Terveisiä Saariselältä. Järjestyksessä kolmas Saariselän-tapahtuma on nyt onnistuneesti takana. Vierainamme olivat Viron presidentti Toomas Hendrik Ilves, Latvian pääministeri Valdis Dombrovskis, Tanskan pääministeri Helle Thorning-Schmidt, Kroatian pääministeri Zoran Milanović, Turkin varapääministeri Ali Babacan ja Irlannin eurooppaministeri Lucinda Creighton. Muutama kutsutuista joutui peruttamaan tulonsa viime tipassa. Kahdeksan hengen porukkamme oli mahtava: mukana oli euroon kuuluvia ja sen ulkopuolisia EU-maita, EU:hun kesällä liittyvä Kroatia ja hakijamaa Turkki.
Me päättäjät tapaamme usein kokouksissa, mutta harvoin pystymme keskustelemaan kiireettömästi. Saariselällä istuimme takkatulen ääressä tohvelit jalassa kahtena päivänä. MTV3:n toimittaja kutsui tapaamista osuvasti tohvelidiplomatiaksi.
Kun aloin ideoida Saariselän-tapahtumaa neljä vuotta sitten, tavoitteita oli kolme: lisätä Suomen näkyvyyttä kansainvälisen politiikan kentällä, esitellä Lappia ja saada uusia ajatuksia sisältöön. Kaikki tavoitteet täyttyivät tänäkin vuonna. Yksi teemoistamme oli sillanrakennus. Nyt tarvitaan siltoja EU:n ja sen ulkopuolisten, euro- ja euroon kuulumattomien maiden sekä pohjoisen ja etelän välille. Mikään ei ole tehokkaampaa sillanrakennusta kuin istua pienellä porukalla mökissä ja puhua. Suomelle sopii yhdistäjän rooli, koska meillä on luotettava maine. Juuri tällaisten tapahtumien kautta maine kasvaa entisestään. Kuvat lumisesta Lapista levisivät maailmalle niin suomalaisten kuin lukuisten kansainvälisten toimittajien kautta. Mukana oli myös uutiskanava CNN.
Puhuimme tietysti Kyproksesta, mutta antoisinta omille ajatuksilleni olivat keskustelut EU:n tulevaisuudesta ja reilusta integraatiosta. Reilu integraatio syntyy, kun kaikki noudattavat yhteisiä sääntöjä ja luotamme toisiimme. Yksi puheenaiheista oli yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka. EU:n jäsenmaiden on otettava tulevaisuudessa enemmän vastuuta omasta turvallisuudestaan.
Ensi viikolla ohjelmassa muun muassa Suomen ja Venäjän välinen talouskomissio. Nyt lentokoneeseen ja kohti Helsinkiä.

Hallitus päätti tänään valtiontalouden kehyksistä vuosille 2014-2017. Kokonaisuudesta tuli hyvä, jopa parempi kuin itse uskalsin välillä toivoa. Aivan loistavaa työtä Jyrkiltä ja koko hallitustiimiltä.

Työpaikat ja talouskasvu syntyvät yrityksissä – mutta näillä päätöksillä luomme yrityksille mahdollisuuksia menestyä ja työllistää.

Yrittäjien kokonaisverorasitus kevenee. Yritysten maksaman yhteisöveron alennus 20 %:iin on iso signaali. Suomi on maa, jossa kannattaa yrittää ja työllistää – ja johon kannattaa investoida. Samalla osinkoverotusta muutettiin niin, että verotus ohjaa yrityksiä investoimaan kasvuun.

Suomessa on viime vuosina vahvistunut start-up -yrittämisen kulttuuri. Erityisesti Aalto-yliopiston ympärille on syntymässä Rovion ja Supercellin esimerkin perässä uusia ict-alan yrityksiä kuin sieniä sateella. Nyt hallitus päätti perustaa ajan myötä miljardiin euroon kasvavat erilliset rahastot siemenvaiheen ja kasvuvaiheen yrityksille.

