Tällaisen päivän jälkeen en ole aina varma olenko kone vai ihminen.

Tiedän, että kalenteri on täynnä aamusta iltaan.

1. Viikkopalaveri. Ei epäselvyyksiä. Nyt mennään eikä meinata. Pitäisi olla kone.

2. Palaveri tavaroiden vapaasta liikkumisesta. Viilamme artikloja. Juristin hommaa. Tunnen itseni koneeksi.

3. Palaveri lobbaamisesta. Tuntuu jo siltä, että toimistossani on pyörivä ovi. Olen takuulla kone.

4. Lounas parhaan kaverini kanssa, joka on työmatkalla Brysselissä. Hengähdystauko ja ravinto tekee hyvää. Tunnen itseni taas ihmiseksi.

5. Tapaaminen komission vastuuvapaudesta peruuntuu. Saan aikaa käydä läpi konetta, joskin vain hetken.

6. Die Zeit-lehden toimittaja tulee haastattelemaan protektionismista. Saan reflektoida rauhassa.

7. Taistellaan taas tavaroiden vapaan liikkumisen puolesta. Viilaminen jatkuu.

8. Luen erään puheluonnoksen, jota pitäisi kommentoida. En ehdi kommentoimaan. En ole mikään kone.

9. Siirryn perustustuslakivaliokuntaan. Kiivas keskustelu Euroopan parlamentin paikkajaosta. Tunteet nousevat pintaan.

10. Poliittisen ryhmämme keskustelu samaisesta aiheesta. Käymme läpi 200 muutosehdotusta. Tunteella.

Kello on jo paljon. Pelkään pahinta, eli että lapset ovat jo nukkumassa. Kiiruhdan kotiin. Valot ovat vielä päällä. Käperryn lukemaan satua. Tunnen itse taas ihmiseksi. En halua olla kone.

Takana on sen verran kaunis viikonloppu täällä Brysselissä, että tekee oikein mieli heittää blogikehään muutama ajatus Suomen EU-politiikasta. Aihe oli tapetilla lähes koko viikon, ainakin eri lehtien pääkirjoituksissa ja myös meidän blogikeskustelussa.

Keskustelu lähti liikkeelle EU:n sokeripäätöksestä ja tulee saamaan lisää vettä myllyyn kun komissio päättää Suomen niin kutsutun 141-tuen jatkosta. Sokerina pohjalla muutamat tahot ovat myyneet Suomen EU-parlamenttipaikkojen vähenemisen kolmeentoista jonkinlaisena yllättävänä tappiona, vaikka asiasta sovittiin jo vuonna 2000 ja vahvistettiin 2007. (Lähes kaikille maille tulee vähemmän paikkoja kuin nyt, mutta kenellekään ei tule vähemmän kuin mistä aiemmin oltiin sovittu. Poikkeuksena Saksa, joka tippuu sovitusta 99-paikasta 96-paikkaan).

Tätä taustaa vasten esitän kolme teesiä, joista kuulisin mielelläni kommenttejanne:

1. Mielestäni Suomen EU-strategia on heikoissa kantismissa jos se riippuu sokeripäätöksestä tai 141-maataloustuista. Eihän se voi olla niin yksinkertaista, että linja muuttuu jos jossain asiassa ei saada omaa neuvottelutavoitetta toteutettua. EU-strategian tavoitteena pitää olla tuottaa tuloksia, ei se voi riippua tuloksista!

2. Mielestäni Suomen EU-politiikassa on kolme haastetta: lobbaaminen, lobbaaminen ja lobbaaminen. Jostain syystä meiltä puuttuu rohkeus. EU:ssa ei ole mitään pöytiintarjoilua. Tänne pitää tulla hakemaan se mikä haettavissa on ja samalla jakaa pottia kavereiden kanssa. Emme kertakaikkiaan uskalla mennä tarpeeksi aktiivisesti eri neuvottelutilanteisiin. Ei neuvotteluja hoideta ministerineuvoston kokouksissa. Väitän, että vähintään 95 prosenttia kaikista päätöksistä on jo hoidettu ennen kokousta. Jos joku asia tulee ministerikokouksessa yllätyksenä, niin olemme epäonnistuneet pahasti. Meidän on parannettava puhelindiplomatiaa ja valittava koalitiomme oikein. Ei se oma viisaus mitään tulosta tuota, se viisas tulos syntyy vain silloin jos on ajoissa hankkinut tarpeeksi kavereita sen taakse. Puheet siitä, että pienet maat eivät enää voi luottaa EU:n instituutioihin ovat täyttä potaskaa. Kaikkihan riippuu siitä miten hoidamme suhteemme niihin instituutioihin.

