Työt pyörähtivät toden teolla taas käyntiin. Aamupäivällä vietimme neljä tuntia hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa, eli Utvassa. Kävimme läpi turvallisuuspoliittista selontekoa. Hyvä, rakentava keskustelu.

Rahavaliokunnan istunnon jälkeen siirryin ulkoministeriön pressiosastolle, jossa pidin vuoden ensimmäin lehdistötilaisuuden, eräänlaisen kauden avauksen. Kävin läpi mennyttä vuotta, tulevan vuoden haasteita, uusia ilmansuuntia ja ajankohtaisia asioita. Ajankohtaisissa keskityin Gazan tilanteeseen sekä Venäjän ja Ukrainan väliseen kaasukiistaan, jolla on myös seurausvaikutuksia EU:ssa. Lehdistötilaisuus löytynee UM:n kotisivuilta.

Tiedotustilaisuudessa Petri Tuomi-Nikulan kanssa (kuva: Raino Heinonen)

Loppuiltapäivä menikin sitten parin viikon postia kahlatessa. Oli kiva nähdä tiimiä pienen tauon jälkeen. Kaikki vaikuttivat levänneeltä, valmiita uusiin koitoksiin. Hymy oli herkässä.

Olen ilolla seurannut blogikeskustelun kehittymistä. Päällisin puolin positiivisia huomioita omalla nimellä kirjoittamisesta. Toki kriittisiäkin näkökulmiä löytyy, ja hyvä niin.

Itse pidän Unto Hämäläisen vaaliblogeja esimerkkeinä erinomaisesta, asiallisesta keskustelusta. Unskin viimeisimmissä vaaliblogeissahan kommentoitiin omalla nimellä. Mielestäni ne toimivat hyvin vaikka keskustelua käytiin vaaleista, jotka eivät tunnetusti tunteita viilennä. Hämäläinen on toki loistava blogin pitäjä ja keskustelun siivittäjä. Siinäkin syy erinomaiseen keskusteluun.

Comment

required