EU:n rikkidirektiivi aiheuttaa suomalaiselle teollisuudelle harmaita hiuksia, koska teollisuustuotteemme menevät maailmalle pitkälti Itämeren kautta. Ensimmäiset kaasua (LNG) käyttävät rahtilaivat ovat nyt jo aloittaneet liikennöinnin. Hallitus päätti rahoittaa runsaan 100 miljoonan euron investoinnit LNG-infrastruktuuriin. Tavoitteenamme on saada myös EU-budjetista merkittävä tuki Inkooseen rakennettavalle LNG-terminaalille.

Kotitalousvähennyksen enimmäismäärän nostaminen 2400 euroon on monelle perheelle tärkeä kädenojennus ja luo myös lisää työpaikkoja.

Valtion velkaantumisen taittaminen on kaikkien EU-maiden haaste. Myös Suomen. Pelkän talouskasvun varaan tätä ei voi jättää. Hallitus on jo aiemmin päättänyt yhteensä 5 miljardin euron sopeutuksesta. Tänään päätetyn lisäsopeutuksen määrä on noin 600 miljoonaa euroa vuoden 2015 tasolla. Päätetyillä toimilla velkasuhteen kasvu taittuu vaalikauden loppupuolella.  Leikkaukset ja veronkorotukset eivät ole koskaan kivoja, mutta nyt ne saatiin minusta kohdistettua järkevästi.

Ulkoministeriön osalta olen todella iloinen siitä, että edustustoverkon toimintaan saatiin itse asiassa siirrettyä neljä miljoonaa lisää rahoitusta. Kehitysyhteistyöpuolelle tulee 29 miljoonan euron leikkaus, mutta vastineeksi päästökauppatulot suunnataan kehitysapuun.

Tarkemmat tiedot löytyvät valtioneuvoston sivuilta.

Kirjoitin tämän päivän Aamulehteen kolumnin siitä, miksi Krugmanin talousteoria ei toimi Euroopan taloustilanteessa. Mitä mieltä sinä olet?

Kyproksen tilanne osoittaa, ettei Euroopan velkakriisi ole vielä ohi. Työtä on tehty, mutta työtä pitää jatkaa.

Kriisin hoidon johtonuorana on ollut luottamuksen palauttaminen talouteen. Ilman luottamusta ei ole vakautta, yritykset eivät saa rahoitusta, investointeja ei tehdä eikä työpaikkoja synny. Suomeenkaan. Tärkein edellytys luottamukselle on velkaantumisen pysäyttäminen Euroopassa. Euroopan ajautuminen taantumaan loppuvuodesta 2012 on avannut periaatteellisen keskustelun linjasta. Tilanteesta voidaan vetää kaksi vastakkaista johtopäätöstä. Euroopan komission mukaan vakauslinja on tuottamassa tulosta: Euroalueen julkisen talouden alijäämä on pienentynyt vuonna 2009 luvusta (6,3 prosenttia bruttokansantuotteesta) tälle vuodelle arvioituun 2,8:aan. Kriisimaiden kilpailukyky on parantunut, ja niin Irlanti kuin Portugali ovat pääsemässä irti tukipaketeista. Työttömyys on kääntynyt laskuun. Tiivistettynä: lääkekuuria pitää jatkaa, nyt tarvitaan kärsivällisyyttä. Annostelua voidaan muuttaa hieman tilanteen mukaan.

Amerikkalaisen taloustieteilijän Paul Krugmanin ja hänen hengenheimolaistensa mukaan euroalueen taantuma osoittaa, että peruslinja kriisin hoitamiseksi on ollut väärä ja syventänyt talouden supistumista. He peräänkuuluttavat voimakasta elvytystä ja julkisia investointeja talouden saamiseksi kasvuun. Siis koko hoitosuunnitelma olisi laitettava uusiksi. Julkisen kysynnän supistumisen vaikutus lyhyen aikavälin kasvuun on kiistaton ? vaikutuksen suuruudesta on eri arvioita. Tästä huolimatta krugmanlaisen ajattelun leviäminen olisi huono uutinen niin Euroopan kuin Suomenkin kannalta. Krugman osoittaa lähes täydellistä ymmärtämättömyyttä siitä todellisuudesta, missä talouspolitiikkaa Euroopassa tehdään.

