Luulimme, että Kroatia ei voi enää Dubrovnikista parantua. Väärin. Korcula on erilainen, mutta yhtä täydellinen lomakohde. Harvinainen yhdistelmä koskematonta luontoa, saaristoa, lämpöä, aurinkoa, koskemattomia rantoja ja kulttuuria.

Kaiken kukkurasi täällä on rajoitetusti turisteja. Se johtuu varmaan siitä, että saarella ei ole golfkenttää eikä jättiläismäisiä hotelleja. Tontit on ostettu yksityiskäyttöön ja rakentamista valvotaan tiukemmin kuin Suomessa.

Minna asuu noin 12 km Korculan kylästä, Raciscen suuntaan. Naapureita on vain kourallinen. Paikka on kuin kauneimmasta postikortista. Kivilaitureiden kupeessa keikkuu pieniä kalastusveneitä valkoisine rättikatoksineen. Vanhat miehet pelaavat petankkia sätkä suussa. Paikallista viiniä siemaillaan ahkerasti, keskustelu on vilkasta ja nauru raikaa.

Täällä on ainoastaan yksi varsinainen hiekkaranta. Se löytyy Lumbardasta. Paikalliset, ja me turistit, loikoillaan kivilaitureilla. Merituuli puhaltaa sopivasti. Aina välillä on vilvoiteltava Adrianmeressä. On tämä kovaa tämä lomaileminen.

Minnalla on paljon ystäviä saarella: Kroatialaisia ja kansainvälisiä runoilijoita, toimittajia, kirjailijoita, taiteilijoita ja poliitikkoja. Eilen kävimme paikallisen taidemaalarin, Stipe Nobilon kotona. Ihastuimme hänen teoksiin ja päätimme ostaa yhden öljymaalauksen.

Huomenna käymme Vela Lucassa, joka on kuulemma yhtä pittoreski kuin Korculan kylä. Paljon sanottu, koska Korcula kutsutaan usein ”pikku Dubrovnikiksi”.