Tänään oli hieno päivä. Ensin olin 10-vuotta täyttävän Nyt-liitteen juttupanelissa. Meitä oli yhteensä kuusi. Kiva sessio, jonka tulos nähdään ensi viikon juhlanumerossa.

 

Sen jälkeen vuorossa oli kirjamessut. Ensin kiertelin eri ständejä yhdessä kaverini Mika Ronkaisen kanssa. Mika oli Laajasalon lahja meidän kampanjalle. Oli mukava rupatella pitkästä aikaa.

 

Ostin muumikirjoja ja pari kirjaa Tove Janssonista. Södikän ständiltä ahmin reppuun Remeksen nuoriskirjan, Arto Paasilinnan uusimman, Bob Dylanin muistelmat ja André Wickströmin kirjan komiikasta.

 

Ostojen jälkeen oli lavavuoro. Ensin juttelimme EU-kirjoista Lasse Lehtisen ja Eija-Riitta Korholan kanssa. Haastattelijana sanavirtuoosi Jussi Halli. Leppoisa juttutuokio. Taidamme Lassen ja Eija-Riitan kanssa vain tuntea toistemme jutut perinpohjin.

 

Sen jälkeen oli vuorossa pidempi sessio Matti Klingen ja Erkki Toivasen kanssa. Todella vauhdikas keskustelu. Aiheena: onko Suomi Eurooppalainen sivistysvaltio? Lyhyt vastaus: on.

 

Minulle taisi jäädä enemmän läpänheittäjän rooli. Kyllä me naurettiinkin vaikka keskustelussa seikkailtiin Eurooppalaisesta identiteetistä Euroopan rajoihin, klassikoista nykypäivään.

 

Valmistauduin tilaisuuteen lukemalla Klingen ja Toivasen uusimmat. Klingen Rooma, Moskova, Sesenheim: päiväkirjastani 2004-2005 on jatkoa 1999 alkaneelle päiväkirjasarjalle. Teos on jälleen kerran loistavan Klingemainen.

 

 

 

Sivuilla lukija nauttii historiasta, kultturista ja tieteestä ymmärrettävässä muodossa. Jos Klinge jonain päivänä lopettaa kirjoittamisen, niin Suomesta katoaa aimo annos Eurooppalaista sivistystä.

 

Klingeä ei pelota nyky-yhteiskunnan kritisoiminen. Välillä han lataa niin, että poliittisesta korrektionismista ei ole tietoakaan. Todella raikasta kamaa. Tulee ihan mieleen Alan Bloomin The Closing of the American Mind.

 

Klingen päiväkirjan jälkeen blogini ei tunnu erityisen syvälliseltä…saati sivistyneeltä. Toivasen jälkeen EU-kirjani ovat taasen vailla historian tajua…

 

Erkki Toivasen Eurooppalaisuuden rajoilla on todellinen helmi. Se on kertakaikkiaan pakko lukea jos haluaa ymmärtää tämänpäivän Eurooppa.

 

Toivasen kirja on todellinen helmi, vaikka EU ei kiinnostaisikaan. 

 

Toivanen lähtee liikkeelle Kiinasta ja Intiasta, siirtyy sieltä sujuvasti ”Varsinais-Eurooppaan” ja muuhun Eurooppaan. Toivaselle Eurooppa on monikko. On siis olemassa monta Eurooppaa.

 

Yhdentymisen edeltäjistä – Kaarle Suuresta ja Napoleonista – lukija viedään edelläkävijöiden visioihin. Tarinat Saint-Simonista, François Guizotista, Guiseppe Mazzinista, Piotr Tshaadajevista ja Victor Hugosta tuovat syvyyttä.

 

Tämäkin meppi oppi, että englantilainen kveekari William Penn ehdotti Euroopan parlamentin perustamista jo vuonna 1693!

 

Omissa EU-kirjoissani lähden usein liikkeelle vasta Coudenhove-Kalergista ja siirryn sieltä nopeasti Altiero Spinellin, Winston Churchillin ja Jean Monnet’n kirjoituksiin. Yllä mainittujen lisäksi Toivanen käy kirjassaan läpi Denis de Rougemontin, Otto von Habsburgin, Fernand Braudelin ja Václav Havelin ajatuksia.

 

Kirjan kruunaa syvällinen pohdiskelu EU:n perusluonteesta, perustuslaista ja unionin rajoista. Toivaselle Eurooppaa yhdistää ennenkaikkea yhteinen arvopohja. Siitäkin voi olla Toivasen kanssa samaa mieltä.

 

Yhtäkäkaikki suosittelen Klingen ja Toivasen teoksia lämpimästi.

 

Lähdemme huomenna perheen kanssa Englantiin. Tiedossa on sukulointia, Birmingham Cityn ja Evertonin futismatsi ja illallinen Mikael Forssellin kanssa. Voisihan sitä viikonlopun huonomminkin viettää.