Talouspolitiikkaa tehdään kaikkialla kahden tekijän ristipaineessa: talouden ja politiikan. Maailmantalous on järjestynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana asentoon, jossa kehittyvät maat rahoittavat teollisuusmaiden velkaantumista. Tämä epätasapaino on osaltaan koko viime vuosien kriisin takana. Itsekin olen vienninedistämismatkoilla saanut markkinoida Suomen valtion velkakirjoja muun muassa Algeriassa.

Krugman jättääkin kertomatta, mistä rahat kriisimaiden elvytykseen löytyisivät. Elvyttävä talouspolitiikka on kadonnut kriisiin ajautuneiden teollisuusmaiden keinovalikoimasta siitä yksinkertaisesta syystä, että rahaa ei kerta kaikkiaan ole. Sitä ei ole säästössä eikä sitä saa markkinoilta kohtuulliseen hintaan. Vähä elvytysvara käytettiin jo finanssikriisin yhteydessä 2008-2010. Kriisimaiden elvytyspolitiikka siis edellyttäisi, että muut euromaat rahoittaisivat niitä yhä suuremmilla summilla. Joko tukipakettien kasvattamisen, Euroopan keskuspankin tai eurobondien eli yhteisen velanoton kautta. Tällainen yhteisvastuuseen siirtyminen tuskin saisi kovin suurta tukea Suomessa. En kannata sitä itsekään. Euroalue on kestävä vain, jos viime kädessä kukin jäsenmaa vastaa itse omasta taloudestaan. Muutoin hallituksilla ei ole riittävää motivaatiota toteuttaa kestävää politiikkaa. Siksihän koko velkakriisi pääsi syntymään. On kuitenkin älyllisesti epärehellistä sekä vastustaa yhteisvastuuta että kannattaa elvyttävää politiikkaa kriisimaissa.

Talouskuri ja kasvun tukeminen eivät ole kuitenkaan pidemmällä aikavälillä toisilleen vastakkaisia tavoitteita. Päinvastoin. Molempia tarvitaan. Kyse on painopisteestä ja ajoituksesta. Julkisen talouden tasapainottamisella palautetaan luottamus maiden velanhoitokykyyn. Rakenteellisilla uudistuksilla luodaan edellytyksiä talouskasvuun ja uusien työpaikkojen syntymiseen. Näitä päätöksiä on luvassa myös Suomessa hallituksen kehysriihestä.

Kriisimaiden tukeminen pahimman yli on Suomen ja suomalaisten etu. Osallistumme siihen edistääksemme suomalaista työtä. Siksi olemme osallistuneet tukipaketteihin, siksi olemme hyväksyneet EU:n rakennerahastojen panostuksen kriisimaihin, siksi olemme olleet valmiita keskustelemaan lainojen takaisinmaksuaikatauluista.

Ja siksi Euroopan keskuspankki harjoittaa tällä hetkellä kasvua tukevaa rahapolitiikkaa ja on sitoutunut tarvittaessa ostamaan valtioiden velkakirjoja jälkimarkkinoilta omt-ohjelmassa.

Jos euroalueen talouskriisiä vertaa sadan metriin juoksuun, olemme nyt jossain 60 tai 70 metrin paikkeilla. Kipu alkaa tuntua elimistössä, ja maali on hädin tuskin näkyvissä. Paluu lähtöviivalle kokeilemaan uusia piikkareita Paul Krugmanin kanssa olisi kuitenkin silkkaa hölmöyttä.

Julkaistu Aamulehdessä 21.3.2013.

Vaihdoimme eilen ajatuksia EU:n tulevaisuutta pohtivan nuorten ryhmän kanssa. Helmikuussa koolle kutsumani ryhmä on sekoitus intoa, visioita ja asiantuntemusta. Porukkaan kuuluu 26 nuorta, joista nuorin on 14-vuotias ja vanhin 29. Kiitos Allianssille osaavan ja edustavan ryhmän kokoamisesta.

