marraskuu « 2014 « Alex Stubb

Kunnioitetut sotiemme veteraanit ja Lotat, hyvä seminaariväki,

on suuri kunnia päästä tuomaan valtioneuvoston tervehdys talvisodan alkamisen muistopäivänä.

Tänä päivänä saamme viettää talvisodan syttymisen 75-vuotismuistopäivää itsenäisessä, vapaassa ja hyvinvoivassa Suomessa. Suuri kiitos siitä kuuluu kaikille teille veteraaneille ja Lotille, jotka ensin talvisodassa ja myöhemmin vielä jatko- ja Lapin sodissa laitoitte henkenne alttiiksi isänmaan puolesta.

Käymänne taistelu määrällisesti ylivoimaista hyökkääjää vastaan mahdollisti sen, että Suomi säilyi itsenäisenä ja yhteiskuntaamme on sotien jälkeisinä vuosikymmeninä voitu kehittää suomalaisten haluamalla tavalla.

Seminaarin pitopaikkana Kuhmo on todella vaikuttava, samoin tietysti Suomussalmi ja Raatteen portti, joissa muistopäivän tilaisuuksia on myös vietetty. Talvisodan kovimmat taistelupaikat ovat tässä lähellämme. Kuhmon suunnalla talvisota alkoi 30.11.1939 klo 09.45 puna-armeijan osaston hyökätessä rajan yli kohti Laamasenvaaraa.

Neuvostodivisioonan tavoitteena oli vallata Kuhmo ja jatkaa siitä Sotkamon ja Kajaanin kautta aina Ouluun asti. Kuten hyvin tiedämme, nuo tavoitteet jäivät saavuttamatta.

Pelkästään Kuhmossa ja lähialueella talvisodan taisteluissa menehtyi noin 1500 suomalaista. Suomen tappiot talvisodassa olivat yli 25 000 kaatunutta ja haavoittuneita lähes kaksinkertainen määrä. Se on valtava uhraus, josta meidän tämän päivän suomalaisten on oltava kiitollisia.

Suomen kansa puolusti sinnikkäästi jokaista palasta isänmaastaan. Ensimmäiset kolme viikkoa olimme täysin yksin ja sotilaiden varustuksena silloisen pääministerin mukaan nimetty malli Cajander. Nuorukaiset ja varttuneemmatkin taistelijat lähetettiin rintamalle vähin varustein. Mutta veteraaniemme ansiosta loppu on historiaa. Vaikka varusteet olivat vähäiset, maastonluku-, ampuma- ja hiihtotaidot olivat erinomaisia. Talvisodan 105 päivää muistetaan tässä maassa ikuisesti. Se on talvisodan ihme.

Arvoisat kuulijat,

Me suomalaiset sanomme mielellämme, että Suomea puolustaa parhaiten kansa itse ja siteeraamme sujuvasti jo edesmenneen jalkaväen kenraali Adolf Ehrnroothin sanoja. Totta kaikki. Suomi on hyvä maa ja sitä kannattaa puolustaa. Självklart, Finland är ett fin land som det lönar sig att försvara.

Mutta vaikka joukkomme taistelivat jopa yli-inhimillisen urheasti, talvisotaa käytetään osin virheellisestikin symbolina maana yksin pärjäämisestä. Talvisodan kokemukset puhuvat sen puolesta, että Suomen on tärkeää luoda ja ylläpitää kiinteitä suhteita siihen läntiseen arvoyhteisöön, jonka osaksi olemme halunneet kasvaa itsenäistymisestä lähtien.

Suomella on yksin joutumisesta huonoja kokemuksia. Kun isot sopivat asioista keskenään pienten päiden ylitse, pienet joutuvat aina kärsimään. Pienelle maalle sellainen tilanne, jossa muut sopivat meitä koskevat asiat meiltä kysymättä, on pahin mahdollinen. Sellaiseen asemaan ei pidä enää koskaan joutua.

Tänä päivänä tilanne Suomessa on kovin toisenlainen kuin talvisodan kynnyksellä eikä meihin kohdistu välitöntä sotilaallista uhkaa. Maailman ja Euroopan laajuisesti viime aikojen tapahtumista voi kuitenkin löytää yhtäläisyyksiä myös talvisotaa edeltäneeseen aikaan.

1930-luvun alussa Yhdysvalloista käynnistynyt lama levisi lähes kaikkiin maailman maihin. Vastaavasti vuonna 2008 käynnistynyt finanssikriisi johti maailmanlaajuiseen taantumaan viime vuosikymmenen lopussa.

Toinen yhtäläisyys liittyy Ukrainaan. Talvisodan syttyessä Suomen itsenäistymisestä oli kulunut 22 vuotta, mikä on jotakuinkin sama aika, jonka vuonna 1991 itsenäistynyt Ukraina ehti olla itsenäinen valtio ennen nykyisen kriisin puhkeamista.

Ukrainan kriisin kärjistyminen ja Krimin niemimaan liittäminen Venäjään tulivat monelle lopulta yllätyksenä vaikka mielenosoitukset Ukrainassa olivat alkaneet jo useita kuukausia aikaisemmin.

Myös Suomessa sodan merkit leijuivat ilmassa jo ennen Neuvostoliiton hyökkäyksen alkamista. Syyskuun alussa Saksa oli hyökännyt Puolaan ja vain paria viikkoa myöhemmin Neuvostoliitto miehitti Puolan itäiset osat. Suomelle ja Baltian maille Neuvostoliitto oli esittänyt aluevaatimuksia, joita koskevat neuvottelut Suomen osalta olivat katkenneet tuloksettomina marraskuun alussa. Silti harva uskoi sotaan lopulta jouduttavan.

Äsken mainitsemistani yhtäläisyyksistä huolimatta Suomen tilannetta 30-luvulla tai tänä päivänä ei voi rinnastaa tämän päivän Ukrainaan. Sotien jälkeisten vuosikymmenten aikana Suomessa on tehty paljon työtä itsenäisyyden turvaamiseksi rauhanomaisin keinoin: aktiivisella kansainvälisellä osallistumisella, hakeutumisella eurooppalaisiin ja kansainvälisiin päätöksentekopöytiin sekä diplomatialla.

Tässä työssä keskeisenä tukena on ollut kansan yhtenäisyys, mikä myös erottaa meitä Ukrainasta. Itsenäistymisen jälkeen Suomessa käytiin kansaa poliittisesti ja sosiaalisesti jakanut sisällissota. Kansallisesti ja kulttuurillisesti Suomi oli kuitenkin varsin yhtenäinen maa. Talvisota ja yhteinen vihollinen vielä vahvistivat tätä yhtenäisyyden tunnetta. Talvisodan ihmettä.

Arvoisat kuulijat,

Talvisodan ihmeen rinnalla on säilynyt toinen legenda: Talvisodan henki. Tässäkään salissa on tuskin yhtään henkilöä, joka ei olisi kuullut sanottavan: ”nyt tarvittaisiin sitä talvisodan henkeä”; ”periksi ei anneta” ja ”veljeä ei jätetä”.

