Puheeni suurlähettiläskokouksessa 24.8.2015
Arvoisat Suomen ulkomaanedustustojen päälliköt, hyvät kollegat ja ystävät,
Tämä on jo kahdeksas peräkkäinen vuosi, kun olen puhumassa suurlähettiläskokouksessa. Tänne on mukava tulla joka vuosi, tapaamaan vanhoja tuttuja – kuulemaan uutisia eri puolilta maailmaa. Haluan kiittää teitä kaikkia taas kuluneen vuoden yhteistyöstä. Elämme kansainvälisen politiikan korkeasuhdannetta ja ymmärrän hyvin, mitä se on vaatinut teiltä jokaiselta. Jälleen kerran lämmin kiitos panoksestanne ja Suomen eteen maailmalla tekemästänne työstä.
Ne viestit mitä te ja edustustojemme väki ympäri maailmaa meille Suomeen välitätte ovat erittäin arvokkaita. Monesta suunnasta on tullut paitsi hyödyllistä tietoa maan taloudesta, myös vinkkejä niistä mahdollisuuksista, joita maailmalla on suomalaisille yrityksille.
Teillä ja koko ulkoministeriöllä on tärkeä tehtävä Suomen talouden kääntämisessä nousuun. Suomi nousee vain, jos saamme lisää vientiä ja investointeja. Pitäkää taloussuhteet nyt ehdottomana ykkösasiananne. Miettikää, mitä voitte vielä tehdä Suomen talouden ja suomalaisten yritysten hyväksi. Enkä tarkoita vain isojen yritysten isoja kauppoja. Pitäkää huolta myös pienistä yrityksistä ja kokonaan uusista toimialoista.
Hyvät ystävät,
Näiden kuluneen kahdeksan vuoden aikana olen puhunut teille niin ulkoministerinä, eurooppa- ja ulkomaankauppaministerinä kuin pääministerinäkin. Nyt minulla on taas uusi duuni. Valtiovarainministerinä olen päässyt katsomaan niin Euroopan kuin kotimaankin talouskehitystä entistä syvällisemmin.
Tänään ajattelin pohtia ääneen teemoja, jotka näen paitsi Suomen myös Euroopan kannalta talouden kohtalonkysymyksinä. Tulen puheessani käsittelemään talous- ja rahaliiton kehittämistä sekä Suomen talouskehityksen välttämättömiä valintoja.
EMU:n kehittäminen
Tämä porukka jos joku mieltää sen, ettei Suomi elä umpiossa. Olemme kiinteä osa Pohjoismaita, Eurooppaa ja entistä enemmän koko globaalia taloutta.
Alkuun lienee paikallaan sanoa muutama sana euroalueen tilanteesta.
Kreikka on moninaisten vaiheiden jälkeen löytänyt taas raiteilleen. Uudet vaalit oikeastaan kuuluvat tähän uuteen kurssiin. Sääli, että matkalla täytyi tehdä niin monta mutkaa ja ajaa niin moneen umpikujaan.
Kiertotiet ja väärät käännökset haukkasivat ison palan Kreikan talouskasvusta ja valtion kassasta.
Suomen tiukka linja Kreikan tukemisessa on saattanut herättää kysymyksiä asema-maissanne. Voitte vastata kyselyihin rauhallisin mielin toteamalla, että Suomi noudattaa nyt samaa linjaa kuin on noudattanut koko kriisin ajan. Olemme valmiita auttamaan kumppaneitamme, kunhan yhteisesti sovitut ehdot täyttyvät ja niistä pidetään kiinni.
Nyt Euroopan on kuitenkin pyrittävä katsomaan eteenpäin. Niin meidänkin – en puhu tämän enempää Kreikasta. Katsotaan mieluummin euroalueen tilaa kokonaisuutena.
Suomi on muiden jäsenmaiden kanssa samaa mieltä siitä, että talous- ja rahaliittoa pitää kehittää. Finanssikriisin jälkeen tuskin kukaan voi olla eri mieltä.
Paljon on jo tehtykin. Euroalue on tänään huomattavasti vahvempi ja jykevämpi rakennelma kuin se oli vuonna 2008, kun globaali rahoituskriisi pyyhkäisi Euroopankin yli. Jälkikäteen voi sanoa, että rakennelma huojui aika lailla.
Nyt meillä on vahvemmat sopimukset järkevästä talouspolitiikasta – niin sanotut two-pack ja six-pack. Meillä on myös vahvempi eurooppalainen pankkivalvonta ja toimiva järjestelmä kriisien ratkaisuun.