Porukka on jakautunut kolmeen työryhmään. Yksi niistä pohtii eurooppalaista identiteettiä ja nuorten vaikutusmahdollisuuksia, toinen Suomen roolia EU:ssa ja kolmas EU:n globaalia roolia sekä unionin rakenteita. Mahtavaa, miten intohimoisesti ryhmäläiset suhtautuvat saamaansa tehtävään.

Olen halunnut antaa nuorille vapaat kädet. Ainoa toiveeni on, että he ovat rohkeita ehdotuksissaan. Kuten myös kahden aikaisemman nuorten ryhmän kohdalla (ulko- ja turvallisuuspoliittinen sekä pohjoismainen), pyrin edistämään ryhmän ajatuksia parhaani mukaan ja nostamaan heitä esille myös virallisissa yhteyksissä. Se on samalla tapa tuoda uusia ääniä poliittiseen keskusteluun ja nostaa nuorten ajatuksia pohdittavaksi laajemmin. Ryhmän työ valmistuu niin, että sitä voidaan hyödyntää hallituksen EU-selonteon valmistelussa. Selonteko luovutetaan eduskunnalle kevään aikana.

Tarve työryhmälle kumpuaa halusta ottaa nuoret vahvemmin mukaan keskusteluun Suomen roolista muuttuvassa EU:ssa. Tämä sukupolvi on mukana globalisoituvassa maailmassa ihan eri intensiteetillä kuin me vanhemmat. Heille Eurooppa on itsestäänselvyys, sillä he ovat matkustaneet vapaassa Euroopassa lapsesta asti, monet heistä ovat olleet mukana vaihto-ohjelmissa tai vähintäänkin netti on avannut heille ovet maailmaan. Heidän käsityksensä Euroopasta on siksi ihan erilainen kuin mitä me voimme kuvitellakaan.

Eilinen oli toinen tapaamiseni ryhmän kanssa. Ajatukset ovat jo jalostuneet eteenpäin. Ilmoille heitettiin mielenkiintoisia ehdotuksia: EU:lla olisi vain yksi tuoli YK:n turvallisuusneuvostossa, politiikkapäätökset arvioitaisiin Euroopassa aina myös sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden näkökulmasta ja Euroopan Oscar-gaala yhdistäisi kulttuurejamme. Yksi ajatus jäi erityisesti mieleeni ? tavoitteenamme pitäisi olla eurooppalainen yhteisvastuu ihmisistä. Rohkeita ja ennakkoluulottomia ajatuksia. Odotankin jo nyt ryhmän raportin julkaisua 19.4.

Suomalaisen diplomatian uranuurtaja, entinen YK-suurlähettiläs, ministeri ja Elinkeinoelämän valtuuskunnan toimitusjohtaja Max Jakobson menehtyi viikonloppuna Helsingissä 89-vuotiaana.

Suomi menetti Jakobsonin poismenon myötä suuren ajattelijan, kirjailijan ja miehen, joka työskenteli vuosia Suomen parhaaksi maailmalla. Jakobsonin työ onkin muokannut maamme kansainvälisiä suhteita niin vahvasti, että Jakobsonin muisto säilyy luonamme myös kauas tulevaisuuteen.

Syvimmät suruvalitteluni kaikille hänen omaisilleen ja läheisilleen.

Persianlahden-matka lähestyy päätepistettään. Maanantai-illaksi lensimme Qatarista Arabiemiraatteihin. Aloitimme Dubaista, ja tiistai-iltapäiväksi ajoimme Abu Dhabiin. Torstaina sitten takaisin Dubaihin, viimeiset tapaamiset ja kohti kotia.

Arabiemiraattien muutos alkoi 1970-luvulla. Sen jälkeen meno on ollut hurjaa. 40 vuotta vanhoissa kuvissa on lähinnä tyhjää aavikkoa, ja nyt samalla paikalla seisoo pilvenpiirtäjiä silmänkantamattomiin. Yritystoiminta on vilkasta, ja talous on monipuolistunut nopeasti. Öljy- ja kaasutulot on käytetty hyvin.

