Viimeisten viikkojen aikana on ollut niin sanotusti hyvä olo. Kalenteri on ollut juuri kohdallaan – hyödyllisiä tapaamisia, lukuaikaa ja omaa aikaa. Sihteerini Kata Prepula on kultakimpale.
Tällä viikolla aloitin yhteiset aamulenkit ulkoministeriössä. Ensimmäiselle lenkille tuli ihan mukavasti porukkaa, vaikka aika taisi olla ainakin perheellisille vähän ongelmallinen. Lähdimme liikkeelle klo 8.00.
Aloitin myös ns. dress-down perjantait. Eli juhlistamme viikonloppua vähän rennoimmissa vaatteissa. Eihän kukaan nyt jaksa kravattia pitää joka päivä…
Aamulenkillä UMläisten kanssa: Outi Holopainen, Jyri Järviaho, Maija Kankkunen, Timo Kantola, Olli Kantanen ja Timo Muikku.
Loppuviikosta oli paljon hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisella tapetilla. Keskustelimme tulevasta turvallisuupoliittisesta selonteosta yhdessä Tasavallan Presidentin kanssa. Päätimme myös, että Suomi ei allekirjoita Oslon rypäleasesopimusta joulukuussa. Päätös pohjautuu kokonaisvaltaiseen maanpuolustukseemme.
Perjantaina valmistelimme myös Etyj-ulkoministerikokousta Messukeskuksen tiloissa. Meidän Etyj-tiimi on tehnyt loistavaa työtä Aleksi Härkösen johdolla.
Annikka Alanko on hoitanut kokouksen käytännönjärjestelyt suorastaan briljantisti. Samaa voi sanoa Renne Klingen ja Juha Markkasen mediavalmisteluista.
Seuraavat kuusi viikkoa keskittyvät pitkälti valmisteluihin. Joulukuun 4. – 5. on sitten luvassa ainakin delegaatiomäärällä laskettuna suurin Suomessa koskaan järjestetty kansainvälinen kokous. Paikalle on tulossa harvinaisen paljon porukkaa. Syykin on selvä: Georgian kriisin jälkimainingit.
Perjantai-iltana pidin illallispuheen Savon Mafian tilaisuudessa Kulosaaren Casinolla. Hulvaton tilaisuus. Savolaisissa on menoa ja meininkiä. Huumorintajuista, hauskaa porukkaa, jonka seurassa viihtyy aina.
Savolaisia suurmiehiä riittää: muun muassa Martti Ahtisaari, Paavo Lipponen, Erkki Liikanen, Olli Rehn, Lasse Lehtinen ja tietenkin Jyrki Katainen.
Tällä viikolla kävin myös elämäni ensimmäisellä pilates-tunnilla Esport Centerissä. Tuntui hyvältä. Taidan mennä taas ensi viikolla uudestaan.