Minulta on joskus kysytty, miksi olen halunnut lähteä näihin tehtäviin? Miksi koen kunniatehtäväksi olla johtamassa tätä maata? Vastaus kiteytyy talvisodan henkeen: kaveria ei jätetä. Siihen ajatukseen kiteytyy oma arvomaailmani ja sillä ajatuksella toivon tätä maata rakennettavan ja johdettavan.

Yksi varsin merkittävä edesauttava tekijä rintamalla nousseeseen me-henkeen oli esimiesten johtamismalli ”seuratkaa” eikä ”menkää”. Suomalaisia johdettiin siis edestä. Johtajat olivat ”yksi meistä”, ei joku siellä etäällä. Saatettiin puhua tyyliin: ”Kyllä se meijän vänrikki.” Johtajisto kärsikin sodassa suhteellisesti suurimmat tappiot, rohkeutta on vaadittu, mutta siksi myös pärjättiin.

Edestä johtaminen kuulostaa varmasti tutulta tämänkin päivän johtamisessa liike-elämässä tai valtiojohdossa. Sama pätee tänäänkin, on pystyttävä johtamaan edestä, mutta yhdessä. Toinen toistemme kannustaminen ja tukeminen antaa parhaan lopputuloksen. Vaikka rintamallakin huuli lensi, ei heikoimpien mollaamiseen syyllistytty, vaan kaikki saivat sanan säilästä osansa tasapuolisesti.

Oleellinen asia me-hengen luomisessa oli antaa aivan kaikille paikka näyttää taitonsa – se osattiin. Silloin ymmärrettiin, että jokaista suomalaista tarvitaan ja jokaiselle löytyy paikka tämän maan puolustamisessa ja rakentamisessa. Joka ainoa suomalainen on hyvä jossakin.

Vaikeina aikoina korostuu aivan erityisesti välittäminen. Pohjimmiltaan se lähtee omasta sydämestä. Ihmisyyteen kuuluu yhteisöllisyys: olemme jokainen riippuvaisia muista, tavalla tai toisella.

Tätä haluan korostaa myös tänä päivänä. Meille aivan jokaiselle on paikka ja tehtävä tässä maassa. Olkoon tehtävä pieni tai suuri, näyttävä tai vähäeleinen, jokaisen panoksella on arvoa tässä yhteiskunnassa. Kun tämän ymmärrämme, viemme sotiemme sankareiden viestiä parhaalla mahdollisella tavalla eteenpäin.

Talvisodan hengessä on paljon opittavaa. Siksi meidän nuorempien kannattaa kuunnella veteraanien mietteitä tarkasti, jos ja kun siihen tilaisuus avautuu. Meidän kannattaa ottaa oppia ja olla nöyrän kiitollisia.

Veteraaneista moni ei enää pysty kertomaan tarinaansa uhrauksista, mitä he ovat maallemme antaneet. Monet heistä eivät ehkä vaatimattomuuttaan halua kertoa siitä sitkeydestä, velvollisuudentunnosta ja tulevaisuudenuskosta, mitä sodat ja sodan jälkeinen jälleenrakennus vaativat. Mutta ne viestit on syytä kuulla nyt kun meillä on siihen vielä mahdollisuus.

Arvoisat kuulijat,

Tällä hetkellä Suomen talous on valitettavasti pysytellyt mollivoittoisena. Täällä Kainuussakin seuraukset tunnette. Koko maailman tilanteella Venäjän pakotteet mukaan lukien on ollut heijastuksensa talouteemme. Haasteita siis on.

Mutta auttaisiko se kuuluisa talvisodan henki meitä tässäkin paikassa. Uskotaan suomalaisiin, luotetaan toisiimme, ei anneta periksi ja mennään tulta päin kaveria jättämättä. Löytyisikö siitä avain Suomen nousuun?

Talvisodan jälkeen suomalaisten talkoohenki eli jälleenrakennuksessa. Suomalaiset uskoivat tulevaisuuteen ja väkiluku vain kasvoi tappioista ja uuden sodan uhkasta huolimatta. On hyvä muistaa, että Suomi rehtinä ja rehellisenä maana maksoi sotiemme jälkeen mittavat sotakorvaukset silloiselle Neuvostoliitolle.

Vaikka sotakorvausasia kokonaisuudessaan oli negatiivinen, se suorastaan pakotti ja puski Suomen teollisuutta eteenpäin ja edesauttoi maamme kasvamista yhdeksi Euroopan kehittyneimmistä valtioista.

Suomen menestys onkin perustunut kautta historian kovaan työhön ja rohkeuteen uudistua. Miksi johtopäätös olisi nyt toisenlainen?

Olemme kansakuntana tilanteessa, jossa poliittiset päättäjät pystyvät luomaan turvallisuutta ainoastaan muutokseen sopeutumalla ja muutoksia tekemällä, ei paikallaan pysymällä.

Lopulta kyse on valinnoista. Yhtä pelastajaa ei ole. Maailma ympärillämme haastaa meidät. Tilanteelta ei voi sulkea silmiään, vaan silmät on pikemminkin avattava todellisuuteen, joka ei löydy vain maamme rajojen sisäpuolelta.

Mitä meistä kukin voi tehdä? Me kaikki voimme omalta osaltamme olla yhtenä lenkkinä pitämässä huolta siitä, että Suomi tästäkin kuopasta vielä nousee. Omalta osaltani pidän huolen siitä, että valtiovalta pitää valmiutensa kunnossa ja itsensä valppaana vastaamaan haasteisiin.

Minä haluan sanoa kaikille, että te veteraanit ette turhaan taistelleet, tästä maasta pidetään huolta myös jatkossa. Ja tämän sanoman levitykseen tarvitsen teidän kaikkien kuulijoiden tukea.

Lopuksi haluan siteerata lappilaisen kirjailijan Oiva Arvolan Sotainvalidin saagaa:

”Mutta silloin kun kipu oli kirvelevin – ja ahdistus suurin,
minä kuulin sinun pelottoman, – – lujan äänesi ja sanasi:
’Veljeä ei jätetä!’
—
Sitä varten meille on annettu tuska ja kärsimys,
että meissä kirkastuisi tämä ihmisenä olemisen perimmäinen sanoma.”

Kunnioitetut veteraanit ja Lotat,

kiitos Teille vielä kerran siitä, että voimme pitää talvisodan muistopäivän seminaaria yhdessä itsenäisen isänmaamme kauneimmista osista.

Hyvät kuhmolaiset, hyvä seminaariväki,

kiitos teille, että olette mukana muistamassa yhtä Suomen historian käännekohtaa ja kunnioittamassa sotiemme veteraaneja. Pidetään yhdessä huolta veteraaneistamme – sen he ansaitsevat.

För tio år sedan var Finland i toppform. Vi låg bra till i alla internationella mätningar från skolning till konkurrens; från bruttonationalprodukt till lycka.

Det kändes bra, som om vi inte kunde göra något fel. Nokia var ett av världens bästa varumärken, Finland var ett stabilt euroland och det kändes som att de världspolitiska problemen var långt borta.

Sedan kom året 2008. Smarta telefoner penetrerade marknaderna, Lehman Brothers gick i konkurs och kriget i Georgien skakade hela Europas säkerhet.

Den finländska it-sektorn drabbades, euron hamnade i en krisspiral och Finlands säkerhetspolitiska läge kändes inte längre så säkert.

