I morgon är det val i Finland. Det är alltid lika spännande. Ännu mera spännande för en sittande statsminister. Fjärilar i magen.

Arbetsintervjun har inte varit lång, bara tio månader. Jag ärvde visserligen en svår ekonomisk och politisk situation, men lätt är det aldrig i detta yrke.

Gallupsiffrorna pekar på att Centerpartiet vinner. Kampen om andraplatsen står mellan Samlingspartiet, Sannfinländarna och Socialdemokraterna. Själv tror jag på gatugallupen. Det känns bra. Jag tror fortfarande på guldmedalj.

Det bästa med demokratin är att man får ungefär det som man förtjänar. Väljarna väljer. Punkt, slut.

Valkampen har haft två huvudteman: ekonomi och säkerhetspolitik. På den ekonomiska fronten har vi debatterat sysselsättning, tillväxt och statsfinanser. Klassiska frågor.

Vår konkurrenskraft hasar efter Sveriges. Våra arbetsmarknader är för stela. Mitt parti har drivit en linje där arbetsmarknadsparterna fryser löner och staten sänker skatter. Varför? För att det ökar både vår konkurrens- och köpkraft.

Vi har inte heller råd att öka vår statsskuld i all evighet. Under denna regering har vi anpassat våra finanser med
7 miljarder euro, motsvarande 65 miljarder kronor. Det är mer än någon tidigare regering. Det krävs åter en anpassning på 6 miljarder. Aldrig lätta beslut.

I säkerhetspolitiken har vi naturligtvis diskuterat Ryssland. Samtidigt har vi fått igång en rätt så bra debatt om nordiskt försvarssamarbete och ett eventuellt Natomedlemskap. Alla är för Norden, en tredjedel för Nato.

Det viktigaste är att vi inte utesluter ett Natomedlemskap under kommande regerings mandatperiod. Det misstaget gjorde vi nämligen för fyra år sedan. Det är en säkerhetspolitisk signal att hålla öppet för att söka medlemskap, även om man inte gör det.

Samtidigt bör vi analysera för- och nackdelarna med ett Natomedlemskap. Folkets stöd behövs och basen måste alltid vara Finlands säkerhet.

I skrivande stund sitter jag i bilen på väg mot Åbo. De sista två dagarna har jag 18 kampanjevenemang i fem av våra 13 valkretsar. Det blir en hård slutkamp.

Just nu känner jag mig som Mats Sundin. Vi kämpar till slutsignalen. Slutminuterna är i gång. Det är dags att kvittera och vinna.

My Dad has been an entrepreneur most of his life – everything from selling shampoo to freelance journalism. His bread and butter is ice hockey and for over 30 years he has been a talent scout for the National Hockey League (NHL) here in Europe.

As the son of an entrepreneur I grew up, not in the backroom of a shop, but around ice hockey arenas. Not a bad place to hang around as a kid. I played a bit myself and learned a lot about teamwork in the process.

Watching my Dad over the years has given me an entrepreneurial spirit. The life of an entrepreneur is never easy. Most of the time they are at it 24/7, with loads of uncertainty involved.

Politicians have a tendency to talk big about creating jobs and growth. I think this is rubbish. The government or the parliament should not take credit for the work of others. The further we stay away from business, the better.

Yes, legislators create the conditions for business. Yes, we can create some incentives through fiscal policies. But we should not take credit for the fruits of labour of workers, entrepreneurs and companies. They are the backbone of our economy, not the politicians.

In Finland there are approximately 300,000 entrepreneurs. Not bad in a country of 5.4 million inhabitants. Over the years I have met thousands of entrepreneurs.

I am always fascinated to hear stories of success and sometimes failure: small start-up companies that have made it big; family companies that have made a comeback following bankruptcy; and people who have run their own one-man or one-woman business for decades.

Entrepreneurial spirit is about hard work, courage, stamina and attitude. You have to take risks and accept the possibility of failure. You also have to be able to cope with success.

The logic of a business is simple. It needs to create goods or services that sell, and make a profit for its owners. We in the public sector enjoy the outcome: employment and taxes.

In Finland we have failed to create an equal social security system for entrepreneurs and employees. I hope we can rectify this as soon as possible. Risk should not mean exclusion from security. At the end of the day we should try to make entrepreneurship as easy as possible.

I am proud of all entrepreneurs, including my Dad. Without entrepreneurs we would not be able to sustain our welfare state.