3. Mielestäni koko keskustelu Suomesta jonkinlaisena mallioppilaana on vähintäänkin ihmeellinen. Jos mallioppilaana tarkoitetaan maata, joka noudattaa kaikkia direktiivejä ja asetuksia mukisematta, niin kannattaa vain mennä katsomaan tilastoja. Suomi on kylläkin keskikastin paremmalla puolella, mutta ei läheskään kolmen parhaan joukossa. Toisaalta koko mallioppilas-käsite on harhaanjohtava. En tiedä millaisia mallioppilaita teillä oli koulussa (minä en ollut yksi niistä…), mutta mielestäni mallioppilaat eivät ikinä istuneet hiljaa eturivissä. Mallioppilas ei tyydy kaikkeen mitä tarjoillaan, vaan on itse aktiivisesti vaikuttamassa luokan henkeen. Hän on aktiivisesti mukana rakentamassa jotain uutta, ei passiivisesti marmattamassa, että kaikki on päin mäntyä.

Summa summarum. Jos EU olisi huone, jonka keskeltä löytyisi ruokapöytä herkkuineen, niin Suomen linja on edennyt suunnilleen näin:

Jäsenyytemme alkuvaiheessa tarkkailimme tilannetta huoneen seiniin nojaillen. Amsterdamin neuvottelujen myötä liikuimme huoneen keskelle ja vuoden 1999 puheenjohtajuuskautemme aikana istahdimme rohkeasti pöytään. Otimme sen mikä meille kuului ja jaoimme myös myös.

Nizzan sopimusneuvotteluissa olimme akitiivisia, mutta se ei auttanut. Kaikkien EU-maiden keskinäinen luottamus katosi kuin tuhka tuuleen. Isot kiistelivät pienten kanssa vallasta, ja jälki oli sen mukaista.

Sen jälkeen alkoi Suomen EU-politiikan passiivinen laskukausi. Aloimme marmattamaan, että ei tämä EU olekaan niin kivaa ja tämän eteenhän joutuu tekemään töitä. Siirryimme takaisin kyhnäämään seinän vierustalle. Välillä toimimme myös jarrumiehen, ei vähintään silloin kun keskustelu siirtyi EU:n turvatakuisiin.

Hallitusvaihdoksen myötä EU-politiikassamme puhaltaa taas uudet tuulet. Myönnä toki, että näkemykseni on subjektiivinen. Mutta tuskaan kukaan voi väittää, että esimerkiksi Ilkka Kanervan toiminta ulkoministerinä olisi ollut jotenkin passiivista.

Tänään oli työntäyteinen päivä Helsingissä. Sen hienoin anti oli, että eri tilaisuuksissa sain käsitellä niitä aiheita, joiden kanssa teemme avustajieni kanssa juuri nyt paljon työtä: Suomen EU-strategia, lobbaaminen, HVK, Itämeri ja sisäarkkinat.

Aamupäivä meni Erkki Tuomiojan seurassa. Aloitimme Ekin kanssa Ylen ykkösaamussa (kiitos muuten jo niille, jotka ovat keskustelua kommentoineet). Aiheena Suomen EU-strategia. Mielestäni keskustelu oli hyvä, vaikka itse sanon. Ei mitään nokittelua, vaan asiaa.

Sen jälkeen sain kyydin Ekiltä eduskuntaan. Hän meni hoitamaan hommia ennen meidän yhteisiä HVK-kahveja Euroopan parlamentin tiedotustoimistolla.

Siinä välissä annoin haastattelut Verkkouutisille ja A-studiolle EU-lobbamisesta. Jälkimmäisen haastattelun teki Renny Jokelin. Meillä oli mielestäni hyvä keskustelu. Juttu tulee ulos ensi keskiviikon A-studiossa.

