Sunnuntai-aamu. Joroinen. Istun Koskenhovin kuistilla ja fiilistelen eilistä kisaa. Tuntuu hyvältä, valtavan hyvältä. Osallistuin elämäni ensimmäiselle triathlonin puolimatkalle tasan viisi vuotta sitten. Nyt olin mukana Joroisilla kolmatta kertaa.

 
Vuonna 2008 meitä keski-ikäisiä lykramiehiä oli vajaat 250. Nyt viivalla oli 1100 kilpailijaa! Enempää ei mahtunut. Monet jäivät Valvatuksen rannalle vilkuttamaan. Ensi vuoden kisaan kannattaa ilmoittautua ajoissa! Miksi tuntui hyvältä? Koska triathlon on Suomessa lähtenyt räjähdysmäiseen kasvuun. Kilpapyörä ja lykra on uusi Harley Davidson ja nahka.
 
Joroisissa oli yli 600 ensikertalaista. Monet heistä kavereita – uusia ja vanhoja tuttuja. Joroisten kisa on klassikko. Tänä vuonna oli kisojen 30-juhlavuosi. Kyseesä on siis puolimatka, eli ensin uidaan 1900 metriä, sitten pyöräillään 90 kilometriä ja lopuksi juostaan vielä puolimaraton, eli 21,1 kilometriä. Kilpailu on iso tapahtuma pienellä, mutta niin kauniilla paikkakunnalla. Koko kylä on mukana talkoissa. Olen ollut mukana monessa kansainvälisessä massakuntoilutapahtumassa Brysselissä, Berliinissä, Tukholmassa, Amsterdamissa, Frankfurtissa, jne. Joroisten järjestelyt olivat maailmanluokkaa, siis kertakaikkisen loistavat! Enkä sano tätä vain siksi, että maalissa sai jopa olutta.
 
Yleisö kannusti taas teiden varsilla innokkaasti. Erityinen kiitos palvelutalon asukkaille, joiden kanssa vilkuttelimme juoksureitin varrella jokaisella kierroksella. Triathlon kisoissa on aina loistava tunnelma. Lähes kaikki kannustavat toisiaan. Toki alfauroksiakin löytyy, mutta harvakseltaan. Omalta osalta kisat menivät erinomaisesti. Ennätys parani peräti 13 minuuttia. Matkaan taittui 4.39’33. Uinti oli tällä kertaa aallokkoinen ja hidas, 36’55. Ensimmäiseen vaihtoon meni 2’58.
 
Sen verran taisi jännittää, että olin aamulla pistänyt triathlonasun päälle väärinpäin. Mitä sitä nyt enää matkan varrella kääntelemään. Urheilupatukka ja geelit vaan pussukoihin vatsan puolelle. Tähän Kaj Kunnas totesi Twitterissä, että hänen isoäidillään oli tapana sanoa – ”Hur man än vänder sig, är rumpan bak”. Klassikko!
 
Pyöräily meni tyydyttävästi 2.24’53, eli 37,5 km/h keskivauhdilla. Tavoittelin 38,5 km/h keskaria, mutta tällä kertaa ei irronnut. En tiedä oliko levykiekko hyvä valinta tuulisiin olosuhteisiin. Tuomarointi toimi loistavasti. Kymmenen moottoripyörätuomaria piti huolen siitä, että pahimmilta peesauksilta vältyttiin. Reilu meininki. Pesaaminen meinaa helpottaa pyöräilyä 20-30 prosenttia, eli enemmän kuin EPO!
 
Toiseen vaihtoon meni 3’45. Pyörätelineiltä kengänvaihtoon oli vähän normaalia pidempi matka, mutta sekin niin uskomattoman hyvin ja selkeästi järjestetty. Hyvä paljasjalka alkuverra ennen juoksua. Juoksu sujuikin sitten aivan usvaisesti. Tiesin, että askellus on kunnossa, mutta en uskonut, että vetäisin puolimaratonin uinnin ja pyöräilyn päälle aikaan 1.31’04, eli 4’20/km. Kyseessä kun on vielä aika hidas juoksureitti. Punttitreenit ja pikajuoksuharjoitteet ovat saaneet askellukseen uutta potkua. Olen nimittäin juossut viikottain vain keskimäärin 25km.
 