Riittääkö tämä? En usko. Mitä meidän pitää vielä tehdä? Sitä emme tiedä ja siksi siitä pitää nyt rohkaista avoimeen debattiin.
Euroopan komission, keskuspankin, parlamentin, euroryhmän ja Eurooppa-neuvoston puheenjohtajat löivät juhannuksena pöytään oman tiekarttansa talous- ja rahaliiton kehittämisestä. Osa ajatuksista oli vanhoja tuttuja – kuten eurooppalainen talletussuoja. Osa oli uutta – kuten ehdotus eurooppalaisesta ”valtiovarainministeriöstä”.
Kuten usein aiemminkin, instituutiot tekevät esityksen, joka on oikeastaan ”brutto-lista”, josta jäsenmaat voivat valita sopivia elementtejä. Itse en usko, että presidenttien esitystä nielaistaan purematta. On vielä epävarmaa, mitkä asiat menevät eteenpäin. Suomessakaan emme ole vielä hallituksen kesken kantaamme muodostaneet.
Hallitusohjelmassa olemme linjanneet yleisiä periaatteita. Olemme sitoutuneet edistämään euroalueen vakautta. Suomen tavoitteena on sääntöperusteinen ja toimiva euroalue, jossa jokaisella jäsenvaltiolla itsellään on ensisijainen vastuu omasta talouspolitiikastaan ja omista veloistaan. Pyrimme palauttamaan no bail out –säännön uskottavuuden. Ja niin edelleen.
Yksi bruttolistan todennäköisesti etenevä osa on niin kutsuttu rahoitusunioni, eli pankkiunioni ja pääomamarkkinaunioni. Meillä on hallitusohjelmassa myönteinen kanta sijoittajavastuuseen perustuvaan pankkiunioniin ja sen kehittämiseen.
Toimivat ja luotettavat rahoitusmarkkinat ovat tärkeä edellytys myös Suomen talouskasvulle. Rahoitus on haaste etenkin pienille ja keskisuurille yrityksille. Siis juuri niille yrityksille, mihin uudet työpaikat todennäköisimmin syntyvät. Meidän on onnistuttava myös lisäämään pk-yritysten kansainvälistymistä ja vientiä, mikä tietenkin edellyttää sujuvaa rahoitusta.
Jokaisessa euroalueen kriisimaassa pankkisektorin epävakaus ja rahoituksen tyrehtyminen ovat olleet keskeisiä tekijöitä kriisin kärjistymisessä. Joissakin maissa ongelmat lähtivät pankkien holtittomuudesta ja löperöstä valvonnasta. Toisissa maissa, kuten Kreikassa, pankit joutuivat kärsimään valtiontalouden huonosta tilasta.
Jatkossa täytyy päästä tilanteeseen, jossa pankit ja valtiot eivät vedä toisiaan pinnan alle. Jos pankkien ja valtioiden ongelmat kyetään erottamaan toisistaan, niiden hallittu hoitaminen on paljon helpompaa ja halvempaa. Tähän pankkiunioni pyrkii.
Toinen kehittämisen arvoinen asia ovat yhteiset säännöt. Yhteinen raha edellyttää yhteisten sääntöjen kunnioittamista. Tätä Suomi on ajanut vahvasti koko ajan ja tulee ajamaan jatkossakin.
Matkan varrella on luotu uusia, entistä tiukempia sääntöjä. Yksi ongelma on sääntöjen monimutkaisuus ja byrokraattisuus, jolloin soveltaminen on hankalaa.
Ongelmia on myös toimeenpanossa. Jos sääntöjä ei noudateta tai jos niitä tulkitaan eri tavalla eri tilanteissa, se syö koko järjestelmän uskottavuutta.
Kolmas ja ehkä tulenarin kysymys liittyy velkaan. Suomen linja on selvä: jokaisen on vastattava omista veloistaan. Se ei tarkoita, etteikö Suomi hädän tullen ole valmis auttamaan. Vallan ja vastuun tulee kuitenkin kulkea käsi kädessä. Niin ei voi olla, että päätökset julkisista menoista tehdään kansallisesti, mutta vastuu veloista on yhteinen.
Neljäs, ja pitkällä aikavälillä yksi merkittävimmistä kehittämisen kohteista ovat talouden rakenneuudistukset. Useimmat euroalueen maat – Suomi mukaan lukien – painivat talouden vakavien rakenneongelmien kanssa.