Teemakahveille osallistuivat Henrik Lax, Tuomioja ja allekirjoittanut. Keskustelimme EU:n uudesta sopimuksesta, joka pitäisi hyväksyä lopullisesti parin viikon päästä Lissabonin huippukokouksessa.

Taisimme kaikki potea HVK-väsymystä. Ainakin itselläni on sellainen fiilis, että nyt pitäisi ottaa tauko näiden instituutioiden uudistamisessa. Niistä on nyt väännetty kättä viimeiset 25 vuotta. On aika keskittyä niiden päätösten tekemiseen, eikä vain päätöksentekojärjestelmään.

Aamukahveilta menin Akateemisen Kirjakaupan kautta eduskuntaan. Ja arvatkaas kuka kävi myös Akateemisessa? No Eki tietenkin. Tapasimme jälleen eduskunnassa ennen ulkoasiainvaliokunnan kokousta. Kansanedustaja Tuomioja on kysesien valiokunnan jäsen. Allekirjoittanut kutsuttiin paikalle asiantuntijan ominaisuudessa. Aiheena Pohjoinen ulottuvuus ja Itämeristrategia. Aiheesta käydään muuten keskustelu eduskunnassaa 24.10.

Ulkoasiainvaliokunnan kokouksessa.

Ennen kokousta tapasin Ahvenanmaalaisen kansanedustaja Elisabeth Nauclérin. Keskustelimme Euroopan parlamentin paikkajaosta, ja nimenomaan Ahvenanmaan näkökulmasta. Sanoin mielipiteeni suoraan. Ei ole realismia vaatia Ahvenanmaalle omaa paikkaa. Totesin myös, että Euroopan parlamentissa ehdotuksen esittäminen ei uskottavaa. Keskustelu oli hyvä ja rakentava.

Päivän päätteeksi vietin vielä parisen tuntia kauppa- ja teollisuusministeriön (eli tulevan elinkeinoministeriön) virkamiesten seurassa. Avustajani Tuomas Rautanen oli mukana. Kävimme läpi keskeisiä sisämarkkinakysymyksiä. Olen aina pitänyt KTM:n väestä. Rautaisen ammattitaitoista porukkaa. Palaverissa oli muutenkin rento ja avoin ilmapiiri. Taistelu parempien sisämarkkinoiden puolesta jatkuu.

PS. Kirjoitan viikonlopun aikana, tai viimeistään maanantaina, blogimerkinnän Suomen EU-strategiasta.

PPS. Loistavia uutisia! Budjettivaliokunta hyväksyi ehdottamamme Itämeri-pilottiprojektin. Summa oli 2,5 miljoonaa euroa. Siitä enemmän tuonnempana.

Give credit when credit is due…

Tarja Halonen tekee paljon hyvää työtä Itämeren suojelemiseksi. Viimeksi tänään hän nosti esille Itämeren esille keskusteluissaan Vladimir Putinin kanssa.

Mielestäni se on erinomainen juttu. Hyvä Tarja!

 

Koneessa matkalla takaisin Brysseliin. Hämeenlinnasta on tullut tuttu paikka. Neljä käyntiä kahden kuukauden aikana, olkoonkin että kaksi niistä oli häitä.

Tänään Rochierin henkilöstötilaisuudessa. Heillä on toimintaa Suomessa, Ruotsissa ja Baltian maissa. Esitelmöin kulttuurieroista. Oli hauska valmistella aiheesta luento. Nojauduin muun muassa muutamaan Blue Wings kolumniini.

Kun asuu ulkomailla, on kaksikielinen tausta, brittiläinen vaimo, kaksoiskansalaisuuden omaavat lapset (jotka puhuvat neljää kieltä) ja työskentelee päivittäin 27 kansalaisuuden parissa, niin on ainakin materiaalia mistä ammentaa.

Luennon lisäksi annoin haastattelut Hämeen Sanomille, ja Yle Häme-radiolle. Lisäksi osallistuin Radio Vegan Slaget Efter Tolv-keskusteluun yhdessä Lasse Lehtisen ja Teija Tiilikaisen kanssa. Kouluilla oli valitettavasti koeviikko menossa, joten tällä kertaa lukiokäynti jäi väliin.

