When my children go to bed in the evening I tell them four things: dream, believe, work hard and succeed. It’s a funny little habit that we have kept up over the years.

I don’t really remember how it all started, but part of it must have come from something I read. The other part probably comes from pure gut feelings and values.

I grew up in a typical middle-class family with loving parents, who were always very encouraging. They allowed my brother and me to follow our dreams. They believed in us. I was rather wild in my youth, so in that sense my parents’ patience and belief was admirable.

They also made sure that we always worked hard. They never forced us into certain career paths. For us, happiness was to try to be the best that you can be within your own limits. I never planned to become a politician.

As a matter of fact we were an apolitical family. When I was a kid I wanted to be a professional ice hockey player.

My Dad is a talent scout in the sport, so he must have realised that I didn’t have enough talent. No matter how hard I worked or believed, I was not going to realise my dream of playing in the NHL.

Although the same went for golf – a pro career was not in the cards for me – I did work hard enough to win a small golf scholarship to study at Furman University in the US. For me, it was a game changer. I fell in love with learning and have not looked back since. I then went into academia, the civil service and finally politics.

When I tour schools around the country, I tell our youngsters to listen to their hearts, work hard and pursue their dreams. I tell them to fight cynicism because it limits your capacity to learn new things. Curiosity is a virtue.

I believe that humans are inherently good and that we all want to make this world a better place. This holds true for
the great majority of people that I meet in Finland and around the world.

The paradox is that people who go into politics often begin with an ideal of improving the world. Some manage to keep this vision clear throughout their careers. Others don’t.

My job is a daily fight against cynicism. In politics there are some people who lose the dream. They become blinded by power and lose their sense of striving for the common good.

I have been in politics for 11 years, a quarter of my life. I am an eternal optimist. During the toughest moments many things have kept me going. One of them is that evening moment when I try to follow in my parents’ footsteps and tell my children to dream, believe, work hard and succeed.

Hyvä lapsiasiavaltuutettu Tuomas, hyvät naiset ja herrat,

kiitos mahdollisuudesta osallistua tähän tilaisuuteen: ensimmäistä kertaa lapsiasiavaltuutetun Vuosikirja luovutetaan pääministerille. Vuosikirja pureutuu asiantuntevasti kuluneeseen hallituskauteen lasten hyvinvoinnin näkökulmasta.

On ollut onnistumisia: uudistuksia varhaiskasvatukseen, perusopetukseen ja lukiokoulutukseen. On vahvistettu oppilaskuntien asemaa. On tuettu turvakotien toiminnan pitkäjänteisyyttä. Lasten liikkumisen edistämiseksi on tehty hyvää työtä.

Kaikesta ei ole selvitty korkein arvosanoin. Tosiasiat on tunnustettava. Tämä ja edellinen hallitus ovat joutuneet tekemään talouspäätöksiä vaikeassa tilanteessa. Monet päätöksistä ovat koskettaneet myös perheitä, lapsia ja nuoria. Takana on kuusi taloudellisesti laihaa vuotta.

Heikko talouskehitys on johtanut siihen, että Suomi on viime vuosina velkaantunut huolestuttavaa vauhtia. Hallituksen on ollut pakko toimia, jotta emme jättäisi tuleville sukupolville, lapsillemme ja lastenlapsillemme ylivelkaantunutta maata. Vakaa talous on edellytys sille, että tärkeät palvelut voidaan jatkossakin järjestää.

On tosiasioiden tunnustamista todeta, että myös seuraava hallitus joutuu tekemään tiukkoja päätöksiä. Mielestäni meillä on kolme vaihtoehtoa: ensimmäinen on velkaantuminen, Kreikan tie. Toinen vaihtoehto on kituuttaminen, jatkuva leikkaaminen ja juustohöylä. Kolmas vaihtoehto on työn asettaminen etusijalle ja rohkeus uudistaa rakenteita. Ainoastaan uudistumisen kautta voimme saada Suomen talouden uralle, jolla hyvinvointipalvelut turvataan myös tuleville vuosikymmenille.

Uskon vahvasti hyvinvointiyhteiskuntaan ja olen puolustanut Suomen ja Pohjoismaiden mallia maailmalla läpi koko työurani. Hyvinvointiyhteiskunnassa jokaisella on mahdollisuus hyvään, omannäköiseen elämään. Se on myös luottamuksen yhteiskunta, jossa kaikki ovat samassa veneessä. Se on turvallinen yhteiskunta, jossa tiedetään, että kaikista pidetään huolta ja elämän epävarmuustilanteissa saa apua tarvitessaan.

Miten turvaamme tällaisen yhteiskunnan ja hyvinvointivaltiomallin Suomessa?

Lyhyesti kyse on edellä kuvailemistani kolmesta vaihtoehdosta ja valinnasta niiden kesken. Uskon, että ainut tapa turvata hyvinvointiyhteiskunta tulevillekin polville on asettaa työ etusijalle ja löytää eteenpäin katsovia ratkaisuja, uudistaa ja uudistua.

Arvoisat kuulijat,

haluan nostaa esiin muutaman lapsiasianvaltuutetunkin Vuosikirjassaan mainitseman aiheen. Vuosikirjassa saamme katsauksen kuluneeseen hallituskauteen. Nyt haluaisin siirtää katsetta jo myös tulevaan. Mitä voimme lapsiasiavaltuutetun havainnoista oppia?

Yksi kantava teema Vuosikirjassa on asioiden valmistelu.  Kirjassa viitataan monessa kohtaa puutteelliseen, ristiriitaiseen tai muuten huonoon valmisteluun. Yhtäältä on koordinaation puutetta. Toisaalta on kytketty yhteen asioita, jotka olisi voitu käsitellä omina kokonaisuuksinaan.

En ole suuri hallinnollisten laatikkoleikkien ystävä, mutta tässä tapauksessa uskon, että myös lapsipolitiikka hyötyisi siirtymisestä yhtenäiseen valtioneuvostoon ja parempaan kokonaisuuksien koordinaatioon. Samoin aidosti strateginen hallitusohjelma auttaa priorisoimaan myös lapsia ja nuoria koskevia asioita oikealla tavalla. Tässä päästään toivottavasti eteenpäin jo tänä keväänä.

Vuosikirjassa kiinnitetään paljon huomiota perheiden asemaan.

Perheiden osalta työ on aivan keskeinen hyvinvoinnin lähde. Meidän on madallettava kynnystä työllistää. Meidän on tuettava perheiden taloutta työnteon verotusta laskemalla.  Meidän on tehtävä työtä lisääviä rakenteellisia uudistuksia työmarkkinoilla.

Samalla on huolehdittava siitä, ettei työ vie kaikkea aikaa ja energiaa lapsilta ja perhe-elämältä. Työn ja perheen yhteensovittamisen on oltava mahdollista ja joustavaa.

Tässä myös tasa-arvo on keskeinen kysymys. Kuten Vuosikirjassa todetaan, miesten arvojen muutos perhekeskeisyyteen on suuri mahdollisuus. 80-luvulla vapaa-ajan toiveiden TOP 3 oli kalastus, metsästys ja remontointi. 2000-luvulla kärkikolmikko muodostuu lapsista, perheestä ja puolisosta.

Meidän on uudistettava perhevapaajärjestelmää siten, että muuttuneet arvot saavat paremman mahdollisuuden tulla osaksi arkea. Tässä tällä hallituskaudella pyrittiin pääsemään eteenpäin, mutta ei riittävästi onnistuttu. Tavoite säilyy. Isien tulee käyttää jatkossa suurempi osuus perhevapaista.

Viimeisen, mutten vähäisintä huomiota haluan tehdä koulutuksesta. Kuten Vuosikirjakin osoittaa, tällä hetkellä koulutus periytyy liian vahvasti. Tästä uhkaa seurata se, että myös syrjäytyminen periytyy. Kaikkien lasten ja nuorten on kuitenkin voitava laadukkaan koulutuksen avulla päästä niin pitkälle kuin omat rahkeet, into ja kiinnostus suinkin riittävät.

Koulutus on paras tulevaisuusinvestointi sekä yhteiskunnan että yksilön näkökulmasta.

Lapsiasiavaltuutetun Vuosikirjassa toivotaan mm. varhaiskasvatuksen nostamista arvoonsa. Tästä olen samaa mieltä. Varhaiskasvatusta tulee uudistaa oppimisen ja lasten hyvinvoinnin näkökulmasta. Liikuntaa, musiikkia, miksei jo kieliopintojakin – leikin kautta, uteliaisuutta ja kekseliäisyyttä ruokkien ja lapsen kehitysvaiheet yksilöllisesti huomioiden.

Perus- ja toisen asteen opinnoista Vuosikirjassa nostetaan esiin mm. digitalisaatio ja toisella asteella myös etäopetuksen hyödyntäminen. Olen vahvasti samaa mieltä siitä, että digitalisaatiossa kannattaa hyödyntää lasten eli digisukupolvemme oma kokemusmaailma. Opettajien digivalmiuksia on syytä edistää sekä opettajakoulutuksessa että opintojen täydennyksessä. Myös oppimisympäristöjä pitää päivittää uudella tavalla.
On kyse siitä, että oppimisen tulee olla innostavaa ja elämänmittaista. Ja koulutuksen tulee olla kaikille tasavertaisesti avointa. Kun jo lapsena innostuu oppimaan joka päivä uutta, se seuraa toivottavasti läpi elämän. Siihen meidän on koulutusmallissamme tähdättävä.

Hyvät kuulijat,

tuohon ajatukseen on hyvä myös päättää tämä puheenvuoro. Kun olen kiertänyt kouluja ympäri Suomea, pääosin lukioita, mutta myös ammattiopistoja sekä ylä- ja ala-asteita, viestini on ollut sama. Älkää lapset ja nuoret koskaan kyynistykö. Kyyninen ihminen luulee tietävänsä kaiken, eikä opi uutta. Soisin, että jokainen lapsi säilyttäisi uteliaan ja avoimen mielen ihan senioriksi asti.