Vaaleissa äänestäminen on juhlallinen tilaisuus. Ulkona liehuvat Suomen liput. Vaalilautakunnan jäsenet tarkastavat paperiluettelosta äänioikeuden. Lippuun lyödään leijonaleima, ja se pudotetaan puiseen, sinetöityyn uurnaan. Moni käy äänestyksen jälkeen vaalikahveilla. Suomen demokraattinen prosessi järjestelyineen toimii tutulla ja turvallisella tavalla, vuosikymmenten kokemuksella.

Samalla on mietittävä, onko saavutettu paras mahdollinen järjestely. Vastaako se ihmisten elämää nykypäivänä? Ennakkoäänestys on tuonut paljon joustavuutta, ja yhä useampi käyttää sitä. Pankkiasiointi on ollut mahdollista verkkossa jo pitkään, ja lähivuosina jopa perinteistä perinteisimmät ylioppilaskirjoitukset muuttuvat sähköisiksi.

Eri puolilla maailmaa asuu noin 210 000 äänioikeutettua Suomen kansalaista. Monet heistä ovat ottaneet yhteyttä ja harmitelleet, miten vaikeaa on ehtiä Suomen edustustoon äänestämään. Pitkä matka ja työaika voivat käytännössä rajoittaa kansalaisoikeuden käyttämistä.

Sähköinen äänestäminen, erityisesti nettiäänestäminen, olisi hyödyksi ulkomailla asuville suomalaisille. Myös kotimaassa monet hyötyisivät siitä, että äänestämiseen olisi nykyistä helpompia vaihtoehtoja. Voi ajatella, että nettiäänestyksen mahdollisuus edistäisi esimerkiksi liikuntaesteisten osallistumista vaaleihin.

Netti on erityisesti nuoremmille luonnollinen toimintaympäristö. Siitä on tullut jokapäiväistä arkista kanssakäymistä. Myös kansalaisena toimiminen ja yhteiskunnallinen osallistuminen kannattaisi viedä laajemmin sinne, missä ihmiset ovat. Siksi kannatan nettiäänestämisen kokeilemista.

On tärkeää huomioida sekin, että nettiäänestys voisi lisätä äänestysaktiivisuutta. Yhä suurempi osa suomalaisista antaisi äänensä vaalissa. Se vahvistaisi demokratiaa. Mitä suurempi osa suomalaisista on antanut vaalissa äänensä, sitä suurempi on myös valittujen päätöksentekijöiden saama valtuutus.

Lähin esimerkki nettiäänestämisen mahdollisuudesta on tietenkin Viro. Siellä nettiäänestys on ollut yhtenä mahdollisuutena mukana jo vuodesta 2005 saakka. Viron käytännön kokemukset ovat olleet myönteisiä, vaikka ulkopuolisilta tarkkailijoilta onkin tullut huomioita järjestelmän auditoinnista ja testauksesta sekä prosessin avoimuudesta.

Sähköistä äänestystä on kokeiltu Suomessa kunnallisvaaleissa vuonna 2008 Vihdissä, Kauniaisissa ja Karkkilassa. Tuolloin kyse ei ollut nettiäänestyksestä vaan äänestyspaikalla tapahtuvasta äänestyksestä, jossa käytettiin äänestyskonetta.

Vuoden 2008 kokeilun kokemukset on kerrattava yksityiskohtaisesti ja otettava niistä opiksi. Sähköisestä äänestyksestä ja nettiäänestyksestä on niin monia hyötyjä, että niille kannattaisi antaa mahdollisuus onnistua.

Nykymallissamme äänestystapahtumasta ja ääntenlaskusta huolehtivat tavalliset ihmiset, eikä erityisasiantuntemusta tarvita prosessin missään vaiheessa. Vaalisalaisuus säilyy, tuloksen oikeellisuuteen voi luottaa, äänet voi tarvittaessa laskea uudelleen tuloksen varmistamiseksi. Vaalituloksen laajamittainen väärentäminen on käytännössä mahdotonta.

Muun muassa näiden vaatimusten pitäisi mahdollisimman pitkälle täyttyä myös sähköisessä järjestelmässä. Vaalijärjestelmän luotettavuus on demokratialle tärkeä elementti, ja siitä täytyy pitää kiinni. Odotan mielenkiinnolla oikeusministeriön nettiäänestystyöryhmän loppuraporttia, jossa näihinkin asioihin on pureuduttu. Työryhmä asetettiin vuonna 2013, ja sen tulosten on määrä olla käytettävissä hallitusneuvotteluihin mennessä.