Janne Honkala kysyi oliko ohjelmassa yleisötilaisuutta. Sekin jäi tiukan aikataulun takia tällä kertaa järjestämättä. Valitettavasti. Sain kuitenkin nauttia kauniin syksyisestä Hämeenlinnasta. Tie Aulangolle oli nostalginen. Siellä on monet golfkilpailut tullut pelattua.

Viikonloppua odotan innolla, koska paras kaverini jenkkiajoilta, Sebastian Lurie on Christy-vaimoineen käymässä. Kävimme heidän häissään Bostonin liepeillä viime syksynä.

Toivottavasti ei tule valvottua liikaa. Pari lenkkiäkin pitäisi vetäistä. Ostin uudet lenkkarit torstaina. Kävin eräässä ammattiliikkeessä Overisjen-kylässä. Kauppias pisti juoksumatolle, otti askeleen videonauhalle, analysoi ja antoi kouraan mahtavat kengät. Aamulenkki ei ole koskaan ollut yhtä kevyt. Ei ihme, että Belgilainen Puttemans, joka hävisi Lasse Virénille Münchenissä, käy samassa kaupassa.

Periaatteessa olen vapaiden markkinoiden kannattaja. Näin markkinat päättäisivät, mikä on kannattavaa, mikä ei. Sokerintuotanto pohjoisilla leveysasteilla olisi tietenkin liipaisimella.

Samalla olen luvannut puolustaa suomalaista tuotantoa. Ruoka on strateginen tuote samalla tavoin, kuin esimerkiksi energia. Kysyntä on jatkuva ja heilahtelematon merkiten tuottajalle valtaa. Jonkinasteista tuotantokapasiteettia on näin ollen perusteltua ylläpitää. Nyt siis puhutaan sokerintuotannosta.

Olen myös sitä mieltä, että kaikkia jäsenmaita on kohdeltava tasavertaisesti ja että jokaisessa EU-maassa pitää olla maataloustuotantoa. Nämä periaatteet löytyvät perussopimuksista.

Komissio haluaa leikata sokerin tuotantoa 6 miljoonalla tonnilla. Tavoitteesta on saavutettu vasta 1,8 miljoonaa tonnia. Komissio on asettanut uudeksi tavoitteeksi luopua 3,85 miljoonasta kiintiötonnista markkinointivuonna 2008-9. Komissio pyrkii näin edelleen kannustamaan yrityksiä luopumaan sokerintuotannosta.

Euroopan parlamentti tuki 25.9. tavoitetta. Se haluaa tuottajille suurempia korvauksia kiintiöistä luopumisen kannustukseksi. Parlamentti esitti jokaisesta palautettavasta kiintiötonnista maksettavan korvauksen nostamista 625 euroon. Lienee paikallaan todeta, että parlamentilla on tähän kysymykseen vain lausunto-oikeus. 

Suomi ei halua luopua täysin sokerintuotannostaan. Jo pari vuotta sitten tehtyjen suunnitelmien seurauksena toinen suomalaisista sokeritehtaista suljettiin kannattamattomana.

Lopputuloksena luovuttiin siis enemmän kuin tuolloin edellytettiin. Tämä olisi pitänyt nyt huomioida uusissa leikkauksissa. Suomi on jo osuutensa tehnyt. Juustohöylä kuitenkin voitti

Siksi Suomi, jonka linjaa tuin, vastusti neuvostossa ehdotusta, mutta hävisi yhdessä Tanskan, Slovakian ja Tsekin kanssa. Nyt seuraavaksi odotetaan tanskalaisen Danesco aikeita Säkylän tehtaan suhteen.

PS. Huomenna olen meppikiertueella Hämeenlinnassa. Kello 12:15 puhun YLEn Radio Vegassa Sarkozyn ehdotuksesta viisasten miesten ryhmästä.

 

Brysselin turvaselvityksen jonossa odoteltiin 30 minuuttia. Ei ollut nesteitä laukussa…

 

Pahoittelen viipynyttä blogimerkintää. Se johtuu siitä, että päätin eilen illalla pakata kapsekit ja ajaa kotiin.

