Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen väläytti aamun Kauppalehdessä, että niin sanotusta windfall-verosta voitaisiin luopua. Tämä oli erittäin tervetullut uutinen.

Windfall-vero on ylimääräinen päästöttömälle energiantuotannolle (vesi-, ydin-, tuulivoima) suunnattu vero. Sen ajatus on verottaa ”päästökaupan tuottamia ansaitsemattomia voittoja”. Vähän ristiriitaista, kun kaikki kannattavat periaatteessa päästötöntä energiantuotantoa. Vero kehiteltiin edellisellä hallituskaudella, kun päästöoikeuden hinta oli moninkertainen nykyiseen ja lähivuosille ennustettuun verrattuna.

Windfall-vero kannattaisi haudata minihallitusneuvotteluissa. Tähän on ainakin viisi syytä:

1. Vero kohdistuisi mielivaltaisesti ja suosisi saastuttavimpia. Veron rajaus tiettyihin energiamuotoihin on mielivaltainen. Sen voimaantulo on viivästynyt, sillä EU-komissio tutkii, olisi vero unionin kilpailuoikeuden mukainen.

Kukaan ei Suomessa halua ylimääräisiä veroja bioenergialle, mutta yhden hiilineutraaliksi luokitellun energiamuodon jättäminen windfall-veron ulkopuolelle näyttää olevan vaikea perustella juridisesti uskottavasti. Veron laajentaminen biomassaan iskisi Suomessa metsäteollisuuden yhteydessä toimivan bioenergian kannattavuuteen. Se vastaa yli 2/3 Suomen uusiutuvasta energiasta.

2. Vero karkottaisi investointeja. Windfall-vero olisi ennakkotapaus siitä, että Suomessa voidaan asettaa teollisuudelle uusia veroja takautuvasti. Energiateollisuus vastaa suoraan kolmasosasta Suomen investointeja ja ruokkii tätä kautta laajasti alihankkijoita. Vero ulottuisi ennen vuotta 2004 käyttöön otettuun energiantuotantokapasiteettiin, mutta mikään ei takaisi yrityksille, ettei vuosilukua muutettaisi myöhemmin. Maariskin nosto vähentäisi investointeja Suomeen. Uusinvestointien lisäksi vero vaarantaisi myös korvausinvestoinnit, sillä korvausinvestoinnit nostavat sen laskentaperustetta.

3. Vero lannistaisi päästöjen vähentäjät. Suomelle tulisi windfall-veron myötä vaikeammaksi ja kalliimmaksi saavuttaa hiilidioksidipäästöjen vähennystavoitteet, kun investoinnit puhtaaseen energiaan vaarantuisivat. Päästökaupasta sovittiin Kioton sopimuksessa vuonna 1997. On vaikea nähdä, miksi vuosina 1997 – 2004 käyttöönotettu vähäpäästöinen energiantuotanto hyötyisi päästökaupasta jotenkin ”ansiottomasti”. Miksi tekisimme erillisen veromuotoisen rangaistuksen niille yrityksille, jotka lähtivät ajoissa mukaan ilmastotalkoisiin?

4. Veron tuotto jäisi pieneksi. Veron tuottoarvio on budjetissa 50 miljoonaa euroa per vuosi. Osa tuotosta kuitenkin kumoutuisi pienempinä yhteisöveroina windfall-veroa maksavista yrityksistä ja pienempinä osinkoina Fortumista. Pitkällä aikavälillä investointien pieneneminen aiheuttaisi isomman aukon valtion tulopohjaan kuin se, mitä windfall-verolla kerätään.

5. Vero nostaisi sähkön hintaa. Vaikeassa taloudellisessa tilanteessa poliittisilla päätöksillä ei pitäisi yhtään heikentää Suomessa toimivan teollisuuden kannattavuutta. Mankala-järjestelmän kautta kautta teollisuus kuitenkin osallistuisi windfall-veroon maksumiehenä. Mankala-järjestelmän takia vero siirtyisi myös kotitalouksien sähkön hintaan kunnallisten sähköyhtiöiden kautta.

Kokoomuksen uusi puheenjohtaja valitaan Lahden puoluekokouksessa 14.6. Siitä alkaa parin viikon urakka uuden hallituksen muodostamiseksi.

Jos minihallitusneuvottelut sujuvat nopeasti, uusi pääministeri edustaa ensi töikseen Suomea Eurooppa-neuvostossa 26.6. Asialistalla on silloin muun muassa komission puheenjohtajan valinta sekä tulevien vuosien ilmasto- ja energiapolitiikka.

Uudenkin hallituksen työtä ohjaa 2011 neuvoteltu hallitusohjelma, johon kaikki hallituspuolueet ovat sitoutuneet. Sitä on kuitenkin hyvä täsmentää. Hallituksen pitää konkretisoida itselleen ja eduskunnalle, mitä loppuvaalikauden aikana on tarkoitus saada aikaan.

Kokoomuksen linja on selvä: hallitusohjelmasta, kehysriihen päätöksistä ja Kataisen hallituksen rakennepoliittisesta ohjelmasta pidetään kiinni. Uuden hallituksen tärkein tehtävä on toteuttaa ja panna toimeen nämä päätökset. Politiikan, erityisesti talouspolitiikan, pitää olla vakaata ja ennustettavaa.

Euroopan taloudessa on alkanut näkyä rohkaisevia merkkejä. Huolimatta viimeisen kuukauden isoista investointiuutisista, Suomen talouskehitys on kuitenkin turhauttavan huonoa. Teollisuuden globaali rakennemuutos, talouskriisi ja oman kilpailukykymme suhteellinen heikkeneminen loivat yhdessä pirullisen ansan, josta emme ole vieläkään päässeet kokonaan irti. Erityisen vaikeaksi Suomen tilanteen tekee, että perinteiset vahvat alamme metsä- ja ict-teollisuus ovat olleet vaikeuksissa. Uuden hallituksen onkin keskityttävä talouskasvun ja työllisyyden vahvistamiseen.