Kaikista euromaista ei tarvitse tulla Saksaa. Eikä se taida olla mahdollistakaan. Mutta jokaisen jäsenmaan pitää pystyä uudistumaan tavalla, joka mahdollistaa kestävän taloudenpidon. Puhun tästä Suomen osalta pian laajemminkin.
Keskustelua EMU:n kehittämisestä tullaan varmuudella käymään vielä pitkään ja hartaasti. Itse pidän olennaisena, että meillä on toimivat kriisinhallintamekanismit, jotka korostavat velkojien vastuuta ja suojelevat veronmaksajia. Tärkeää on myös se, että vahvistamme euroalueen kykyä kestää finanssimarkkinoiden myrskyjä. Tämä puolestaan edellyttää tiiviimpiä pääomamarkkinoita, kansallisten työmarkkinoiden joustavuutta ja valtioiden pankkiriskin pienentämistä.
Vielä yleisenä evästyksenä kotimaiseen keskusteluun eurosta ja rahaliiton kehittämi-sestä toteaisin, että liian usein ajatellaan, että kysymys on jostakin ”Brysselin asiasta”, joka meidän on pakko jotenkin hoitaa. Kyse kuitenkin on suomalaisten omasta rahasta, Suomen oman talouden tulevasta kehityksestä ja suomalaisista työpaikoista. Ei ole samantekevää, mihin suuntaan euroalue kehittyy. Vain mikäli euroalue nousee, voi myös Suomi nousta. On siis Suomen etu, että tiedämme ajoissa mitä haluamme ja vaikutamme keskusteluun tavalla, joka vie euroaluetta toivomaamme suuntaan.
Suomen talouden iso kuva ja linjavalinnat
Hyvät kollegat,
Kuten totesin, Suomi ei elä umpiossa. Meidän on otettava oppia muista, vältettävä jo muiden tekemiä virheitä, elettävä kuten saarnaamme ja kannettava oma vas-tuumme euroalueen kilpailukyvyn palauttamisesta.
Nykyisestä positiostani käsin on erityisen – jopa tuskallisen helppo nähdä ja ymmärtää, miten suurten talousvaikeuksien kanssa koko mantereemme painii. Vielä riipaisevampaa on huomata, että itse asiassa me suomalaiset olemme valuneet tuon surullisen kehityksen häntäpään pitäjiksi. Sanon sen kaunistelematta: Suomen talous on aidosti kuralla ja näkymämme EU-alueen huolestuttavimpia.
Kokonaistuotanto on supistunut kolme vuotta peräkkäin, työttömyys on lisääntynyt, kotitalouksien tulot ovat supistuneet, vaihtotase on alijäämäinen ja julkinen talous on selvästi miinuksella. Kuluvasta vuodesta tulee todennäköisesti neljäs perättäinen negatiivisen kasvun vuosi.
Tilanne on paitsi erittäin vakava, myös kiusallinen meille suomalaisille. Olemme perinteisesti tottuneet sellaiseen maailmanselitykseen, että muilla saattaa mennä huonosti, mutta meillä ei. Ihmemaa Suomi kyllä pärjää, vaikka eteläiset eurokumppanimme horjuisivatkin. Ei ole helppo hyväksyä, että olemme itse asiassa ajautumassa EU:n tarkkailuluokalle – tilanteeseen, jossa entisestä mallioppilaasta on tulossa yksi pahnanpohjimmaisista.
Mikä neuvoksi? Meidän on nyt esitettävä ne samat tiukan talouskurin vaatimukset itsellemme, joita olemme etulinjassa olleet vaatimassa euroalueen kriisimaille.
Miten tässä oikein näin kävi?
Harva suomalainen mieltää, että Suomen reaalinen BKT:n taso on edelleen alhaisempi kuin se oli ennen kansainvälistä finanssikriisiä. Meillä on hyvinvoinnin kasvattamisen osalta kohta takanamme menetetty vuosikymmen. Keskeiset verrokki-maamme Saksa ja Ruotsi ovat porskuttaneet ohitsemme jo kauan sitten.
Finanssikriisin iskiessä kuvittelimme, että selviävämme pahimman yli suhdannetyökaluin, eli elvyttämällä ja velkaantumalla. Onnistuimmekin varmasti vähäksi aikaa pehmentämään finanssikriisin pahinta iskua työllisyyteen. Menimme kuitenkin pahasti vikaan siinä, ettemme välittömästi ryhtyneet korjaamaan jo pitkään rapautuneita talouden rakenteita. Nokia-huuman Suomella meni hyvin. Ehkäpä hieman sokaistuimmekin tästä menestyksestä, joka kuitenkin nyt jälkeenpäin tarkastellen ei ollut koko Suomen, vaan yhden yksittäisen yhtiön menestystä. Sen varaan ei olisi saanut liiaksi laskea.