Eilen tapasin kvestori Astrid Lullingin ja Satu Hassin lobbaamisesta. Sain Sadulta pari hyvää ehdotusta raporttiini. Hän ehdotti muutamaa käytäntöä eduskunnasta. Aion testata niitä valiokunnassa.

Saimme hommat hoidettua Strasbourgissa kello 20.00. Torstaina oli jäljellä vain muutama äänestys. Muuten kalenteri oli tyhjä.

Päätin yllättäa lapset, koska heillä oli vapaapäivä torstaina. Automatkalla kyllä väsytti. Pääsimme Brysseliin vasta keskiyön jälkeen, mutta ei sillä väliä. Lapset olivat innoissaan. Yksi elämäni hienoimmista aamuista.

 

 

…silti niin vähän. Siinä tämä päivä pähkinänkuoressa.

Päivä alkoi päätteen äärellä kello 7.30. Pressiaamaisella puhuimme sokerista, budjetista ja lobbaamisesta. Olisi ehkä pitänyt myös keskustella siitä, että myöhästelevistä junista saa tulevaisuudessa saada korvausta. Kiitos EU. 

Päivän parhainta antia oli Ilkka Herlinin ja Anna Kotsalo-Mustosen vierailu Itämeriryhmässämme. Ilkka ja Anna olivat parlamentissa lobbaamassa puhtaamman Itämeren puolesta. Erittäin onnistunut vierailu. Ammattimaista lobbaamista.

Kyösti Virrankoski opasti budjettikysymyksissä. Juttelimme Itämereen liittyvistä pilottiprojekteista. Hyvältä näyttää kyllä sieltä jotain on tulossa. Itämeri kiittää.

Äänestysten jälkeen lounastin Simon Morduen kanssa. Hän on komissaari Verheugenin kabinetin jäsen. Juttelimme tavaroiden vapaasta liikkumisesta…ja maratoneista. Hän vetäisi Brysselin 20 km aikaan 1h10min! Edellinen maratoni meni 2h39min. Respect!

Tsekin TV-haastattelun jälkeen osallistuin valiokuntien puheenjohtajien kokoukseen. Sisämarkkinavaliokunnan varapuheenjohtajana tuurasin puheenjohtajaamme Arlene McCarthya. Valiokuntien puheenjohtajat kiistelivät mille valiokunnalle kukin raportti kuuluu. Kädenvääntö muistuttaa ministeriöiden välistä valtataistelua…

Seuraavaksi poliittisen ryhmämme keskustelu Euroopan parlamentin paikkajaosta. Pidän pitkän ja tunteellisen puheen pienten maiden asemasta. Sali on hiirenhiljaa. Saan tukea, enkä vain pienten maiden edustajilta. Auttaako tuki. En tiedä.

Annan haastattelun lobbauksesta. Annan sen uudestaan, koska nauhuri ei toimi ensimmäisellä kerralla.

Lähden lenkille avustajani Tuomas Rautasen kanssa. Vuorossa on 10 kertaa 1000 metrin vetoharjoitus. Neljän minuutin kilometrejä. Parin minuutin hölkkää ja taas menoksi. Saldona 1h 15min lenkki. Kroppa kiittää.

Suihku ja sen jälkeen kollegani Christell Schaldemosen järjestämälle illalliselle. Erinomainen tilaisuus. Sali täynnä asiantuntijoita ja meppejä.

Kello on 23.00. Nyt hotellille nukkumaan.

Tuli kai tehtyä paljon, mutta päivän päätteeksi se tuntuu niin vähältä…kun on puhunut rakkaittensa kanssa vain puhelimitse.

Näillä sivuilla ollaan käyty aktiivista keskustelua EU-lobbaamisesta. Keskustelu on mielestäni ollut erinomaista.

Ollaan pohdittu lobbareiden roolia, selvitelty väärinkäsityksiä ja käyty läpi esimerkkejä hyvästä ja huonosta lobbaamisesta.

Suomessakin lähti viikonloppuna liikkeelle keskustelu EU-lobbaamisesta. Se jatkui myös Ylen aikaisessa tänään aamulla. Hyvä, että keskustellaan.