Tällä viikolla minulle tarjoutuu mahdollisuus keskustella asiasta myös Viron uudelleenvalitun pääministeri Taavi Roivaksen kanssa. Kiinnostuneena kuuntelen, miten Viron malli toimii.

Suomen turvallisuudesta puhutaan eduskuntavaalien alla enemmän kuin pitkään aikaan. Venäjän muuttunut ulko- ja turvallisuuspolitiikka huolestuttaa monia. Sen toiminta Krimillä ja Itä-Ukrainassa on tuonut voimapolitiikan takaisin Eurooppaan. Samalla ISIL:n kaltaisten ääriliikkeiden toiminta sekä niin sanotut hybridiuhat ja informaatiosodankäynti ovat tulleet mukaan turvallisuuspolitiikkaa koskevaan keskusteluumme.

Muuttunut toimintaympäristö vaatii nyt myös Pohjois-Atlantin puolustusliitto Natolta uudenlaista otetta. Kriisinhallintaan 20 vuotta keskittynyt liittokunta on joutunut taas keskittymään myös jäsenmaidensa koskemattomuuden takaamiseen. Naton on tarkasteltava suorituskykyjään ja johtamisjärjestelmäänsä uudella tavalla uudessa tilanteessa.

Suomalaisten kannatus maamme Nato-jäsenyydelle on noussut eri mittausten mukaan noin 10 prosenttiyksikköä Ukrainan kriisin aikana, mutta enemmistö on edelleen epäilevällä kannalla. Puolueista vain Kokoomus kannattaa Nato-jäsenyyttä. Kuitenkaan juuri kukaan ei enää halua sulkea jäsenyyttä pois Suomen vaihtoehdoista. Tähän onnettomaan ratkaisuunhan päädyttiin vuoden 2011 hallitusneuvotteluissa SDP:n ja Vasemmistoliiton vaatimuksesta.

Kuusi kahdeksasta eduskuntapuolueesta haluaisi tehdä ensi vaalikaudella erillisen Nato-selvityksen. Vain SDP ja Vasemmistoliitto ovat vastustaneet hanketta. Kokoomuksen mielestä olisi tärkeä tuoda ajantasaiset Nato-jäsenyyttä koskevat faktat päättäjien ja kaikkien suomalaisten harkittavaksi. Edellinen Nato-selvitys – sinänsä erittäin ansiokas – tehtiin vuonna 2007. Sen jälkeen sekä Suomen turvallisuuspoliittinen toimintaympäristö että Nato ovat muuttuneet olennaisesti.

**

Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutuksiin liittyy aidosti selvitettäviä kysymyksiä. Selvityksen pitää pureutua niihin. Se ei saa olla vain keino pelata aikaa ja vältellä Nato-keskustelua, muttei myöskään oikotie Natoon vastoin enemmistön tahtoa.

Nato-selvityksen olennaisin kysymys on tietenkin kykymme turvata Suomen itsenäisyys ja alueellinen koskemattomuus. Sen kyvyn perusta on kansallinen puolustus – mutta liittoutumisratkaisu yhteisine puolustussuunnitteluineen voi vahvistaa kykyä olennaisestikin.

Toinen näkökulma on kykymme varmistaa ajanmukainen Suomen sotilaallinen puolustus kustannustehokkaasti. Nato-jäsenyys lisäisi välittömiä kustannuksia jonkin verran. Toisaalta se helpottaisi materiaalin ja koulutuksen saantia ja huoltovarmuutta.

Suomen sotilaallinen maanpuolustus perustuu alueelliseen puolustukseen ja yleiseen asevelvollisuuteen. Emme missään nimessä halua alueellemme ydinaseita. Nämä periaatteet sopivat yhteen Nato-jäsenyyden kanssa, mutta on toki hyvä käydä vielä läpi.

Naton turvatakuiden pitävyys ja sen toimintakyky olisi luonnollisesti syytä arvioida erittäin tarkkaan. Samaten on selvitettävä, nostaisiko Nato-jäsenyys Suomen riskiä ajautua osapuoleksi konflikteihin ja millainen olisi liittoutumattoman Suomen asema eurooppalaisessa konfliktissa. Kykymme ja halumme avun vastaanottoon ja -antoon on siis käsiteltävä perinpohjaisesti.