Kiitän lapsiasiavaltuutettua ja koko toimistoa tästä Vuosikirjasta, josta voi ottaa opiksi monta asiaa jatkoa ajatellen. Tänäänkin pääsin siis myös itse oppimaan uutta. Samoin toivotan teille kaikille paikalla oleville intoa tehdä työtä lasten ja nuorten puolesta. Yhdessä. Kiitos.

Utifrån ser man bättre in. När man har problem med ekonomin så lönar det sig att fråga utomstående experter med erfarenhet.

Därför blev jag glad när Anders Borg och Juhana Vartiainen tog sig an uppgiften att analysera Finlands ekonomi. Rapporten, ”En strategi för Finland”, publicerades häromveckan.

Ännu gladare blev jag när såg slutresultatet. Rapporten är bra och den fick ett positivt mottagande. Det är alltid orättvist att sammanfatta en analys på 50 sidor i en krönika, men min tolkning är följande:

Situationen är svår. Finland har haft en svag ekonomisk utveckling. Den samlade produktionen och sysselsättningen ligger fortfarande under 2008-nivån. Tillväxten är svag och lär inte bli bättre.

Visst kan man skylla på externa orsaker, som den globala lågkonjunkturen, men det lönar sig nog att titta i spegeln. Konkurrenskraften har försämrats och lönebildningen har inte anpassats till den sjunkande produktiviteten.

Borg och Vartiainen ger Finland tre allmänna förslag för att komma ut ur svackan.

För det första måste konkurrenskraften återställas. Detta innebär att arbetskostnaderna ökar i långsammare takt än produktiviteten. Regeringen bör ge arbetsparterna som uppgift att bygga upp en ny lönebildningsmodell för att säkerställa konkurrenskraften.

För det andra måste vi få fler människor med i arbetslivet. Vi bör bygga en lagstiftning där det lönar sig att anställa och ta emot arbete. Utan ett ökat arbetsutbud är det nuvarande välfärdssamhället inte möjligt.

För det tredje bör vi främja produktivitetstillväxten. Det finns inga enkla eller snabba reformförslag eftersom vårt företagsklimat redan är rätt så bra. Vi kan dock förbättra entreprenörsklimatet.

Någon har sagt att de största ekonomiska misstagen görs just före valen. Vi har riksdagsval om tre veckor. Nu är det viktigt att politikerna inte lovar allt mellan himmel och jord.

Om vi gör allt som Borg och Vartiainen föreslår så kommer Finland att få ett lyft. Lätt blir det inte, och snabbt kommer det inte att gå. Men detta är en bra början, även om man tittar inifrån.

Kokoomus haluaa uudistaa suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa.

Haluamme säilyttää tämän arvokkaan mallin, jossa lapsemme saavat julkisissa kouluissa maailman parasta opetusta, jokainen voi lähtökohdista riippumatta ponnistaa niin korkealle kuin suinkin, jokaiselle on tarjolla laadukkaat julkiset terveyspalvelut ja jokaisesta pidetään huolta, jos ei siihen itse pysty.

Hyvinvointiyhteiskunnan uudistaminen ja kehittäminen on meille Kokoomuksessa ykköstavoite – jotta Suomi olisi satavuotisjuhlissaan vuonna 2017 maailman paras maa syntyä, elää ja yrittää.

Suomea ei kuitenkaan saada liikkeelle syytämällä lisää veronmaksajien rahaa elvytykseen.

Suomi saadaan liikkeelle vain työn kautta. Sinun, minun, 59-vuotiaan poliisin, 21-vuotiaan oppisopimusopiskelijan, nyt rakennusalalta työttömänä olevan, äitiyslomalta toimistoon palaavan, sairaalassa vuorotyötä tekevän, taksia ajavan tai insinöörityötä tekevän maahanmuuttajan. Meidän jokaisen työllä.

Siksi on mentävä työn kautta. Se tarkoittaa luottamusta suomalaisiin. Luottamusta siihen, että olemme osaavia ja eteenpäin pyrkiviä ihmisiä.  Ihmisiä, jotka eivät kaipaa lisää rajoituksia, holhoamista ja sääntelyä. Vaan ihmisiä, jotka kaipaavat enemmän vapauksia, oppimisen mahdollisuuksia, työhön kannustamista ja yrittämisen edellytyksiä.

Mutta tosiasioita emme voi juosta karkuun. Se ei olisi reilua ketään kohtaan.

Me suomalaiset olemme nyt kovassa paikassa. On päätettävä välttämättömistä sopeutuksista.  Ne eivät ole mukavia päätöksiä. Miksi ihmeessä suomalaisten pitäisi sitten ryhtyä tähän?

Itse asiassa tuntuu, että suomalaiset ovat ymmärtäneet tilanteen paremmin kuin eduskunnassa on välillä ajateltu. Viimeisin arvotutkimus kertoo siitä, että suomalaiset hyväksyvät talouden sopeuttamisen. Vain sitä kautta pystymme näkemään polun, jolla pääsemme pois jatkuvasta kituuttamisesta ja kurjistamisesta. Paremmat ajat tulevat kyllä – mutta se vaatii tekoja, ei vain odottelua.

On hyvä mieltää, että tasapainotustoimet koskevat kaikkia suomalaisia. Ne on tehtävä reilusti. Kaikki joutuvat luopumaan jostakin, mutta kukaan ei joudu kantamaan kohtuutonta taakkaa. Kokoomus on aikaisemmin sanonut, että emme sulje mitään yksittäistä kohdetta pois, mutta säästöjä vältetään koulutusmenoista, työllisyyden ja kasvun kannalta kriittisistä menoista sekä yhteiskunnan elintärkeistä toiminnoista. Nyt on oikea aika tarkentaa tasapainotustoimia.

Leikkaamalla voimme parantaa julkisen talouden tasapainoa, mutta sillä ei kasvateta yhteistä kakkua. Elvyttäminen tarkoittaa uskoa siihen, että julkinen sektori voi luoda rahalla työtä. Molemmille voi olla aikansa ja suhdanteensa, mutta Suomen haasteet eivät ole suhdanneongelmia. Meillä on pysyviä rakenteellisia ongelmia. Kakku ei kasva, vaikka nälkä kasvaa.

On onnetonta, jos hyvinvointimenojen rahoituksen aukko yritetään kattaa vain julkisessa keskustelussa kiilusilmäisestikin väijytyillä säästölistoilla. Silloin finanssipolitiikka muodostuu tällä vuosikymmenellä joka vuosi niin kireäksi että kasvu tyrehtyy. Siksi järkevä lähtökohta on se, että tehdään rakenteellisia uudistuksia, joilla lisätään talouden suorituskykyä, tuotantoa ja työllisyyttä. Mitä enemmän tällaisia uudistuksia tehdään, sitä vähemmän tarvitsee leikata.

Välttämätön sopeutus onkin vain yksi asia Suomen saattamiseksi liikkeelle ja uuteen nousuun. Todellinen voima lähtee rakenteellisista uudistuksista. Ja etenkin siitä, että me uskomme työn linjaan ja siihen, että työn kautta saamme sekä sisältöä elämäämme että myös turvattua hyvinvointiyhteiskuntamme toimimisen.

————-

Hallitus sai tiistaina eteensä valtiovarainministeriön uusimman talousennusteen. Se näyttää paljon huonommalta kuin aikaisemmin on ajateltu. Suomen talous ei ole vieläkään toipunut vuoden 2009 romahduksen jälkeen. Olemme ylivelkaantumisen tiellä. Hyvinvointiyhteiskunnan rahoituksesta puuttuu vuositasolla jopa 10 miljardia euroa. Siis joka vuosi. Talous kasvaa monia vuosia eteenpäin keskimäärin vain noin prosentin vuodessa. Hyvinvointivaltion palvelut ja etuudet tulee mitoittaa tämän mukaan.

VM:n uuden ennusteen mukaan julkisen talouden velan bkt-suhteen taittaminen laskuun edellyttäisi ensi vaalikaudella 6 miljardin euron sopeutustoimia. Tämän mittaluokan sopeutuksella valtiontalous ja kuntatalous palaisivat lähelle tasapainoa. Koko 10 miljardin euron kestävyysvajeen kattaminen edellyttäisi lisäksi pidemmällä aikavälillä vaikuttavia rakenteellisia uudistuksia.

Kaikkien suomalaisten on syytä ottaa valtiovarainministeriön viesti vakavasti. Meillä on oltava vain yksi tilannekuva, joka ohjaa ensi vaalikauden ratkaisuja. Muistissa on vuoden 2007 vaalien keskustelu, jolloin leikkaustarve muuttui poliitikkojen mielissä miljardien jakovaraksi. Neljä vuotta sitten osa puolueista kuvitteli, että valtaosa leikkaustarpeesta hoituu talouskasvulla. Tähän meillä ei enää ole varaa. Tosiasiat on syytä tunnustaa.

Samalla on kuitenkin todettava, ettei Suomi nouse leikkaamalla. Siksi järkevä lähtökohta on, että tehdään rakenteellisia uudistuksia, joilla lisätään talouden suorituskykyä, tuotantoa ja työllisyyttä. Mitä enemmän tällaisia uudistuksia tehdään, sitä vähemmän tarvitsee leikata. Nyrkkisääntö on, että yksi prosenttiyksikkö vähemmän työttömyyttä parantaa julkisen talouden tasapainoa karkeasti 600 miljoonalla eurolla vuodessa.

Hyvinvointiyhteiskunnan pelastamiseen ei ole muuta tietä kuin lisätä työnteon määrää Suomessa. Nykyinen työllisyysasteemme ei siihen riitä. Tämän vuoksi Kokoomus on esittänyt työlistan (http://vaalit.kokoomus.fi/kokoomuksen-tyolista), jonka ratkaisuilla työllisyyttä kyettäisiin jo tällä vuosikymmenellä nostamaan yli 100 000 hengellä.

Tällä vaalikaudella julkista taloutta on sopeutettu karkeasti seitsemällä miljardilla eurolla. Se on enemmän kuin yksikään hallitus aikaisemmin on sopeuttanut. Mutta työllisyyttä lisäävien rakenteellisten uudistusten tekeminen on yllättäen osoittautunut vaikeammaksi kuin leikkaaminen ja veronkorotukset. Tarpeelliset uudistukset ovat jääneet tekemättä.

