Taidan olla huono penkkiurheilija. Olen ottanut Suomen vaisun olympiamenestyksen ihan liian henkilökohtaisesti. Kun joku suomalainen epäonnistuu, niin petyn suunnattomasti.
Suzanne on katsonut touhuani lähinnä huvittuneena…tai ehkä huolestuneena.
Emiliekin kysyi eilen miksi Pappa puhisee ja tuhisee kun Tanja Poutiainen jää pujottelussa kuudenneksi. Yritä siinä nyt sitten nelivuotiaalle selittää miksi Pappa käyttäytyy kuin nelivuotias, jolta on varastettu karkki.
No, eilen saatiin vähän balsamia haavoille. Ensin voitettiin USA lätkässä. Luulin, että ottelun näkisi suorana joltain kanavalta, mutta eipä näkynyt.
Tulospalvelu pelasi tekstareilla, mutta lopussa enään malttanut odotella. Soittelin jatkuvasti isälleni.
Lätkämatsin jälkeen oli sitten curlingin vuoro. En olisi ikinä uskonut, että innostun curlingista, mutta niin siinä vain kävi. Voi tietenkin olla, että muutan myös suhtautumistani nurmikeilailuun…
Katsoimme ottelua suorana BBC:ltä. Selostajalla oli vähän vaikeuksia Markku Uusipaavalniemen nimen ääntämisessä. Lopuksi häntä kutsuttiin vain ”Markuksi”.
Curling piireissä Uusipaavalniemi on joko ”M-15” tai ”U-15”. Numero symboloi sukunimen viittätoista kirjainta.
Hyppäsin sohvalta tuulettamaan kun Uusipaavalniemen viiemeinen heitto osui nänniin. Voitto oli sinetöity.
Suzanne kannatti Britannian joukkuetta. Nähtyään reaktioni hän totesi diplomaattisesti: ”Perhaps it was better that Finland won. It should cure your general Olympic blues”. Aviokriisi vältettiin….
PS. Uusipaavalniemi on muuten ihan Matti Vanhasen näköinen, eikö olekin?