Jyrki ja minä olemme viiden päivän matkan aikana vetäneet yhteensä 30 tapaamista valtionpäämiesten, ministerien tai viranomaisten kanssa. Jokaisessa kaupungissa on myös järjestetty isompi bisnesseminaari suomalaisten ja isäntien yhteisvoimin. Päälle suomalaisten virkamiesten vetämät tapaamiset ja yritysten itse sopimat kahdenväliset palaverit. Aikamoinen puristus.

Eilen illalla kysyimme mukana olevilta 50 yritykseltä ensimmäisiä arvioita matkan tuloksista. Tusina kertoi tehneensä jo kaupat, ja muut uskoivat, että matkasta seuraa konkreettisia tuloksia vuoden sisään. Not bad. Tämä on meikäläiselle valtavan palkitsevaa.

Tällaisen matkan järjestäminen ei ole ihan pieni juttu. Kaksi ministeriä ja 50 yritystä täytyy pitää koko ajan kaidalla tiellä. Kukin oikeassa paikassa oikeaan aikaan – ja briiffattuna siitä, keitä tavataan ja miksi. Ohjelmat muuttuvat lennossa aivan koko ajan. Seuraavan päivän ohjelmaa viimeistellään yön pikkutunteina. Erityiskiitos UM:n Janne Heiskaselle ja Jenny Sjöbergille sekä Finpron Maria Westerholmille, Annika Lipsaselle ja Petra Korhoselle. Loistavaa työtä!

Lisätietoja matkasta ja listan mukana olleista yrityksistä löydät Valtioneuvoston sivuilta.

Pääministerin ja meikäläisen Team Finland -vienninedistämismatka Persianlahdelle alkoi Qatarista. Saavuimme lauantai-iltana Dohaan. Nyt kahden päivän urakan jälkeen olemme matkalla Dubaihin.

Kaasusta ja öljystä tulleet tulot näkyvät kaikkialla Qatarissa. Maassa on noin 1,8 miljoonaa asukasta, joista vain viidesosa on Qatarin kansalaisia. Muut ovat siis käytännössä siirtotyöläisiä. Rakennusbuumi on käsittämätön. Koulujärjestelmää uudistetaan, ja terveydenhuoltoa parannetaan. Vuonna 2022 pidettävät jalkapallon MM-kisat ovat yksi merkkipaalu maan kehittämisessä.

Tämä oli minulle toinen käynti Qatarin pääkaupungissa Dohassa. Viimeksi kävin täällä ulkoministerinä, eli asialista oli nyt erilainen. Keskityimme ensisijaisesti suomalaisten yritysten auttamiseen yhteistyökumppanien löytämisessä. Samalla esittelimme Suomea ja suomalaisia yrityksiä sijoituskohteena qatarilaisille. Toki käsittelimme myös mm. Syyrian tilannetta sekä Qatarin emiirin että pääministerin kanssa.

Yhteispeli Jyrkin kanssa sujuu taas erinomaisesti. Osa tapaamisista hoidetaan yhdessä, välillä jakaannumme vetämään eri yrityssektoreiden tapaamisia. Ministeritapaamisten lisäksi kävin mm. ict-Qatarin pääsihteerin luona ja Ooredoo/Qtelissa ict-sektorin yritysten kanssa, Al Ainin sairaalassa terveyssektorin firmojen kanssa sekä Qatarin investointiviranomaisen puheilla.

Kiinnostusta Suomeen riittää. On aika kiva aloittaa tapaaminen niin, että isäntä toteaa: ”Meillä on rahaa, jonka haluaisimme investoida. Mitä suosittelisitte?”

Niin kuin aina, tällaiset matkat ovat ovenavaustilaisuuksia. Näillä solmitaan yhteyksiä ja sovitaan jatkotapaamiset. Toivottavasti tästä lähtee liikkeelle monta hyvää yhteistyöhanketta ja diiliä.

Lisää matkasta voit lukea täältä.

