Lensin eilen iltapäivällä Madridiin. Illalla oli vuorossa Espanjan järjestämä työillallinen, johon osallistui seitsemän EU-maan ulkoministerit. Kyseessä on Ranskan viime vuonna aloittama perinne, jossa tulevan puheenjohtajamaan ulkoministeri kutsuu kollegoitaan pohtimaan seuraavan puolivuotiskauden haasteita.
Ruotsin Carl Bildt järjesti samanlaisia illallisia kesällä. Tällä kertaa läsnä olivat Unkarin, Liettuan, Viron, Luxemburgin, Kreikan ja tietenkin Espanjan kollegat. Pääsimme aloittamaan vasta kello 22.00 jälkeen, koska Espanjan parlamentissa oli budjettiäänestys.
Illallinen oli leppoisa ja keskityimme pitkälti Lissabonin sopimuksen aiheuttamiin muutoksiin ulkopolitiikan saralla. Radikaalein uudistus puheenjohtajamaan kannalta on, että ulkoministerikokousten puhetta johtaa ensi viikolla nimitettävä uusi EU-ulkoministeri.
On mielenkiintoista nähdä miten roolit hahmottuvat. EU-ulkoministeristä tulee varmaan maailman kiireisin henkilö. Hänen pitää johtaa puhetta neuvostossa ja kolmasmaatapaamisissa, osallistua komission kokouksiin, vastaanottaa delegaatioita kaikista maailman maista, matkustaa ympäri maailmaa erinäisissä huippukokouksissa, edustaa EU:ta ulospäin ja hoitaa erinäisiä kriisejä maailmalla. Jossain kuulin tutkimuksesta, jossa todettiin, että jos EU-ulkoministeri osallistuisi kaikkiin hänelle osoitettuihin kokouksiin niin hän tarvitsee yli 500 vuorokautta vuoteen. Lykkyä!
Nimispekulaatiot käyvät edelleen kuumana. Päätös EU-presidentistä ja -ulkoministeristä tehdään ylimääräisessä huippukokouksessa 19. marraskuuta. Olen edelleen sitä mieltä, että kaikki on mahdollista. Koko nimityspaketti on oikeastaan vieläkin ihan auki. Jännä nähdä kenelle virat menevät.
Tänään oli vuorossa virallinen kahdenvälinen tapaaminen Espanjan ulkoministeri Miguel Moratinoksen kanssa. Erinomainen tapaaminen, jossa keskustelimme muun muassa Venäjästä ja Latinalaisesta Amerikasta. Pidin myös puheenvuoron paikallisessa think-tankissa ja annoin haastattelun El Mundo lehdelle.
Loppuviikon vietänkin sitten koto-Suomessa.