Valtio tai julkinen sektori ylipäänsä ei luo suoraan talouskasvua, ainakaan kestävällä tavalla. Tärkeintä on rakentaa hyvä toimintaympäristö: Suomen on oltava kilpailukykyinen, julkisen talouden kestävässä kunnossa, talouspolitiikan ennustettavaa ja johdonmukaista. Osaamisen vahvistaminen, kilpailun vapauttaminen, lupakäytäntöjen helpottaminen, yritysten hallinnollisen taakan keventäminen, työn ja yrittämisen verotuksen keventäminen, maltillinen palkkakehitys ja työllistämisen kynnyksen madaltaminen ovat niitä elementtejä, joiden varaan voimme rakentaa Suomen uutta nousua.

Elvytyksestä puhuttaessa on syytä hahmottaa mittakaava. Suomen bruttokansantuote oli viime vuonna 193,4 miljardia euroa. Valtion budjetti tälle vuodelle on 54,6 miljardia euroa, mihin sisältyy 7,1 miljardia lainanottoa. Hallitus päätti kehysriihessä kahdelle vuodelle jakautuvasta 600 miljoonan euron kasvuohjelmasta, joka perustuu valtion omaisuuden myynnistä saataviin tuloihin. Niitä käytetään muun muassa Tekesin toimintaan. Hyvin rakennetulla paketilla voi vipuvaikutuksineen olla hetkellistä merkitystä talouskasvun tukemisessa. Ihmeitä sillä ei kuitenkaan saada aikaan tai muuteta talouden isoa kuvaa.

SDP:n suunnalta on viime viikkoina 1) esitetty kritiikkiä valtionyhtiöiden myyntiä kohtaan 2) ehdotettu puolen miljardin suuruista ylimääräistä työllisyyspakettia ja 3) toivottu lisärahaa muun muassa ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan. Tämä linja tarkoittaisi valtiontalouden kannalta siis vähemmän tuloja ja enemmän menoja.

Suomen julkisen talouden uskottavuuden puolustaminen on tavoite, johon toivottavasti kaikki hallituspuolueet sitoutuvat jatkossakin.

Olen itse valmis keskustelemaan avoimesti erilaisista vaihtoehdoista talouskasvun ja työllisyyden kohentamiseksi kestävästi, velkaantumista kiihdyttämättä. Perinteinen elvyttäminen itsensä vuoksi ei ole tässä taloustilanteessa mahdollista. Jos uudessa hallituksessa on valmiutta siirtää budjettikehyksen sisällä menoja tai muuttaa veroja aidosti ja kestävästi talouskasvua tukevaan suuntaan, se ei varmasti jää Kokoomuksesta kiinni.

Olen monessa yhteydessä viitannut Saksan liittokansleri Angela Merkelin lausumaan dilemmaan: EU edustaa 7 prosenttia maailman väestöstä, 25 prosenttia tuotannosta ja 50 prosenttia sosiaalimenoista. Tämän takia EU-maiden talouksien on oltava hyvässä iskussa. Minusta yhtälön ratkaisuun tarvitaan neljä tekijää: vapaakaupan edistäminen, sisämarkkinoiden kehittäminen, kilpailukyvyn edistäminen ja kestävä julkinen talous.

 

EU-komissio julkaisi muutama tunti sitten maakohtaiset suosituksensa, jotka koskevat sekä kilpailukykyä että julkista taloutta. Maakohtaiset suositukset julkaistaan vuosittain, nyt neljättä kertaa. Tarkoituksena on arvioida jäsenmaiden talouspolitiikkaa ja rakenneuudistuksia, antaa suosituksia toimenpiteiksi ja seurata toimeenpanoa. Viime kädessä kyse on jäsenmaiden talouspolitiikan kestävyydestä.

 

Maakohtaiset suositukset ovat osa niin kutsuttua eurooppalaista ohjausjaksoa. Kyse on koordinaatiosta, jota talouskriisi on osaltaan syventänyt. Viime aikojen suurena kysymyksenä on ollut, kuinka pitää yllä elpyvää taloutta. Tärkeimpinä osa-alueina ovat kasvua tukeva julkinen talous, rahoitusmarkkinoiden toimivuus, kasvun ja kilpailukyvyn edistäminen, työttömyyteen ja sosiaalisiin seurauksiin puuttuminen ja julkishallinnon nykyaikaistaminen.

 

Maakohtaiset suositukset peilaavat näitä. Suomea muun muassa kannustetaan kustannustehokkaisiin julkisiin palveluihin, suositellaan tehostamaan koko työvoimapotentiaalin hyödyntämistä, kehotetaan edistämään kilpailua erityisesti vähittäiskaupassa ja suositellaan lisäämään innovaatiovalmiuksia.

 

Emmekä me ole toimettomina istuneetkaan. Hallituskauden aikana on päätetty menoja vähentävistä ja tuloja lisäävistä toimista yhteensä 6,6 miljardin edestä. Tämän kevään kehysriihessä päätettiin toimista, jotka vähentävät valtion menoja ja lisäävät tuloja 2,3 miljardia. Myös komissio on noteerannut muun muassa kunta- ja sote-uudistuksemme.

 

Mielestäni talouspolitiikan koordinaatio ja maakohtaiset suositukset sen välineenä ovat hyödyllisiä. Koskaan ei ole haitaksi, kun saa ulkopuolisen näkökulman omaan toimintaansa. Tästähän on viime kädessä kyse.

 

Toisinaan ulkopuolisesta näkökulmasta saa uskonvahvistusta omille ajatuksilleen. Komissio kiinnittää huomionsa esimerkiksi työllisyysasteeseemme, jota pidän itse keskeisenä kysymyksenä. Ensimmäistä kertaa Suomen historiassa menossa on työikäisen väestön supistuminen noin 100 000 ihmisellä kuluvalla vuosikymmenellä. Se haastaa talouskasvun pohjan. Meillä on onneksi mahdollisuus aktivoida vähintään yhtä monta työikäistä, jotka ovat nyt sivussa työelämästä. Työllisyysaste on valinta. Hyvinvointiyhteiskunnan sopukoihin on takertunut esteitä, jotka hankaloittavat työpaikkojen syntyä.