Inom den privata sektorn tappade Finland konkurrenskraft. Kostnaderna steg, priserna sjönk och exportmarknader försvann.

Den offentliga sektorn blev för dyr. Vi fördubblade vår statsskuld på sex år från drygt 50 miljarder euro till knappt 100 miljarder euro. Det motsvarar 926 miljoner kronor, räknat på dagens kurs.

När det inte går bra så lönar det sig att göra två saker: medge realiteterna och titta sig själv i spegeln. Hur svår är situationen? Hur ska vi lösa problemet?

Realiteten är att Finland behöver sysselsättning och tillväxt för att kunna finansiera värt välfärdssamhälle.

Vi är ett litet land, och ett litet land måste prioritera.

Man kan inte vara bäst på allt.

Jag tycker att Finland borde satsa på tre saker: sysselsättning, investeringar och digitalisering.

Vi behöver mer arbete av alla sorter. Vi har mycket att lära oss av arbetsmarknaden i Sverige, den fungerar bättre än vår.

Utan investeringar kan man inte utveckla ett land. Finland har en välskolad befolkning och ett stabilt samhälle, som klassas bra i alla internationella konkurrensmätningar. Ändå saknas internationella investeringar. Inhemska också vid det här laget, när ekonomin har gått ned tre år i rad.

Om näringslivet hemma och utomlands inte tillräckligt litar på Finland, kan man inte tänka sig att staten borde låna ännu mer för att ersätta bristen på privata investeringar. Därför behöver vi aktiva åtgärder inom skattepolitik och lönebildning, energifrågor och logistik. Vi bör satsa även mera på forskning och innovation.

Mångt och mycket digitaliseras. Finland har ett starkt kunnande inom it-sektorn, inte minst på grund av Nokia. All framtida service borde basera sig på en hög digitaliseringsgrad.

Finland har riksdagsval i april, om knappa fem månader. Vi kan välja två strategier.

Den första är att vända sig inåt, satsa på statlig stimulans och skydda det som redan finns.

Den andra är att satsa på ett öppet, modernt och internationellt Finland.

I valkampanjen kommer jag att förespråka det senare. Utan förändringar kommer de svåra tiderna att fortsätta.

Det är endast med radikala åtgärder som Finland gör comeback. ”När det inte går bra så lönar det sig att göra två saker: medge realiteterna och titta sig själv i spegeln.”

Äänestämme huomenna perjantaina eduskunnassa tasa-arvoisesta avioliittolaista. Ihmisoikeudet, tasa-arvo ja yhdenvertaisuus lain edessä ovat minulle hyviä syitä kannattaa kansalaisaloitteen hyväksymistä. Toivon, että tasa-arvoinen avioliittolaki menee läpi. Myös Kokoomus puolueena kannattaa tasa-arvoista avioliittolakia puoluekokouspäätöksellä.

Uskon asiassa kuitenkin ihmiseen. Uskon jokaisen ihmisen omaan päätökseen ajatella asiaa eri kanteilta. Toivon, että selkeät perustelut lisäävät kannatusta. Mutta näin herkkä asia ei pakolla käänny. Toivon kunnioitusta kaikille näkemyksille.

Perjantain äänestyksen ollessa käsillä haluan avata hiukan ajatteluani niille, jotka vielä miettivät kantaansa.

Ensinnäkin, toivoisin, että miettisimme asiaa tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden kannalta. Toimimmeko sellaisen asian puolesta, joka auttaa jokaista tuntemaan olevansa ymmärretty, hyväksytty ja tasa-arvoinen lain edessä? Autammeko luomaan sellaisen ympäristön, jossa lapsemme voivat kokea olonsa turvalliseksi, ja jossa he oppivat kohtaamaan ilman ennakkoluuloja erilaisista taustoista tulevat?

Minusta meidän on määrätietoisesti pyrittävä kohti sellaista yhteiskuntaa, jossa syrjinnälle ei ole sijaa, ihmisoikeuksia kunnioitetaan ja jossa kaksi aikuista ihmistä voi osoittaa rakkautta menemällä naimisiin seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta.

On myös hyvä muistaa, ettei päätöksellä tasa-arvoisesta avioliittolaista ole suoranaisesti tekemistä kirkon kanssa, vaan kyse on siviilivihkimisestä. Jatkossakin kirkko päättää itse, kenet ja millä ehdoin vihkii. Myös arkkipiispa Kari Mäkinen on analysoinut aloitetta ja sanonut fiksusti: ” Jos aloite hyväksytään, kenenkään avioliitto ei menetä yhtään arvostaan.”

Toiseksi ottaisin esiin länsimaisen oikeuskäsityksen ja yhteiset arvomme. Nykyiset itsestäänselvyydet, kuten esimerkiksi naisten äänioikeus, homouden poistaminen rikoslaista tai vaikkapa oikeus sukunimen valintaan herättivät aikanaan paljon keskustelua ja vastustustakin. Askeleet kohti yhdenvertaisuutta ovat olleet joskus vaikeita, usein hitaitakin, mutta vääjäämättömiä.

Minusta on hyvä, että Suomessa keskustelu tasa-arvoisesta avioliittolaista on pysynyt pääosin asiallisena. Toivon, että perjantain jälkeen voimme yksissä tuumin katsoa eteenpäin.

Kolmanneksi kehottaisin asiaa vielä miettiviä ottamaan huomioon tasa-arvoisen avioliittolain saaman laajaan kannatuksen suomalaisten parissa. Reilusti yli puolet suomalaisista kannattaa sitä ja viime viikkoina myös monet yritykset ja järjestöt ovat antaneet tukensa tasa-arvoiselle avioliittolaille.

Me kansanedustajat olemme saaneet paljon viestejä tasa-arvoisesta avioliittolaista. Niissä monissa on nostettu esiin lapsen etu. Parempaa vastausta tähän ei minusta ole kuin rakastava huoltaja tai rakastavat vanhemmat, jotka tarjoavat lapselle turvallisen kodin – olipa kyse sitten kahden samaa tai eri sukupuolta olevan vanhemman liitosta.

Uskon, että aika on tässä tasa-arvon puolella. Toivon, että keskustelu, jota tasa-arvoisesta avioliittolaista käydään, on kunnioittavaa ja arvokasta. Sillä parempaa ei minusta ole, kuin antaa oikeus kahdelle ihmiselle rakastaa toisiaan.

Tahdon. Kovasti. Mutta tasa-arvoisesti, eri näkemyksiä kunnioittaen.

Alexander Stubb
Kokoomuksen puheenjohtaja
Pääministeri

Uusi nousu: Hyvinvointiyhteiskunnan uudistaminen ja kilpailukykyisempi talous

Arvoisa yleisö,

Suomi on globaalissa kilpailutilanteessa, halusimme sitä tai emme. Globaali konteksti ja kansainvälinen talous ei ole asia, jonka voimme valita tai joka riippuisi arvoista tai ideologioista. Muuttuva toimintaympäristö on tosiasia. Meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin pärjätä kilpailussa

Olemme edenneet vuonna 2008 alkaneesta globaalista finanssikriisistä Euroopan velkakriisiin ja siitä kasvukriisiin. Suomen omat rakenteelliset ongelmat ja kilpailukyvyn menetys tarkoittavat sitä, että julkinen talous pysyy jatkossakin alijäämäisenä, vaikka talous kasvaisi.

