Koneessa Oulusta Helsinkiin, josta iltalento Brysseliin. Onnistunut keikka vaikka jouduin turvautumaan energiajuomiin. Viiden tunnin yöuni ei riitä.
Aamulla luennoin Oulun yliopiston tilaisuudessa suomalaisten korkeakoulujen asemasta eurooppalaisessa innovaatiojärjestelmässä. Kuulijoina vähän yli sata tutkimusalan ammattilaista.
Nostin esille kaksi näkökulmaa: eurooppalaiset korkeakoulut suhteessa muuhun maailmaan, ja suomalaisten korkeakoulujen panoksen Euroopan T&K toiminnassa.
Eurooppalaisesta näkökulmasta nostin ongelmiksi seuraavat asiat: ei ymmärretä T&K merkitystä, aivovuoto Yhdysvaltoihin ja eurooppalaisen patenttilainsäädännön puute. Lääkkeeksi tarjosin lisää kilpailua, lisää rahaa T&K:n ja hallinnollisten esteiden raivaamista.
Suomen korkeakoulujärjestelmälle tarjosin hevoskuuria: ei enää hajautusta, nuorempana maisteriksi ja korkeakoulut yhteen yliopistojen kanssa.
Jos Suomi ja Eurooppa haluavat pärjätä suhteessa Yhdysvaltoihin niin tarvitaan korkeakoulujen ja yritysten entistä tiiviimpää yhteistyötä ja lisää rahaa. Helpommin sanottu kuin tehty.
Yliopiston jälkeen minulla oli kunnia luennoida Oulun Lyseon oppilaille. Kuulijoita oli noin 500. Tämänkaltaiset tilaisuudet ovat mielestäni loistavia. Veitsenteräviä kysymyksiä. Toivottavasti oppilailla säilyi mielenkiinto. Kerroin mepin työstä, EU:n perusolemuksesta ja tulevaisuuden haasteista.
Lyseon jälkeen kävin puhumassa paikallisten Rotareiden tilaisuudessa unionin haasteista ja viime viikon tapahtumista. Nyt kotiin. Huomenna aion pitää vapaapäivän.