Lobbaaminen on erittäin helppo kohde populismille. Jotta pahimmilta ylilyönneiltä ja väärinkäsityksiltä välttyttäisiin, niin on ehkä paikallaan kerrata tämän hetken tilanne.

Kuten monet blogin lukijat tietävät, laadin tällä hetkellä mietintöä lobbaamisesta Euroopan parlamentissa. Tämän raportin pohjalta lähdetään sitten kehittämään parlamentin lobbaussääntöjä.

Julkisessa keskustelussa menee usein sekaisin Euroopan parlamentin ja komission lobbaussäännöt. Viime aikaisessa keskustelussa on myös annettu ymmärtää, että EU:ssa ei olisi sitovia lobbaussäntöjä. Väite ei pidä paikkansa.

Euroopan parlamentilla on tiukat ohjesäännöt kaikille lobbareille. Säännöt löytyvät työjärjestyksen artiklasta numero 9(4).

Jokainen eduvalvoja sitoutuu kunnioittamaan Euroopan parlamentin eettisiä sääntöjä (code of conduct) lobbareille. Tämän lisäksi lobbarit rekisteröityvät allekirjoituksellaan parlamentin lobbarirekisteriin.

Kukin lobbaritaho (yritys, kansalaisjärjestö, konsulttifirmat, think-tankit, etujärjestöt, jne.) saa neljä kulkulupaa Euroopan parlamenttiin (poikkeustapauksissa niitä annetaan enemmän). Nämä kulkuluvat ovat henkilökohtaisia ja ne tulee uusia kerran vuodessa.

Euroopan parlamentin lobbarirekisterissä on tällä hetkellä vajaat 5000 rekisteröitynyttä lobbaria. Vuoden mittaisia kulkulupia on 2915. Niihin vaaditaan viiden sivun hakulomake, jossa hakija antaa yleistä ja yksityiskohtaista tietoa toiminnastaan ja toimikentästään.

Niin sanottuja ”Express”-kulkulupia, joilla pääsee parlamentin käytäville 15 kertaa vuodessa, on noin 2000.

Euroopan parlamentin sääntöjen mukaan lobbarin on kerrottava ketä ja mitä hän edustaa.

Laadin lobbausmietinnön perustuslakivaliokunnassa. Viisi muuta valiokuntaa laativat lausunnon mietintööni (lakivaliokunta, talousvaliokunta, budjetinvalvontavaliokunta, kansalaisoikeusvaliokunta, kansalaisvetoomusvaliokunta). Olen järjestänyt tapaamisia lausunnonlaatijoiden kanssa.

Tällä hetkellä kerään mahdollisimman paljon informaatiota lobbaamisesta. Lähetin kaikille mepeille kyselyn, jossa tiedustelin kollegojeni kokemuksia lobbaamisesta. Tämän lisäksi olen tavannut keskeisiä meppejä, komissaareja, virkamiehiä ja lobbareita.

Lokakuun 8. päivänä järjestämme avoimen kuulemisen, jonne olemme kutsuneet alan asiantuntijoita ja komissaari Siim Kallaksen, joka vastaa lobbaussäntöjen uudistamisesta komissiossa.

Euroopan parlamentin lobbausraportti laaditaan, koska komissio on tehnyt niin sanotun avoimuusaloitteen. Yhtenä osana tätä aloitetta ehdotetaan tarkempia lobbaussääntöjä myös komissiolle.

Nykyään komissiolla ei ole läheskään yhtä tiukkoja lobbaussääntöjä kuin Euroopan parlamentilla. Nyt tähän siis saadaan korjaus. Komission säännöt ja lobbausrekisteri julkistetaan ensi keväänä.

Oma lähtökohtani tähän koko prosessiin on avoin. Mielestäni kaikista tärkein periaate lobbaamisessa on avoimuus.  

Käsittelen kaikkia lobbareita tasavertaisesti. Minulle jokainen lobbari edustaa omaa näkökulmaansa kulloinkin kyseessä olevaan asiaan. Lobbareita ei tarvitse tavata eikä kuunnella jos ei halua.

Taisin todeta tuossa yhdessä kolumnissani, että en ole saanut lobbarilta valheellista tai vääristynyttä infoa. No tällä kertaa Stubb kyllä puhui potaskaa. Taisin painaa lähetä-näppäintä liian aikaisin. Kyllähän tuota värittynyttä infoa saa myös lobbareilta.