 

Järjestelmäämme on korjattava siten, että työn tekeminen ja teettäminen on aina kannattavaa. Esimerkiksi Saksassa ja Ruotsissa on viimeisen kymmenen vuoden aikana tehty rohkea valinta työn tekemisen ja teettämisen puolesta. Ja tulokset näkyvät. Työllisten osuus työikäisistä on noussut molemmissa maissa reippaasti talouskriisistä huolimatta.

 

Palaan Merkelin dilemmaan. Talouden kestävyydessä, esimerkiksi työllisyysasteessa, on kyse eurooppalaisen elintason ylläpidosta, siis hyvinvointiyhteiskunnan turvaamisesta. Sen hoitamisessa emme voi työntää päätämme pensaaseen.

 

EU-komission suositukset voit lukea kokonaisuudessaan täältä.

 

Energia on EU:n kuumia perunoita tällä hetkellä. Ilmastonmuutoksen vastaisen työn vuoksi näin on ollut jo pitkään, mutta Ukrainan tilanne on tehnyt aiheen vielä ajankohtaisemmaksi ja terävöittänyt katsetta myös energiaturvallisuuteen.

 

EU-komissio julkaisi eilen energiavarmuusstrategian. Sen kärkinä ovat ulkoisten energiatoimitusten monipuolistaminen, energiainfrastruktuurin parantaminen, EU:n energiasisämarkkinoiden toteuttaminen ja energiansäästö. Strategia peräänkuuluttaa myös jäsenmaiden keskinäistä koordinaatiota kansallisissa energiapäätöksissä ja yhteistä ääntä energiaulkosuhteissa. Stressitesti on tuttu termi pankkisektorilta, ja jatkossa sitä käytetään myös energiasektorilla. Komissio ehdottaa, että tulevaisuudessa simuloidaan tilanne, jossa kaasuntoimitus häiriintyy. Tämän lisäksi komissio on nimennyt 33 kriittistä infrastruktuurihanketta.

 

Moderni maailma on energiasyöppö. Vauhti vain kiihtyy. Energian kysynnän ennustetaan kasvavan 27 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Voimme turvata omat tarpeemme maalaisjärkisin keinoin: Tarvitaan mahdollisimman monipuolinen energiapaletti, jotta emme ole yhden energialähteen varassa. Tarvitaan riittävästi omaa tuotantoa, jotta emme ole muiden varassa. Tarvitaan mahdollisimman monta toimittajaa tuontienergialle, jotta emme ole vain parin toimittajan varassa. Tarvitaan toimivat ja kattavat energiamarkkinat tarkoituksenmukaisin infrastruktuurein, jotta järjestelmä on joustava ja kustannustehokas sekä vältetään energiasaarekkeet.

 

EU:n oma energiantuotanto on vähentynyt lähes viidenneksen vuosina 1995 – 2012. Samalla EU:n energiatarpeesta yli 50 prosenttia katetaan tuontienergialla. Öljystä 90 prosenttia, kaasusta 66 prosenttia ja kiinteistä polttoaineista 42 prosenttia tulee EU:n ulkopuolelta. EU:n käyttämä kaasu tulee 30 – 40 prosenttisesti Venäjältä, 33 prosenttisesti Norjasta ja 22 prosenttisesti Pohjois-Afrikasta. Suomen käyttämä maakaasu tulee yhtä putkea pitkin Venäjältä. Maakaasu tosin on vain 8 prosenttia monipuolisesta energiapaletistamme.

 

Suomeen tai Viroon suunnitteilla olevan LNG-terminaalin vuoksi riippuvuutemme Venäjän kaasusta häiriötilanteissa pienenee huomattavasti. Paras tapa vähentää riippuvuutta on kuitenkin toimivien sisämarkkinoiden luominen. Jos käperrymme kansallisiin keinoihin, se johtaa helposti ilmaston kannalta huonoihin vaihtoehtoihin. Esimerkiksi Puolassa kaasu korvattaisiin helposti kotimaisella kivihiilellä. Tällainen kehitys pitää estää.

 

Kaiken kaikkiaan energia on niitä teemoja, joissa tehdyillä päätöksillä isketään monta kärpästä yhdellä iskulla. Toimivat energiasisämarkkinat luovat kilpailukykyä alentaen energiakustannuksia, monipuolistavat kansallisia energiapaletteja ja luovat kysyntää ympäristöystävällisille energiamuodoille yhdessä päästövähennystavoitteiden kanssa. Kehittyneet biopolttoaineet puolestaan monipuolistavat energiapalettia, vähentävät öljyriippuvuutta, ovat kiinnostavia tulevaisuuden tuotteita ja samalla mahdollisuus ilmastonmuutoksen torjuntaan.

 

Poliittisin termein: energiapolitiikka on samalla sisämarkkinapolitiikkaa, ympäristöpolitiikkaa ja ulkosuhteita. Tehokas eurooppalainen energiamarkkina on mielestäni realistisin keino vähentää riippuvuutta Venäjästä. Samalla fossiilienergiaa korvaamaan tarvitsemme joka tapauksessa laajan paletin vähäpäästöistä eurooppalaista energiaa. Kotimaisesti oman energiantuotannon lisääminen on mielestäni tärkeä tavoite, siinä määrin kuin se on taloudellisesti tehokasta. Energia-alan investoinnit ovat massiivisia: politiikan on oltava ennakoitavaa poukkoilua välttäen.

