Tällä viikolla luin kaksi kirjaa. Tänään muutama sana Matkalla maratonille – kaikki juoksusta teoksesta, jonka ovat kirjoittaneet Ari Paunonen ja Seppo Anttila. Kokeneen kaksikon apuna ovat olleet Juoksija-lehden asiantuntijat Harri Häninen, Tero Töyrylä, ja Jukka Viljanen.

Paunonen on Juoksijalehden päätoimittaja, kestävyysjuoksuvalmentaja ja itsekin kovan tason juoksija. Hänen vuonna 1977 juoksema alle 19-vuotiaiden maailman ennätys 3000 metrillä on edelleen voimassa oleva Euroopan ennätys.

Anttila on työskennellyt eri urheilulehtien toimittajana yhteensä 15 vuotta sekä Men’s Health-lehden päätoimittajana kolme vuotta.

Olen vuosien mittaan lukenut erilaisia urheilukirjoja, joissa kerrotaan lajista, ravinnosta ja harjoittelusta. Tämä on yksi parhaista, ellei paras. Todellinen helmi jokaiselle, joka pitää juoksemisesta. Ei ole väliä tähtäätkö maratonille vai haluatko vai kuntoilla. Tämä kirja kertoo kaiken mitä juoksemisesta pitää tietää.

Siinä käydään läpi harjoittelun perusteet, voimaharjoittelu, venyttely, rasituvammat, kestävyysliikkujan terveys, ravinto, varusteet ja olosuhteet. Kirjan lopussa on myös erilaisia harjoitusohjelmia, joista voi rakentaa itselleen sopivan ohjelman.

Kirja on selkeä, hyvin kirjoitettu ja helppolukuinen. Teknisimmissä osioissa, joissa kerrotaan esimerkiksi ravinnosta tai urheiluvammoista, ei tarvitse olla alan asiantuntija ymmärtääkseen missä mennään. Kirjan lay-out on tyylikäs, kuvat hyviä ja pikaohjeet helposti selattavissa. Suosittelen.

Comment

required