Valtion velka nousee vuoden 2008 tasosta, 54 miljardista eurosta, noin 101 miljardiin euroon ensi vuoden loppuun mennessä. Velka siis lähes kaksinkertaistuu seitsemän ”laihan” vuoden aikana. Näin ei voi jatkua.

Mitä sitä kiertelemään: Suomi on hoitanut hommansa huonosti. Kymmenen vuotta sitten olimme Euroopan edelläkävijä. Nyt olemme ongelmatapausten joukossa. Kysymys kuuluu: miten tähän tultiin? Ja vielä tärkeämpi kysymys: miten tästä eteenpäin?

Tähän tultiin siksi, että sekä julkinen että yksityinen sektori tekivät virheitä. Vientiteollisuus menetti markkinoita. Vientituotteiden arvo laski. Kustannukset karkasivat käsistä.

Poliittisella puolella suurin virhe oli suuret puheet ja pienet tulokset. Sen sijaan, että olisi tehty konkreettisia kilpailukykyä parantavia uudistuksia, lähdettiin tavoittelemaan liian montaa suurta reformia yhtä aikaa. Suomi ajautui muutosähkyyn. Mitään asiaa ei saatu nopeasti maaliin.

Tätä ja muutamaa edellistä hallitusta voi ihan aiheesta syyttää siitä, että isot rakenneuudistukset ovat edelleen kesken. Totta ei kuitenkaan ole, että ihan toimettomia olisimme tällä vaalikaudella olleet.

On estetty euroalueen romahdus ja onnistuttu pitämään Suomi vaikutusvaltaisena EU:n ja eurojärjestelmän jäsenenä. Painetta muuhunkin on ollut.

On onnistuttu estämään työttömyyden nousu niin korkealle kuin huonojen talouslukujen perusteella olisi voinut kuvitella.

On tehty päätökset lähes 6,5 miljardin euron valtiontalouden sopeutuksesta. Valtion budjetin loppusumma laskee nyt toista vuotta peräkkäin. Näin on viimeksi käynyt Lipposen 1. hallituksen aikoihin.

On pystytty tekemään tuntuva yritysverouudistus, jossa yhteisöveroa on kevennetty 1,2 miljardilla eurolla.

On tehty lukuisia muita yritysten rahoitusta parantavia toimia ja viety isoja infrahankkeita eteenpäin.

On saatu aikaan eläkeuudistus, josta kiitos työmarkkinajärjestöille.

Sote-uudistuksesta saatiin tänä aamuna sopu. Monet rakenneuudistuksiin liittyvät lait ovat eduskunnan käsittelyssä, mutta osa pitää vielä viedä hallituksesta eduskunnalle.

Monista hyvistäkin teoista huolimatta lienee rehellistä kuitenkin todeta, ettei tämä hallitus ole ollut ihan niin jämäkkä muutoksentekijä, kuin Suomi tässä tilanteessa olisi tarvinnut.

Vaikeina aikoina on lupa odottaa parempaa. Tämä koskee niin poliittisia päättäjiä kuin myös työmarkkinajärjestöjä.

Itselläni on nyt kaksi tavoitetta yli muiden: 1) Suomi on paremmassa kunnossa ensi kesänä kuin viime kesänä aloittaessani pääministerinä. 2) Saamme rakennettua Suomelle selviytymisstrategiaa, joka pohjautuu tilannekuvan ymmärtämiseen.

Hyvät kuulijat,

EK:n, Keskuskauppakamarin, Suomen Yrittäjien ja Perheyritysten liiton puheenjohtajat julkistivat viime viikolla historiallisen yhteisen kannanoton. Sen keskeinen sisältö oli, että Suomi on kuilun partaalla. Tarvitsemme rohkeita toimenpiteitä.

Olen analyysista samaa mieltä. Olen myös sitä mieltä, että puolueiden on otettava kantaa tähän listaan vaalikentillä.

Meillä kaikilla on edessämme valinta: Olemmeko moderni, kansainvälinen, rohkea, avoin, uudistuva ja dynaaminen kansakunta? Vai vetäydymmekö kiivaimmista taisteluista ja yritämme pitää yllä vähän vanhanaikaista, valtiovetoista, kakun jakamiseen keskittyvää yhteiskuntaa, joka yrittää parhaansa mukaan sinnitellä kansainvälisen talouden pyörteissä, ottamatta aloitetta oikeasti käsiinsä.

Talous ei tule kääntymään kasvuun muutamalla yksittäisellä toimella, kuten pk-yritysten rahoitusta parantamalla tai velkaelvytyksellä.

Ei ole olemassa yhtä pelastajaa, joka tulee ja kääntää sitä kahvaa, jolla talouskasvu taas alkaa ja hoitaa ongelmamme pois.

Haasteemme ovat niin monisyiset, että niiden ratkaisuun ei enää riitä yksi resepti. Siksi ideologisista pidäkkeistä on luovuttava sekä oikealla että vasemmalla.

Tilannekuvan on oltava selvä kaikille: Suomen heikkoa suoriutumista ei voi selittää suhdannetekijöillä, ei myöskään pelkästään hallituksen tekemättömyydellä. Tai ”vääränlaisella” politiikalla. Tarvitaan uudistumista. Vaikka se pelottaisi.

Kotikenttä on laitettava kuntoon: kilpailukyky on palautettava ja julkinen sektori on uudistettava. Tällöin meillä on mahdollisuus saada osamme maailmankaupan kasvusta ja säilyttää hyvinvointimme.

Lähdemmekö rakentamaan uutta, dynaamista Suomea, joka voi pitää huolta kaikista kansalaisistaan, vai lähdemmekö huutelemaan apua menneisyydestä? Uskallammeko purkaa vanhaa ja tehdä fiksummin, vai yritämmekö hoitaa kaikki yhteiskunnalliset velvoitteemme nykyisillä, osin tehottomilla rakenteilla ja toimintatavoilla? Rakennammeko taloutemme nousun tukiaisten vai kasvun dynamiikan varaan? Olemmeko avoin ja reilu yhteiskunta vai syrjimmekö eri vähemmistöjä sekä ulkomaalaisia? Vastakkain ovat uudistajat ja peruutuspeiliin katsojat.

En kannata sitä, että valtio toimisi taloudessa nykyistäkin enemmän valtionyhtiöiden kautta, keräisi veroilla enemmän varoja, ja jakaisi niitä sitten uudestaan yritystukina. Ajatusmaailmani mukaan työpaikat ja kasvu syntyvät yrityksissä. Yrittäjät, omistajat ja työntekijät luovat kasvun ja uudet työpaikat.

Olemme kansakuntana tilanteessa, jossa poliittiset päättäjät pystyvät luomaan turvallisuutta ainoastaan muutokseen sopeutumalla ja muutoksia tekemällä, ei paikallaan pysymällä. Suomen nousu kautta historian on perustunut edelläkävijyyteen. Miksi johtopäätös olisi nyt toisenlainen?

Hyvät kuulijat,

Olemme sen verran pieni kansa, että ihan kaikessa emme voi olla maailman parhaita. Myös tässä on tehtävä valinta: mihin panostamme?