Kokoomus on halunnut ohjata keskustelua siihen, miten Suomeen saadaan uutta työtä. Uskomme, että taloutta ei voi pelastaa ilman työnteon lisäämistä. Jokaisen työkykyisen on päästävä työelämään mukaan, kasvattamaan yhteistä kakkua. Työllisyysasteen nostaminen on seuraavan hallituksen tärkein tehtävä.

Tähän mennessä Kokoomus on ainoa puolue, joka on esittänyt uskottavan listan uudistuksia, jotka lisäävät sekä työn tarjontaa että työn kysyntää.

————–

Kokoomuksen strategisessa hallitusohjelmassa todetaan näin: ”Menoraami ja julkisen talouden suunnitelma asetetaan siten, että valtion ja kuntien rakenteellinen alijäämä katetaan vaalikauden loppuun mennessä. Sopeutustoimien mittakaava määritellään valtiovarainministeriön ja Suomen Pankin arvioiden mukaan siten, että se riittää saavuttamaan asetetut tavoitteet.”

Valtiovarainministeriön viime viikolla julkistettu arvio sopeutustarpeesta on kuusi miljardia, josta neljä miljardia olisi valtion, kaksi kuntien puolella. Tähän Kokoomus on valmis sitoutumaan.

VM:n virkamiehet toteavat myös, että sopeutustoimien tulee painottua selkeästi menoihin, koska työllisyyssyistä kokonaisverotusta ei voi kiristää. Myös tähän Kokoomus sitoutuu.

On hyvä tiedostaa, että lyhyellä aikavälillä sopeutustoimet iskevät kasvuun. Tutkimusten perusteella kuitenkin säästöillä velkaantumista saadaan hillittyä tehokkaammin. Säästöt myös leikkaavat kasvua vähemmän kuin veronkorotukset.

Sopeutustoimista on sovittava heti vaalikauden alussa. Ne voidaan kuitenkin ajoittaa järkevästi siten, etteivät leikkaukset tukahduta kasvua. Suhdannenäkymät elävät ja soveliaan finanssipolitiikan mitoitus ajassa on ammatti-ihmisten puuhaa. Kokoomus on valmis keskustelemaan siitä, mikä olisi talouden kasvun, työllisyyden ja julkisen talouden kestävyyden näkökulmasta perusteltu ura velkaantumisen taittamiseen.

Haluamme koota uudelleen heti eduskuntavaalien jälkeen valtiovarainministeriön ja tutkimuslaitosten johtajista koostuvan ekonomistiryhmän arvioimaan sopeutuksen aikataulutusta.

———–

Vaikeat päätökset hyväksytään parhaiten silloin, kun ne tehdään avoimesti. Siksi on tärkeää, että puolueet kertovat ennen vaaleja kokonaisnäkemyksensä sopeutustarpeesta. On hyvä, että ainakin osa puolueista on kertonut joitakin kohteita, joista ovat valmiita säästämään.

Kokoomus lähtee hakemaan kuuden miljardin euron sopeutusta seuraavista kohteista. Kohteet eivät ole meille kynnyskysymys, vaan olemme valmiita niistä avoimesti neuvottelemaan. Toimenpiteille on esitetty säästötavoite v. 2019 tasolla.

Valtiontalous

Pienennetään indeksiin sidottujen menojen korotuksia    -1000 milj. e

Etuuksien tasoa ei leikata. Korotetaan etuuksia siten, että etuudet eivät nouse vaalikauden aikana nopeammin kuin palkat. Kohdistetaan toimet mahdollisimman oikeudenmukaisesti. Toimeentulotukea korotetaan normaalin mukaisesti. Työeläkkeisiin tehdään normaalin mukaiset korotukset eli ne jätetään tämän kohdan tarkastelun ulkopuolelle.

Kokoomuksen työlistan suorat säästövaikutukset                 -300 milj. e

Luodaan parempi, mutta enimmäiskestoltaan lyhyempi ansiosidonnainen työttömyysturva, joka kannustaa ottamaan työtä vastaan. Muutetaan opintotukea lainapainotteisemmaksi siten, että se palkitsee nopeammasta valmistumisesta. Tehdään vuorotteluvapaasta syyperusteinen siten, että jatkossa vuorotteluvapaalle olisi mahdollista jäädä vain perustellusta syystä, kuten esim. omaisen hoitamista tai opiskelua varten. Uudistetaan vanhempainvapaajärjestelmä siten, että se tukee tasa-arvoista vanhemmuutta ja lisää pienten lasten vanhempien työllisyyttä. Pidennetään ansiosidonnaista vanhempainvapaata ja kannustetaan isiä pitämään siitä merkittävämpi osuus. Lyhennetään kotihoidon tuen kestoa. Poistetaan työttömyysputki v. 1965 jälkeen syntyneiltä ja luodaan tilalle malli, joka vähentää ikäsyrjintää ja takaa pitkän työuran tehneille turvatun siirtymän eläkkeelle. Toteutetaan muut työlistassa esitetyt toimet.

Kokoomuksen työlistassa esitettyjen toimenpiteiden työttömyyttä vähentävä ja työllisyyttä lisäävä vaikutus julkiseen talouteen         -500 milj. e

Karkean arvion mukaan työttömyyden vähentyminen yhdellä prosenttiyksiköllä parantaa julkisen talouden tasapainoa 0,3 prosenttiyksiköllä suhteessa kokonaistuotantoon (n. 600 milj. euroa). Kokoomuksen työlistan ratkaisuilla työllisyyttä kyettäisiin jo tällä vuosikymmenellä nostamaan yli 100 000 hengellä. Nämä toimet voidaan huomioida sopeutustarvetta vähentävänä tekijänä vain valtiovarainministeriön hyväksymien laskelmien perusteella.

Käydään läpi kaikille annettavat tulonsiirrot ja vähennetään niitä hyvätuloisilta               -300 milj. e

Mikäli ansiotulojen verotusta kyetään keventämään 2 miljardilla eurolla vaalikauden aikana Kokoomuksen esittämällä tavalla, voidaan työssäkäyvälle väestölle kohdistettuja tulonsiirtoja maltillisesti vähentää. Pienennetään esimerkiksi lääkekorvauksia vähän sairastavilta.

Kehitysyhteistyömäärärahat -300 milj. e

Kehitysyhteistyön vaikuttavuutta parannetaan keskittämällä maa- ja aluekohtainen kehitysyhteistyö kaikkein köyhimpiin maihin ja vähentämällä kumppaneiden määrää. Hallintokulujen osuudelle määrärahojen käytössä asetetaan prosenttimääräinen katto. Projektien viivästymisistä aiheutuvaan siirtyvien erien runsaaseen kertymiseen puututaan.

Valtionhallinnon menot          -600 milj. e

Eläköitymisen myötä on mahdollista tehostaa valtionhallintoa siten, että jokaisen eläköityvän tilalle ei palkata uutta työntekijää. Tämä vaatii valtion tehtävien karsimista ja sähköisen asioinnin edistämistä. Keskitetään valtionhallinnon ICT-hankintoja ja vähennetään käyttökustannuksia. Edetään mahdollisuuksien mukaan yhteisiin, valtakunnallisiin järjestelmiin. Säästetään valtionhallinnon tilakustannuksissa siirtymällä vähitellen tehokkaampiin ja halvempiin tiloihin. Kohdennetaan säästöjä tasapuolisuuden vuoksi myös poliittiseen toimintaan, esimerkiksi eduskunnan ja ministeriöiden toimintamenoihin sekä vähennetään poliittisten toimijoiden määrää.

Viedään loppuun kuluvalla vaalikaudella sovittuja uudistuksia                      -300 milj. e

Toteutetaan toisen asteen koulutusta koskeva rakenneuudistus, joka kaatui eduskunnan viime metreillä. Tiivistetään toisen asteen koulutuksen järjestäjäverkkoa. Rajoitetaan subjektiivista päivähoito-oikeutta osa-aikaiseksi silloin kun vähintään toinen vanhemmista on kotona.

Toteutetaan sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämistä koskeva uudistus                        -300 milj. e

Viedään loppuun sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämistä koskeva uudistus. Kytketään valmistelu yhteen rahoitusta koskevan uudistustyön kanssa. Otetaan käyttöön sote-budjettikehysjärjestelmä viipymättä. Sote-budjettikehysjärjestelmän on varmistettava palvelutuotannon tuottavuuden kasvu siten, että laadukkaat palvelut voidaan tuottaa pienemmin kustannuksin.

Julkiset työvoimapalvelut       -100 milj. e

Sähköistetään julkiset työvoimapalvelut ja siihen liittyvä asiointi. Otetaan käyttöön parempia asiakaslähtöisiä, sähköisiä työnvälitystyökaluja. Parannetaan työnvälitystä hyviksi havaittujen toimintamallien avulla, kuten jalkautumalla yrityksiin. Laajennetaan kokeilua yksityisistä työnvälityspalveluista, joissa korvaus maksetaan tuloksista eli työpaikan löytämisestä työttömälle. Vähennetään määrärahoja työvoimapalveluiden heikon vaikuttavuuden toimista, kuten julkisen sektorin palkkatuesta. Pitkäaikaistyöttömälle on tarjottava tehostetusti työtä, työharjoittelua tai koulutusta jo 300 työttömyyspäivän kohdalla

Sääntelyn purkaminen, luvituksen keventäminen ja digitalisaatio               -50 milj. e

Toteutetaan Tarastin työryhmän ehdotukset luvituksen jouduttamiseksi. Puretaan sääntelyä mm. Kokoomuksen eduskuntaryhmän Normitalkoot-esityksen sekä parlamentaarisen työryhmän esitysten pohjalta (esim. ulkomaisen työvoiman saatavuusharkinnan lopettaminen, alv-raportoinnin automatisointi, reaaliaikainen tulorekisteri jne.) Edistetään digitalisaatiota Kokoomuksen Suomi teknologian kärkimaaksi 2020 -esityksen pohjalta.

Yritystuet         -250 milj. e

Toteutetaan uusi arviointi suorien yritystukien vaikuttavuudesta budjettiriiheen mennessä. Vähennetään tehottomiksi arvioituja yritystukia. Pienennetään energiatukia, esim. tuulivoiman syöttötariffin kustannukset uusien hankkeiden osalta.

