Nettipäiväkirjan kirjoittaminen on oikeastaan aika erikoinen taiteenlaji. Sitä vasta kuusi viikkoa harrastaneena tuntuu välillä siltä, että kirjoittaminen on aikamoista tasapainoilua. Päiväkirja on periaatteessa henkilökohtainen asia, mutta kun sen netissä julkaisee, niin henkilökohtaisuus on siitä aika kaukana. Vaikka teksti on eräänlaista tajunnanvirtaa, niin alitajunta puskee päälle – ei uskalla kirjoittaa kaikkea, koska tietää, että muut sitä lukevat.
Huomaan edelleen etsiväni tasapainoa henkilökohtaisten asioiden ja substanssin välillä. Joskus tekee mieli kirjoittaa kavereista ja perheestä, joskus taas enemmän töistä ja kampanjasta. Lomalla tuli varmaan kirjoitettua enemmän perheestä ja nyt kun olen takaisin sorvin ääressä, niin työasiat ovat päällimmäisenä. Viikonloppuna kirjoitukset ovat taas enemmän perhepainotteisia.
Nettipäiväkirjan ydin on kuitenkin siinä, että ajatukset ovat spontaaneja. Ruudulle syntyy tekstiä, joka kertoo siitä, mitä päässä on viime päivinä liikkunut. Luin äsken läpi kaikki aikaisemmat merkinnät ja huomasin, että jo ensimmäiset kuusi viikkoa ovat olleet välillä aikamoista tunneaaltoilua. Alussa jännitti. Sitten pelotti. Sen jälkeen tuli taas innostunut vaihe ja nyt tuntuu siltä, että tähän rumbaan on jo osittain tottunut.
Tuntuu kuitenkin ihmeelliseltä kirjoittaa ikään kuin itselleen, mutta samalla myös muille. Kirjoittaminen on aina ollut minulle jonkinlaista terapiaa. Valmis tuote – oli se sitten kokousraportti, kolumni, kirja tai akateeminen artikkeli – antaa aina hyvänolon tunteen. Nettipäiväkirjalla on ollut vähän sama vaikutus. On kiva kun teksti on valmis. Veikkaan, että useat ammattikirjoittajat tietävät tunteen. Eihän se varsinainen luomisen tuska mikään nautinto ole, mutta valmis tuote tuntuu hyvältä.
Nettipäiväkirja on myös siinä mielessä mielenkiintoinen, että sen päästää käsistään huomattavasti helpommin kuin esimerkiksi kolumnin. Päiväkirjamerkintä ei tarvitse tiukkaa rakennetta, ei teesiä, ei antiteesiä eikä synteesiä. Se on myös monin tavoin vapauttavampi kokemus kuin esimerkiksi painettu kirjoitus. Jossain takaraivossa uskottelee itselleen, että eihän tämän täydy ihan valmista tekstiä olla. Kyllähän ihmiset ymmärtävät, ettei tätä pahemmin viilata… Eihän tätä niin monet lue…
Myönnän, että en varmaan olisi aloittanut tämän nettipäiväkirjan kirjoittamista, jos en olisi ehdolla EP-vaaleissa. Se on sinänsä vähän tyhmää. Olisihan tämän voinut aloittaa jo kauan sitten. Ehkä se olisi auttanut muutamia ihmisiä kiinnostumaan EU:n sokkeloista aiemmin. En kuitenkaan tunne yhtään virkamiestä, joka kirjoittaisi avointa nettipäiväkirjaa. Yhden professorin tunnen, mutta hän taisi juuri lakata kirjoittamasta, koska homma meni vähän överiksi. Toisaalta ei näistä EU-asioista varmaan mitään kulttijuttuja aikaiseksi saa. Niitä varten kannattaa käydä Aki Riihilahden kotisivuilla.
Olen moneen kertaan aloittanut henkilökohtaisen päiväkirjan kirjoittamisen, mutta yritys on aina tyssähtänyt jo muutaman viikon jälkeen. Näin jälkeenpäin kun lukee hajamerkintöjä esimerkiksi opiskeluajoilta niin harmittaa, että päiväkirjan kirjoittaminen ei ole ollut jatkuvaa. Ehkä tästä nettipäiväkirjasta tulee pysyvämpi harrastus, jota on joskus kiikkustuolissa kiva selailla. Ennen sitä pitää kuitenkin varmaan itse oppia, miten nämä merkinnät siirretään nettiin. Ei veljeni Nixu näitä varmaan ikuisesti sinne jaksa siirtää.
