Viikko alkoi painavalla ohjelmalla eli valtiovierailulla Venäjälle. Tasavallan presidentin johtaman valtuuskunnan startti oli yhdeksän maissa. Moskovaan saavuttiin puolen päivän aikoihin.

Kentältä kiidettiin suoraan Duumaan, jossa ensimmäinen tapaaminen oli puhemies Boris Gryzlovin kanssa.

Kävimme myös parlamentin ylähuoneessa eli Liittoneuvostossa. Varapuhemies Aleksandr Torshinin ohella tapaamiseen osallistui kokonaista kolme Karjalan päämiestä, nykyinen Nelidov ja hänen kaksi edeltäjäänsä. Rajayhteistyön merkitys painottuikin kekustelussa. Suomen ja Venäjän suhteiden eräs suuri vahvuus onkin alueiden suora yhteistyö, joka on tuottanut hyviä tuloksia.


Ulkoministerikollega Lavrovin kanssa illallisella.

Tapasin iltapäivän päätteksi vielä Duuman ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan Konstantin Kosatshovin. Small-talk käytiin ruotsiksi, jota hän puhuu erinomaisesti. Koska koko Venäjän delegaatio ei sentään ruotsia osannut, pääosa mentiin englanniksi. Kosatshovilla on diplomaattitausta, joten hän hallitsee asiat erittäin hyvin. Antoisa keskustelu. Kosayshovin näen seuraavan kerran jo ensi viikolla Helsingissä.

Valtiovierailun ensimmäinen päivä huipentui kahdekeskiseen illalliseen ulkoministeri Sergei Lavrovin kanssa. Ravintolan nimi oli hauskasti ”Ju-Ju”. Illastamisen ohessa katsoimme jalkapalloa – jännäsimme Spartakin ottelua. Keskustelimme erityisesti EU:sta, viisumivapaudesta, Natosta ja tulevasta Etyj-huippukokouksesta. Lavrov on vankka ammattimies, jolta löytyy näkemystä.

Nyt edessä on kunnon yöunet ja voimien kerääminen toista vierailupäivää varten.


Duuman ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan Konstantin Kosatshovin kanssa.

Comment

required