Suomalaisen ihmisen kannalta on keskeistä, että Suomi on maailman paras maa tehdä työtä ja kouluttautua. Suomen menestyksen kannalta on tärkeää, että Suomi on maa, johon kannattaa investoida. Investoinnit tarkoittavat työpaikkoja ja verotuloja.

Suomi voi olla edelläkävijä muutamalla osa-alueella, joista digitalisaatio on tällä hetkellä maailmaa voimakkaasti muokkaava voima. Siinä meillä on paljon osaamista.

Suomi nousee, kun panostamme ainakin näihin neljään asiaan: työ, osaaminen, investoinnit sekä digitalisaation meille tuomat mahdollisuudet.

1) Työ

Suomi nousee vain työllä. Tarvitsemme lisää työtä, monenlaista työtä, palkitsevaa työtä, motivoivaa työtä. Työmarkkinoiden jäykkyyksiä on purettava yhdessä, jotta yhä useampi pääsee töihin.

Suomessa työllisyysaste on selvästi alhaisempi kuin vaikkapa Ruotsissa, Tanskassa tai Saksassa. Hyvinvointiyhteiskunnan turvaaminen myös jatkossa edellyttää korkeaa työllisyysastetta.

Globaali toimintaympäristömme muuttaa ammatteja ja työmarkkinoita: suuri osa nykyisistä ammateista poistuu. Työ muuttaa muotoaan. Enää ei tehdä yhtenäisiä uria, vaan tarvitaan monipuolista osaamista. Puolustustaistelu ei auta. Pitää mennä rohkeasti eteenpäin ja olla ensimmäisten joukossa, jos aikoo pärjätä.

Työllistämisen esteitä on ennakkoluulottomasti purettava. Työntekijöiden ja yritysten on paiskattava kättä ja hoidettava asiat yhdessä, sopien. Tämä edellyttää tietysti luottamusta.

Tällä hetkellä monilla puolueilla on haluja kiristää palkkaverotusta sekä myös osin yritysten verotusta. Kireä työn verotus tarkoittaa sitä, että Suomessa tehdään vähemmän työtä. Siksi mielestäni ratkaisu on keventää työn tekemisen ja työn antamisen verotusta. Kuluttamisen verotus on sekä talouskasvun että ympäristö- ja muiden haittavaikutusten vuoksi parempi vaihtoehto kuin työn verottaminen. Kokonaisveroastetta ei voi nostaa. Ostovoimasta on huolehdittava.

2) Osaaminen

Vaikka joudumme noudattamaan tiukkaa menokuria, on löydettävä riittävästi voimavaroja sinne, mistä uusi kasvu ja tulevaisuuden hyvinvointi syntyvät: perusopetukseen, lukioihin, ammatilliseen koulutukseen, korkeakoulutukseen, tutkimukseen ja kehitykseen. Suomen tulevaisuuden hyvinvointi tehdään luokkahuoneissa, luentosaleissa ja työpajoissa. Koulutusta parempaa investointia ei ole.

Suomen menestystarina on perustunut sivistyksen uskoon, vahvaan osaamiseen ja koulutuksen kehittämiseen. Osaamistason nosto on oleellista paitsi kansallisen kilpailukyvyn, myös eriarvoistumisen torjumisen näkökulmasta.

Jokaisella on oltava mahdollisuus opiskella kykyjensä ja motivaationsa perusteella taustoistaan riippumatta. Yritysten kannalta osaava ja motivoitunut työvoima on avainasemassa, kun pyritään edelläkävijäksi valloittamaan uusia markkinoita.

Kuka pärjää kovassa kansainvälisessä kilpailussa? Mitkä työpaikat säilyvät siinäkin vaiheessa, kun robotisaatio ja tuottavuuden kasvuvaateet siirtävät työtä muualle? Ne työt, jotka vaativat luovuutta ja erityisosaamista, asioiden yhdistelemistä ihan uudella tavalla, asiakkaiden tarpeiden ymmärtämistä ja ennakoimista.

Tähän pystyy ammattilainen, huippuosaaja. Eikä se huippuosaaja monestikaan löydy yritysten johtoportaista (anteeksi vain paikalla olevat yritysjohtajat), vaan käytännön työn tekijöistä.

3) Investoinnit

Jos haluamme, että Suomi pysyy hyvinvointiyhteiskuntana, meidän on huolehdittava siitä, että Suomi on maailman paras maa investoida.

Mitä investointien lisääminen edellyttää? Kilpailukykyisempää toimintaympäristöä. Yritysten investointipäätökset eivät ole kiinni yksittäisistä tekijöistä, kuten palkkakustannuksista, energiakustannuksista, logistiikasta, verotuksesta tai osaavasta työvoimasta, vaan näiden kaikkien yhdistelmästä.

Yksi kilpailukyvyn elementeistä on myös ennustettavuus. Poliittiset päätökset esimerkiksi verotuksen osalta eivät saisi poukkoilla, kuten tällä vaalikaudella on hieman päässyt käymään, se tunnustettakoon. Yksi Suomen vahvuuksista on ollut ennustettava toimintaympäristö. Siitä on syytä pitää kiinni.

Mikäli elinkeinoelämä ei usko Suomeen, on meidän aivan turha kuvitella, että velkaantuva valtio voisi yksin tätä maata rakentaa. Mikäli yrittäjyyttä suorastaan estetään, tai kovasta työstä saatava palkkio jää mitättömäksi, kuka jaksaa ponnistella ja puskea visiotaan eteenpäin? Siksi on edistettävä yksityisiä investointeja, jotka voivat olla joko aineellisia tai aineettomia.

Hallitus teki juuri viime viikolla pienen, mutta toivottavasti oikeaa signaalia viestivän päätöksen jatkaa tuotannollisten investointien korotettuja poistoja. Tämä helpottaa yritysten investointien rahoitusta.

Myös julkisia investointeja tarvitaan edellä mainitsemaani koulutukseen, osaamiseen ja tutkimukseen sekä työllisyyden ja kasvun kannalta kriittiseen infrastruktuuriin. Esimerkkinä tiet, meriväylät, raiteet, lentokentät, asuntorakentaminen sekä energiainfra. Julkiset investoinnit on kohdennettava oikein ja siten, että ne palvelevat myös yksityisiä investointeja.

4) Digitalisaatio

Suomella on valtavan paljon voitettavaa, jos tartumme digitalisaation mahdollisuuksiin. Esimerkkinä tästä on vaikkapa kansallinen palveluväylä, joka on etenemässä hallituksen suunnitelman mukaisesti. Digitalisaatiossa esimerkiksi Viro on joissain asioissa kirinyt edellemme, mutta ehdimme vielä mukaan, omia vahvuuksiamme hyödyntäen.

Meillä on valmista osaamista ICT-sektorilla. Meillä on myös julkilausuttu poliittinen tahtotila virtaviivaistaa sähköiset järjestelmät. Siihen on ladattu kovia odotuksia tuottavuuden parantamisessa ja julkisen sektorin tehostamisessa.

Rakennamme julkisia palveluita ihmisiä varten, emme hallintoa varten. Siksi on ensisijaisen tärkeää luoda helposti käytettäviä, ihmisten tarpeisiin vastaavia digitaalisia palveluita.