Liittoutumisen ja liittoutumattomuuden vaikutus Suomen turvallisuusympäristöön on vaikea kysymys, mutta sitäkin olennaisempi. Selvityksessä olisi pystyttävä arvioimaan, minkälaisena turvallisuuspoliittisena tekijänä Venäjä näkee Suomen ja miten Nato-jäsenyys muuttaisi tilannetta. Nyt julkisessa keskustelussa esitetään asiasta varsin kevyin perustein näkemyksiä äärilaidasta toiseen. Yhdelläkään toisella maalla ei saa olla veto-oikeutta Suomen turvallisuuspoliittisiin ratkaisuihin. Venäjän suhtautumisesta on uskallettava puhua avoimesti ja asiaperustein. Pelottelu jäsenyyshakemuksen aiheuttamasta ”äkkipysähdyksestä” Suomelle on juuri sellaista keskustelua, jota esimerkiksi kenraali Makarovin taannoisen lausunnon kaltaiset ulostulot haluavat herättää. Avoimen yhteiskunnan ei pidä antaa tällaiselle periksi.

Kahdenvälinen puolustusyhteistyömme Ruotsin kanssa on päässyt hyvään alkuun. Nato-selvityksessä olisikin tarkasteltava molempien maiden mahdollisen Natoon liittymisen vaikutuksia sekä sitä tilannetta, jossa vain toinen maa päätyisi liittymään. Selvitys olisi tehtävä mahdollisimman tiiviissä yhteistyössä Ruotsin kanssa.

Tässä turvallisuuspoliittisessa tilanteessa on tärkeää huomioida, että Baltian maiden sekä Keski- ja Itä-Euroopan maiden Nato- ja EU-jäsenyydet ovat oleellisesti lisänneet turvallisuutta Euroopassa ja Itämeren alueella. Julkisuudessa on keskusteltu Suomen suhteesta Baltian puolustamiseen. Meille on selvää, ettei Suomi voi ruveta naapureidemme ”vastuumaaksi”. Onkin syytä käydä järjestelmällisesti läpi, onko tällaisia ajatuksia nykyään Naton piirissä. Itse en ole moiseen törmännyt .

Nato-jäsenyydellä on esitetty olevan myönteisiä vaikutuksia eurooppalaisten maiden ulkomaankauppaan ja niihin suuntautuviin ulkomaisiin investointeihin. On puhuttu myös Suomen maariskistä. Tämä näkökulma on sivujuonne Nato-keskustelussa, mutta selvittämisen arvoinen.

Selvityksessä olisi käsiteltävä myös Naton jäsenyysprosessia; niin sen teknisjuridista puolta kuin turvallisuuspoliittista merkitystä. Kuinka kauan jäsenyysprosessi voisi kestää? Miten Naton jäsenmaat suhtautuisivat Suomen hakemukseen? Miten turvallisuusympäristömme muuttuisi päättäessämme hakea jäsenyyttä? Miten kansalliseen päätöksentekoomme – esimerkiksi kansanäänestykseen – yritettäisiin vaikuttaa muiden maiden toimesta?

**

Nato-selvityksellä pitää olla selkeä ja laajasti hyväksytty mandaatti. Selvityksen tekemistavasta pitäisi sopia joko tasavallan presidentin ja hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan kesken tai parlamentaarisesti kaikkien eduskuntapuolueiden kesken.

Selvityksen pitäisi olla asiantunteva ja mahdollisimman objektiivinen työ, jonka tekijät ovat valmiita käsittelemään ja arvioimaan kriittisesti sekä Nato-jäsenyyttä puoltavia että sitä vastustavia argumentteja. Tekijöiden tulisi olla riippumattomia, asiantuntevia ja laajasti eri tahojen kunnioitusta nauttivia. Tällaisella työskentelytavalla on saatu hyviä tuloksia mm. Pohjoismaiden puolustusyhteistyössä, jossa Norjan entisen pääministerin Thorvald Stoltenbergin raportti loi pohjan viime vuosien kehitykselle.

Ehdotankin, että Nato-selvitystä laatimaan nimettäisiin pieni riippumattomien asiantuntijoiden ”viisasten ryhmä”, jossa pitäisi olla sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikan että puolustuspolitiikan asiantuntemusta. Tällaisella kokoonpanolla olisi enemmän liikkumatilaa omien arvioiden esittämiseen kuin virassa olevilla virkamiehillä. Ryhmällä pitäisi olla kattavat tiedonsaantioikeudet.