Maalissa oli sitten yhtä juhlaa. Ylitin maaliviivan käsikädessä Marko Myllymäen kanssa. Päästiin juttuun 3km ennen maalia ja päätimme vetää homman loppuun kimpassa. Olimme miesten M45-49 sarjassa jaetulla kahdeksannella sijalla. Sarjassamme oli 107 kuntoilijaa. Pronssista jäimme rapiat 7 minuuttia. Maalissa ihminen on alastomimmillaan, siis en nyt tarkoita kirjaimellisesti. Tunteet purkautuvat. Onnen kiljahduksia, halauksia, naurua, ilonkyyneleitä, tunteita isolla T:llä. Näin tälläkin kertaa. Itse puhua pulputtelin mikrofoniin kuin Raimo Häyrinen konsanaan. Ja mikäs siinä, fiilis kun nyt vain oli niin mahtava. Eniten minua ilahdutti, että kaverit ja lähimmäiset suorituivat urakasta kunnialla maaliin.
 
Suuri kiitos järjestäjille, vapaaehtoisille, Joroislaisille, kannustusjoukoille ja kanssakuntoilijoille. Lämpimät onnittelut myös juoksuvalmentajalleni Timo Vuorimaalle, joka voitti heti ensimmäisellä puolikkaallaan SM-kultaa M55-59 sarjassa. Samalla korkea femma ja halaus Antti Hagqvistille, joka on saanut jalon lajimme uuteen nousuun. Triathlonia ei kannatta miettiä pitkänä ja raastavana kestävyyssuorituksena. Se voi myös olla kesäinen 100m uinti järvessä, pyöräily kyläkauppaan ja vaikkapa kavely metsässä. Se on liikkumisen iloa. Monet pelkäävät uintia. Ei kannata pelätä. En minäkään osannut kunnolla uida. Märkäpuku on kaiken avain. Se kelluttaa kuin eteenpäin vievä pelastusliivi. Jos sinua kiinnostaa triathlon, niin käy katsomassa paikallisen triathlonseurasi kotisivuja. Seurat löytyvät Triathlonliiton kotisivuilta.
 
Kaikkialla on hienoja seuroja. Itse olen Helsinki Triathlonin jäsen. Tsekkaa esimerkiksi Heinolan Triathlon, Nastolan Triathlon, Xtri Lahti, Tampereen Triathlonklubi, Triathlon Tema 226, Joroisten Sporttiklubi, Staditriathlon, Karjalan Uimarit 69 Triathlon, HyPy Triathlon Team, jne edelleen. Eli ei muutakuin ensi vuonna mukaan Joroisille tai muihin hienoihin kisoihin ympäri Suomea. Nyt tämä poika lähtee lomille. Oujee.

Tänään on viimeinen valtioneuvoston istunto. Sen jälkeen jään käytännössä lomille. Ennen sitä muutama pohdinta alkuvuoden tohinoista.

Osavuosikatsaukseni luvut ovat tässä: 100 000 matkustuskilometriä, 59 virkamatkavuorokautta, 21 ulkomaanmatkaa, viisi mannerta ja 15 maata. Olen viettänyt alkuvuodesta reilun kolmanneksi ulkomailla. Matkapäivistä 34 kului vienninedistämismatkoilla, 18 Eurooppa-asioihin liittyvissä kokouksissa tai tapaamisissa, kolme Pohjoismaissa ja loput kotimaassa. Puhelimessani on hauska Track My Life -ohjelma, joka piirtää karttaan pallot niiden maiden päälle, joissa olen käynyt. Kartasta näkee hyvin, että minun leipäni todellakin on maailmalla: palloja löytyy muun muassa Kiinasta, Meksikosta, Kolumbiasta, Tansaniasta, Sambiasta ja Qatarista.

Kevään suuret tapahtumat ja aiheet voi jakaa helposti ministerinsalkkujeni mukaan.

Asetin talvella 26 nuoresta koostuvan ryhmän pohtimaan unionin tulevaisuutta. Nuorten raportti antoi paljon eväitä hallituksen kesän kynnyksellä julkaisemaan EU-selontekoon ja kotimaan keskusteluun. EU:n tulevaisuus on kiinnostanut ja puhututtanut kevään aikana paljon ja olen kommentoinut Suomen näkemyksiä niin kotimaassa kuin maailmallakin. Vaikka talouskriisi ja EU-kriittisyys ovatkin olleet hallitsevia aiheita, olen iloinen siitä, että EU:sta on puhuttu ja EU on tullut läheisemmäksi tavallisille suomalaisille. EU ei nimittäin hoida vain joitakin kaukaisia asioita Brysselissä, vaan ihan jokapäiväisiä juttuja.

