Autossa matkalla Hämeenlinnasta takaisin Helsinkiin. Takana meppikiertuepäivä. Nämä keikat ovat tämän työn parasta antia.
 
Matka taittui tällä kertaa Jyrki Kataisen avustajan Juho Romakkaniemen kanssa. Hauskaa oli. Jutusta ei ollut puutetta. Tuli ihan nostalginen olo, koska Juho oli meidän kokoomusmeppien yhteinen avustaja ensimmäiset puolitoista vuotta.
 
Tänään kävimme kolmessa lukiossa ja Eurooppa-tiedotuksen kahvitilaisuudessa. Hämeenlinnan yhteiskoulun, Hämeenlinnan lyseon ja Kaurialan lukion opplaat olivat mahtavia. Hyviä kysymyksiä. Hyvää keskustelua.
 
Hämeenlinnan lyseon lukio.
 
Kaurialan lukiossa oli ”School Meets Business”-seminaari, jossa olin yksi puhujista. Paikalla oli myös mm. Juhana Helmenkalastaja, Aina Groupin Markku Syvärinen ja kaupunginjohtaja Tapani Hellstén.
 
Tilaisuuden taustamusiikkina soi Van Halenin ”Jump”. Meikäläinen loikkasi estraadille Queenin ”We will rock you” tahdissa. Tunnelma oli kuin lätkämatsissa. En tiedä purivatko Ässä-vitsini yhtä hyvin.
 
Kaurialan lukio.
 
Illalla ehdin vielä Espooseen luennoimaan yrittäjille. Jari Kolehmainen palkittiin vuoden nuorena yrittäjänä. Onnittelut Jarille!
 
Palaan Brysseliin vasta huomenna Maailmannäyttämöllä-ohjelman nauhoitusten jälkeen. Aiheena on ”Mikä EU:ssa mättää?”. Toisena keskustelijana on Timo Soini. Taitaa olla mielenkiintoinen keskustelu luvassa. Ohjelma näytetään sunnuntaina.
 
Hämeenlinnan yhteiskoulun lukio. 

Comment

required