Perjantai 13. Koneessa Helsingistä Brysseliin. Paikka 13C. Uhmaanko jotain?
Suomi hävisi eilen rankkarikisassa. Harmi. Näin viimeisen ja jatkoerän, sekä rankkarit. Hyvää peliä. Huono säkä.
Tänään oli Forssa-päivä. Yhteinen kotimaan erityisavustajamme Juho Romakkaniemi oli laatinut hyvän ohjelman yhdessä Petri Koivulan ja Henrikki Halmeen kanssa.
Ensimmäiseksi luennoin yli kolmellesadalle Forssan yhteislyseon oppilaalle. Ei tarvinne toistaa, että saan megakicksejä lukiovierailuista. Homma toimii aina. Alustan ensin 15-30 minuuttia ja sen jälkeen oppilaat pommittavat kysymyksillä.
Keskustelutilaisuuden jälkeen annoin haastattelun Forssan lehdelle. Haastattelussa ei ollut varsinaista kärkeä. Juttelimme niitä näitä EU:sta ja meppikiertueesta.
Ennen lounasta tutustuin Forssan Pilvenmäen ravikeskukseen Henrikki Halmeen johdolla. Paikalla oli myös paikallinen yrittäjä Anssi Suominen. Oli mielenkiintoista kuunnella missä mennään. Keskus on tärkeä Forssan alueelle. Ensi vuonna siellä järjestetään kuninkuus-ravit. Sinne odotetaan 50 000 katsojaa. Ennen sitä ravikeskus tarvitsee ”kauneusleikkauksen”. Tämäntyyppisten vapaa-ajan keskusten roolia pienen kaupingin veturina ei kannata ikinä aliarvioida.
Lounastin kaupunginjohtaja Tapani Venhon kanssa. Venho oli täynnä intoa Forssan seudun tulevaisuudesta. Juuri tuontyyppisiä kaupunginjohtajia tarvitaan. Tehtävänä on valaa uskoa tulevaisuuteen. Maailmassa on jo liikaa maailmanlopun manaajia.
Forssan keikan lopuksi kävin torilla yleisötilaisuudessa. Juttelin paikallisten kanssa mm. ohjelmistopatenttidirektiivistä, keskiviikon homofobiakolumnista ja meppikiertueesta.
Eräs vanhempi rouva tuli kertomaan, että olin pienenä vieraillut hänen kesämökillään yhdessä jääkiekkolegenda Carl Brewerin kanssa. Pieni maailma.
Matkan varrella sain lahjaksi kaksi kirjaa. Kaupunginjohtaja Venho antoi Sirosäkki-Pylsypussi kokoelman forssalaisia sanoja, sanontoja ja sirpaleita. Opin, että ”holja” on hauska, mukava, lupsakka, kiva, huoleton ja rento; sekä kummallinen, hullunkurinen, outo ja sukkela. Opin myös, että ”holinpompeli” on forssalainen krapulalääke, johon vatkataan raakoja kananmunia, sokeria ja konjakkia. Et silleen…
Toisen kirjan sain kiroiluguru Jari Tammelta. Suuren kirosanakirjan kaveriksi sain Suuren solvaussanakirjan. En tiennyt, että ”sputnikki” on virkamies, jolla on erittäin nopea virkamiesura. Tai, että ”ohikusija” on munaaja, tunari ja hätäilijä.
Matkalla kentälle kävin tapaamassa nuoria, jotka ovat lähdössä vähän erityyppiseen leirikouluun. Olen saanut kunnian toimia tämän ”lentäen leirikouluun” hankkeen suojelijana. Porukka oli lähdössä huomenna reissuun. Juttelimme lähinnä opiskelumahdollisuuksista Euroopassa. Teräviä nuoria.
Meppikiertue tuntuu ehkä välillä raskaalta, mutta kyllä se on vaivansa väärtti. Joka perjantai saa kokea uusia elämyksiä ja usein uusia paikkakuntia. Suomi tulee tutuksi. Aina välillä vaihtelen kokemuksia isän kanssa, joka kierteli maata avaamassa jäähalleja 1970-luvulla. Ajat muuttuvat, mutta yksi asia säilyy: paikkakuntaylpeys. Kaikki ovat ylpeitä kotikonnuistaan, ja niin sen pitääkin olla.
Viikonlopusta on tulossa rauhallinen. Suzannen sisko Debbie ja hänen tyttärensä Evie tulevat kylään. Maanantaina Belgiassa on pyhä. Ensi viikolla meillä on ”vapaaviikko”. Ajattelin lueskella ja hoitaa kotiaskareita. Aion myös hakea Emilien ja Oliverin esikoulusta ja tarhasta. Harvinaista herkkua. Ensi viikon meppikiertue suuntaa Imatralle ja Lappeenrantaan.