Uudelleenkohdennukset       0

Toteutetaan parlamentaarisesti sovitut lisäykset sotilaallisen maanpuolustuksen määrärahoihin, väyläverkon ylläpitämiseen ja kehittämiseen sekä sisäisen turvallisuuden vahvistamiseen uudelleenkohdennuksina kehyksen sisällä. Sovitaan uudelleenkohdennukset elokuun 2015 budjettiriihessä osana julkisen talouden suunnitelmaa. Jaetaan säästötaakka tasaisesti kaikkien ministeriöiden kesken hallitusohjelmaneuvotteluissa sovitut menosäästöt kuitenkin huomioiden.

Valtiontalous yhteensä           -4000 milj. e

Kuntatalous   

Kuntien tehtävien ja velvoitteiden vähentäminen                -1000 milj. e

Vähennetään kuntien tehtäviä ja velvoitteita miljardilla eurolla v. 2019 tasolla. Arvioidaan kriittisesti kaikkia 2000-luvulla kunnille lisättyjä uusia tehtäviä ja velvoitteita. Hyödynnetään eläköityminen ja luodaan kunnille työkaluja siten, että jokaisen eläköityvän kuntatyöntekijän tilalle ei tarvita uutta työntekijää.

Parannetaan julkisen palvelutuotannon tuottavuutta         -1000 milj. e

Kuntien palvelutuotannossa tehdään tilaa yksityisen sektorin ja järjestöjen palvelutuotannolle. Laajennetaan palveluseteleiden käyttöä. Hyödynnetään ICT:tä ja muuta teknologiaa laajasti, muun muassa toteutetaan kansallinen palveluväylä ja tehdään palvelutuotannossa digipalveluista ensisijainen malli. Viedään maaliin sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämistä koskeva uudistus siten, että se turvaa suomalaisille laadukkaat sote-palvelut. Otetaan käyttöön sosiaali- ja terveyspalveluiden kustannusten hallinnan toteuttava budjettikehysjärjestelmä. Kehys mitoitetaan siten, että se varmistaa sote-palveluiden tuottavuuden kasvulle asetetun tavoitteen. Kuntien osuus tästä tehostuksesta olisi 700 milj. euroa. Toteutetaan terveydenhuollossa valinnanvapausmalli, jossa perusterveydenhuollon rahoitusosuus kulkee ihmisten valitsemalle palvelutuottajalle. Siirrytään aitoon monituottajamalliin, jossa soveltuvia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita tuottavat kunnat, yritykset ja järjestöt toimivat kaikki samoilla säännöillä.

Kuntatalous yhteensä              -2000 milj. e

Julkinen talous yhteensä        -6000 milj. e

Edellä on lueteltu esimerkkejä siitä, mitä kohteita Kokoomus olisi valmis harkitsemaan julkisen talouden tasapainottamiseksi. Kaikkien puolueiden ensisijaisen tavoitteen pitäisi kuitenkin olla työ, koska talouskasvua syntyy vain työn ja yrittämisen kautta. Työpaikkojen lisääminen on kaikkien puolueiden asialistalla ja tavoitteet ovat puolueilla varsin yhteneviä. Mutta keinojen kanssa leijutaan vielä aika korkealla.

Siksi Kokoomus on julkistanut aiemmin työlistan. Olemme antaneet konkreettisia keinoja. Niihin kuuluvat esimerkiksi työntekijän koeajan pidentäminen, jotta yrittäjä uskaltautuisi palkkaamaan ja voisi vakuuttua siitä, että rekrytointi on osunut kohdalleen.  Olemme ehdottaneet, että riskiä nuoren, synnytysikäisen naisen palkkaamisesta pienennetään siten, että äidin työnantajalle korvataan vanhemmuudesta johtuvia epäsuoria kustannuksia kertakorvauksena, mikäli äiti palaa saman työnantajan palvelukseen raskauden ja perhevapaiden jälkeen. Olemme valmiita luopumaan ulkomaisen työvoiman byrokraattisesta ja hitaasta saatavuusharkinnasta. Haluamme maltillisesti lyhentää ansiosidonnaisen työttömyysturvan kestoa ja samalla lisätä aktiivitoimia, jotta työllistyminen nopeutuisi. Nuorille on luotava uusi koulutussopimus, joka olisi yrittäjälle mielekäs tapa tarjota nuorelle mahdollisuus työssä oppimiseen.

Suomen viennin kilpailukyky on palautettava. Veronäpertelyn aika on ohi. Siksi haluamme vaikuttavan, työhön ja ahkeruuteen kannustavan verouudistuksen, joka sidotaan maltillisiin palkkaratkaisuihin.

Työmarkkinaosapuolten on sovittava palkkatasosta, joka parantaa suomalaisen työn kilpailukykyä suhteessa muuhun euroalueeseen. Olemme valmiit tukemaan työllisyyttä lisäävien, käytännössä lähes nollatasolla olevien tulosopimusten syntyä 2 miljardin euron ansiotuloveron kevennyksillä.

Yhdessä palkkaratkaisu ja veronkevennykset lisäisivät työllisyyttä VM:n arvion mukaan karkeasti 50 000 hengellä. Työllisyyden vahvistuminen kattaisi puolet veronkevennyksen aiheuttamasta rahoitusvajeesta. Toisen puolen olemme valmiit kattamaan kiristämällä välillisiä veroja ja haittaveroja sekä kuntien kiinteistöveroa yhteensä miljardilla eurolla.

Kuten tuostakin huomaamme, työn asettaminen etusijalle ei ole vain kauniita sanoja. Se on valintaa ja myös vaikeita ratkaisuja. Mutta me uskomme siihen, että parempi Suomi odottaa meitä vain rohkeiden linjavetojen kautta. Tässä vaaditaan sitkeyttä suomalaisilta. Johtajuutta päättäjiltä. Yhdessä tekemistä. Mutta mikä tärkeintä – meillä on kaikki avaimet omissa käsissämme saada Suomi uuteen nousuun!

——————-

Pohdin ennen joulua Snellman-säätiön tilaisuudessa sitä, kuinka Suomi saataisiin liikkeelle ja uuteen nousuun. Syvän historian tajun omaava ja paljon elämää nähnyt Snellman kiteytti seuraavasti:

“Pääasia on täyttää velvollisuutensa ja tehdä työtä, mikäli voimat riittävät. Paha päivä menee menojaan niin kuin hyväkin.”

Suomi on selättänyt monta pahaa päivää ja noussut valoisampaan tulevaisuuteen. Niin me selätämme tämänkin, ja näytämme jälleen itsellemme ja maailmalle. Tehdään avoimesti ja suoraselkäisesti vaikeat asiat. Laitetaan Suomi liikkeelle. Mennään työn kautta eteenpäin. Ja muistetaan pitää mielessä tavoitteemme vahvasta hyvinvointiyhteiskunnasta ja paremmasta Suomesta.

Se on ponnisteluiden arvoinen tavoite.

Pääministeri Alexander Stubbin puhe Paasikivi-seurassa 24.3.2015

(muutosvarauksin)

Arvoisat kuulijat, hyvät naiset ja herrat,

Euroopan turvallisuuspoliittinen tilanne on jännittynyt, kansainvälisen järjestelmän mannerlaatat liikkuvat, geopolitiikka on palannut – jos se nyt koskaan kovin kauaksi loittonikaan.

Tällä kaikella on Suomelle suurta merkitystä – emme ole näistä kehityskuluista sivussa emmekä voi itseämme niistä eristää.

Meidän on ymmärrettävä ja tunnustettava, että turvallisuuspoliittinen toimintaympäristömme on muuttunut. Se on muuttunut suuntaan, jossa erilaisia riskitekijöitä on aiempaa enemmän. Perinteisten riskitekijöiden rinnalle on tullut monia uusia, kyber- ja hybridiuhista ebolan kautta terrorismiin.

Samalla vanhat haasteet eivät kuitenkaan ole kadonneet minnekään. Tänään tulenkin tarkastelemaan muuttunutta turvallisuusympäristöämme juuri tästä, niin sanotun perinteisen turvallisuuden tulokulmasta.

Lähestyn asiaa kolmen asiakokonaisuuden kautta.

Tarkastelen muuttunutta toimintaympäristöämme ensin globaalin kehyksen, ympärillämme nähtävän maailmanpolitiikan murrosvaiheen kautta. Keskityn jo tässä yhteydessä meidän kannaltamme konkreettisimpaan ja ajankohtaisimpaan aiheeseen – Venäjään.

Tämän jälkeen käsittelen muuttuneen tilanteen asettamaa haastetta Suomelle. Yhtäältä kyse on paikastamme maailmassa, toisaalta tarpeesta vahvistaa omaa turvallisuuttamme.

Kolmanneksi pohdin sitä, millaisin keinoin Suomen tulisi uuteen turvallisuushaasteeseen vastata. Toisin sanoen pohdin sitä, mitkä ovat ne ratkaisut, jotka kaikkein parhaiten vahvistaisivat turvallisuuttamme.

Arvoisat kuulijat,

Olemme tulleet kansainvälisen järjestelmän kehityksessä kahden aikakauden murroskohtaan.

Ensimmäinen murroskohta: Toisen maailmansodan jälkeen demokraattisten ja liberaalien periaatteiden varaan rakennettuun kansainväliseen järjestelmään kohdistuu jatkuvasti yhä vakavampia haasteita. Tuo järjestelmä rakennettiin pitkälti läntisen maailman voimin. Järjestelmää haastetaan nyt eri puolilla maailmaa sekä rakenteiden että arvojen tasolla. Noin 70 vuoden mittainen ajanjakso on tulossa vedenjakajalle.

Toinen murroskohta: Olemme saaneet olla todistamassa aitiopaikalta kylmän sodan jälkeisen, tietyn idealismin leimaaman ajan päättymistä ja uuden aikakauden alkamista. Olemme nyt – valitettavasti – siirtymässä kaikkia hyödyttävän yhteistyön maailmasta yhä monitahoisemman vastakkainasettelun ja vaikeasti hallittavien kriisien maailmaan. Noin 25 vuoden mittainen ajanjakso on tullut päätökseensä.

