Aina välillä on sellaisia päiviä, että homma ei oikein tahdo ottaa kulkeakseen. Tänään oli sellainen.
En tiedä mikä painaa. Voi olla, että 2,5 kuukautta kestäneen keittiöremontin viimeiset vaiheet aiheuttavat stressiä.
Yhtäkaikki päivä on pulkassa. Aamulla kävin eri ensi viikon täysistuntoa valmistelevissa kokouksissa. Ensi viikon tärkeitä aiheita ovat muun muassa Bulgaria, Romania, Turkki, julkiset palvelut ja parlamentin sijaintipaikka.
Ranskan television haastattelussa yhdessä kollegani Jacques Toubonin kanssa.
Kävimme ryhmässä myös keskustelun palveludirektiivistä. Pysyin tiukalla linjalla. Kompromissi on kompromissi ja siihen ei kaivata mitään lisäyksiä. Tämä linja pitänee.
Saimme myös kerättyä porukkaa vodkakoalitioon. Muutosehdotukset pitää lähettää huomiseen mennessä.
Jyväskylän kaupunginhallitus on käymässä Brysselissä. Vietimme mukavan juttutuokion yhdessä. Lisää kaupunginhallituksia Brysseliin!
Iltapäivällä osallistuin Ranskan television (France 2) nauhoitukseen yhdessä Jacques Toubonin kanssa. Aiheena Turkki. Olemme Jacquesin kanssa hyviä kavereita, mutta varmaan lähes kaikesta eri mieltä.
Tällä kertaa kiistelimme Turkin EU-jäsenyydestä. Minä kannatin ja Jacques vastusti. Ei ollut helppoa argumentoida natiivia vastaan ranskaksi, mutta kai se jotenkin meni. Ohjelma lähetetään perjantain ”aamutelkkarissa” kello 7.10.
On ollut ilo osallistua lukuisiin haastatteluihin ja keskusteluihin kansainvälisessä mediassa. Kielitaidosta on hyötyä. Ei haastattelut varmaankaan maailmaa mullista, mutta toivottavasti luovat jonkinlaista suomikuvaa.
Sarja jatkuu huomenna BBC Worldin suorassa radio-ohjelmassa, joka lähetetään klo. 19.00 paikallista aikaa. Aiheena Bulgarian ja Romanian EU-jäsenyys.
Reuters halusi myös TV-tilaisuuteen, jossa järjestetään vodkamaistiaiset. Eli sokkona pitäisi maistella vodkaa ja kertoa mistä raaka-aineista se on tehty. Kieltäydyin kunniasta.
Mielestäni se on typerä tapa käydä vodkakeskustelua. Eihän poliittikoihin voi luottaa, varsinkaan heidän makuaistiinsa…