Ehdotus tasa-arvoisesta avioliittolaista ei etene eduskunnan suuren salin käsittelyyn. Lakivaliokunta päätti äänin 9-8 jättää aloitteen käsittelemättä. Aloite oli käynnistämäni, ja sen oli allekirjoittanut 75 muuta kansanedustajaa.

Muualla Euroopassa asia on edennyt: muutamia viikkoja sitten Ranskan ja Britannian parlamenttien alahuoneet hyväksyivät lait, jotka antavat samaa sukupuolta oleville pareille oikeuden mennä naimisiin. Kaikissa muissa Pohjoismaissa – Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Islannissa samaa sukupuolta olevat parit voivat astella avioon. Liitot ovat mahdollisia myös Hollannissa, Belgiassa, Espanjassa, Portugalissa, Argentiinassa, Kanadassa, Etelä-Afrikassa sekä Yhdysvaltojen joissakin osavaltioissa. Tämä on se joukko, johon Suomen pitäisi kuulua.

Yhdenvertaisuus lain edessä on oikeusvaltion periaate, ja se ei Suomessa nyt toteudu. Suomalaiset ovat lain edessä eriarvoisia seksuaalisen suuntautumisensa perusteella. Se ei ole reilua. Avioliittolaki olisi luonnollinen askel ketjussa, jossa homoseksuaalisuus poistettiin ensin rikoslaista, sitten tautiluokituksesta, ja viime vuosina on säädetty lait rekisteröidystä parisuhteesta ja perheen sisäisestä adoptiosta. Lailla olisi myös merkitystä asenteisiin – se muuttaisi Suomea avoimemmaksi ja suvaitsevammaksi.

Eipäs luovuteta. Kampanja tasa-arvoisen avioliittolain puolesta käynnistyy 19.3. Kansalaisaloite saadaan eduskuntaan, kun nimiä on koossa 50 000. Löydät lisätietoa Tahdon 2013 -kampanjasta täältä. Kyllä se asia näinkin vielä hoituu.

Odotettu päätös tuli viime yönä: EU:n ja Yhdysvaltojen edustajista koottu työryhmä on päättänyt suosittaa vapaakauppaneuvottelujen aloittamista.Varsinaiset neuvottelut on tarkoitus käynnistää myöhemmin tänä vuonna. Kirjoitin aiheesta Vieraskynä-kolumnin maanantain Helsingin Sanomiin. Tässä kirjoitukseni. Löydät sen myös täältä.

Vapaakauppa USA:n kanssa vauhdittaisi EU:n vientiä

Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen välinen vapaakauppasopimus vahvistaisi myös poliittista kumppanuutta.

Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen välille kaavaillaan vapaakauppasopimusta. Tavallinen suomalainen hyötyisi sopimuksesta esimerkiksi amerikkalaistuotteiden nykyistä edullisempina hintoina. Pienet ja keskisuuret yritykset taas pääsisivät Yhdysvaltojen markkinoille aikaisempaa helpommin.

Ei tulleja eikä tarpeettomia teknisiä esteitä Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen välillä. Kuulostaako hyvältä? Tämä voi olla todellisuutta muutamien vuosien päästä, jos vapaakauppasopimus toteutuu.

EU ja Yhdysvallat ovat maailman suurimmat talousalueet, ja niiden keskinäinen kauppa kattaa noin 30 prosenttia maailmankaupasta. Kahden suurimman välistä vapaakauppa-aluetta on väläytelty aika ajoin aina 1990-luvulta alkaen.

Sopimuksen toteuttamiseen on kuitenkin vasta nyt realistiset mahdollisuudet, koska Maailman kauppajärjestön WTO:n monenkeskiset neuvottelut ovat umpikujassa ja talouskasvu on hiipunut niin EU:ssa kuin Yhdysvalloissakin.

Euroopan unioni ja Yhdysvallat päättivät marraskuussa 2011 perustaa työryhmän arvioimaan, millaisia yhteisiä toimia tarvitaan talouskasvun vahvistamiseksi ja työllisyyden parantamiseksi. Viime kesäkuussa ryhmä julkaisi väliraportin, jossa päätettiin selvittää kahdenvälisen vapaakauppasopimuksen edellytyksiä.