Yhdessä nämä murroskohdat näyttäytyvät meille tällä hetkellä muun muassa niin, että olemassa olevia kansainvälisiä yhteistyörakenteita halutaan useiden eri toimijoiden voimin – osin täysin oikeutetustikin – nyt uudistaa. Samalla kansainvälisen järjestelmän arvoista kuitenkin kenties poimitaan käyttöön vain ne, jotka käyttöön kulloinkin sopivat. Pahimmillaan käy niin, että kansainvälisen oikeuden perusperiaatteet heitetään kokonaan romukoppaan ja epävarmuutta sekä pitkittyneitä konflikteja hyödynnetään oman vallankäytön välineenä. Tätä listaa voisi jatkaa pitkäänkin.

Tällaisessa murroskohdassa eläminen ei ole helppoa, myöskään meille suomalaisille.

Tilannetta ei helpota se, että moni edellä mainitsemistani seikoista sopii kuvaamaan naapurinamme sijaitsevan suurvallan toimintaa.

Hyvät naiset ja herrat,

Uskon, että monille meistä on viime vuosina, mutta etenkin viimeksi kuluneen vuoden aikana, ollut vaikeaa uskoa näkemäämme ja kokemaamme. Venäjän toimet ensin Georgiassa 2008 ja nyt Ukrainassa ovat vaikuttaneet suorastaan järjen vastaisilta.

Voiko minkään maan, suurenkaan, etujen mukaista olla sanoutua irti kansainvälisestä sopimusjärjestelmästä ja käyttäytyä alastoman aggressiivisesti naapuriaan kohtaan? Eikö tästä ole tarpeeksi kauhistuttavia esimerkkejä Euroopan historiassa?

Sir Winston Churchill, Britannian entinen pääministeri ja kaunokirjallisuuden nobelisti, on lausunut seuraavasti Venäjästä: ”Russia is a riddle wrapped in a mystery inside an enigma” – Venäjä on salaisuuden sisään kätkettyyn mysteeriin kääritty arvoitus.

Vaikka meille suomalaisille Venäjä ei vuosisatojen kokemuksen pohjalta kenties näyttäydykään arvoituksena, on meidän kuitenkin myönnettävä, että vahvan itsetunnon kasvattaneen Venäjän käyttäytyminen ensin Krimillä ja sitten Itä-Ukrainassa on ollut paitsi hyvin epämiellyttävää, myös odottamatonta.

Olemme olleet todistamassa voimapolitiikan paluuta. Venäjä määrittelee turvallisuutensa tavalla, joka saa sen naapurit tuntemaan itsensä turvattomiksi.

Tämä haaste ei ole ohimenevä. Voimapolitiikka on tullut jäädäkseen. Venäjä ei vain varustaudu nopeasti. Se on myös ottanut käyttöön uudistettuja sodankäynnin menetelmiä, se harjoittelee hyökkäyksiin lähtöä suoraan rauhan ajan ryhmityksestä ja se on valmis käyttämään sotilaallista voimaa poliittisten tavoitteidensa ajamiseen.

Samalla se yhdistää toimintaansa hyvin räikeitäkin informaatio-operaatioita – myös maissa, joihin se ei kohdista suoraa turvallisuuspoliittista uhkaa.

Ne, jotka jotakin muuta odottivat ja toivoivat, ovat joutuneet pettymään. Ensin Georgian sodan aikana ja nyt Ukrainassa olemme sen saaneet oppia kantapään kautta: nyky-Venäjä haluaa olla enemmän omien sääntöjensä tekijä kuin yhdessä laadittujen sääntöjen noudattaja.

Hyvät kuulijat,

Puheeni toisen osan keskeinen kysymys on: Millaisen turvallisuushaasteen tämä muuttunut tilanne asettaa Suomelle?

Mielestäni tähän haasteeseen vastaaminen edellyttää ensinnäkin sitä, että Suomi määrittelee turvallisuuspoliittisen omakuvansa kristallinkirkkaasti. Suomen on oltava analyysissaan kylmän realistinen. Me emme saa jättäytyä harmaalle vyöhykkeelle, emmekä saa päätyä reunavaltion asemaan – emme omalta kannaltamme emmekä muiden silmissä.

Paikkamme on lännessä. Ei idän ja lännen välissä. Arvomme ovat peruuttamaton osa läntistä arvomaailmaa.

Seisomme lännessä vahvasti omilla jaloillamme. Me kykenemme puolustamaan omia kansallisia intressejämme. Meidän itsemme on vaalittava etujamme, ei sitä kukaan muu meidän edestämme tee. Näinä murroksen aikoina tämän tähdentäminen on elintärkeää.

Tämän sanottuani totean kuitenkin, ettemme nytkään ole yksin. Olemme Euroopan unionin jäsen, ja tämä ankkuroi meidät selkeästi yhteiseen läntiseen turvallisuusyhteisöön.

Hyvät ystävät,

Tämä ei silti vielä yksistään riitä takaamaan turvallisuuttamme. Meillä tulee myös olla muita turvallisuuttamme lisääviä tekijöitä.

Tällä hetkellä meillä on Suomessa kaksoishaaste. Haaste numero yksi on turvallisuus. Haaste numero kaksi on talous. Ja nämä nivoutuvat toisiinsa. Vahva talous vahvistaa turvallisuuttamme.

Yhtäältä vahva talous vahvistaa kansainvälistä asemaamme ja sitä kautta lisää turvallisuuttamme. Kansantaloutemme olisi tästäkin syystä saatava mahdollisimman nopeasti takaisin kasvu-uralle.

Toisaalta vahva talous tekee mahdolliseksi myös sen, että voimme tehdä turvallisuutemme ylläpidon ja kehittämisen kannalta välttämättömiä puolustushankintoja.

Turvallisuusratkaisujemme kannalta meille kaikkein tärkeintä on, että pidämme oman maanpuolustuksemme kunnossa. Viime eduskuntavaalien jälkeen päätetyt leikkaukset ovat nakertaneet sen uskottavuutta. Ne on tehty valtiontalouden tasapainon kannalta ymmärrettävistä syistä, mutta nykyisessä kansainvälisessä tilanteessa puolustusmäärärahojen riittävyyteen on kiinnitettävä erityistä huomiota.

Meidän omien puolustusvoimiemme tulee joka tapauksessa olla kunnossa, olimme sitten sotilaallisesti liittoutumattomia tai joskus liittouman jäseniä.

Hyvät kuulijat,

Omaa puolustustamme vahvistaa edelleen se, että verkostoidumme kansainvälisesti niin laajasti kuin se suinkin on mahdollista.

Pelkkä verkostoituminenkaan ei kuitenkaan riitä. Meidän on varmistettava, että ne turvallisuuspoliittiset verkostot, joissa olemme mukana, aidosti vahvistavat turvallisuuttamme. Tämän takia meidän on realistisesti katsottava, mitä eri vaihtoehdot voivat meille tarjota.

Ja tässä tulenkin puheeni kolmanteen osioon ja kysymykseen: mitkä ovat ne yhteistyöratkaisut, jotka kaikkein parhaiten vahvistaisivat turvallisuuttamme?

Katsotaan ensin pohjoismaista perhettämme.

Pohjoismaisen puolustusyhteistyön tiivistyminen Nordefcon kautta ja kahdenvälisesti Ruotsin kanssa on meille erittäin tervetullutta. Vaikka pohjoismaat eivät muodosta turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa yhtenäistä ryhmää, ovat sotilaallisten suorituskykyjen kehittäminen, harjoittaminen ja mahdollisesti yhdessä hankkiminen kaikkien mukanaolijoiden etujen mukaista.

Erityisesti Ruotsin kanssa tehtävä kahdenvälinen puolustusyhteistyö on meille hyvin arvokasta ja vahva osoitus maidemme välisestä läheisestä suhteesta. Suomen ja Ruotsin puolustusvoimien hiljakkoin julkistama vaikuttavan laaja yhteinen raportti ja sen sisältämät lukuisat yhteistyömuodot puhuvat siitä omaa kieltään.

Pohjoismainen yhteistyö sen enempää kuin läheinen puolustusalan yhteistyö Ruotsin kanssa eivät kuitenkaan tuota Suomelle sopimuspohjaista sotilaallista turvaa. Tavoitteena ei kummallakaan yhteistyöalueella ole rakentaa sotilasliittoa, vaan kyse on yhteisten synergiaetujen etsimisestä ja yhteistyömuotojen kehittämisestä rauhan aikana.

Puolustusliitto on toki teoriassa mahdollinen, mutta sen solmiminen edellyttäisi valtiosopimuksen laatimista, mihin millään osapuolella ei ole ollut harrastusta. Ja lisäksi on muistettava, että Islanti, Norja ja Tanska ovat joka tapauksessa jo liittoutuneita Naton jäsenmaita.

Yhteistyöverkostomme ulottuvat tietysti myös muualle.

Yhdysvallat on meille läheinen ja tärkeä yhteistyökumppani monilla aloilla. Puolustusasioissa se on sitä laajan kahdenvälisen materiaaliyhteistyön kautta, jonka lippulaivana on F-18-hankinta ylläpitopäivityksineen sekä siihen liittyvä ilmasta–maahan-suorituskyvyn rakentaminen. Yhdysvaltain kanssa käytävä tiivis vuoropuhelu turvallisuus- ja puolustusalojen teknologian kehittämisestä on Suomelle olennaisen tärkeää.

Ja tietysti on syytä mainita vielä kerran jäsenyytemme Euroopan unionissa, joka on ollut Suomen kansainvälisen aseman ja laajasti ottaen turvallisuuden kannalta toistaiseksi merkittävin valinta.

Euroopan unionin yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittäminen nousi Suomessakin hiljakkoin vilkkaaseen keskusteluun. Oma viestini tässä on selvä: Suomen kaltaisen sotilasliittoon kuulumattoman maan ei ole syytä vähätellä Euroopan unionin roolia turvallisuusyhteisönä. Vahva Euroopan unioni vahvistaa Suomen asemaa.