Selvittäjiltä olisi syytä odottaa johtopäätöksiä. Heidän pitäisi myös pystyä osoittamaan yhtäältä ne asiat, jotka tiedämme, toisaalta ne, joista voimme esittää valistuneita arvioita ja kolmanneksi ne, joista meillä ei voi olla varmuutta. Esitystä Nato-jäsenyyden puolesta tai sitä vastaan ei tällaiselle asiantuntijaryhmälle voida tietenkään ulkoistaa. Mahdollisten poliittisten johtopäätösten aika olisi selvityksen valmistumisen jälkeen.

Pohjoismaat ovat onnistuneet yhdistämään vaurauden ja oikeudenmukaisuuden paremmin kuin mitkään muut maat. Vauraus perustuu kansainvälistymiseen ja markkinatalouteen. Oikeudenmukaisuus toteutuu hyvinvointiyhteiskunnan kautta.

Kokoomus haluaa säilyttää hyvinvointiyhteiskunnan ja kehittää sitä myös tulevaisuudessa.

Hyvinvointiyhteiskunta jakaa riskit ja pitää huolen meistä silloin, kun emme siihen itse pysty. Se hoitaa meidät kuntoon silloin kun tarvitaan. Se valmentaa meidät kouluissa ja korkeakouluissa niin, että voimme elättää itsemme ja elää hyvää elämää.

Me suomalaiset olemme kuitenkin vaikeiden ratkaisujen edessä. Hyvinvointiyhteiskunnan rahoituksesta puuttuu vuosittain jopa 10 miljardia euroa. Nykyisin pelisäännöin hyvinvointivaltio ei ole kestävällä pohjalla.

Kokoomuksen vaihtoehto haastavaan tilanteeseen on tehdä päätöksiä, joilla työn tekeminen ja teettäminen tehdään nykyistä kannattavammaksi.

Kokoomus valitsee työn.

Olemme esittäneet Kokoomuksen Työlistan, joukon rakenteellisia uudistuksia, jotka lisäisivät työntekoa Suomessa. Kokoomus on ainoa puolue, joka on esittänyt uskottavia keinoja parantaa sekä työn kysyntää että työn tarjontaa.

Työllisyyttä eniten edistävä toimenpide on ansiotulojen verotuksen keventäminen yhdistettynä palkkamalttiin. Kokoomus haluaa palkita ahkeruudesta ja lisätä suomalaisten ostovoimaa. Siksi haluamme keventää ansiotulojen verotusta kahdella miljardilla eurolla ensi vaalikauden aikana, jos työelämän osapuolet pystyvät sopimaan vaalikauden ajan työllisyyttä lisäävistä, äärimaltillisista palkkaratkaisuista.

Miksi Kokoomus esittää näin reipasta ansiotulojen verotuksen keventämistä?

Tärkein syy on se, että palkkatulon verotuksen keventäminen lisää työllisyyttä pysyvällä tavalla. On oikeudenmukaista, että työhön kannustetaan ja että suomalaisilla olisi mahdollisuus itse päättää, mihin veronkevennysten kautta tulleen rahan käyttää. Vaikka ruokaan, asumiseen, lasten harrastuksiin – ihan, miten kukin itse hyväksi katsoo.

Työn verotuksen keventäminen lisää työntekoa. Työn verotuksen keventäminen lisää työelämään osallistumista, mutta myös työntekijöiden tekemien työtuntien määrää. Se lisää kannusteita ahkeruuteen ja kouluttautumiseen.

Jos haluamme Suomeen lisää työtä ja lisää ahkeruutta, silloin ansiotulojen verotuksen keventäminen on oikea linja.

Toinen tärkeä syy on Suomen kilpailukykyä ja työllisyyttä vahvistavien palkkaratkaisujen tukeminen. Palkankorotuksiin ei lähivuosina ole juuri varaa, koska Suomessa työn kustannukset suhteessa kilpailijamaihin ovat nousseet ja työn tuottavuus pienentynyt. Palkkamalttia on harjoitettava ja muitakin lisäkustannuksia vientiyrityksille vältettävä, jotta Suomen kilpailukyky saadaan palautettua.

