Kello on 23.30. Olen juuri tullut kotiin Saulin vaalibileistä. Sanoin kuvaamaton tunnelma. Ei siinä voinut muuta kuin hymyillä (minultahan se käy), huutaa ja hyppiä. Tuli halailtua ja pussailtua kuin turkkilaisissa häissä. Omalta osaltani tunnelmaa ei latistanut edes se, että aamuherätys Brysselin koneeseen on klo 5.30. Tuskinpa saan nukuttua…
Muuten, kun ajoin kotiin jälleen Seurasaaren kautta huomasin, että edessäni oli kaksi mersua. Ne kääntyivät Mäntyniemeen. Eli siinä oli Halosen saattue. En ajanut ohi – vielä tässä vaiheessa… Eiköhän se tehdä seuraavan kahden viikon aikana!
Huomenna kun on paremmin aikaa, ajattelin analysoida vaalituloksen. Pistän myös sisään pitkän sarjan illan mittaan ottamiani kuvia.
p.s. Vaaliveikkaukseni viime maanantailta ei ollut kaukana lopputuloksesta. Veikkasin 45-25-20. Meikäläisen osalta historiallinen veikkaus. Olen yleensä ihan pielessä…
Tässä vielä tunnelmia kuvina.
Kuplivat odottamassa juhlahetkeä
Vaalivalvojaisten ilmapallomerta
Alkuillan showsta vastasi Laura Voutilainen.
Tunnelma tiivistyy…
MTV3:n haastattelussa.
Huolestuneisuutta ilmeessä?
Sauli YLEn haastateltavana
Jyrki Katainen fiilistelee
Kampanjapäällillö Harri Jaskari lavalla. Mukana myös Jussi Halli ja Klaus Thomasson.
Tulosten tultua tunnelma oli katossa!
Fiilistelyä!
Sauli saapumassa vaalivalvojaisiin
Sauli on stage…