Suomalaisten näkökulmasta yksi salkkuni suurimmista asioista alkuvuonna on ollut kaupan vapauttaminen EU:n ja Yhdysvaltojen välillä. EU-komissio on arvioinut unionin viennin Yhdysvaltoihin kasvavan jopa 28 prosentilla, mikä toisi Eurooppaan noin 400 000 uutta työpaikkaa. Tämä on iso asia, jota edistän ulkomaankauppaministerinä väsymättä.

Kauppapuolella suomalaisyrityksille tärkeää oli hallituksen päätös alentaa yhteisövero 20 prosenttiin. Vuoden vaihteessa voimaan tuleva päätös auttaa yrityksiä myös kansainvälistymisessä. Team Finland -verkosto on alkanut toimia erinomaisesti ulkomailla. Teemme kotimaassa kovasti töitä, jotta kaikki toimijat voisivat saumattomasti auttaa suomalaisyrityksiä menestymään ulkomailla ja samalla tuomaan investointeja Suomeen. Periaatteena on yksi luukku, yksi sähköpostiosoite ja yksi puhelinnumero ? turha byrokratia pois.

Byrokratian karsiminen ja avoimuuden lisääminen ovat olleet omia tavoitteitani koko sen ajan, mitä olen ollut politiikassa. Ehdotinkin keväällä, että Eduskunnan valiokuntakokoukset voisivat olla julkisia. Näin kannanmuodostusta olisi helpompi seurata.

Ulkopoliittiset suhteemme ovat yhä enemmän myös taloudellisia suhteita. Tämän vuoksi ehdotin toukokuussa, että Suomi voisi lähettää niin kutsuttuja läppärilähettiläitä useampiin maihin. Läppärilähettiläs toimisi maassa suurlähettilään valtuuksin, mutta pienemmällä koneistolla. Tämä tarkoittaisi esimerkiksi sitä, että läppärilähettiläs työskentelisi vaikkapa Finpron tiloissa ilman omaa residenssiä tai henkilökuntaa. Näin edustuksemme maassa vahvistuisi ilman suuria kuluja.

Kaikki ehdotukset eivät kuitenkaan etene toivotusti. Ensimmäisenä allekirjoittamani lakialoite tasa-arvoisesta avioliittolaista ei edennyt eduskunnan suureen saliin. Se on harmi. Näkisin Suomen mielelläni edelläkävijänä vapautta ja ihmisarvoa koskevissa kysymyksissä. Nyt kaikki suomalaiset eivät ole lain edessä yhdenvertaisia seksuaalisen suuntautumisen vuoksi. Onneksi Tahdon 2013 -kansalaisaloite on jo nyt kerännyt yli 150 000 allekirjoitusta. Eipäs luovuteta!

Nyt on aika pitää muutama viikko kesälomaa ja ladata akkuja syksyä varten perheen parissa. Myös blogiin tulee muutaman viikon julkaisutauko. Arvaatko, onko aikomuksissani myös urheilla?

Rentouttavaa kesää kaikille!

Otin kantaa lauantain Iltalehdessä valtiosihteerijärjestelmään. Mukava huomata, että haastattelusta on virinnyt laadukas ja aktiivinen keskustelu.
 
Viime päivien keskustelusta voi vetää muutaman nopean johtopäätöksen:
1. Nykyjärjestelmällä ei ole montaa puolustajaa.
2. Parannusehdotuksia on erilaisia, suurin osa nykytilaa selkeämpiä
3. Aina löytyy muutama keskustelija, jotka ymmärtävät tahallaan väärin. Vrt. puheet ministerien määrän kaksinkertaistamisesta. 15+15 taitaa olla vähemmän kuin 20+13.
Suomeen perustettiin valtiosihteereiden virat vuonna 2005. Ministerit valitsevat valtiosihteerit toimikausikseen, ja he edustavat samaa puoluetta kuin ministeri. Tehtävä on yksinkertaistettuna edistää hallitusohjelman toteuttamista, ohjata asioiden valmistelua ministeriössä ja edustaa ministeriä. Valtiosihteeri ei ole hallituksen jäsen, eikä voi sijaistaa ministeriä virallisissa yhteyksissä. Nykyisessä hallituksessa on 13 valtiosihteeriä – kaikki omien alojensa ammattilaisia. 
 