Yhtä aikaa Nokian hiipumisen kanssa päällemme kaatuivat finanssikriisin ja sittemmin euromaiden velkakriisien vaikutukset, jotka syvensivät kotimaisia haasteita. Pieni avoin talous kärsii usein eniten globaalitalouden siirtymissä. Samalla kilpailukykymme jatkoi heikkenemistään ja rakennemuutos iski myös toiseen kivijalkaamme, paperiteollisuuteen.
Historia osoittaa meille, että kilpailukykymme hapertuminen ei alkanut finanssikriisin seurauksena, vaan Suomi menetti suhteellista kilpailuasemaansa erityisesti kustannuskilpailukyvyssä suhteessa verrokkimaihin jo 2000-luvun alusta saakka.
Suomen talouden kehitys on erkanemassa muiden OECD-maiden kehityksestä erityisesti näiden pitkään korjaamatta olleiden kotimaisten rakenteellisten haasteiden takia.
Elinkeinorakenteemme ei ole onnistunut uudistumaan riittävässä määrin, väestömme ikääntyy, julkinen sektorimme on poikkeuksellisen raskassoutuinen, julkisen talouden epätasapainosta on tullut krooninen vaiva ja muun muassa työllisyysasteessamme on isoja aukkoja parhaassa työiässäkin olevien suomalaisten kohdalla. Eräs kuvaava indikaattori on tuore Eurostatin tilasto, joka osoittaa, että Suomen julkiset menot suhteessa bruttokansantuotteeseen ovat EU-maiden ja maailman korkeimmat.
Mitä voimme oppia menneestä? Mitä voimme oppia esimerkiksi Euroopan kriisimailta? Mitä voimme oppia Saksan positiivisesta kehityksestä? Olennaista on mieltää, että emme voi korjata tätä isoa haastetta pelkällä budjettipolitiikalla. Tehdään tämä aivan selväksi: säästöt eivät käännä Suomen suuntaa.
Ne ovat tällä hetkellä kuitenkin välttämättömyys hyvinvointiyhteiskunnan rahoituksen kestävyyden turvaamiseksi. Mutta tämä säästäminen ei koskaan lopu, ellemme tee määrätietoisesti toimia kilpailukyvyn palauttamiseksi ja rakenteiden uudistamiseksi. Pelkkä juustohöyläämisen tie on hitaan näivettymisen ja kurjistumisen tie. Se ei uudista tai vie Suomea pitkässä juoksussa eteenpäin.
Arvoisat kollegat,
Eurooppalaisesta tulokulmasta tarkastellen tunnelin päässä näkyy valoa. Euroopan ja maailman taloudessa on jo nähtävissä orastavia elpymisen merkkejä. Suomi on sen sijaan nyt kovaa vauhtia jäämässä muista jälkeen. Tämän pitäisi viimeistään avata silmät ja saada meidät ymmärtämään, että Suomen menestyksen eteen on nyt tehtävä paljon työtä. Kun kustannustasomme on liian korkea ja työikäinen väestömme ei kasva, emme pääse helposti mukaan maailmantalouden imuun. Suomi tarvitsee isompia korjausliikkeitä, joita tämä hallitus on agendalleen ottanut.
Haluan tuoda esille muutamia keskeisiä kokonaisuuksia, joiden uskon olevan aivan välttämättömiä valintoja Suomen suunnan kääntämiseksi. Nämä päätökset tarvitaan pian. Meillä ei ole enää varaa odottaa toimenpiteitä useita vuosia. Jokainen odottamiseen käytetty vuosi tarkoittaa valitettavasti uutta, leikkaavaa budjettia.
• Ensinnäkin meidän on nopeasti löydettävä ratkaisu kustannuskilpailukykymme parantamiseen. Voisi tiivistää, että ratkaisu Suomen haasteisiin on työ, työ ja työ. Suomalaista työtä ei pidä hinnoitella liian korkealle. Suomeen investoimisen, täällä työn tekemisen ja yrittämisen on oltava nykyistä houkuttelevampaa. Yhteiskuntasopimusneuvotteluiden kariuduttua hallituksen on tehtävä tarvittavat ratkaisut niillä keinoin, jotka hallituksen omissa käsissä ovat. Olemme sitoutuneet siihen, että yksikkötyökustannuksia alennetaan vähintään viidellä prosentilla. Tämä tehdään vain ja ainoastaan siksi, että kuroisimme kiinni kilpailijoidemme saamaa etumatkaa ja rakentaisimme Suomeen toimintaympäristön ja ilmapiirin, jossa työllisyys voi kääntyä kasvuun.
