Tällaiset sunnuntait ovat mannaa. Tero Pitkämäelle kultaa. Marcus Grönholmille voitto 0,3 sekunnin erolla. Soudussa hopeaa.
Olen aina ihaillut huippu-urheilijoita. He antavat kaikkensa urheilulle ja suorittavat työtään kovan julkisen paineen alla. Tulos on armoton onnistumisen tai epäonnistumisen mittari.
Kuka meistä haluaisi olla viikosta toiseen todistelemassa omia työsaavutuksiaan julkisesti? Tai no ehkä tässä ammatissa sitä joutuu jotenkin tekemään, mutta ei se kyllä ole painemmittarilla mitattuna läheskään sama juttu, kuin urheilusuoritus.
Olen sen verran pehmo, että pala nousee aina kurkkuun kun joku suosikeistani onnistuu. Tänään lämmitti erityisesti Tero Pitkämäen onnistuminen. On se hurja kaveri.
Meillä oli viikonloppuna loistava vierailijaryhmä. Yhteiskunnallisesti valveutunut porukka, joka osasi pitää hauskaa. Sain lahjaksi Mikko Laakson ja Veijo Åbergin Sosialismiin!Sosiaalidemokraattiset nuoret 1906-2006. Myönnän, että en varmaankaan tule lukemaan yli 400-sivuista järkälettä kannesta kanteen, mutta kuvia olen kyllä ihaillut. Erkki Liikasella, Erkki Tuomiojalla, Kalevi Sorsalla ja Paavo Lipposella oli kyllä aikoinaan hienot pulisongit.
Perjantaina kiersimme parlamenttia ja komissiota. Eilen porukat kävivät meillä ja paikallisessa Italialaisessa ravintolassa. Oli laulua, puheita ja jopa Oscar-tasoisia teatterisuorituksia. Siinä oli Genvallin junamatkustajilla ihmettelemistä.
Huomenna lähdetään sitten liikkeelle tuon englanninkielisen blogin kanssa. Koko viikosta tulee poikkeuksellisen englantipainotteinen, koska bloggaan samalla The Economist-lehdelle.
Katsotaan miten lähtee käyntiin. Toivottavasti saamme entistä enemmän keskustelijoita mukaan remmiin. Ja muistakaa: suomeksi voi ihan hyvin kommentoida myös englanninkielisiä merkintöjä. Kyllä me sitten nihin viittaillaan ja niitä käännellään tarpeen mukaan.
