Varoitus: tässä blogimerkinnässä ei käsitellä vaaleja eikä hallitusneuvotteluja…

Lupasin eilen palata mietintööni vastavuoroisesta tunnustamisesta. Raportin asiasisältöä käsittelen myöhemmin. Sitä kun on jo kerätty parin jättimapillisen verran.

Peruskysmys siis on: miten EU-laki (asetus, direktiivi, suositus) oikein lähtee liikkelle?

 

Tältä sisämarkkinavaliokunta näyttää varapuheenjohtajan paikalta.

Vastavuoroisen tunnustamisen periaate on keikkunut EU:n polittiisella agendalla jo pitkään. Tai pikemminkin tuon periaatteen toteutumattomuus.

Tavaroiden pitäisi liikkua vapaasti koko EU:n alueella, ainakin periaatteessa. Noin 50 prosenttia tavaroista on harmonisoitu. Nämä tavarat liikkuvat vapaasti.

Loput tavaroista kuuluvat niin sanotun vastavuoroisen tunnustamisen piiriin. Perusajatus on, että jos joku tavara (sanotaanpa vaikka leivänpaahdin) on hyväksytty yhdessä maassa niin se pitää myös hyväksyä toisessa EU-maassa.

Tämä periaate löytyy perussopimusten 28-30 artikloista ja vahvistettiin Cassis de Dijon oikeustapauksessa vuonna 1979. Periaate on kaunis, käytäntö ei.

Euroopan sisämarkkinoista vastaavat ministerit alleviivasivat jo vuonna 1998, että periaate jäsenmaiden välisestä vastavuoroisesta tunnustamisesta ei toimi. Jo silloin vihjattiin, että direktiivi olisi tarpeen.

Tämän jälkeen sekä neuvosto että etenkin Euroopan parlamentti ja eurooppalaiset yritykset ovat vuoron perään vaatineet asian ratkaisua ja ”kovempia toimia” komissiolta. 64 prosenttia yrityksistä katsoo, että tavaroiden vapaan liikkumisen tiellä on yhä isoja esteitä.

Viime vuoden alussa alkoi vihdoin tapahtua myös komission suunnalla. Huhtikuussa 2006 komissio avasi julkisen konsultaation aiheesta pyytäen kaikkia asiasta kiinnostuneita osallistumaan kyselyyn ja tuomaan omat näkökantansa julki.

Komission julkiseen, internet-konsultaatioon vastasi yhteensä 132 tahoa. Suurin osa niistä edusti kuluttaja- tai yritysjärjestöjä, yksittäisiä yrityksiä tai kansallisia tai alueellisia viranomaisia. Vastausaikaa oli kaksi kuukautta.

Eniten vastauksia komissio sai Belgiasta, Saksasta, Ranskasta, Italiasta ja Puolasta. Suomesta konsultaatioon vastasi yhteensä kuusi eri tahoa. (Huom, tässä siis erinomainen tapa vaikuttaa komission aloitteeseen!).

Vastaajien näkökanta oli selkeä: asiaan tarvitaan lainsäädännöllinen ratkaisu. Lisätietoa konsultaation tuloksista ja vastaajien kannoista löytyy täältä.

Seuraava askel komissiossa oli laajan vaikutustenarvioinnin (impact assessment) tekeminen.

Vaikutustenarviointi keskittyi tutkimaan mitä ongelmia vastavuoroisessa tunnustamisessa on tavaroiden vapaan liikkuvuuden alueella, mitä kustannuksia yrityksille niistä koituu, mitkä olisivat mahdollisen direktiivin tai asetuksen sosiaaliset, taloudelliset ja ympäristölliset vaikutukset, jne. Yhtenä tutkimusmenetelmänä käytettiin tapaustutkimuksia. Vaikutuksenarviointiin voit tutustua täällä.

Myös komission vaikutustenarviointi osoitti selkeästi, että lainsäädännölle on tarvetta.

Valmis komission asetusehdotus julkaistiin lopulta 14 helmikuuta 2007.

Komissio (eli ”hallitus”) on nyt siis pistänyt ehdotuksen pöydälle. Lainsäätäjät (eli neuvosto ja Euroopan parlamentti) aloittavat nyt lain viimeistelyn. Veikkaan, että parlamentin ja neuvoston vääntö tulee olemaan suhteellisen helppo. Tai ainakin näin toivon, koska olen vastuussa parlamentin linjasta.

Asetuksen on arvioitu pääsevän ulos parlamentin ja neuvoston käsittelystä vuoden 2008 alussa niin, että se astuisi voimaan vuoden 2009 alkuun mennessä.

Lain etenemistä voi seurata näillä sivuilla.