksi ja vaikuttamiseksi eri sektoreilla.
Mitä pitäisi tehdä?
Lissabonin sopimuksesta otettava kaikki irti. Vahva presidentti, ulkoministeri ja ulkosuhdehallinto, jotka toimivat vahvoina aloitteentekijöinä EU:n ulkopolitiikassa. Jos EU todella haluaa lisää globaalia vaikutusvaltaa, sen on myös otettava tämä rooli ja esiinnyttävä kansainvälisillä foorumeilla yhdellä äänellä.
Vihreästä, puhtaasta taloudesta Euroopan kasvun kivijalka. Historiasta tiedämme, että talouden murrosvaiheissa julkisella sektorilla voi olla merkittävä ohjaava rooli (lähihistoriassa mm. Suomen telesektori 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa). Tiedämme myös, että ensimmäisenä liikkeellä oleva yleensä korjaa potin. Lissabonin strategian (siis ei sopimuksen) kuva globaalista kilpailusta on vanhentunut. EU tarvitsee uuden näkemyksen, joka huomioi muuttuneet olosuhteet.
3. Yhteinen talouspolitiikka nostettava uudelle tasolle. Talouskriisi on osoittanut, että pelkkä sisämarkkina ei riitä. Mutta se on myös osoittanut, että EU:lla olisi nyt todennäköisesti kaikkien aikojen parhaat mahdollisuudet syventää yhteistä talouspolitiikkaa. Tästä on osoituksena esimerkiksi pankkitukien koordinaatio viime syksynä. EU tarvitsee myös nykyistä kattavamman yhteisen energiapolitiikan, alkaen toimivista energiamarkkinoista. Toimiva energiapolitiikka tulee nähdä tärkeänä osana Euroopan talouden siirtymistä matalapäästöiseen kauteen. Se on myös energiaturvallisuuden ja EU:n yhteisen ulkopolitiikan kehityksen kannalta oleellinen tavoite.
4. EU:n laajentumista jatkettava ja naapuruuspolitiikkaan luotava tavoitteellinen ote. Yhteistyötä on syvennettävä ja Unionin on otettava konkreettisemmin vastuuta lähialueistaan. Talouskriisin aikana näin ei ole aina ollut.
5. EU:n rahoituksesta käytävä entistä avoimempaa keskustelua. Kun ajatellaan Euroopan suurimpia haasteita, ilmeistä on, että rahojen jakautuminen ei tällä hetkellä ole optimaalista. Ja jotta voimme priorisoida, meidän täytyy myös kyseenalaistaa. Jostakin on voitava luopua.