 

Energiasta ei voi keskustella viittamatta ilmastotalkoisiin. Tässä on oltava mukana fiksuilla keinoilla siten, ettemme karkota teollisuutta ja samalla päästöjä löysemmän sääntelyn maihin. Euroopan merkittävin ilmastoteko on kehittää teknologiaa muun muassa Aasiassa hyödynnettäväksi. EU-tasolla tulee päättää päästövähennystavoite ja antaa markkinoiden löytää tehokkaimmat tavat niiden toteuttamiseen. Jos keinoista tulee itsetarkoitus, voi käydä kuten Saksassa, jossa ydinvoimaa on ajettu alas, tuettu vahvasti uusiutuvia energiamuotoja, mutta samalla tukeuduttu kasvavassa määrin myös fossiilisiin polttoaineisiin.

 

Energiaturvallisuus on nyt kesäkuun Eurooppa-neuvostossa jäsenmaiden päämiesten pöydällä. Komission strategia on tämän keskustelun pohjana.

 

Komission tiedote löytyy täältä.

 

 

 

Tänään oli jo aika startata uusi kampanja. Esittelin aamulla toimittajille vaaliohjelmani kokoomuksen puheenjohtajaksi, kampanjan aluevastaavat ja kiertuesuunnitelman. Ajatuksena on vierailla ennen puoluekokousta kaikissa niissä kokoomuspiireissä, joissa puheenjohtajakiertue ei käynyt.

 

Kampanjani teemana on uusi nousu. Se tarkoittaa uutta nousua niin kokoomukselle kuin Suomellekin. Vaaliohjelmani kiteytyy – kuinkas muuten – kolmeen pointtiin. Ne ovat uusi tapa johtaa, entistä kansainvälisempi Suomi sekä vapaus ja vastuu. Koko ohjelma löytyy täältä, mutta avaan tässä hieman ajatuksiani isoista teemoista.

 

Kokoomuksella on ollut Jyrki Kataisen johdolla kymmenen hienoa vuotta, mutta nyt on aika uudistua. Suomi ja kokoomus tarvitsevat uuden, modernin tavan johtaa. Minusta johtajan tehtävä on kuunnella, keskustella ja vetää strategiset linjat. Antaa visio, suunta ja osata innostaa ihmisiä. Johtajan pitää antaa vastuuta, tukea ja luottaa omaan joukkueeseensa. Näin joukkue pystyy parhaaseensa – puhutaan sitten kokoomuksesta, hallituksesta tai Suomesta joukkueena.

 

Monelle politiikka näyttäytyy pelaamisena ja junttaamisena. Se ei ole minun tapani. Väännän tarpeen vaatiessa kovasti, jos Suomen ja Euroopan etu sitä vaatii. Itseisarvoinen vänkääminen ei kuitenkaan tuota tuloksia tai lisää suomalaisten arvostusta politiikkaan. Myös hallituksen johtaminen vaatii uudistamista. Esimerkiksi vanhanaikaiset pitkät hallitusohjelmat ovat aikansa eläneet. Minun johdollani hallitusohjelmassa määriteltäisiin hallituksen tahtotila ja keskeiset tavoitteet. Konkreettinen työsuunnitelma taas päivitettäisiin vuosittain.

 

Toinen pääteemoista on entistä kansainvälisempi Suomi. Vain kansainvälinen ja avoin Suomi menestyy. Me emme voi käpertyä sisäänpäin vastustamaan uutta ja erilaista ja kuvitella siten turvaamamme saavutetut edut. Suomi ei ole yksinäinen saari. Maailmanlaajuiset ongelmat eivät poistu laittamalla silmät ja rajat kiinni. Suomalaisten omista asioista päätetään joka tapauksessa suuri osa rajojemme ulkopuolella, ja kysymys kuuluu, olemmeko mukana päättämässä meitä koskevia asioita.

 

Kokoomus on Suomen kansainvälisin puolue ja sellainen sen tulee olla jatkossakin. Olemme edistäneet ja käymme jatkossakin avointa keskustelua EU-, ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Uskallamme tarttua vaikeisiinkin asioihin ja johtaa keskustelua siitä, mitkä ovat Suomelle parhaita ratkaisuja.

 

Oma roolini kokoomuksessa on tähän asti ollut Suomen puolesta neuvotteleminen ja Suomen edustaminen ulkomailla. Olen valmis laajentamaan rooliani, mutta kokemukseni merkitys ei ainakaan vähene tulevaisuudessa. Kokoomuksen puheenjohtaja toimii myös pääministerinä, ja pääministeri johtaa Suomen EU-politiikkaa.

 

Kolmas pääteemoistani on vapaus ja vastuu. Miksi? Koska ne ovat minun kokoomukseni perusarvoja. Kaikilla pitää olla vapaus valita elämänsä suunta – kunhan suvaitsee toisten vastaavia vapauksia. Niille, jotka voivat pitää huolta itsestään ja läheisistään, on siihen annettava vapaus. Niistä, jotka eivät pysty itsestään huolehtimaan, pidetään arvokkaasti huolta. Se on vastuuta, joka kulkee käsi kädessä vapauden kanssa.

 

Yhteiskunnan tehtävä on tarjota tasavertaiset mahdollisuudet jokaiselle taustasta tai kyvystä riippumatta. Valtio ei kuitenkaan voi kieltää työttömyyttä eikä määrätä taloutta kasvamaan. Valtion tehtävä on on luoda edellytyksiä, määritellä pelisäännöt ja poistaa esteitä.

 

Tässä pääpointit lyhyesti. Mitä mieltä olet?

 

Huh, mikä ilta. Tiimimme potiksi saatiin huikeat 148 101 ääntä. Niin monta kertaa numero 228 on vaalilippuun kirjoitettu. Tuntuu uskomattomalta. Päällimmäisenä on kiitollisuus.

 

Vaalityön vaiheet tunnetasolla ovat suunnilleen innostus, kauhistus, innostus ja jännitys. Ensin innostutaan projektista ja fiilistellään. Sitten tulee kauhistus kaikesta siitä, mitä se pitää sisällään organisoinnin, rahoituksen, markkinoinnin ja raa’an jalkatyön näkökulmista.