Digitalisaation on oltava ensisijainen malli: jos ei ole perusteltua syytä muuhun, uudet palvelut ja järjestelmät luodaan sähköisinä. Suomessa väestön koulutustaso sekä sähköisten välineiden käyttö ovat korkealla tasolla – täällä on aineksia testata liiketoimintaideoita sekä konseptoida niin yksityisiä kuin julkisia sähköisiä palveluita. Tavoitteena on tietysti synnyttää uusia tuotteita ja menestyviä yrityksiä, jotka tuovat työtä ja vientituloja korkeaan osaamiseen perustuen.

Arvoisat kuulijat,

Tuoreena pääministerinä olen halunnut tässä puheenvuorossani kertoa rehellisesti tilannekuvan niin kuin sen näen. Kesällä 2011 hallitus aloitti haastavassa tilanteessa, uudenlaisen vaalituloksen jälkeen. Kaksi hallituspuoluetta on jo lähtenyt, mikä kertoo siitä, että vaikeita päätöksiä on viety läpi. Eivät nämä puolueet siksi lähteneet, että olisivat turhautuneet tekemättömyyteen.

Paljon on silti vielä tehtävä.

Hallitukseni peri vaikean poliittisen ja taloudellisen tilanteen. Talouden tervehdyttämistyötä teemme niin pitkälle kuin suinkin ehdimme. Seuraavan hallituksen on jatkettava talouden tasapainottamista hallituksen väristä riippumatta.

Lopulta kyse on valinnoista. Yhtä pelastajaa ei ole. Maailma ympärillämme haastaa meidät, eikä pussillinen vanhoja konsteja auta uusiin ongelmiin. Tilanteelta ei voi sulkea silmiään, vaan silmät on pikemminkin avattava todellisuuteen, joka ei löydy vain maamme rajojen sisäpuolelta. Meidän on uskallettava ottaa loikka tulevaisuuteen. Tämä koskee niin politiikkaa kuin työmarkkinajärjestöjäkin. Myös EK:ta.

Meidän täytyy valita, mitä tavoittelemme ja miten siihen pääsemme.

Olen asettanut tavoitteeksi sen, että Suomi on maailman paras maa syntyä, elää ja kuolla täyttäessään sata vuotta. Siitä en anna periksi. Tavoitetta edistetään esimerkiksi työllä ja osaamisella, investointien lisäämisellä sekä digitalisaation mahdollisuuksiin tarttumalla.

Koskaan ei saa unohtaa, miksi tätä työtä tehdään. Tätä työtä tehdään ihmisten hyvinvoinnin puolesta.

Euroopan unioni on vastannut Venäjän laittomiin toimiin Krimillä ja Itä-Ukrainassa diplomatian ja talouden keinoin. Pakotteiden tie on epämiellyttävä, mutta parempaakaan ei ole tarjolla.

Venäjän asettama maitotuotteiden tuontikielto osuu suomalaisiin tuottajiin ja yrityksiin – asettaa maitosektorin ulkopolitiikan pelinappulaksi. EU:n maatalouspolitiikan puitteissa Venäjän tuontikiellon vaikutuksia voi korvata edes osittain. Näin on tehty nopeasti pilaantuvien hedelmien osalta, ja eilen maatalouskomissaari Phil Hogan kertoi 28 miljoonan euron kompensaatiosta Baltian maiden maitosektorille.

Komission päätösluonnos ei sisällä tukea Suomelle, sillä tuottajamaidon hinta ei ole komission mukaan laskenut riittävästi täyttämään tuenmaksun kriteereitä. Komissaarin linjaus on herättänyt Suomessa epäuskoa. Syystäkin.

Tuottajahinnat ovat laskeneet Baltian maissa dramaattisesti. Ne tarvitsevat ja ansaitsevat kompensaationsa. Suomessa Venäjän tuontikiellon aiheuttama tappio näkyy viiveellä tuottajien tilipussissa, koska osuuskunnat kantavat alkuvaiheessa osan tappiosta. Tuottajille se tulee täysimääräisesti viiveellä.

Toiminta osuuskuntien kautta ei voi olla peruste syrjiä suomalaista maitosektoria. Jos komission asettamat kriteerit ovat liian yksipuoliset, kriteerejä on tarkasteltava.

Maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo käy Hoganin kanssa tiiviitä neuvotteluja. Teen osaltani töitä, jotta tilanne saadaan hoidettua. Annan Petterille kaiken sen tuen, mitä asian ratkaiseminen vaatii.

EU-budjetista käydään parhaillaan tiukkoja neuvotteluja. Ylimääräistä rahaa ei ole valtavia määriä, eikä EU-kompensaatio korvaa maitosektorin tappioita täysimääräisinä. Kyse on periaatteesta. Siitä on pidettävä kiinni.

Hyvä lukioväki, hyvät naiset ja herrat,

kiitos kutsusta tulla puhumaan Pro Lukio ry:n ensimmäiseen valtakunnalliseen lukioseminaariin. Suomalainen lukiokoulutus on saanut Pro Lukiosta puolestapuhujan muiden järjestöjen rinnalle. Onnittelut siitä, hienoa olla todistamassa uuden alkua. Itselleni lukiokenttä on tuttu hyvin käytännönläheisesti. Omien opintojen jälkeen olen kymmenen poliitikkovuoteni aikana käynyt vierailulla noin 130 koulussa, pääosin juuri lukioissa. Yleensä sali tai auditorio on ollut täynnä nuoria, joiden kanssa on pohdittu esimerkiksi mielen ja kehon yhteyttä tai opiskelijat ovat kyselleet näkemyksiäni ja ottaneet kantaa ajankohtaisiin aiheisiin.

Viimeksi maanantaina Kuopion Klassikassa oppilaat olivat järjestäneet pääministerin kyselytunnin. Kävi mielessä, että sieltä olisi eduskuntakin voinut ottaa oppia. Hyviä kysymyksiä, hyvää keskustelua ja eteenpäin katsova henki. Toivottavasti näin on myös täällä kahden seminaaripäivänne aikana, kun sali on täynnä lukiokoulutuksen ammattilaisia.

Hyvät kuulijat,

kaikki lähtee arvoista. Laadukkaaseen koulutukseen liittyy monta tärkeää perusarvoa: sivistys, mahdollisuuksien tasa-arvo, välittäminen, vapaus ja vastuu. Koulutuksella luomme positiivista tulevaisuuden näkymää kaikille lapsille ja nuorille perheen asuinpaikkaan, tulotasoon tai muihin taustatekijöihin katsomatta.

Suomen menestystarina on perustunut sivistyksen uskoon, vahvaan osaamiseen ja koulutuksen kehittämiseen. Pienenä kansakuntana Suomi on pärjännyt korkealla osaamistasolla ja kyvyllä kehittää koulutusta ja osaamista vastaamaan yhteiskunnan muuttuvia tarpeita.

Koulutus- ja osaamistason nosto onkin oleellista paitsi kansallisen kilpailukyvyn, myös eriarvoistumisen torjumisen näkökulmasta. Jokaisella on oltava mahdollisuus osallistua opintoihin kykyjensä ja motivaationsa perusteella taustoistaan riippumatta. Siten saavutetaan parhaita tuloksia sekä yksilön että yhteiskunnan näkökulmasta. Suomalainen koulutus on syystä maailmanmaineessa juuri tasa-arvoisuutensa vuoksi. Meidät tunnetaan maailmalla koulutuksesta.

