Kotona. Hiljaista. Vein Suzannen, Emilien ja Oliverin lentokentälle aamulla. Vuorossa visiitti isovanhempien luo Englantiin. Liityn joukkoon viikonloppuna. Tuntuu ihmeelliseltä olla yksin kotona. Missä hälinä ja vilske?
Päivän kohokohta oli Yhdysvaltain entisen ulkoministerin Henry Kissingerin tapaaminen. Bertelmann Stiftung (saksalainen säätiö) oli kutsunut suppean porukan (15 henkeä) neljän tunnin lounas- ja keskustelusessioon Henry Kissingerin kanssa. Paikalla oli mm. kaksi meppiä, kaksi komission pääjohtajaa, entinen komissaari, Yhdysvaltain Nato-suurlähettiläs, amerikkalainen kenraali, Reutersin EU-kirjeenvaihtaja ja International Herald Tribune-lehden toimittaja. Aiheena Yhdysvaltain ja EU:n suhteet.
Oli elämys kuunnella 83-vuotiasta Kissingeriä, jonka analyysi kansainvälisestä politiikasta on edelleen veitsenterävä. Kissingeristä huokuu yhdistelmä akateemista analyysia ja kokemuksen realismia. Harvinainen yhdistelmä politiikassa. Oma visioni kansainvälisestä politiikasta on toki Kissingeria idealistisempi. Hänen maailmankuvansa perustuu kansallisvaltioiden suvereniteettiin ja perinteiseen diplomatiaan. Oma maailmankuvani pohjautuu enemmän multilateralismiin, monenkeskiseen yhteistyöhön.
Kissinger maalasi maailmanpolitiikkaa laajalla pensselillä. Yksityiskohtaiset esimerkit Iranista, Irakista, Palestiinasta, Israelista ja Kiinasta antoivat alustukselle syvyyttä. Omakohtaiset kokemukset ja kaskut olivat vakuuttavia. Yleiskeskustelussa korostettiin usein Naton poliittista ja strategista merkitystä Euroopan maiden ja Yhdysvaltojen yhteistyössä. Naton ulkopuolisia maita pidettiin kummajaisina.
Yhdysvalloissa ymmärretään myös, että suuri osa ulko- ja turvallisuuspolitiikasta tehdään nykyään EU:n kautta. Yhdysvallat hyötyvät vahvasta EU:sta. Mitä enemmän panostetaan yhteistyöhön ja mitä vähemmän panostetaan kilpailuun, sen parempi. Huomionarvoista on, että EU on vahva juuri niissä asioissa, joissa unionilla on ylikansallista toimivaltaa (esimerkiksi kauppapolitiikka tai rahapolitiikka). Vastaavasti EU on heikko niissä asioissa, joissa päätöksenteko on yksimielisyyden ja hallitustenvälisyyden varassa (esimerkiksi ulko- ja turvallisuuspolitiikka).
Huomenna on kirjoituspäivä. Kirjoitan kaksi kolumnia. Toisen Ilta-Sanomiin ja toisen Apu-lehteen. Molemmat julkaistaan ensi viikolla. Aiheetkin ovat jo valmiina. Ilta-Sanomissa käsittelen IDAHO-päivää, eli kansainvälistä homofobian vastaista päivää, jota vietetään 17.5. Avussa kirjoitan Eurooppa-päivästä (9.5.) ja siitä, mihin EU:ta oikeastaan tarvitaan. On harvinaista päästä rauhassa kirjoittamaan kolumnia. Nyt alakertaan katsomaan jalkapalloa, kun täällä ei kerta jääkiekkoa näy.