 

Kun kauhistuksesta on päästy yli ja kampanjakone on käynnistynyt, jokaiseen päivään herää innostuneena. On hauskaa kierrellä, tavata ihmisiä, jakaa mainoksia, puhua tilaisuuksissa, räpsytellä selfie-kuvia ja tehdä kaikkea sitä, mitä kampanjaan kuuluu. Lopussa sitten jännitetään.

 

Mikään tästä ei onnistu ilman ihmisiä. Joukossamme on ollut mukana yli 700 ihmistä. Suurin kiitos kuuluu kampanjapäällikkö Fadelle, tiimivastaava Titalle ja varainhankintavastaava Katrille sekä 22 aktiiviselle aluetiimilleni. Jokainen tiimi on järjestänyt kymmeniä tilaisuuksia: yli 260 tilaisuutta 30 paikkakunnalla. Kiitos Ted, Marju, Petri, Akusti, Henrikki, Jenni, Hanna, Janne, Salla, Elias, Antti, Tuomas, Outi, Eetu, Caius, Minna, Jaakko, Emilia, Sami, Anssi, Matti ja Sami.

 

Vaalikampanjat ovat talkootyön juhlaa. Ilman vapaaehtoisia, innostuneita ja kannattamaansa yhteiskunnalliseen näkemykseen uskovia ihmisiä tästä ei tulisi mitään. Rahaakin tarvitaan, mutta poliitikko ei olisi mitään ilman tiimiään. Puolue ei olisi mitään ilmaan talkootyötä. Aate ei olisi mitään ilman kannattajiaan. Uskallan väittää Kokoomuksen kentän olevan tällä hetkellä Suomen vahvin.

 

Sitä paitsi ilman porukkaa politiikka olisi tylsempää. Se nyt vaan on kivempaa jakaa vaaliläpysköjään jengissä. Yksin olisi mälsempää. Yksin minunkin hymy hyytyisi. Jälleen kerran kiitos.

 

Suomalaiset kävivät vaaliuurnilla suhteellisen hyvin, vaikka vilkkaampaakin olisi voinut olla. Povaamaani 50 prosenttiin ei ikävä kyllä päästy, mutta edellisen kerran 40,3 prosentista noustiin 40,9 prosentin äänestysvilkkauteen. Hyvä niin. EU-tasolla päästiin 43,11 prosenttiin.

 

Suomen 13 paikkaa jakautuivat seuraavasti: kok 3, kesk 3, sd 2, ps 2, vihr 1, vas 1 ja r 1. Sopiva sekoitus vanhaa ja uutta verta. Vahva sakki. Toivottavasti kaikki pyrkivät lakeja säätäviin valiokuntiin.

 

Kokoomuksen kannalta on hienoa, että olimme jälleen selvästi suurin puolue 22,6 prosentin kannatuksella. Olemme mukana EP:n suurimmassa ryhmässä EPP:ssä, joka alustavien tietojen mukaan saanee 211 paikkaa. Sosialistit saavat näillä näkymin 193 ja ALDE 74 paikkaa. Kärkiehdokkaamme Jean-Claude Juncker on näin paalupaikalla komission puheenjohtajaksi. Jäsenvaltioiden päämiehet keskustelevat nimitystilanteesta huomenna illallisellaan.

 

Seuraava vaihe on neuvotella kokoomus-tiimillemme mahdollisimman vaikutusvaltaiset tehtävät parlamentissa. Matkustan tämän tiimoilta Brysseliin 4. kesäkuuta ryhmämme järjestäytymiskokoukseen. Mutta se on vasta sitten.

 

Tämän päivän nautin ja lepään. Takki on tyhjä, mutta olo on täysi. Kiitos 148 101 äänen.

 

Ennakkoäänet on annettu ja varsinainen vaalipäivä on ylihuomenna. Vaalihuoneistot sulkeutuvat sunnuntaina klo 20. Tänään ja huomenna painetaan vielä Turussa ja Helsingissä. Vaalikuume tiivistyy. Jännittää.

 

Ylen teettämän ennusteen mukaan tilanne on kokoomuslaisittain lupaava. Sen mukaan saisimme 22,7 prosenttia äänistä ja neljä paikkaa. Keskusta saisi kolme paikkaa 17,6 prosentin kannatuksella, perussuomalaiset sekä SDP molemmat kaksi paikkaa, vihreät yhden paikan ja vasemmistoliitto tekisi paluun parlamenttiin yhdellä paikalla. RKP kärkkyy ja on tunnettu loppukiristään.

 

Tähän sopii klassikkokommentti: ”gallupit ovat gallupeja, äänet annetaan uurnilla.” Yhtään ei siis ole varaa höllätä.

 

Tuoreimmissa EU-tason projisoinneissa kolme suurinta olisivat Kokoomuksen ryhmä eli EPP vajaalla 220 paikalla, sosialistit noin 200 paikalla ja liberaalit eli meiltä keskustan ja RKP:n ryhmä noin 60 paikalla. Tämä antaisi meidän kärkiehdokkaallemme Jean-Claude Junckerille etulyöntiaseman komission puheenjohtajaksi suhteessa Martin Schulziin ja Guy Verhofstadtiin. Täytyy kuitenkin todeta, että nämä EU-tason ennusteet ovat epätarkempia kuin erilaiset kansalliset ennusteet. Myös jäsenmaiden tulee olla komission puheenjohtajan takana.

 

Kotimaisiksi ääniharaviksi uutisissa on povattu muun muassa Rehniä ja allekirjoittanutta. Toistan: gallupit tai uutiset eivät määrää ääniharavia, vaan äänestäjät. Varmoja läpimenijöitä ei ole. Jokainen ääni tarvitaan. Ja jokaisesta olen kiitollinen.