• Meidän on myös onnistuttava tekemään työmarkkinoita joustavoittavia sekä työn tarjontaa lisääviä uudistuksia. Hallitusohjelmassa on hyvät linjaukset muun muassa paikallisen sopimisen edistämisestä ja ansioturvan uudistamisesta. Nämä ovat isoja uudistuksia, joilla voidaan merkittävällä tavalla vaikuttaa siihen, miten suomalaiset työmarkkinoille osallistuvat ja miten yritykset voivat tarjota enemmän työtä.
• Myös sääntelytaakkaa, normeja ja julkisia tehtäviä tulee purkaa. Tämä tuo happea paitsi yrityksille ja ihmisille, myös keventää julkisen sektorin taakkaa. Valvonnan ja sanktioinnin sijaan on rakennettava luottamusta, lannistamisen sijaan kannustimia, yhteiskunnan vastuun on jätettävä tilaa yksilön vastuulle ja meidän kaikkien vastuulle toinen toisistamme.
• Verotuksen rakenteen uudistaminen on myös niitä keskeisiä välineitä, jolla voimme viedä Suomea oikeaan suuntaan. Hallitus on ohjelmassaan sitoutunut siihen, että kokonaisveroaste ei nouse. Tämä on oikea linjaus. Kireä verotus kuristaa talouden kasvua ja työllisyyttä. Suomen olisi päästävä verotuksen keventämisen tielle. Hallitusohjelman linja on, että työn ja yrittämisen kannalta haitallisimpia veroja kevennetään ja vähemmän haitallisia veroja kiristetään. Tämä tarkoittaa, että työn ja yrittämisen verotusta siirretään kulutuksen verotukseen. Tämäkin on työn ja kasvun linja.
Tätä hallituskautta tullaan lopulta mittaamaan siinä, miten hyvin olemme onnistuneet Suomen talouden uudistamistyössä ja miten hyvin olemme onnistuneet lisäämään työllisyyttä. Minulla on tässä kokonaisuudessa valtiovarainministerinä tärkeä tehtävä, johon suhtaudun hyvin vakavasti.
Minulla on kaksi prioriteettia ylitse muiden.
Ensimmäinen on puolustaa Suomen julkisen talouden kestävyyttä ja sen hoitoa kohtaan tunnettua luottamusta. Vain taloudenpidon ennustettavuus, vastuullisuus ja johdonmukaisuus voivat luoda Suomeen positiivisen kierteen, jossa yritykset uskaltavat investoida ja kotitaloudet kuluttaa. Pohjoismainen hyvinvointivaltio on riippuvainen tiukasta budjetinpidosta ja olemme tässä suhteessa jo lipsuneet pohjoismaisesta standardista – ainakin mikäli ja kun mielimme säilyttää hyvinvointiyhteiskunnan laajoine ja laadukkaine palveluineen myös tuleville sukupolville. Tätä työtä on tehtävä niin eurooppalaista talouskehitystä ohjattaessa kuin kotimaassakin.
Toiseksi lupaan tehdä kaiken mahdollisen Suomen talouden kasvun ja työllisyyden vahvistamiseksi ja asettaa työn aina jokaisessa ratkaisussa etusijalle. Tämä edellyttää ensi sijassa rakenneuudistuksia – jälleen niin meillä kuin muuallakin Euroopassa.
Suomella on lukuisia haasteita. Näitä pitää uskaltaa katsoa suoraan silmiin. Silti meillä on moni perusasia kunnossa. Kaikki on siksi Suomelle mahdollista. Uuteen kukoistukseen nouseminen vaatii kovaa työtä, ja juuri työn asettamista etusijalle. Kuten se on vaatinut myös edellisiltä sukupolvilta.
Hyvät ystävät,
Teillä on kunnia edustaa maailmalla yhtä maailman parhaista maista. Tätä ei pidä haasteidenkaan keskellä unohtaa. Suomi tulee pärjäämään, jos me kaikki puhallamme yhteen hiileen ja teemme kukin oman panoksemme. Edustakaa Suomea jokaisessa tapaamisessa niin kuin se olisi uranne tärkein.
Onnea ja menestystä meille kaikille tähän yhteiseen urakkaan!