Samalla on selvää, ettei EU:lle olla luomassa mitään yhteistä armeijaa. Jäsenmaiden laaja enemmistö ei katso tarpeelliseksi luoda unionille yhteisiä puolustusjärjestelyjä, sillä EU:n 28 jäsenmaasta 22 kuuluu Natoon. Yli 94 % EU-kansalaisista asuu Naton jäsenmaissa.

Arvoisat kuulijat,

Meidän suomalaisten suhteessa läntiseen puolustusliitto Natoon on jopa skitsofreenisia piirteitä. Yhtäältä olemme olleet läheisessä ja meitä suuresti hyödyttävässä rauhankumppanuusyhteistyössä jo vuodesta 1994 lähtien niin, että olemme kumppanina luokan parhaita, ellemme peräti paras oppilas. Toisaalta meillä on erilaisiin myytteihin, harhaluuloihin ja toisen käden tietoihin pohjautuvia käsityksiä Natosta ja sen toimintatavoista.

Olen itse selkeästi tuonut esiin oman käsitykseni Natosta. Minusta meidän tulisi hakeutua Naton jäseneksi – meidän olisi pitänyt tehdä se jo kaksikymmentä vuotta sitten.

Kuten esimerkiksi presidentti Ahtisaarikin on Nato-jäsenyydestä todennut: Suomen tulee kuulua kaikkiin niihin järjestöihin, joihin läntiset demokratiat kuuluvat – eikä tällä ole mitään tekemistä vaikkapa Venäjän uhan kanssa.

Nato on puolustusliitto, joka ei uhkaa ketään. Se koostuu vapaaehtoisesti siihen liittyneistä jäsenmaista, ja päätökset siellä tehdään yksissä tuumin, konsensuksella. Kukin maa tekee omat suvereenit päätöksensä omista lähtökohdistaan käsin. Yhteistyön ydin tiivistyy jäsenmaiden toisilleen antamiin turvatakuisiin.

Turvatakuiden lisäksi Naton jäsenet ovat mukana päätöksenteossa asioista, jotka koskettavat suoraan tämän päivän Eurooppaa, siis myös Suomea. Naton asialistalla tänä päivänä ovat esimerkiksi hybridisotaan, kyberhyökkäyksiin ja informaatio-operaatioihin varautuminen sekä terrorismin vastainen toiminta.

Minä näen Nato-jäsenyyden Suomen pitkään jatkuneen ulko- ja turvallisuuspoliittisen linjan, maamme länsi-integraation, seuraavana loogisena askeleena.

Ratkaisu on luonnollisesti aivan meidän omissa käsissämme. Ja, ratkaisulla tulee olla sekä poliittisten päätöksentekijöiden että kansan tuki.

Suomessa on puhuttu paljon siitä, milloin on ”hyvä aika” hakea Naton jäsenyyttä.

Taitaa olla niin, että turvallisuuspoliittisten valintojen tekemiseen ei ole koskaan optimaalisen hyvää aikaa. Se ei ole koskaan helppoa tai yksinkertaista. Vastuullisten päätöksentekijöiden velvollisuus on kuitenkin tarkistaa kiristyneen kansainvälisen tilanteen aikana, ovatko maan vakuutukset kunnossa. Se, joka jää odottamaan syvän rauhan ja kansainvälisen politiikan harmonian tilaa, voi hyvinkin pettyä odotuksissaan.

Olen itse todennut, että seuraavalla hallituskaudella meidän on syytä tehdä ajantasainen selvitys Nato-jäsenyyden mahdollisista vaikutuksista. Selvitys olisi hyvä tehdä yhdessä Ruotsin kanssa. Tämä ei kuitenkaan saa olla ehtona selvityksen laatimiselle, sillä Ruotsi päättää omasta linjastaan, omalla aikataulullaan.

Tärkeintä on, että seuraavassa hallitusohjelmassa ei suljeta pois Nato-jäsenyyden mahdollisuutta samalla tavalla kuin se suljettiin pois tällä hallituskaudella. Se oli minusta virhe. Se oli turvallisuuspoliittinen hinta, joka laajasta kuuden puolueen hallituspohjasta jouduttiin maksamaan.

Mielipiteet kansan keskuudessa tuntuvat myös olevan muuttumassa myötämielisemmiksi Naton suhteen. Elinkeinoelämän Valtuuskunnan tuoreen kyselyn mukaan suomalaisten Nato-vastustus on tuntuvasti vähentynyt. Kaksi vuotta sitten tehdyssä vastaavassa kyselyssä Nato-jäsenyyttä kannatti vain 14 prosenttia suomalaisista, nyt joka neljäs. Naton vastustajien määrä on puolestaan pudonnut 65 prosentista 43 prosenttiin. Epävarmojen osuus oli peräti 32 prosenttia.

Hyvät naiset ja herrat,

Tämä tulos kertoo minulle, että meidän täytyy käydä turvallisuuspoliittisista ratkaisuistamme avointa keskustelua, ennakkoluulomme unohtaen. Tässä me poliitikot kannamme raskaan vastuun.

Meidän tulee muistaa, että, Winston Churchilliä taas lainatakseni: ”Ei ole tarpeeksi, että teemme parhaamme; joskus meidän on tehtävä se, mikä on välttämätöntä”.

Turvallisuuspoliittinen toimintaympäristömme on muuttunut. Meidän on pysyttävä valppaina.

Ensiksi meidän on nähtävä tilanteen globaali kehys, maailmanpolitiikan suuri kuva.

Toiseksi meidän täytyy tietää paikkamme maailmassa ja tunnistaa ne tarpeet, joita meillä turvallisuutemme vahvistamiseksi on.

Kolmanneksi meidän täytyy rehellisen, ennakkoluulottoman pohdinnan kautta valita ne ratkaisut, jotka kaikkein parhaiten vahvistaisivat turvallisuuttamme.

Hyvät naiset ja herrat,

Seuraavalla hallituksella on kaksi tärkeää tehtävää, joiden merkitys on ylitse muiden.

Yksi, Suomen talouden kääntäminen uuteen nousuun.

Ja kaksi, vastaaminen turvallisuusympäristön murrokseen. Seuraava hallitus tarvitsee yhteistä tilannekuvaa turvallisuudessa yhtä kipeästi kuin taloudessa. Sitä tilannekuvaa olen tänään hahmottanut.

Yhteisen tilannekuvan pohjalta voimme vahvistaa omaa kansallista puolustuskykyämme ja tiivistää kansainvälistä yhteistyötämme. Tämä tarkoittaa myös avointa keskustelua Nato-jäsenyydestä. Mahdollinen Nato-jäsenyys edellyttäisi neljää askelta:

1. Emme sulje hallitusohjelmassa pois Nato-jäsenyyden mahdollisuutta.
2. Teemme Nato-selvityksen.
3. Jäsenyydellä on maan ulkopoliittisen johdon laaja tuki.
4. Jäsenyydellä on kansan tuki.

Vuonna 2011 osa puolueista – myös hallitukseen tulleista – pisti päänsä pensaaseen ikävien taloudellisten tosiasioiden edessä. Suomi on joutunut kärsimään siitä virheestä, mutta realismi on pikkuhiljaa alkanut levitä laajemmalle.

Toivon, että vuonna 2015 emme toista neljän vuoden takaista virhettä, tällä kertaa turvallisuuden saralla.

Olemme saaneet viime viikkoina taloudesta monia huonoja uutisia, mutta onneksi myös hyviä neuvoja.

Aiemmin tässä kuussa Tilastokeskus tarkensi viime vuoden tietojaan kasvusta. Suomen talous veti viime vuonna vielä heikommin kuin ennakoitiin ja Suomi rikkoi EU:n 3 prosentin alijäämäsääntöä jo viime vuonna. Valtion ja kuntien yhteenlaskettu alijäämä oli viime vuonna liki 10 miljardia euroa. Tänä vuonna rikotaan myös 60 prosentin velkasääntö.

Ruotsin entisen valtiovarainministerin Anders Borgin ja Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtajan Juhana Vartiaisen viime viikolla julkistettu raportti totesi, että Suomessa työn kustannukset ovat eri arvioiden mukaan 10 -25 prosenttia korkeammalla kuin keskeisissä kilpailijamaissamme Ruotsissa ja Saksassa. Suomen kilpailukyky on heikentynyt, vienti ei vedä, eikä tilanteen korjaamiseen ole nopeita keinoja.

Tänään julkistettu valtiovarainministeriön arvio toteaa, että kasvu ei ole lähdössä käyntiin, valtion velkaantuminen jatkuu entistä nopeampana ja kestävyysvajeeksi arvioidaan jopa 5 prosenttia bruttokansantuotteesta. Tämä tarkoittaa sitä, että Suomen taloudesta puuttuu 10 miljardin euron edestä tuloja – joka vuosi – jotta menot voitaisiin kattaa.

Valtiovarainministeriön virkamiespuheenvuoro on jokaisen puolueen otettava vakavasti. Olen äärimmäisen huolissani Suomen julkisen talouden kestävyydestä. Olemme ylivelkaantumisen tiellä. Kyse on siitä, kykenemmekö jatkossakin tarjoamaan kaikille koulutuksen, hoivan ja avun.

En ole aivan varma, onko tämä viesti tavoittanut vieläkään kaikkia puolueita. Edelleen tuntuu olevan sellaista näkökantaa, ettei meillä olisi kiire minnekään, vaan tässä pikkuhiljaa nykyisiä rakenteita vähän rukkaamalla selviämme. Näin ei ole.

Nopeita toimia vaaditaan. Tarvitaan iso korjausliike. Velkaantumisen taittaminen edellyttäisi jopa kuuden miljardin euron sopeutusta julkiseen talouteen ensi vaalikaudella. Tämä siis tällä vaalikaudella jo tehdyn 5-6 mrd:n euron sopeutuksen lisäksi.

Pidemmällä aikavälillä tarvitaan rohkeita rakenteellisia uudistuksia, jotka lisäävät työn tekemistä ja saavat aikaan talouskasvua.