 

Euroopan parlamenttivaalien äänestysvilkkaus on EU-tasolla ollut laskeva vuoden 1979 vaalien 61,99 prosentista vuoden 2009 vaalien 43 prosenttiin. Tämä on paradoksaalista siinä mielessä, että samalla parlamentin valta on tasaisesti kasvanut. Nykyään se käyttää tasavertaista lainsäädäntö- ja budjettivaltaa jäsenmaista koostuvan neuvoston kanssa.

 

Suomessa äänestettiin tuoreina jäseninä vilkkaimmin vuonna 1996, jolloin 57,6 prosenttia äänioikeutetuista käytti oikeuttaan. Heikoin tulos saatiin 1999, kun 30,14 prosenttia äänesti. 2004-vaaleissa 39,43 prosenttia kävi uurnilla ja 2009 40,3 prosenttia.

 

Keväällä julkaistiin selvitys, jonka mukaan peräti 60 prosenttia aikoo äänestää joko varmasti tai todennäköisesti. Itse olen veikannut äänestysprosentin kipuavan yli 50 prosentin. Valitettavasti annettujen ennakkoäänten perusteella saatan olla väärässä. Niitä annettiin reippaat 720 000 eli 17,1 prosenttia äänioikeutetuista. Vuonna 2009 luku oli 17,57 prosenttia ja lopullinen äänestysprosentti oli siis tuo 40,3.

 

Tällä kertaa äänestysaktiivisuus ei jää ainakaan puolueista tai medioista kiinni. Puolueet ovat haalineet parhaimmistoaan listoille ja tiedotusvälineet ovat käsitelleet EU-teemoja ja -vaaleja erittäin kiitettävästi. Meininki vaalikentillä on ollut erinomainen, mikä heijastui myös eilisessä Ylen puheenjohtajatentissä. Kiitos sekä puolueille että medioille.

 

Onneksi vielä ehtii. Sunnuntaihin klo 20 asti voi äänestää. Toivottavasti mahdollisimman moni käyttää oikeuttaan!

 

Lopuksi megakiitos tiimille jo tässä vaiheessa. Joukossa on mukana yli 700 ihmistä. Suurin kiitos kuuluu 22 aktiiviselle aluetiimilleni. Kiitos Ted, Marju, Petri, Akusti, Henrikki, Jenni, Hanna, Janne, Salla, Elias, Antti, Tuomas, Outi, Eetu, Caius, Minna, Jaakko, Emilia, Sami, Anssi, Matti ja Sami, jotka vetivät kampanjat läpi alueillaan. Jokainen tiimi on järjestänyt kymmeniä ja kymmeniä eri tilaisuuksia.

 

Matka on ollut vauhdikas. 260 kampanjatilaisuutta 30 paikkakunnalla. On ollut metrokampanjaa, paneeleita, ravintolapäivän tempausta ja kiertämistä tapahtumissa. Neljä päivää kampanjoin pyörän selässä. Kilometrejä kertyi 484. Joka paikassa vastassa on ollut tiimiläisiä, kamppispaitoja, -ilmapalloja ja rekvisiittaa. Hymyjä, tekemisen meininkiä ja positiivista energiaa.

 

Talkootyötä. Pyyteetöntä. Vetää nöyräksi. TJ2.

 

Hallitus käsittelee tänään iltakoulussaan vienninedistämiseen luodun Team Finland –verkoston tilannetta ja strategiaa. Tilanteen voi tiivistää niin, että paljon on tehty mutta paljon on vielä tekemättä.

 

Team Finlandin ensimmäinen vuosistrategia hyväksyttiin noin vuosi sitten. Strategian mukaisesti on panostettu erityisesti verkoston rakenteen ja toiminnan kehittämiseen. Kehitys on ollut ripeää. Nyt on käytössä palvelualusta, joka on jo kaikkien viennistä ja kansainvälistymisestä kiinnostuneiden yritysten käytössä.

 

Myös Team Finlandin rahoituspohjaa vahvistettiin kevään kehysriihessä. Team Finlandin toimintaan kohdennettiin 10 miljoonaa euroa vuosille 2014 ja 2015. Samalla Finpron avustuksia korotettiin 20 miljoonalla eurolla.

 

Seuraavaksi panostamme erityisesti asiakaslähtöisyyteen. Haluamme selkeyttää palvelujen sisältöä ja parantaa entisestään niiden saatavuutta.

 

Tulemme tiivistämään Team Finland –palvelut kuuteen kokonaisuuteen:

 

1. Neuvonta, joka tarkoittaa yrityksille tarjottavaa kansainvälistymisneuvontaa ja –koulutusta.

2. Verkostot, joilla tuemme yritysten verkottumista.

3. Näkyvyys, joka tarkoittaa yritysten liiketoimintaa edistäviä matkoja, tapahtumia ja viestintää.

4. Rahoitus, joka suunnataan yritysten kansainvälistymisen edistämiseen.

5. Yhteiskuntasuhteet, jotka pitävät sisällään yhteydenpidon kohdemarkkinoiden viranomaisiin ja kaupan esteisiin puuttumisen.

6. Mahdollisuudet, joka tarkoittaa tiedottamista liiketoimintamahdollisuuksista ja –riskeistä kohdemarkkinoilla.

 

Myös Team Finland –palveluntuottajia trimmataan. Ohjaamme julkista tukea kohdennetummin PK-yritysten kansainvälistymistä tukeviin palveluihin, joiden sisältö määritellään selkeästi sekä Finprossa että ulkoasiainhallinnossa.

 

Team Finland –toimintatapa on jo alkanut kantaa hedelmää. Ulkomailla eri toimijoiden yhteistyö on tiivistynyt selvästi. Hankkeita ja tapahtumia koordinoidaan ja yhteistä asiakashallintajärjestelmää rakennetaan. Yhteinen koulutus on jo käynnissä, ja syksystä alkaen Team Finlandilla on käytössään myös yhteinen viestintäyksikkö.