Jos palkat eivät juuri nouse, mutta asumisen, tavaroiden ja palveluiden hinnat kallistuvat, palkan ostovoima heikkenee. Valtion pitää tällöin ansiotulojen verotusta keventämällä huolehtia, että vaatimattomista palkankorotuksista huolimatta palkasta jää kuukaudessa enemmän rahaa käteen.

Valtiovarainministeriö on arvioinut, että yhdessä äärimaltilliset palkkaratkaisut sekä kahden miljardin euron kevennys ansiotulojen verotukseen lisäisivät työllisyyttä yli 50 000 hengellä vaalikauden loppuun mennessä. Tämä vahvistaisi julkista taloutta jopa 1,4 miljardilla eurolla suhteessa perusuraan, eli verrattuna siihen, jos näin ei toimittaisi.

Kokoomus on ehdottanut ansiotuloverokevennysten rahoittamista osin välillistä verotusta kiristämällä yhdellä miljardilla eurolla. Työllisyyden vahvistuminen ja välillisen verotuksen kiristäminen yhdessä kattaisivat Kokoomuksen ansiotuloveron kahden miljardin euron kevennyksen.

Kokoomus – toisin kuin muut isot puolueet – haluaa tehdä veronkevennykset siten, että ne koskevat kaikkia tuloluokkia. Mielestämme kaikkien työntekoa ja ahkeruutta tulee kannustaa. Kevennykset kannattaa kuitenkin painottaa pieni- ja keskituloisille, jotta myönteinen vaikutus työllisyyteen olisi mahdollisimman suuri. Kokoomuksen veronkevennykset koskevat myös eläkeläisiä – toisin kuin esimerkiksi Keskustalla.

Kokoomuksen mallissa pääosa veronkevennyksistä toteutettaisiin työtulovähennystä ja tulonhankkimisvähennystä korottamalla sekä valtionverotuksen veroasteikkoa keventämällä. Myös perusvähennystä sekä valtion- ja kunnallisverotuksen eläketulovähennyksiä korotettaisiin.

Kokoomuksen veromallissa kaikkein suurimmat suhteelliset eli prosentuaaliset kevennykset kohdistuisivat keskituloisille suomalaisille. Keskimääräinen tulonmuutos olisi noin kaksi prosenttia, eli keskituloiselle, noin 40 000 euroa vuodessa tienaavalle suomalaiselle jäisi noin 60 euroa kuukaudessa enemmän palkasta käteen. Suuremmilla tuloilla suhteellinen kevennys olisi hieman pienempi.

Kokoomus on valmis näin mittaviin veronkevennyksiin vain, jos työllisyyttä ja kilpailukykyä lisäävistä palkkaratkaisuista saadaan sovittua. Mikäli näin ei tapahtuisi, emme voisi riittävästi luottaa siihen, että työllisyys paranee ja Suomi pääsee Euroopassa hitaasti viriävään talouskasvuun mukaan.

Joka tapauksessa ansiotuloverotukseen on ensi vaalikaudella tehtävä ansiotason ja inflaation muutosta vastaava tarkistus, jottei verotus kiristyisi keneltäkään. Kokoomus luottaa valtiovarainministeriön suosituksiin siitä, ettei kokonaisverotusta voi enää työllisyyssyistä kiristää ja että mahdollisten veronkevennysten tulee kohdistua työn verotukseen.

Analyysimme on yhteisessä linjassa valtiovarainministeriön kanssa. Hyvinvointiyhteiskunta pelastetaan vain työn kautta. Muutokseen tarvitaan suuri joukko isoja ja pieniä toimia, jotka laittavat työn etusijalle.

Työn verotuksen keventäminen on yksi merkittävimmistä toimista Suomen saattamiseksi uuteen nousuun.

(Yhteiskirjoitukseni Juhana Vartiaisen kanssa 1.4., mm. Turun Sanomat ja Etelä-Suomen Sanomat)

Pohjoismainen yhteiskuntamalli on kylmän sodan ja yhteiskuntajärjestelmien taistelun ylpeä voittaja. Pohjoismaat ovat onnistuneet yhdistämään vaurauden ja oikeudenmukaisuuden paremmin kuin mitkään muut maat.

Vauraus perustuu kansainvälistymiseen ja markkinatalouteen. Oikeudenmukaisuus perustuu hyvinvointivaltioon. Se jakaa riskit ja pitää huolen meistä silloin, kun emme siihen itse pysty. Se hoitaa meidät kuntoon silloin kun tarvitaan. Se valmentaa meidät kouluissa ja korkeakouluissa niin, että voimme itse elättää itsemme ja elää hyvää elämää.