Rahaministeriön raportti tuo ikävää viestiä. Tilanteen korjaamiseksi poliittisesta ohjauksesta riippumaton virkamieskanta yhtyy monessa asiassa siihen, mitä Kokoomus on esittänyt vaaliohjelmissaan tehtäväksi. Tämä luo uskoa siihen, että olemme ymmärtäneet tilanteen vaatimat toimet edes suurin piirtein oikein.

Raportissa todetaan, että sopeutustoimien tulee painottua selkeästi menoihin, koska työllisyyssyistä kokonaisverotusta ei voi kiristää. Tähän periaatteeseen Kokoomus on sitoutunut jo aiemmin. Välttämätön tasapainotus on hoidettava ilman työllisyyttä haittaavia veronkiristyksiä.

Samoin raportti toteaa, että työnteon on oltava aina taloudellisesti kannattavaa ja työn tarjonnan lisääminen on välttämätöntä. Samaan kiinnittivät huomiota Borg ja Vartiainen. Kokoomus on julkistanut Työlistan, jossa ehdotetaan juuri näihin tavoitteisiin pyrkiviä toimia (linkki: Työlista)

Valtiovarainministeriön näkemyksen mukaan 10 mrd:n euron kestävyysvaje voitaisiin kuroa umpeen siten, että kuusi miljardia euroa voitaisiin kattaa VM:n esittämin välittömin sopeutustoimin ja neljä miljardia euroa pidemmällä aikavälillä vaikuttavin rakenneuudistuksin. Kokoomus on esittänyt lähes samaa omassa rakennepoliittisessa ohjelmassaan (linkki: Kokoomuksen eduskuntaryhmän rakennepaketti 2.0).

Kokoomus haluaa turvata suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan. Meille hyvinvointiyhteiskunnan ydin – maailman paras peruskoulu, julkisen terveyspalvelut, vanhusten hyvä hoiva – ovat tärkeitä. Suomi on niin isojen haasteiden edessä, että näitä ei kyetä säilyttämään, ellei hyvinvointiyhteiskuntaa uudisteta.

On oltava rehellinen. Ilman säästöjä emme selviä. Mutta pidemmällä aikavälillä työn laittaminen etusijalle on ainoa keino pelastaa hyvinvointiyhteiskunta.

Kokoomus on tällä hetkellä ainoa puolue, joka on esittänyt uskottavan ja asiantuntija-arvioihin perustuvan suunnitelman siitä, miten julkisen talouden kestävyysvaje kyettäisiin kattamaan.

Toistaiseksi Kokoomus on myös ollut ainoa puolue, joka on valmis uudistamaan työelämää. Löysät puheet 200 000 uudesta työpaikasta eivät riitä, vaan myös keinot on kerrottava rehellisesti.

Työ jatkuu. Isänmaa on pelastettava.

Kunnioitetut sotaveteraanit – miehet ja naiset – hyvä juhlayleisö.

On vaikea pukea sanoiksi kaikkea sitä nöyryyttä ja samalla ylpeyttä, kun saan olla täällä tänään puhumassa teille. Näin harvinaista kunniatehtävää ei suomalainen mies kovin monta kertaa elämässään pääse suorittamaan.

Minun sukupolveni ei ole joutunut kokemaan sotaa. Olen saanut syntyä itsenäiseen Suomeen, joka on pystynyt tarjoamaan kansalleen rauhallisen ja vakaan elämän perustan.

En ole joutunut tuijottamaan kuolemaa silmiin kiväärin tähtäimen takaa, en pelkäämään kranaatin sirpaleita tai lentopommin täysosumaa. En ole joutunut pelkäämään omaa tai läheisen kohdalle sattuvaa väkivaltaista loppua.

Lakki päästä teidän edessänne, jotka olette joutuneet kokemaan sen ja vielä selvinneet.

Kullakin aikakaudella on omat vaikeutensa voitettavinaan. Elämäni ajalle on mahtunut kolme suurta talouskriisiä, joista viimeisin on vielä meneillään. Mutta yhtä kaikki, olen koko elämäni ajan saanut elää turvassa ja keskittyä rauhan töihin.

Nöyryyden ja ylpeyden lisäksi pitää siis nostaa vielä aivan erityisesti esiin kiitollisuus.

Mitä on kiitollisuus? Se on ensinnäkin syvää tietoisuutta siitä, että minun ja muiden sotien jälkeen syntyneiden suomalaisten elämä on teidän ansiostanne niin paljon parempaa kuin se olisi ilman niitä uhrauksia, jotka teitte.

Kiitollisuus on sydämessä oleva tunne siitä, että kun minun sukupolveni on saanut niin paljon, minun on itse vuorollani tehtävä oma osani. Se on velvollisuudentunnetta.

Ensi viikolla tulee kuluneeksi 75 vuotta Talvisodan päättymisestä. Tuo päivä on epäilemättä yksi tärkeimmistä Suomen historiassa. Se on itsenäisyyden ja vapauden lunastuksen merkkipäivä.

105 päivää puutteellisilla varusteilla, vaikeissa olosuhteissa, määrällisesti ylivoimaista hyökkääjää vastaan, Suomen kansa piti puolensa.

Ei tullut puna-armeijan paraatia Helsinkiin. Marssi Ouluun ei edennyt Suomussalmea pidemmälle. Suomalaisten hiihto-, maastonluku- ja ampumataito olivat erinomaista tasoa.

Se oli itsenäistymisen jälkeen monien repivien vaiheiden jälkeen sovintoon kasvaneen kansan valtava yhteinen voimainponnistus. Kauppiaan, papin, työmiehen ja pienviljelijän poika samassa rivissä. Veljeä ei jätetty.

Suomen kaikki kansankerrokset yhdessä näyttivät, että taustastaan riippumatta suomalainen rakastaa omaa maataan ja kansaansa. Ja on valmis tekemään kirjaimellisesti kaikkensa niiden puolesta.

Teidän ansiostanne Suomi sai jäädä vapaaksi ja itsenäiseksi kansakunnaksi kansakuntien joukkoon. Ei tullut orjuus, ei pakkotyö. Kansojen vankila ei ollut kohtalomme, toisin kuin kävi esimerkiksi epäonnisemmalle veljeskansallemme Virossa.

Suomen kansa maksoi omasta isänmaasta kalliin hinnan. Toisessa maailmansodassa henkensä menetti kaikkiaan 97 000 suomalaista.

On huomionarvoinen yksityiskohta, että siviiliuhrien määrä jäi Suomessa pieneksi verrattuna muihin sotaa käyneisiin maihin, noin kahteen tuhanteen.

Vertailun vuoksi voi tarkastella esimerkiksi Liettuaa, jonka väestöstä yli 14 prosenttia sai toisessa maailmansodassa surmansa.

Suomea ei koskaan miehitetty. Suomen sotilaiden taito ja tahto kestivät. Hyökyaalto torjuttiin.

Sodan yksi opetus olikin: Isänmaa totisesti on puolustamisen arvoinen.

Mutta 97 000 suomalaista kuoli, jotta loput saisivat pitää henkensä ja elää vapaina. Sotaveteraanit ovat keskuudessamme vielä hetken aikaa muistuttamassa siitä, että vapaus on verellä ostettu.

Meidän nuorempien velvollisuus on huolehtia siitä, että tämä muisto ei koskaan katoa Suomen kansan sydämistä. Meidän on myös vietävä perintöä eteenpäin ja vaalittava sitä, tehtävä Suomesta vieläkin parempi maa syntyä, elää ja kuolla.

Sota oli valtava koettelemus, mutta myös rauha oli raskas. Suomi joutui myöntymään suuriin alueluovutuksiin. Lisäksi maksuun tulivat mittavat sotakorvaukset.

Asekätkentää ja sotasyyllisyyttä koskevat oikeudenkäynnit ja niitä varten säädetty taannehtiva lainsäädäntö koettelivat kansan oikeustajua. Maan itsenäisyyden turvaamista varten perustettujen järjestöjen lakkauttaminen ja kieltäminen rauhansopimuksen nojalla oli monille raskasta ja katkeraa.

Yli 430 000 suomalaista luovutetuilta alueilta joutui jättämään kotinsa. Rajan taakse, Käkisalmeen jäi myös minun isäni lapsuudenkoti.

Rauhaan palaaminen tarkoitti myös asutuskysymyksen ratkaisemista. Sodan jälkeen siirtoväen asuttaminen oli pieneltä ja sodasta pahoin kärsineeltä maalta valtava voimainponnistus.

Myös sen te teitte, teidän sukupolvenne. Veljeä ei silloinkaan jätetty. Sotakorvaukset ja jälleenrakennuskausi. Itsenäisyyden turvaaminen politiikan ja diplomatian keinoin. Mukautuminen sodanjälkeiseen maailmaan oli taloudellisesti, poliittisesti ja epäilemättä myös henkisesti iso sarka kynnettäväksi.

Mutta niinpä vain yhteistyöhön ja asiallisten hommien hoitamiseen oppineet suomalaiset selvisivät näistäkin koettelemuksista, jälleen kerran kovalla työllä ja vakaalla harkinnalla.

Koulutuksen ja terveydenhuollon sekä muiden palveluiden rakentaminen tasa-arvoiselta pohjalta olivat melkoinen saavutus kansalta, jolla olivat kaikki sodan rasitukset ja rauhaan palaamisen haasteet niskassaan.

Mutta myös sen te teitte.

—–

Viime vuosina erityisesti nuorten ikäluokkien keskuudessa on lisääntynyt kiinnostus sota-aikojen kokemuksiin ja kertomuksiin. Sotahistorian kirjat tekevät kauppansa. Sodista on tehty useita hienoja elokuvia. Uudenlaista huomiota ovat saaneet myös lottien ja muiden naisten kokemukset sodassa ja kotirintamalla.

Nuorison kiinnostus oman maan ja kansan kohtalonhetkiin kokee uutta nousua. Veteraanien arvostus on äskettäin julkistetun tutkimuksen mukaan erittäin korkealla tasolla.

Osaltaan tätä uuden valveutuneisuuden aaltoa on ollut vahvistamassa viimeaikainen kansainvälispoliittisen tilanteen muutos. Juuri nyt Ukrainassa ja jo vuonna 2008 Georgiassa nähtiin, että aseelliset konfliktit ja voimapolitiikka eivät ole vain menneisyyden tai kolmannen maailman asioita.