Mutta vaikka olisi hienoa sanoa, että olemme hallituksena tehneet pelkästään hyviä uudistuksia koulutussektorille, tosiasiat on tunnustettava. Tämä ja edellinen hallitus ovat joutuneet tekemään talouspäätöksiä varsin vaikeassa tilanteessa. Takana on kuusi taloudellisesti laihaa vuotta, enkä pysty paljon parempaa lupaamaan lähivuosillekaan. Lupaan lähinnä uurastusta, hikeä, ehkä muutaman kyyneleen, mutta toivottavasti en sentään verta.

Heikko talouskehitys on johtanut siihen, että Suomi on viime vuosina velkaantunut huolestuttavaa vauhtia. Hallituksen on ollut pakko toimia, jotta emme jättäisi tuleville sukupolville ylivelkaantunutta maata. Vakaa talous on edellytys sille, että tärkeät palvelut, kuten laadukas koulutus voidaan jatkossakin järjestää.

Velkaantumiskehityksen katkaisemiseksi vaalikauden aikana on päätetty yhteensä noin 6,5 miljardin euron veronkorotuksista ja menosäästöistä. Nämä päätökset vaikuttavat, sillä budjetin loppusumma pienenee ensi vuonna toista vuotta peräkkäin. Näin on käynyt viimeksi Lipposen 1. hallituksen aikaan. Tehdyt sopeutustoimet riittävät arvion mukaan kääntämään valtion velan suhteen kokonaistuotantoon laskuun vuonna 2017.

Vaikeassa tilanteessa kaikkialta on jouduttu säästämään, eikä koulutuskaan ole säästynyt vyönkiristykseltä. Olen tästä hyvin pahoillani. Leikkauksista huolimatta koulutuksemme perusta ja ydintehtävät on pystytty turvaamaan, vaikka lukiokenttäkin on ymmärrettävästi huolissaan vaikeasta tilanteesta. Koulutukseen on onneksi voitu suunnata myös uusia varoja muun muassa yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen pääomittamiseen korkean opetuksen ja tutkimuksen vahvistamiseksi.

Viestini onkin talouden madonluvuista huolimatta selkeä: Suomi nousee vain koulutuksella. Osaamiseen ja koulutukseen on syytä löytää riittävästi voimavaroja myös vaikeina aikoina. Paljon puhutaan investoinneista tulevaisuuteen. Koulutusta parempaa investointia ei ole.

Hyvät kuulijat,

jos sallitte, pohtisin mielelläni lukion roolia koulutuskentässämme omien kokemusten ja näkemysten pohjalta.

Lukion tehtävä lain mukaan on antaa opiskelijalle jatko-opintokelpoisuus korkeakoulutukseen. Lukio on ennen kaikkea vahvasti yleissivistävä koulu. Sen tehtävä on valmistaa nuoria korkea-asteen opintoja ja työelämää varten. Yleissivistyksen tulisi olla laaja-alaista osaamista, joka yhdistää tietoja ja taitoja sekä luo akateemisia valmiuksia jatko-opintoihin. Vaikka ylioppilastutkinnosta on syytä pitää kiinni myös jatkossa, se ei voi olla ainoa lukion kehittämisen lähtökohta.

Meidän on luotava lukio, jossa nuoria kannustetaan kehittymään omien vahvuuksiensa ja kiinnostustensa pohjalta. Jotta jokainen voi kehittyä osaajana täyteen mittaansa, tarvitsemme enemmän yksilöllisyyttä, joustavuutta ja henkilökohtaista ohjausta.

Nykyinen käsitys, jonka mukaan yleissivistys rakentuu lukiossa yksittäisten kurssien ja asioiden hallitsemisen varaan, on eittämättä vanhentumassa. Tulevaisuuden yleissivistys perustuu laaja-alaiseen osaamiseen, jossa yhdistyvät erilaiset tiedot, taidot ja käsitykset sekä näiden oikeanlainen hyödyntäminen.

Digitalisaatio on yksi Suomen talouden suurista mahdollisuuksista ja sillä on vaikutusta myös koulutukseen. Tietoverkkojen kehittymisen ja digitalisaation etenemisen myötä tietoa on saatavilla entistä enemmän ja helpommin. Tarvitaan entistä enemmän tiedon valikoinnin, käsittelyn, analysoimisen ja kriittisen arvioinnin taitoja – siis ajattelun taitoja.

Opiskelijoilta ja myöhemmin työntekijöiltä vaaditaan kykyä hyödyntää saatavilla olevaa tietoa, kriittistä otetta ja kykyä arvioida omaa toimintaansa ja sen seurauksia.

Yksi johtopäätös tästä on se, että oppiaineiden välistä yhteistyötä on lisättävä ja opetusta järjestettävä enemmän teemojen ja kokonaisuuksien ympärille. Kokonaisvalinnaisuutta erityisesti reaaliaineissa on pystyttävä tulevaisuudessa lisäämään. Valinnaisuus auttaa myös opiskelijoiden omien vahvuuksien tukemisessa yhdistettynä yksilölliseen opinto-ohjaukseen.

Lukion on myös hyvä vahvistaa sellaisia toimintamalleja ja pedagogisia periaatteita, jotka tukevat oppimaan oppimista, oman oppimistyylin löytämistä, opiskelutaitojen kehittymistä ja itsetunnon vahvistamista.

Kaikki opiskelijat ovat lahjakkaita joissain asioissa. Tärkeää on, että jokainen myös löytää omat vahvuutensa. Myös oppimisympäristöjen tulee tukea ja auttaa opiskelijan omien vahvuuksien ja lahjakkuuksien löytämisessä. Tästä innolukio on hyvä esimerkki. Erikoislukioillakin on paikkansa koulutuskentässämme. Ne mahdollistavat opiskelijoiden keskittymisen omaan osaamisalaansa. Muun muassa iso osa kansainväliseen menestykseen yltäneistä urheilijoistamme on urheilulukioiden kasvatteja. Eikä tämä koske pelkästään urheilua, vaan myös esimerkiksi taidetta ja kulttuuria. Kaikkien ei tarvitse mennä saman muotin mukaan, toivon, että opiskelijat uskaltava unelmoida.

Hyvät kuulijat,

Suomalaisen toisen asteen koulutuksen perusta on duaalimallissa, jossa lukiolla ja ammatillisella koulutuksella on erilliset tutkinnot, opetussuunnitelmat ja omat tehtävänsä. Tästä periaatteesta on perusteltua pitää kiinni, sillä erilliset koulutusmuodot tukevat sekä lukion että ammatillisen koulutuksen omia vahvuuksia.

Duaalimallin säilyttäminen ei saa kuitenkaan muodostua esteeksi opiskelijoille rakentaa omia opintopolkujaan oppilaitosrajojen yli. Jos lukio-opiskelija on halukas ottamaan liiketalouden kursseja ammatillisesta koulutuksesta tai parturi-kampaaja -opiskelija opiskelemaan italian kieltä lukiossa, miksi hallinnollisilla raja-aidoilla pitäisi rajata opiskelijan intoa hankkia osaamista?