Karu totuus kuitenkin on, että hyvinvointiyhteiskuntamme on uhattuna. Olemme jäämässä talouskasvussa ja hyvinvoinnissa rajusti jälkeen pohjoismaisista naapureistamme. Suomen kansantalous ei ole kasvanut vuoden 2011 jälkeen ja tuotanto ja työllisyys ovat edelleen vuoden tason 2007 alapuolella. Vahvaa kasvua ei ole näköpiirissä. Valtio ja kunnat velkaantuvat nopeasti.

Kokoomus haluaa pelastaa hyvinvointipalvelut ja pitää Suomen pohjoismaisessa perheessä. Julkiset palvelut ja tulonsiirrot pitää rahoittaa ja velkaantuminen katkaista.

Vaikka kansainvälinen talouskriisi ja viennin ongelmat ovat pahentaneet tilannetta, julkisen alijäämän pohjimmainen syy löytyy ikärakenteesta. Kun työikäinen väestö pienenee, hyvinvointivaltion kustannuksia ei voi vyöryttää tuleville sukupolville.

Saamme elämämme aikana valtiolta aikamoisen palvelupaketin. Jokaisen työkykyisen suomalaisen on siksi omalla työllään kannettava verokortensa kekoon, jotta paketti voidaan rahoittaa. Nykyisin pelisäännöin ei hyvinvointivaltio ole kestävällä pohjalla. Työllisyyttä on lisättävä.

Jos ammottava julkisen talouden vaje yritetään kattaa vain menosäästöillä ja veronkorotuksilla, finanssipolitiikasta tulee tällä vuosikymmenellä joka vuosi niin kireää, että talouskasvu jää surkeaksi. Siksi olemme esittäneet Kokoomuksen työlistan, joukon uudistuksia, joilla työn tekeminen ja työn teettäminen tehdään helpommaksi.

Mitä enemmän työllisyyttä saadaan nostetuksi, sitä vähemmillä menoleikkauksilla selvitään. Toivomme, että listamme inspiroisi muitakin puolueita esittämään työllisyyttä lisääviä rakenneuudistuksia, sillä yhteistyössähän maata rakennetaan. Taloutemme ei oikene odottamalla.

Kuntien ja valtion alijäämä on kuitenkin niin mittava, ettemme pärjää ilman menosäästöjä. Valtiovarainministeriön arvio ensi vaalikauden sopeutustarpeesta on peräti 6 miljardia euroa. Yhteensä hyvinvointiyhteiskunnan rahoituksesta puuttuu jopa 10 mrd. euroa vuosittain.

Kokoomus sitoutuu luotettavien virkamiestemme arvioon. Sopeutuksen aikataulutusta pohtimaan perustaisimme valtiovarainministeriön ja tutkimuslaitosten johtajien ekonomistiryhmän, samaan tapaan kuin vuoden 2014 alussa.

Monet ovat ”elvytyksen” nimissä toivoneet valtiontalouden alijäämän tietoista kasvattamista. Emme pidä tätä tarkoituksenmukaisena, kahdesta syystä. Ensinnäkin, taloutemme ongelmat ovat pitkälti viennin ongelmia, eikä kotimaisen kysynnän kasvattaminen auta kilpailukyvyn parantamisessa, päinvastoin.

Toiseksi, meillä on jo nyt rakenteellinen alijäämä kuntien ja valtion taloudessa. Vaikka saisimmekin elvyttämällä työttömyyttä tilapäisesti alaspäin, meillä olisi todennäköisesti menojen lisäämisen vuoksi muutaman vuoden kuluttua sylissämme entistä isompi alijäämä. Kun sitä olisi pakko ryhtyä pienentämään, talous tungettaisiin uudelleen taantumaan. Tämän päivän ”elvytys” merkitsee siis huomisen ”jarrutusta”.

Tiemme eteenpäin on pitkä, palkkakurin ja tiukan taloudenpidon polku. Vastuullisesti toimimalla vakuutetaan yritykset ja kotitaloudet siitä, että taloutemme on kestävällä uralla ja että kaikki voivat suhtautua luottavaisesti tulevaisuuteen. Luottamus on edellytys uusien työpaikkojen syntymiselle.