Kun esimerkiksi valmistelin lausuntoa terveysväittämistä niin eräs pikaravintola ketju vakuutteli allekirjoittaneelle hampurilaisten terveyshyötyjä. Kiitin, hymyilin ja jätin väitteen omaan arvoonsa.

Peruspointtini on, että lobbaamisessa terveen järjen käyttö on sallittua. Ei pidä uskoa kaikkea mitä kuulee.

Tulevien viikkojen aikana käsittelen lobbaamista usein näillä sivuilla.

Raportin aikataulu on seuraava: valikuntakäsittely loka- ja marraskuussa. Valiokuntaäänestys joulukuussa. Ja toivon mukaan täysistuntoäänestys tammikuussa. Nämä aikataulut pruukavat venyä, mutta tästä lähdetään liikkeelle.

Kuulisin arvon blogikommentaattoreilta mielelläni lisää kommentteja lobbaamisesta. Kysymyksiäkin otan mielelläni vastaan.

PS. Tässä vielä luettelo organisaatioista ja ihmisistä joita olen tämän raportin tiimoilta tavannut: BusinessEurope, European Public Affairs Consultancies? Association, Siim Kallasin kabinetti varakabinettipäällikkö Kristian Schmidt, Roger Brawn (kirjoittaa mietinnöstälausunnon talousarvion valvontavaliokuntaan), ALTER-EU (The Alliance for Lobbying Transparency and Ethics Regulation), joiden edustajina Paul de Clerck (Friends of the Earth Europe) ja Marc Gruber (European Federation of Journalists), yksikönpäällikkö Gérard Legris (komissio), pääjohtaja Walter Deffaa (Komission sisäinen tarkastus), Cefic (European Chemical Industry Council), komissaari Siim Kallas, MEP Soren Bo Søndergaard (kirjoittaa mietinnöstä lausunnon kansalaisvapauksien valiokuntaan), MEP Diana Wallis (lausunto lakivaliokuntaan), SEAP (Society of European Affairs Professionals), Ranskan kauppakamari, CCEB (juristit) ja MEP Philip Bradbourn.

Kaiken tämän lisäksi olen tietenkin työskennellyt paljon perustuslakivaliokunnan virkamiesten kanssa. Tapaamisten luettelo jatkuu…

 

We’ve had a wonderful weekend in Brussels. Warm and sunny. Summer, finally?

Every MEP is allowed to bring 100 visitors per year to Brussels or Strasbourg. The trips are sponsored by the European Parliament. It’s a great way to show how the EU works and what MEPs actually do for a living.

I had a really nice visitor’s group in town over the weekend. The group (some 20 persons) was composed of individuals who work with gay and lesbian rights. Our programme was focused on anti-discrimination and other issues relating to the field.

The group came to our place for drinks yesterday afternoon. In the evening we went down to a local Italian restaurant called La Laguna. We had a blast.

Today I had probably one of my best runs, ever. I am training for a marathon and did the longest run of the programme (3 hours) this morning. I ran together with Bill Pierce and my assistant Tuomas Rautanen.

Bill is a running guru. He is a professor at Furman University, South Carolina (my alma mater). Last year he published – together with fellow Furman Professors Scott Murr and Ray Moss (my health and exercise science Professor at Furman) – a book called Run Less, Run Faster. The book became an instant best-seller and has been praised  by Runner’s World, among others.

The basic thesis, developed through years of scientific research at Furman University, is simple: you can improve your racing times by running less. The key is intelligent training: three runs per week (long, pace, interval) and two sessions of alternative training (swimming, biking or rowing). The programme is designed for all of us who complain that we do not have time to train.

I started reading the book today…and I can already recommend it.

In any case, the run was great. We hit the tarmack around 9 am. Ran from Porte de Namur, down Avenue Louise, into the woods, down to the ring road, back to Boitsfort, down Roosevelt, up Tervuren and back into town. 

To top it off the city centre was free of cars today. Running does not get much better than that.

After the run I went home and picked up the whole family. We took our bikes on the train and enjoyed a fantastic afternoon without cars. Weekends do not get much better than this.