Neuvottelut Kreikan pyytämästä tukiohjelmasta lähtevät liikkeelle, kun teimme asiasta päätökset torstaina euroryhmässä ja perjantaina Euroopan vakausmekanismin hallintoneuvostossa. Samalla Suomen kannat neuvottelujen aloittamisesta voitiin julkistaa. Hyvä niin. Olen aina avoimuuden kannalla. Asiakirjat löytyvät eduskunnan sivuilta.

Kantamme oli tiukka, kuten olen matkan varrella sanonut moneen otteeseen. Suomen toimintalinja on kuitenkin ollut koko ajan se, että Suomi on sitoutunut edistämään euroalueen vakautta. Tämä on ollut kaiken päätöksenteon lähtökohta tilanteissa, jotka ovat muuttuneet tiiviiseen tahtiin. Tällä hetkellä onneksi parempaan suuntaan.

Se, että Suomi olisi ajanut Kreikan eroa eurosta, on liian paljon sanottu. Sen sijaan tilanteessa, jossa Kreikan oma ehdotus oli aivan riittämätön pohja neuvottelujen aloittamiseen, oli perusteltua pitää yhtenä vaihtoehtona Kreikan väliaikaista eroa eurosta. Nimenomaan vaihtoehtona, jota Suomi ei missään vaiheessa ajanut yksin. Olemme koko ajan olleet tiiviisti yhteydessä muihin euromaihin ja olen antanut myös suurelle valiokunnalle tietoa euroryhmän jäsenten kannoista.

Vaadimme Kreikan mahdolliseen uuteen ohjelmaan tiukkaa ehdollisuutta ja Kreikan vahvaa omaa sitoutumista. Euroryhmässä ja eurohuippukokouksessa asetettiinkin viikko sitten niin tiukka ehdollisuus uuden EVM-ohjelman aloittamiselle, että kokonaisuus on riittävän uskottava uusille ohjelmaneuvotteluille, jotka ovat siis eilisten EVM:n ja euroryhmän päätösten myötä käynnistymässä.

Olen tyytyväinen siihen, että asiassa on tiukasti neuvottelemalla päästy eteenpäin siten, ettei Kreikan euroeroa jouduttu nyt pohtimaan pidempään edes väliaikaisena vaihtoehtona. Suomi sitoutuu jatkossakin edistämään euroalueen vakautta.

3 Comments
  1. Jouni Pulli
    18.07.2015 19.01

    On arvokasta, että Kreikan kanssa pystytään jatkosta neuvottelemaan – olemmehan yhdessä osa EU:ta. Olisi kaikkien eurooppalaisiksi tunnustautuvien osalta epäedullista olla ymmärtämättä nyt avautuvaa mahdollisuuttamme Euroopan integraation lisäämiseen.

    EU:sta on nyt tulossa selkeästi vahvempi kuin monet osapuolet haluaisivat ymmärtää.

    Reply
  2. Risto Hagman
    18.07.2015 19.21

    Kiitos hyvästä tilannekuvasta. Minulle tilannekuva oli selvä niin hyvin kuin se median kautta saatuna oli mahdollista. Kaikille ei niin käynnyt – ei edes eduskunnassa tai sitten on puoluepolitiikalla osuutensa. Ilta-Sanomista poimittu sitaatti: ”Muistioihin kirjattu Suomen linja on Tytti Tuppuraisen mukaan ristiriidassa Stubbin torstaina välittämään viestiin.” En nähnyt tällaista ristiriitaa – luin kaiken mitä asiasta löysin netistä. Hyvä on kuitenkin, että nyt viimestään asia selvisi – niillekin jotka eivät … EU:n pitäminen koossa ja mahdollisimman yhtenäisenä on tärkeä tavoite Suomelle. Kiitos!

    Reply
  3. Seppo-Juha Pietikäinen
    18.07.2015 20.34

    Hallituksen ministereistä jouduit käytännössä kantamaan työteliäimmän osan.
    Ilmankos kv-mediakin noteerasi sinut eniten Suomen hallituksesta.

    Reply

Leave a reply to Risto Hagman Peruuta vastaus

required