Työ on kantanut hedelmää: lähiaikoina julkistettava loppuraportti todennäköisesti suosittaa neuvottelujen aloittamista.

Suomen kannattaa tukea sopimuksen syntymistä. Yhdysvallat on Suomen kolmanneksi merkittävin EU:n ulkopuolinen vientimaa, ja kauppatase on Suomelle selvästi ylijäämäinen. Vientimme Yhdysvaltoihin kasvaa. Talouskasvu ja työllisyyden parantaminen vaativat kysyntää, johon EU:n sisämarkkinat eivät yksin riitä.

Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen välinen vapaakauppasopimus tarjoaisi Atlantin molemmille puolille piristysruiskeen. EU-komissio on arvioinut viennin Yhdysvaltoihin lisääntyvän sopimuksen seurauksena jopa 18 prosenttia. Tullien ja muiden kaupan esteiden poistaminen taas voisi kasvattaa Euroopan unionin bruttokansantuotetta yli prosentin.

Suomessa vapaakauppasopimus näkyisi kuluttajahintojen laskuna, koska tullimaksut poistuisivat. Myös kilpailun lisääntyminen laskisi hintoja, sillä suomalaisyritykset pääsisivät Yhdysvaltojen markkinoille nykyistä helpommin ja päinvastoin.

Muun muassa huipputekniikkaa hyödyntäville suomalaisyrityksille vaivaton pääsy Yhdysvaltojen markkinoille toisi merkittävää kilpailuetua. Erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten kansainvälistymistä ovat tähän asti jarruttaneet toisistaan eroavat standardit, jotka koskevat esimerkiksi terveyttä, ympäristöä ja kuluttajansuojaa.

Myös Yhdysvaltojen julkisiin hankintoihin ja palvelukauppaan liittyvien rajoitusten poistaminen avaisi huikeita mahdollisuuksia: esimerkiksi Yhdysvaltojen kotimaisia tarjoajia suosivan Buy American -lain lakkauttaminen toisi EU-toimijat samalle viivalle amerikkalaisten kanssa.

Vapaakauppasopimuksessa ei ole kyse EU:n ja Yhdysvaltojen käpertymisestä toisiinsa, sillä ne molemmat pyrkivät vapauttamaan kauppaa muidenkin maiden kanssa. Euroopan unioni esimerkiksi päätti viime vuonna käynnistää vapaakauppaneuvottelut Japanin kanssa ja pyrkii saamaan neuvottelut Intian ja Kanadan kanssa päätökseen.

Neuvotteluista ei tule helppoja, eikä sopimusta solmita nopeasti. Kahden erilaisen sääntelykulttuurin yhteen sovittamisessa ja maatalouteen liittyvissä kysymyksissä riittää neuvoteltavaa. Sopimuksen sisällön tulee saada paitsi EU:n jäsenmaiden myös Euroopan parlamentin tuki.

Päätös neuvottelujen käynnistämisestä tulisi tehdä Irlannin EU-puheenjohtajuuskauden aikana. Jos sopimushanke raukeaa, kaupan ja talouskasvun painopiste siirtyy transatlanttiselta akselilta yhä selvemmin Tyynen valtameren alueelle.

Talousvaikutusten lisäksi sopimus vahvistaisi Euroopan ja Yhdysvaltojen kumppanuutta. Kumppanuus olisi liberaalien markkinatalouksien vastaus nousevien talouksien haasteeseen ja käännekohta myös globaalissa politiikassa, ei vain taloudessa.

Euroopan unionin tulee tarttua mahdollisuuteen ja toimia tehokkaasti sopimuksen aikaansaamiseksi.

Viime viikon rahoituskehysratkaisusta on käyty kaikissa EU-maissa keskustelua. Vaikka EU:n budjetti vastaa vain noin yhtä prosenttia 27 maan bruttokansantulosta, on kyseessä yhteensä iso raha: kaikkiaan 997 miljardia euroa seitsemälle vuodelle.