 

Team Finlandin seitsemän temaattista painopistettä valittiin jo vuosi sitten, ja ne osoittautuvat niin osuviksi, että strategiapäivityksessä voinemme pitää teemat ennallaan. Team Finland panostaa siis jatkossakin erityisesti seuraaviin teemoihin: cleantech; biotalous; ICT ja digitalisaatio; Life sciences, terveydenhuolto ja elintarvikkeet; arktinen osaaminen; luovat alat ja design; sekä koulutus ja oppiminen. Cleantechille ja biotaloudelle hallitus hyväksyi juuri erilliset strategiat. Tiedämme kyllä, mistä uusi kasvu saadaan – siihen on vain päästävä käsiksi.

 

Jatkotyötä tarvitsemme erityisesti Team Finlandin kotimaisen palveluverkoston selkeyttämisessä, investointien edistämisessä Suomeen ja maakuvaviestinnässä.

 

Team Finland –malli on kuitenkin jo nyt osoittanut vahvuutensa. Se on tehnyt vienninedistämisestä koko valtionhallinnon toimintaa ja luonut sille rakenteen, joka tuottaa enemmän tehoa olemassa olevilla resursseilla. Team Finland on yksi tämän hallituksen innovaatioista, joka jättää pysyvän jäljen Suomen talouteen ja julkishallintoon.

Kokoomuksen puheenjohtajaehdokkaat olivat eilen toista päivää kiertueella. Tällä kertaa oltiin Kangasalla ja Tampereella. Ensimmäinen kesäpäivä ja toreilla oli kivasti porukkaa.

 

Tampereen päivän teemana oli arvot. Keskustelimme Paula Risikon ja Jan Vapaavuoren kanssa siitä, mihin ajatuksemme ja toimintamme perustuvat. Jollet ollut paikalla niin tässä ajatuksia omista arvoistani ja siitä, minkälainen minun Kokoomukseni on.

 

Olen saanut kotoa suvaitsevat ja kansainväliset arvot. Yliopistoaikanani sain akateemisen herätyksen, joka siivitti ajattelemaan vapaudesta, vastuusta ja oikeudenmukaisuudesta.

 

Määrittelen itseni maltilliseksi liberaaliksi kaikissa suhteissa. Ihmisten on tehtävä omat valintansa elämästään. Kaikkia on kohdeltava tasavertaisesti. Minusta kukaan ei voi – vähiten valtio – kertoa ihmisille, mikä heidät tekee onnellisiksi. En halua tuputtaa myöskään omia arvojani muille. Kukin valitkoon itse.

 

Samaan aikaan olen omissa elämänvalinnoissani melkoinen poroporvari ja perinteisten arvojen valitsija: vaimo, kaksi lasta, talo Espoossa, auto ja niin edelleen.

 

Tärkein arvoistani on ensimmäiseksi mainitsemani vapaus. Minusta kaikilla pitää olla vapaus valita elämänsä suunta. Yhteiskunnan ja yksilön välisen suhteen pitää olla johdonmukainen: jokainen vapauden rajoitus verojen keräämiseksi ja jokainen lakimääritelmä hyvästä elämästä pitää olla erityisen hyvin perusteltu.

 

Niille, jotka voivat pitää huolta itsestään ja läheisistään, on siihen annettava vapaus, mahdollisuus ja kaikki kannustus. Sen sijaan niistä, jotka eivät vielä, enää tai väliaikaisesti pysty itsestään huolehtimaan, on pidettävä arvokkaasti huolta. Se on vastuuta, joka kulkee käsi kädessä vapauden kanssa. Vastuuta niin omista toimista kuin lähimmäisistään.

 

Myös yhteiskunnalla on vastuuta. Heikommista pitää huolehtia. Jokainen ihminen ansaitsee tasaveroiset mahdollisuudet pyrkiä omilla kyvyillään ja ahkeruudellaan parhaaseensa elämässään. Samat mahdollisuudet on turvattava kaikille riippumatta taustasta ja kyvyistä. Epäonnistuneelle on myös annettava uusi mahdollisuus.

 

Kansainvälisyys on minulle myös arvo. Olen asunut vuosia ulkomailla ja saanut vaikutteita eri kulttuureista. Kansainvälistyminen on tärkeää koko Suomelle, koska suurin osa tulevaisuuden haasteista ei kosketa vain meitä, Suomea tai Eurooppaa. Ne on ratkaistava yhteistyöllä Euroopan maiden kesken tai globaalisti. Suomalaisen ihmisen vapaus, vauraus ja turvallisuus ratkaistaan siis yhä enemmän muualla kuin Suomessa. Emme voi kääriytyä suojaan Suomen rajojen sisäpuolelle, vaan meidän on mentävä rohkeasti maailmalle. Ja vaikutettava niihin päätöksiin, jotka meihin vaikuttavat.

 

Useampi puolue oli pyytänyt minua ehdokkaaksi ennen kuin lähdin Kokoomuksen riveihin. Miksi sitten valitsin Kokoomuksen? Valinta oli helppo: vapaus, vastuu, suvaitsevaisuus, kannustavuus, sivistys ja välittäminen ovat arvoja, joihin uskon. Kokoomus on kotini. Kokoomus ei aja minkään tietyn ryhmän etua, vaan rakennamme parasta yhteiskuntaa arvojemme pohjalta.

 

Kokoomus on edennyt vaalivoitosta toiseen, mutta viime aikoina tuntuu, että aatteellinen tankki alkaa olla tyhjenemässä. Minusta tuntuu, että asia, jossa voisimme parantaa, olisi selkiyttää, mitä kokoomus tekisi, jossa saisimme yksin päättää. Tämä visio voi syntyä vain vahvan aatteellisen työn ja keskustelun tuloksena.

 

Itse haluaisin kokoomuksen puheenjohtajana käynnistää työn puolueen periaateohjelman uudistamiseksi: hyvä pohjatyö, laaja kenttäkierros ja entistäkin parempi lopputulos. Näin saamme koko puolueen ja jokaisen ajattelevan itsenäisen kokoomuslaisen osallistumaan työhön. Mitkä ovat sinun arvosi?

