Luen Märta Tikkasen uusinta teosta nimeltä Två: scener ut ett konstnärsäktenskap.

Kävin eilen ostamassa kirjan toistamiseen. Pääsin viime viikolla kirjan puoleen väliin, mutta jätin sen vahingossa lentokoneeseen.

En ole aiemmin lukenut Märta saati Henrik Tikkasen teoksia. Vastaisuudessa aion niitä hankkia. Seuraavaksi ostan divarista Märtan Män kan inte våldtas ja Henrikin Brändövägen 8.

Två on loistava ja samalla ahdistava kirja. Proosa on saumatonta, ruotsinkieli briljanttia. Ahdistusta en osaa kuvata. Välillä nautin ja välillä vihaan Tikkasen tarinaa. Ehkä se on liian lähellä todellisuutta.

Kirjan teemat koskettavat: miehen ja naisen ura, perhe, lapset, ystävät, julkisuus, kateus, sairaudet, alkoholismi, rakkaus…Välillä menee hyvin, välillä huonosti. Tässä draamassa ego ei välttämättä pelaa ihan pientä roolia.

Olen varmasti kirjan lumoissa myös siksi, että siinä korostuu kaksikielisyys. Henrik Tikkanen oli puhtaasti kaksikielinen. Märta on suomenruotsalainen, mutta hänen ajatusmaailmansa ei sitä välttämättä ole.

Kirjaa lukiessa ei voi välttyä siltä, että elämme itsekeskeisessä maailmassa. Kirjakritiikit, luentokutsut ja ystäväpiirin kommentit eivät ole kirjan sivujuonia. Päinvastoin. Narsismi esittää kirjan pääroolia.

Kertomus ihmissuhteesta ei ole helppo taiteenlaji. Jälkikäteen ja hyvin kerrottuna se on kulttuuria. Livenä lööpeissä se on usein traagista julkisuuden hakemista. Märta Tikkasen teos ei ole kumpaakaan. Se on koskettava tarina kahden taiteellisen työnarkomaanin elämästä.

Comment

required