EU-budjetti pienenee ensimmäistä kertaa, noin 20 miljardia euroa. Budjetin rakenne muuttuu niin, että talouskasvuun ja kilpailukykyyn panostetaan seuraavalla seitsenvuotiskaudella 37 % tätä kautta enemmän. Todella hyvä uutinen niin Euroopalle kuin Suomellekin. Vain osaamiseen panostamalla saamme talouden taas nousuun. Samalla maatalouen ja alue- ja rakennepolitiikan osuudet laskevat hieman.

Suomessa keskustelu on keskittynyt nettomaksuosuuteen. Eri mediat ja poliitikot ovat esitelleet omia laskelmiaan. Osittain tämä johtuu siitä, ettemme voineet heti perjantaina kertoa kaikkia mahdollisia lukuja medialle. Sellaista se viranomaisten toiminta on: haluamme olla varmoja, että tiedot ovat oikeita, ennen kuin kerromme niitä ulos.

Koko neuvotteluprosessin ajan on ollut selvää, että Suomen nettomaksu tulee kasvamaan kuluvaan kauteen verrattuna. Unioni on ottanut jäseniksi Suomea köyhempiä maita, ja Suomen talous on pärjännyt suhteellisen hyvin. Nettomaksu on ollut aiemmin varsin alhainen suhteessa varallisuuteemme.

Nykykaudella olemme suhteessa talouden kokoon 7.-8. suurin nettomaksaja EU-maiden joukossa. Tähän sijalukuun ei nyt näyttäisi tulevan oleellista muutosta. Meitä vauraammat maat maksavat edelleen meitä enemmän absoluuttisesti ja suhteessa talouksiensa kokoon – maksukorjauksetkin huomioiden. Esimerkiksi Ruotsi on selvästi Suomea suurempi nettomaksaja, samoin Saksa ja Alankomaat.

Valtiovarainministeriön ja valtioneuvoston kanslian virkamiehet ovat päivittäneet kiivaasti laskelmiaan viime päivinä. Inhorealistinen arviomme on, että Suomen maksut EU-budjettiin kasvavat tämän kauden 12,3 miljardista eurosta 12,6 miljardiin kaudella 2014-2020. Samalla saantomme pienenevät 9,46 miljardista 8,96 miljardiin.

Seitsemän vuoden nettomaksumme kasvaa siis vuosien 2007-2013 2,84 miljardista eurosta seuraavan kauden 3,64 miljardiin. Tulevalla kaudella Suomen nettomaksut ovat arviolta 520 miljoonaa per vuosi. Nousua tämän kauden keskiarvosta on 115 miljoonaa. Viime vuosina (2011-2013) nettomaksu on jo selvästi suurempi – vuonna 2011 se oli 652 miljoonaa. Saimme taitettua nettomaksun kasvun, joka on ollut kuluvalla kaudella jyrkkä.

Joillekin jäsenmaille suunnattujen maksukorjausten järjestelmä säilyi pääpiirteissään nykyisen kauden kaltaisena.

– Ison-Britannian ja Saksan korjaukset säilyivät ennallaan.
– Hollannin, Ruotsin ja Itävallan alennukset pienenivät.
– Tanska sai uuden oman korjauksen.

Suomessa me teimme hyvissä ajoin päätöksen, että tavoittelemme ensisijaisesti parannusta asemaamme budjetin tulopuolen kautta. Tavoitteena oli varmistaa erityisesti maatalouden toimintaedellytykset. Yhteisen maatalouspolitiikan sisällä ei EU-tukien merkittävää leikkausta olisi mahdollista paikata kansallisillakaan tuilla. Taktiikka toimi, ja saimme varsin hyvän tuloksen. Myös MTK on näyttänyt olevan samaa mieltä.

Tällaista monimutkaista neuvottelutulosta on helppo tulkita monesta eri näkökulmasta. Se kuuluu asiaan. Puheet siitä, että olisimme voineet samaan aikaan ajaa kokonaisbudjetin pienennystä, vaatia maksupalautusta ja säilyttää maatalouden tukitason, ovat kuitenkin silkkaa itsepetosta.