Koneessa matkalla Brysselistä Helsinkiin. Huomenna on eduskunnan Suuren valiokunnan ja suomalaisten meppien yhteiskokous. Iltapäivällä käyn Tampereella meppikiertueella.

Tänään aamulla oli irlantilaisen komissaariehdokkaan Charlie McGreevyn kuuleminen. Hän vastaa Barroson komissiossa sisämarkkinakysymyksistä. Minulla oli kunnia kysyä ryhmämme kakkoskysymys.

Grillasin McGreevya EU-verotuksesta. Tiesin, että hän vastusti määräenemmistöpäätöksiin siirtymistä verotuksessa ollessaan Irlannin valtiovarainministeri. Pyysin häntä vahvistamaan, että hän nyt komissaariehdokkaana kannattaa määräenemmistöpäätöksiä. Eipä vahvistanut. Päinvastoin. Saa nähdä mitä Barroso on asiasta mieltä.

McGreevy on myös innokas hevosmies ja vedonlyöjä. Sain salilta kunnon naurut kun kysyin, oliko hän selvittänyt vedonlyöntisuhteita läpimenostaan. Kaiken kaikkiaan McGreevy oli erinomainen ja läpäisi kuulemisen kunnialla.

Jouduin poistumaan vähän ennen kuulemisen päättymistä. Vuorossa oli luento 800:lle komission harjoittelijalle, eli ”stagierelle”. Joku ystävällinen sielu pyytää minut aina puhumaan uudelle katraalle. Luentoja on kaksi vuodessa.

Täytyy myöntää, että nautin näistä luennoista suunnattomasti, eli saan niistä kicksejä. Kyseessä ei ole vain egotrippi…Harjoittelijoita on vähintään kaikista EU-maista, joten provosoiminen ei ole vaikeaa. On kiva vitsailla eri kansalaisuuksilla, ei vähintään omalla.

Luennoin yleensä puoli tuntia. Keskustelulle jää aikaa kokonainen tunti. Se menee nopeasti. Tälläkin kertaa monelta jäi kysymys kysymättä. Toivottavasti porukalla oli yhtä hauskaa kuin minulla.

Iltapäivällä keräsin matkamapin ja luin asiakirjoja. Saabin puolustusteollisuuden varatoimitusjohtaja kävi myös lobbaamassa.

Ennen lentoa ehdin piipahtaa Latvian komissaariehdokas Ingrida Udren kuulemisessa. Veikkaa, että hänellä tule olemaan kuumat paikat. Nimitys on herättänyt paljon keskustelua kansainvälisessä mediassa. Hänen pätevyyttään on kyseenalaistettu.

Mielenkiintoinen vastakohta Liettuan erinomaiselle komissaariehdokkaalle Dalia Grybauskaitélle.

Comment

required