Väsynyt olo. Pari lyhyttä yötä. En ole ehtinyt kuntoilla tällä viikolla. Tiukka aikataulu ja paljon asioita työpöydällä. Pitää oppia hallinnoimaan ajankäyttöä paremmin.
Aamulla sain hoidettua rästejä. Lähetin kommentteja Antti Satulin muistokirjan eri lukuihin. Enää muutama luku jäljellä. Kahden viikon sisällä ensimmäinen käsikirjoitus on kustantajalla.
Aamupäivällä puhuin myös Puolan parlamentin (Sejm) edustajille perustuslakivaliokunnan toiminnasta. Ihan mielenkiintoinen keskustelu, josta huomasi, että puolalaiset kansanedustajat haluavat oppia enemmän EU-parlamentin toiminnasta.
Olin lounaalla vanhan kollegani Sylvie Goulardin kanssa. Hän oli myös Prodin neuvonantajaryhmän jäsen.
Seurassamme oli kolme EU-toimittajaa arvovaltaisista lehdistä: Le Monde, Figaro ja Financial Times Deutschland. Keskustelimme lähinnä Turkista.
Sylvie on juuri julkaissut kirjan Turkista. Hän vastustaa voimakkaasti Turkin EU-jäsenyyttä. Le Monden toimittaja tuki Sylvietä. Me muut opponoimme. Vilkas keskustelu.
Iltapäivä kului perustuslakivaliokunnassa, jossa keskustelimme Corbettin ja Mendez de Vigon mietinnöstä. Siitä tulee Euroopan parlamentin kanta EU:n uudesta perustuslaista. Mietintö on hyvä ja tuin sitä, vaikka ehdotin siihen paljon muutoksia.
Huomenna on taas täysi päivä. Illalla lennän Suomeen. Perjantaina olen meppikiertueella Helsingissä, Espoossa ja Vaasassa. Olen oravanpyörässä…