Etupiiripolitiikka on tehnyt näyttävän paluun. Aseet puhuvat tälläkin hetkellä vain reilun tunnin lentomatkan päässä Helsingistä.

Suomi ei ole irrallaan muusta maailmasta eikä varsinkaan Euroopasta. Meidän on pidettävä mielessämme sekä sodan että rauhan kokemukset ja toimittava viisaasti. Osana Euroopan unionia sekä myös kahdenvälisten suhteiden kautta meidän on myötävaikutettava rauhan palauttamiseen niillä keinoilla, joita on käytettävissä.

Toisaalta meidän on muistettava, että kaikissa oloissa valtion ehkä tärkein tehtävä on oman kansan turvallisuuden takaaminen ja alueen koskemattomuudesta huolehtiminen. Me kaikki tiedämme, mitä se käytännössä vaatii: Uskottavaa puolustusta.

Oman puolustuskyvyn on oltava kohdallaan. Yksi osa puolustuskykyä on myös sen varmistaminen, että tilanteen vaatiessa Suomi voi saada yhteistyökumppaneilta apua. Talvisodan monista opetuksista yksi on, että yksin ei ole hyvä olla.

Veteraanien joukko alkaa käydä vähälukuiseksi. Jäljellä on enää noin 27 000. Kyseessä on nopeasti vähenevä joukko, jonka keski-ikä on yli 90 vuotta. Voi hyvillä perusteilla sanoa, että tässä on sodan käyneen sukupolven kovin kärki. Vaikka monilla kunto on hyvä ja toimintakykyä riittää, selvää on, että ikä väistämättä tuo kaikille tullessaan monenlaisia vaivoja.

Jokainen täällä on kuullut kymmeniä ja kymmeniä kertoja Mannerheimin kuuluisat sanat: ”Te urheat Suomen sankarit, joiden rinnalla minulla on ollut kunnia taistella ylisuurta vihollista vastaan sietämättömien olosuhteiden vallitessa, pyydän teiltä vielä viimeistä urotekoa, ja jos te tämän taistelun voitatte ja Suomi pysyy itsenäisenä, teiltä ei tule koskaan uupumaan mitään.”

Parin vuoden kuluttua Suomi juhlii itsenäisyytensä 100-vuotista taivalta. Minä haluan, että juhlavuonna voidaan selkä suorana kaikki yhdessä todeta, että Mannerheimin lupaus sotaveteraaneille voitiin yksissä tuumin vihdoin toteuttaa.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että kaikille sotaveteraaneille vihdoin varmistetaan tarpeen mukainen vuosittainen kuntoutus. Edes sen verran pitää voida tehdä, että tämän sitkeän mutta harvenevan joukon loppumatka sujuisi ihmisarvon vaatimalla tavalla.

Tämä ei ole puoluepoliittinen kysymys. Tämä ei ole vaalikysymys. Tämä on kansallinen kunniakysymys. Harvasta asiasta tässä maassa vallitsee niin laaja yksimielisyys kuin veteraanien arvostuksesta. Kaikki puolueet ja eduskuntaryhmät ovat sitoutuneet siihen, että sotaveteraanien asiat hoidetaan kunnolliselle tolalle.

Minä haluan, että mikä tahansa hallituspohja onkin vaalien jälkeen, sotaveteraanien kuntoutuksen ja kotiin vietävien palveluiden määrärahat varmistetaan riittävälle tasolle koko vaalikauden ajaksi. Asiaa ei voi enää siirtää.

Haluan, että teistä mahdollisimman moni vielä pääsee näkemään satavuotiaan isänmaan ja voi nauttia juhlavuodesta ilman huolta pääsystä ansaittuun kuntoutukseen.

Ilman, että niitä pieniä kuntoutusrahoja joudutaan joka vuosi hakemaan karvalakkilähetystön kanssa takaisin budjettiin. Kyse ei enää ole rahasta. Kyse on arvokkuudesta ja kunniallisuudesta.

Kunnioitetut veteraanit, miehet ja naiset, hyvä juhlaväki. Tämä on paitsi menneiden sankaritekojen kunnioittamisen ja muistelun juhla, se on myös tulevaisuuden uskon ja toivon juhla.

Se muistuttaa meitä siitä, että tarttumalla päättäväisesti työhön, keskinäisellä luottamuksella ja arvostuksella voidaan voittaa ylivoimaisiltakin tuntuvat haasteet. On aivan liian helppoa luovuttaa ja vajota synkkyyteen ja epätoivoon.

Sen sijaan rohkeutta ja kanttia vaatii seurata teidän esimerkkiänne. Olla tehtävänsä mittainen ja tehdä mitä pitää, jopa ylittää itsensä. Siinä te olette näyttäneet meille mallia.

Puhe on hyvä päättää jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroothin kuuluisiin sanoihin: “Suomi on hyvä maa. Se on paras meille suomalaisille. Se on puolustamisen arvoinen maa ja sen ainoa puolustaja on Suomen oma kansa.”

Är Ryssland ett hot? En klassisk fråga, som nuförtiden ställs nästan dagligen här i Finland. Mitt svar är tudelat: ekonomiskt jo, säkerhetspolitiskt nej – inte på ett traditionellt säkerhetspolitiskt sätt. Låt mig förklara.

Ryssland är en av Finlands tre största handelspartner tillsammans med Tyskland och Sverige. Förra året sjönk vårt handelsutbyte med Ryssland tydligt, men över 8 procent av vår export gick fortfarande dit.

Ryssland är mitt i en ekonomisk kris. I år beräknas ekonomin krympa mellan tre och åtta procent. Inflationen är 15 procent. Rubeln har sjunkit tillsammans med oljepriset.

Landet har inte lyckats modernisera sin ekonomi. Den största delen av statsbudgeten kommer från olje- och gasexporter. Internationella investerare flyr.

Bankerna är i en kris. Staten använder reserver för att klara av vardagen – inklusive pensioner, social- och hälsovårdskostnader. Därutöver lider Ryssland av ekonomiska sanktioner som har inställts på grund av krisen i Ukraina.

Den ekonomiska krisen kommer tyvärr att vara länge.

Till råga på allt finns det en pågående geopolitisk kris i Rysslands närområde – Ukraina.

Rysslands utrikespolitik under de senaste åren har skapat ostabilitet i flera länder på forna Sovjetunionens område. Det har vi redan tidigare sett t. ex. i Transnistrien, Södra Ossetien och Abchasien.

Det finns ingenting som tyder på att Ryssland skulle vilja lösa dessa konflikter. Intresset tycks vara att kriserna hålls varma. Också i Ukraina.

Samtidigt har Ryssland börja vända sig inåt. Vi ser begränsningar av medier, internationellt ägande och politisk aktivitet. Massmedierna skapar bild om kamp mot västvärlden.

Denna utveckling oroar oss. Vi ville att Ryssland skulle utvecklas till ett europeiskt land som alla andra. Trenden har tyvärr gått åt ett annat håll.

Hur borde vi reagera på situationen? För det första bör vi sköta om vår egna ekonomi och stöda export till andra, växande marknader. Hemma förutsätter detta strukturella förändringar och en ökad konkurrenskraft.

För det andra bör vi använda alla möjliga diplomatiska kanaler för att hitta en lösning till de pågående konflikterna. Lätt blir det inte – men det gynnar ingen att helt isolera Ryssland.

För det tredje bör vi i Norden inte låta förstå att vi på något sätt är neutrala i denna kris. Det är vi inte. Finland och Sverige är medlemmar i EU. Samtidigt måste vi reflektera på den förändrade säkerhetspolitiska situationens betydelse för oss.

Nu gäller det at hålla perspektiven klara.

I started my undergraduate studies at Furman University in the United States the same year that the Berlin wall fell in 1989. Two years later the Soviet Union collapsed.

It was exciting times for a young political science student focused on international relations. Eastern and Central Europe embraced liberal democracy and market economy. Self-determination and independence integrated the East with the West.

Today Russia is one of Finland’s biggest trading partners, together with Germany and Sweden. Last year we issued some 1.1 million visas to Russian nationals; there were over 11 million border crossings.

But we share a lot more than just trade and a 1,300-kilometre border. Whatever happens in Russia always interests us – greatly.

Our joint history goes back centuries. From 1809 to 1917, Finland was an autonomous Grand Duchy of the Russian Empire. During the Second World War, we fought hard against the then-Soviet Union to keep our independence.

I have lived most of my adult life with a dream that Russia would become a European country like others, abiding to international rules. In Finland, we have also worked hard towards this.

After the Cold War, Russia took steps towards democracy. It also established closer relations with the EU and NATO. It eventually joined the WTO. But in the past few years the trend has, unfortunately, reversed.

When I was Foreign Minister, I was closely involved in mediating peace in the war in Georgia in 2008. Power politics, armed conflict and spheres of interest had returned to the borders of Europe. Two additional frozen conflicts emerged: Abkhazia and South Ossetia.

Things calmed down for a while, until last year. That’s when Russia violated international law by annexing the Crimean peninsula and by starting the destabilisation of Eastern Ukraine.

For Finland this is not a “far-away” conflict. It takes less than two hours to fly to Kiev from Helsinki. That’s why we have tried to do our best to solve the conflict first and foremost as a steadfast member of the European Union, and secondly through normal bilateral channels.

Peace mediation is never easy. For lasting peace, there needs to be pressure and political will. Pressure can be either political or economic. Money is often the best peace broker in the world. The Ukrainian economy is in bad shape. The Russian economy is also on the brink.

The thing with these kinds of conflicts is that you need patience – one of the greatest virtues in international politics. Negotiations are not a shortcut to a solution, but they are the only sustainable way to get there. Similarly, economic sanctions need time to show their true strength.

The paradox is that the whole conflict broke out because Ukraine, an independent and free state, wanted to choose the European path. It wanted an association agreement with the EU. This did not fit the Russian master plan, and the result is unfolding before our eyes.

We Finns are pragmatic problem solvers. We are also good at facing facts. The fact remains that Russia has been, is and will be our neighbour in the future. That is one of the many reasons we want to give peace a chance in Ukraine.