Espanjalaiset äänestivät selkeästi uuden EU-perustuslain puolesta. Liki 80 prosenttia puolesta, 15 vastaan ja 5 prosenttia äänesti tyhjää. Äänestysprosentti oli 42. Aika vaisu, mutta ei katastrofaalinen. Toivotaan, että tästä kansanäänestyksestä lähtee liikkeelle myönteisten kansanäänestysten aalto.
Tänään kävimme Heather Grabben luona lounaalla. Heather on vanhoja tutkijakavereita. Nyt hän on Olli Rehnin kabinetin jäsen.
Lounasporukka oli kaikin puolin mielenkiintoinen. Heatherin mies, Andrew, on arkeologian proffa Oxfordissa. Toinen vanha tutkijakaveri, hollantilainen Steven Everts, oli myös lounastamassa. Hän on nykyään Javier Solanan kabinetissa. Stevenin vaimo, Virginia, on tuottajana BBC:llä.
Ennen muinoin olisimme varmaan keskustelleet pitkään ja hartaasti politiikasta. Nyt pääaiheena olivat lapset, kuten nykyään lähes aina…
Viikonloppuna meistä tuli virallisesti keski-ikäinen pariskunta. Olemme taistelleet sitä vastaan kolme vuotta, mutta sitten se oli pakko ostaa: tila-auto, ja kaiken lisäksi vielä ranskalainen sellainen. Kaikki on menetetty! Paluuta nuoruuteen ei enää ole.
Illalla kävimme Emilien ja Suzannen kanssa ”Disney on Ice”- showssa. Vakuuttava näytös. Taisimme Suzannen kanssa nauttia eniten Emilien liikkeistä ja ilmeistä. Hän eli täysillä mukana.
Huomenna aamulla suuntaamme Lauri Tieralan, Jani Johanssonin ja Miikka Niemisen kanssa Strasbourgiin. Edessä on normaalin vauhdikas viikko. Poliittisesti se ei ole seksikäs, koska päähuomio lienee Bushin Eurooppa-vierailussa.