Lähetin eilen Kokoomuksen kaikkien paikallisyhdistysten puheenjohtajille alla olevan kirjeen sähköpostitse. Kerron siinä, miksi haluan Kokoomuksen puheenjohtajaksi ja pyydän palautetta. Laita sinäkin viestiä, jos kirje herättää ajatuksia tai haluat kysyä jotakin.

 

Hyvät Kokoomuksen paikallisyhdistysten puheenjohtajat, ystävät,

Kisa puolueemme seuraavaksi puheenjohtajaksi on lähtenyt hienosti liikkeelle. Kokoomus kiinnostaa nyt kaikkia.

Olen saanut olla kymmenen vuotta mukana valtakunnan politiikassa Kokoomuksen edustajana. Tänä aikana Kokoomus on kulkenut voitosta voittoon Jyrkin johdolla.

Minun roolini Jyrkin Kokoomuksessa on ollut edustaa Suomea maamme ulkopuolella ja neuvotella Suomen puolesta. Olen toiminut ensin Euroopan parlamentin jäsenenä, sitten ulkoministerinä ja nyt Eurooppa- ja ulkomaankauppaministerinä. Olen saanut olla neuvottelemassa mm. neljää EU:n perussopimusta, tulitaukoa Georgian ja Venäjän sotaan sekä 1000 miljardin euron seitsenvuotista budjettikehystä Euroopan unionille.

Nyt alkaa uusi aikakausi. Vaikka olemme menestyneet vaaleissa erinomaisesti, emme ole pystyneet toteuttamaan niin kokoomuslaista politiikkaa kuin haluaisimme. Edessämme on kolme vaalia, jotka määrittävät suunnan Kokoomukselle ja Suomelle: eurovaalit toukokuussa, puheenjohtajan valinta kesäkuussa ja eduskuntavaalit ensi keväänä.

Suomea kohtaa parhaillaan ulkoinen ja sisäinen paine: Ukrainan kriisi horjuttaa turvallisuusympäristöämme ja vaikeuttaa Venäjä-suhteitamme.

Talouskriisi ei ole vieläkään ohi. Ei, vaikka euroalue onkin jo kääntynyt kasvuun, ja Suomenkin taloudessa näkyy ensimmäisiä positiivisia merkkejä pitkään aikaan. Teollisuuden globaali rakennemuutos on osunut viime vuosina Suomeen rajusti.

Suomeen kohdistuvat paineet ovat luonteeltaan rajat ylittäviä – Euroopan – tai maailmanlaajuisia. Emme voi kuvitella, että ratkaisisimme ne pelkästään rajojemme sisällä, omassa Impivaarassamme.

Kokoomus valitsee kesäkuussa paitsi puheenjohtajan, myös Suomelle pääministerin – ainakin vajaan vuoden pätkäksi. Pääministerin tärkein tehtävä on varmistaa Kataisen hallituksen rakennepoliittisen ohjelman ja kevään kehysriihen päätösten toimeenpano. Luvassa on toteutushallitus.

Se ei kuitenkaan riitä. Suomi tarvitsee enemmän kuin toimitusjohtajan, joka hoitaa juoksevia asioita. Tarvitsemme visiota, suuntaa ja innostusta.

Suomi ja Kokoomus tarvitsevat uuden tavan johtaa. Olen kevään aikana etsinyt ajatuksia, millainen se tapa olisi. Haluan kuunnella, antaa vastuuta ja osallistua. Puolue ei saa olla vain vaaliorganisaatio.

Puheenjohtajana kiertäisin kenttää säännöllisesti ja varaisin kuukauden ensimmäisen maanantain osallistuakseni jonkin paikallisyhdistyksen tapahtumaan. Teknologian ja sosiaalisen median kautta voimme rakentaa myös uudenlaisia tapoja osallistua ja käydä keskustelua. Kokoomuksen pitää olla tiimi – yksikään poliitikko ei tiedä yksin kaikkia vastauksia, ei edes kaikkia kysymyksiä.

SDP:n tapa käydä puheenjohtajavaalia on meille varoittava esimerkki. Kestää kauan ennen kuin demarit ovat yhtenäisinä uuden puheenjohtajansa takana. Sitoudun omassa kampanjassani reiluun peliin.

En myy, osta, junttaa, uhkaile tai pelaa. Sama koskee toimintaani puheenjohtajana. Hyvä ja reilu kampanja varmistaa, että Lahden puoluekokouksen suurin voittaja on Kokoomus.

Puheenjohtajakiertueemme seuraava pysähdys on lauantaina Tampereella, jossa keskustelemme arvoista. Teema ei voisi olla tärkeämpi. Kokoomus on arvopuolue. Emme aja minkään tietyn väestöryhmän etua, vaan rakennamme jokaiselle ihmiselle parasta yhteiskuntaa. Vapaus ja vastuu ovat minun Kokoomukseni perusarvot.

Itsenäinen Suomi täyttää 100 vuotta vuonna 2017. Seuraavana vuonna Kansallinen kokoomus juhlii omaa 100-vuotisjuhlaansa. Minä haluan, että silloin Kokoomus on Suomen suurin puolue, maassa tehdään kokoomuslaista politiikkaa ja Suomi on yksi maailman parhaista maista syntyä, elää ja kuolla.

Arvostaisin suuresti kaikkia kommenttejanne ja neuvojanne. Tapaan teistä varmasti monia eurovaalitapahtumissa ja puheenjohtajakiertueella, mutta myös suora palaute sähköpostiin alexander.stubb(at)formin.fi toimii aina.

Jos haluat liittyä tukijaksi puheenjohtajakampanjaan, se onnistuu täällä. Yli 350 kokoomuslaista on jo menossa mukana.

Tapaamisiin ja kuulumisiin,

Alexander Stubb