Samoin on mahdollistettava lukioiden tiiviimpi yhteistyö korkeakoulujen kanssa. On tärkeää, että viesti kulkee: mitä ovat esimerkiksi ne korkeakouluissa tarvittavat matematiikan ja kielten taidot, jotka opiskelijan olisi syytä saada haltuun jo lukion aikana? Jatko-opintokokemuksen lisäämiseksi ja opintojen vauhdittamiseksi osa opiskelijoista voisi suorittaa korkeakouluopintoja jo lukioaikanaan ja syventää oppimistaan tiiviimmän yhteistyön avulla.

Hyvät kuulijat,

Toivoisin näkeväni entistä enemmän myös kansainvälisyyttä suomalaislukioissa eri EU-maiden lukioiden kanssa tehtävänä yhteistyönä, kansainvälisten tilaisuuksien ja vaihto-oppilaaksi lähtemisten myötä. Kielitaidosta, kyvystä keskustella ja kommunikoida eri kulttuuritaustoista tulevien ihmisten kanssa ja kulttuurien tuntemus ovat nousemassa uudeksi kansalaistaidoksi, jota erityisesti lukion tulee vaalia.

Olen huolestuneena seurannut lukioissa harvinaisten kielten opiskelun vähenemistä. Suomalaisnuorten kielitaito on yksipuolistumassa, ja se on vääränsuuntainen kehityssuunta kuvaamassani kansainvälistyvässä maailmassa. Haastan teidät opetusalan ammattilaiset pohtimaan, miten tämä kehityskulku saataisiin muutettua. Uuden kielen opiskelu, vaihtoon lähteminen tai muuten kansainväliseen toimintaan osallistuminen avaa jokaiselle nuorelle valtavasti mahdollisuuksia elämässä.

Olen itse elävä esimerkki paitsi yksilöllisen ohjauksen tarpeesta myös kansainvälistymisen merkityksestä. Sain akateemisen herätyksen vasta lukion jälkeen opiskellessani Yhdysvalloissa. Ennen tuota ajanjaksoa en olisi voinut kuvitellakaan jossain vaiheessa seisovani tässä Lauttasaaren yhteiskoulun auditoriossa puhumassa opetusalan ammattilaisille. Eivätkä taatusti kuvitelleet oman lukioni Lärkanin opettajatkaan: olin oppilaana sieltä vilkkaammasta päästä…

Hyvät kuulijat,

Korkeasti koulutetut opettajamme ovat merkittävässä roolissa koulutuksemme onnistumisessa. Kansainvälisestikin vertailtuna opettajat ovat Suomessa hyvin arvostettu ammattikunta, jotka ovat yliopistotasoisesti koulutettuja ja nauttivat laajaa pedagogista vapautta työssään. Minusta on selvää, ettei koulutuksemme tehtävä toteudu ilman ammattinsa syvällisesti hallitsevia opettajia. Opettajien valta ja vastuu opettaa varsin itsenäisesti on yksi selkeä vahvuutemme.

Opettajankoulutus onkin tärkeä osa menestyksekästä koulutusjärjestelmää. Opettajien korkeasta osaamisesta ei pidä tinkiä, ja heille on taattava mahdollisuudet uudistaa osaamistaan täydennyskoulutuksen kautta. Opettajat osaavat ja luovat osaamista.

Koulun ilmapiiri ja yhteisöllisyyden tunne ovat tärkeitä lukion kehittämisessä ja uudistamisessa. Ammattitaitoiset opettajatkaan eivät voi uudistaa lukiota, mikäli opiskelijat eivät muutoksiin sitoudu. Lukioiden oppilaskunnat ja opiskelijat ovat keskeisessä roolissa yhteisöllisyyden ja innostavan ilmapiirin luomisessa. Yhteisöllisyyden tunteella on samalla suuri merkitys sille, miten nuori kokee saavansa tukea ja kannustusta opintoihinsa ja ihmisenä kasvamiseen. Yhteisöllisyys luo myös turvallisuuden tunnetta.

Hyvät kuulijat,

Olen saanut hieman huolestunutta palautetta mm. Pohjois- ja Itä-Suomesta. Talousuutisten ja vaikeiden leikkauspäätösten myötä kysymys on ollut se, ollaanko nuorten koulutusmahdollisuuksia ajamassa alas Suomesta taloustilanteen vuoksi? Onko minun enää mahdollista saada opetusta tai opettaa, jos lähilukioni loppuu?

Vastaukseni on, ettei Suomesta olla sammuttamassa valoja. Rakenteelliset muutokset ovat tarkoittaneet sitä, että lukioiden määrä on pienentynyt ja koulumatkat ovat saattaneet pidentyä. Koulutuksen laadusta pidetään kuitenkin kiinni ja esimerkiksi digitaaliset oppimisympäristöt tuovat tukea verkko- ja etäopetuksen järjestämiseen pienemmillekin paikkakunnille. Vaikea taloustilanne ei saa viedä nuoren oikeutta saada laadukasta opetusta.

Suomalainen lukio on edustanut koulutusjärjestelmässämme uudistumista ja uuden kokeilua. Lukion on jatkossakin näytettävä suuntaa koko suomalaiselle koulutukselle ja oltava edelläkävijä. Annetaan ammattitaitoisten opettajien ja opiskelijoiden kehittää lukioita ja suhtaudutaan uudistuksiin uteliaasti eikä torjuvasti.

Arvoisat lukion kehittäjät,

Tulevaisuuden nykyistäkin parempi koulutus vaatii niin perusopetuksen, lukion, ammatillisen koulutuksen ja korkeakoulutuksen omien vahvuuksien korostamista, rohkeutta uudistaa rakenteita ja intoa tehdä asioita uudella tavalla.

Samalla on jo etsittävä ratkaisuja, joilla koulutuksemme menestyy myös kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päästä. Tässä kaikki ideat ovat tervetulleita ja toivon, että niitä täällä myös syntyy. Pohja on kunnossa, mutta rohkeaa tulevaisuuteen katsomista tarvitaan, jotta suomalainen koulutus pysyy sille kuuluvassa arvossa.

Toivotan Pro Lukio -järjestölle ja sen aktiivisille toimijoille mitä parhainta menestystä ja teille kaikille alan ammattilaisille voimia työssänne. Uskon vahvasti sekä pääministerinä, vanhempana että koulutuksen kuluttajana Aristoteleen ajatukseen: nuoren opettaminen on maailman jaloin ammatti. Työ mitä teette on uskomattoman arvokasta. Yhteiskuntamme kivijalka. Kiitos.

Monthly Archives: marraskuu 2014

75 vuotta Talvisodan alkamisesta. Puhe Kuhmo-talolla 30.11.2014

Radikala grepp ska lyfta Finland (Dagens Industri 27.11.2014)

Vetoomus tasa-arvoisen avioliittolain puolesta

Puhe EK:n syysseminaarissa 25.11.2014

Neuvottelut maitosektorin EU-kompensaatiosta jatkuvat

Puhe valtakunnallisessa lukioseminaarissa 9.10.: Suomen tulevaisuuden haasteet ja uudistumisen eväät

Not Found