Oliver on ollut kotona kaksi yötä ja kaksi päivää. Perhedynamiikka on mennyt ihan uusiksi, mutta ei tämä niin vaikealta tunnu. Rauhallisia hetkiä ei kyllä enää ole. Emilie vaatii entistä enemmän huomiota. Se on ymmärrettävää. Hän ei ole kuitenkaan vielä ollut mustasukkainen Oliverille. Päinvastoin.
Olemme päässeet takaisin vauvarutiineihin: vaipanvaihto, imetys (siis Suzanne imettää…), kylpeminen, vauvatahnat, maitopumpun sterilointi, yöheräämiset, jne. Nopeasti ne kaikki muistuvat taas mieleen. Tällä kertaa taidamme kuitenkin hoosata paljon vähemmän kuin viimeksi.
Yhden uuden ulottuvuuden olemme kuitenkin saaneet kokea. Pojat pissaavat paljon pidemmälle kuin tytöt. Olemme jo useaan otteeseen saanet Oliverin yllätysruiskusta. Pesukone jyllää.
Eilen illalla oli todellinen Pappa-tunne. Suzanne ja Emilien olivat menneet nukkumaan ja löhösin sohvalla verkkareissa. Oliver nukkui sylissäni, siemailin punkkua ja katselin Mastersia telkkarista.
Olemme saaneet paljon onnitteluja Oliverin syntymän johdosta. Jopa Presidentti Halonen lähetti sähköpostin – 20 minuuttia sen jälkeen kun olin lähettänyt hänelle kuvan Oliverista. Tyypillistä Tarjaa. Hänellä on aina ollut iso sydän. Hän lupasi myös kertoa ilouutisen Pentille, ”kunhan hänet jostain löydän”.
Saimme myös tekstarit Toni Söderholmilta, Mikael Forssellilta, Marjo Matikainen-Kallströmiltä ja Sari Multalalta. Toni lupasi voittaa pronssin Oliverin kunniaksi. Hän piti lupauksensa – IFK voitti pronssiottelun HPK:a vastaan. Miklu lupasi omistaa kaikki maalinsa Manchester Unitedia vastaan Oliverille. Saas nähdä miten käy.
