Brysselin työviikko kallistuu kohti loppuaan. Perjantaina olen Suomessa – avaamme kokoomusmeppien EU-kiertueen. Tavoitteenamme on kiertää Suomea joko erikseen tai yhdessä joka perjantai. Tämä on yksi tapa tehdä EU:ta tutuksi.

Keskiviikkona ja torstaina olin perustuslakivaliokunnassa. Nautin. Institutionaaliset kysymykset ovat tuttuja. Keskusteluun on helpompi osallistua, kun ainakin luulee tietävänsä mistä on kyse.

Perustuslakivaliokunnassa keskustelimme Richard Corbettin ja Iñigo Mendez de Vigon perustuslakimietinnöstä. Lisäksi puhuimme budjetista, komissaarien kuulemisesta ja perustuslaillisen sopimuksen ratifioinnista. Kuulimme myös Hollannin ulkoministerin, Ben Botin, selostuksen puheenjohtajamaan suunnitelmista.

Melkein kaikki olivat sitä mieltä, että Euroopan parlamentin pitää puolustaa perustuslakia. Se on huomattava parannus aikaisempiin sopimuksiin. Näinhän se on. uusi sopimus ei tietenkään ole täydellinen, mutta kyllä se tehostaa ja selkeyttää nykyjärjestelmää.

Kukaan ei halua puhua siitä, mitä tapahtuu jos joku jäsenmaa ei hyväksy sopimusta. Yritin tivata Ben Botilta vastausta tähän kysymykseen, mutta hän tyytyi toteamaan, että siihen ongelmaan puututaan vasta jos joku äänestää sopimusta vastaan. Niinpä…

Oma veikkaukseni on, että sopimus kaatuu jossain jäsenmaassa. Sen jälkeen ajaudutaan poliittiseen kriisiin. Ei kuitenkaan kannata aliarvioida unionin kykyä selviytyä kriisistä. Oletan myös, että kriisin syvyys on pitkälti riippuvainen sopimusta vastaan äänestäneen maan koosta. Mitä suurempi maa, sen suurempi ongelma.

Käsittelimme valiokunnassa myös julkilausumaa, jossa kehotettaisiin järjestämään kansanäänestykset samalla viikolla. Ajatus on jalo, mutta veikkaan, että käytännössä se ei onnistu. Tässäkin parlamentin pitäisi olla varovainen – jäsenmaita ei kannata neuvoa näin arkaluontoisissa asioissa.