Lupasin Ilta-Sanomien kolumnissani ja nettipäiväkirjassani, että tarjoan neljä tuoppia paikallisille Mikael Forssell -faneille. Siinä hinta, jonka jokainen britti maksaa vuosittain EU:n laajentumisesta.
 
Tänään hoidin homman paikallisessa intialaisessa ravintolassa. Viereiseen pöytään istahti kaksi pariskuntaa. Kaikki tilasivat tuopin. Vinkkasin paikan omistajalle. Pyysin häntä kertomaan porukalle, että tarjoan ensimmäisen kierroksen.
 
Sen jälkeen kävin kertomassa miksi. Alkuhämmennyksen jälkeen irtosi makeat naurut. ”En tiennytkään, että laajentuminen on meille noin halpaa”, totesi yksi kavereista. Porukka ei varmaankaan pitänyt minua ihan täysjärkisenä. Toisaalta se ei ollut ensimmäinen kerta…
 
Varmistin vielä, että he olivat Forssell-faneja. Kyllä olivat ja toivoivat Miklun pikaista paluuta.
 
PS. Seuraavalla Lontoon keikalla tarjoan tuopin neljälle Aki Riihilahti -fanille. Pelkään vain pahoin, että Riihilahti haluaa messiin…

Comment

required