Huomaa, että Suomen puheenjohtajuus on alkamassa. Kansainvälinen mediamenekki on kova. Suomesta puhutaan kaikkialla ja aina myönteiseen sävyyn. Hyvä.
 
Omalta osaltani haastatteluja tulee liukuhihnalta. Tällä viikolla on yhteensä 10 radiohaastattelua Ranskan, Belgian, Ruotsin ja Saksan radioille. Myös BBC:lle on tullut heitettyä pari juttua. Aikalailla samoja teemoja. Kaikki liittyvät puheenjohtajuuteen.
 
Eniten kyllä jännittävät nuo saksankieliset haastattelut. Joskus 1990-luvun puolivälissä saksa sujui muitta mutkitta, mutta se on päässyt auttamattomasti ruostumaan. Kannattaa varmaan pitäytyä lyhyissä lauseissa…
 
Kaikkien haastattelujen lähtökohta on, että Suomella menee hyvin. Lähes kaikki, varsinkin ranskalaiset, kysyvät, mitä Suomi voi opettaa muille EU-maille. Nostan usein esille koulutusjärjestelmämme, tasa-arvon, panostuksen tutkimukseen ja innovaatioon sekä kilpailukyvyn. Myös Suomen energiapolitiikka saa kiitosta.
 
Mepille puheenjohtajuus ei tietenkään ole yhtä kova prässi kuin ministereille tai virkamiehille. Meidän tehtävänämme on sparrata ja tukea. Puheenjohtajuus on kansallinen projekti.
 
Samalla me voimme tuoda Suomea esille positiivisella tavalla. Joka kerta, kun esiintyy kansainvälisessä mediassa, niin sitä toimii eräänlaisena suurlähettiläänä. Vain kerran on eräs ulkomaalainen toimittaja siteerannut täysin omavaltaisesti ja päin mäntyä. Onneksi sitä tapahtuu harvoin.
 
Ulkoministeri Erkki Tuomioja blogga puheenjohtajuuskauden aikana englanniksi  Ulkoministeriön www-sivuilla. Loistavaa! Takuulla ensimmäinen puheenjohtajamaan ulkoministeri, joka sen tekee. Kannattaa käydä lukemassa.
 
Pitäisi itsekin varmaan blogata useammin englanniksi. Nyt englanninkielisen blogin merkinnät ovat liian harvakseltaan. Ehkä puheenjohtajuuskausi tuo lisämotivaatiota.
 
PS. Sain rakentavaa palautetta eilisestä blogimerkinnästä. Kiitos siitä. Annoin ehkä liian myönteisen kuvan Yhdysvaltojen suurlähettiläsjärjestelmästä. Siellähän nimitetään usein suurlähettiläita ikään kuin palkinnoksi tuesta (usein rahallisesta) presidentinvaaleissa. Myönnettäköön, että järjestelmä ei aina tuota ”helmiä”.
 
Toivon kuitenkin, että peruspointtini elinkeinoelämän, virkamiesten, poliitikkojen, toimittajien ja akateemisen maailman kierrosta oli selkeä. Sitä tarvitaan lisää myös Suomessa.

Comment

required