Käytännössä valtiosihteereistä on tullut eräänlaisia ministerin, virkamiesjohtajan ja erityisavustajan välimuotoja, jotka toimivat ilman parlamentaarista luottamusta. Tämä ei mielestäni sovi demokratian periaatteisiin. Samalla valtiosihteerien ja virkakuntaa johtavien kansliapäällikköjen suhde on jäänyt vaihtelevaksi.
 
Ehdotin viikonloppuna valtiosihteerien korvaamista varaministereillä. Varaministeri olisi täysivaltainen ministerin sijainen ja vastuussa toimistaan eduskunnalle. Varaministerit valittaisiin pääsääntöisesti kansanedustajien joukosta niin kuin ministerit nykyäänkin. Samalla voitaisiin varsinaisia ministerisalkkuja karsia nykyisestä 20:stä.
 
Arvostamani kollega Erkki Tuomioja ehdotti blogissaan varaministerien sijaan ns. Ruotsin mallia, jossa poliittiset valtiosihteerit toimivat ministeriöiden kansliapäälliköinä. Näinhän meillä toimii valtioneuvoston kanslia. Hallinnosta vastaa tällöin pysyvä virkamies. Mallissa on paljon hyvää, mutta se olisi haasteellinen kuuden puolueen hallituksessa, jossa samassa ministeriössä voi olla kolmenkin puolueen ministereitä.
 
Asiaan liittyy paljon avoimia kysymyksiä. Professori Matti Wiberg peräänkuulutti aivan oikein kunnon tutkimusta valtiosihteerijärjestelmästä ennen ratkaisuja. Maalina tulisi minusta olla vuoden 2015 hallitusneuvottelut. Niissä olisi tehtävä selvä ratkaisu: halutaanko, että valtiosihteerit toimivat ensisijaisesti poliittisella vastuulla vai virkavastuulla?
 
P.S. 
 
Erkki Tuomioja arvioi varaministereitä neuvostoaikaiseksi ratkaisuksi. Oma poliittinen urani on sen verran lyhyt, että Neuvostoliiton sijaan vertailen poliittista järjestelmäämme muihin eurooppalaisiin maihin.
 
Alla muutama poiminta:
 
Alankomaissa valtiosihteerien asema on selvästi vahvempi kuin Suomessa. Valtiosihteerit toimivat parlamentin luottamuksen varassa. Valtiosihteerinimitykset sovitaan hallitusneuvotteluissa ministeripaikkojen tapaan. Käytännössä kyse on siis vara-/apulaisministereistä. Useimmiten valtiosihteerit edustavat eri puoluetta kuin saman ministeriön ministeri. Valtiosihteerillä on itsenäinen vastuu toimialastaan, mutta kokonaisvastuu ministeriöstä säilyy ministerillä. Valtiosihteeri ja osallistuu valtioneuvoston kokouksiin ainoastaan kun hänen oma tehtäväkenttänsä on esillä tai ministeriä sijaistaessaan. Nykyhallituksessa ministeriöitä on 11, ministereitä 13 ja valtiosihteereitä 7. EU:n neuvostossa valtiosihteerit voivat edustaa Alankomaita äänivaltaisina.
 
Espanjassa on poliittisia valtiosihteereitä, jotka toimivat käytännössä junioriministereinä. He edustavat samaa puoluetta kuin ministerit, ja osa on kansanedustajia. Ministeriön ministerillä on keskeinen rooli nimityksessä.
 
Irlannissa vara-/apulaisministerit kulkevat nimellä Minister of State. Apulaisministerit ovat täysiverisiä poliitikkoja, usein hallituspuolueiden nuorempia kykyjä ja kansanedustajia. Yleensä apulaisministeri tulee eri puolueesta kuin varsinainen ministeri. Poliittisia valtiosihteereitä ei ole.
 
Italiassa keskeisillä ministereillä on sekä varaministereitä että valtiosihteerejä. Nimitykset tehdään samassa yhteydessä kuin hallituksen ministerisalkkujen jako. Osa on kansanedustajia.
 
Ranskassa ns. kakkosministerit (ministre délégué) kuuluvat myös hallitukseen. He osallistuvat valtioneuvoston kokouksiin kuitenkin vain, mikäli käsiteltävä asia koskee heidän vastuualuettaan. EU:n neuvostossa he edustavat Ranskaa tavallisten ministerien lailla. Valtiosihteerit korvattiin ”kakkosministereillä” Ranskassa toukokuussa 2012.
 
Saksassa on ns. kakkosministereitä (Staatminister) liittokanslerin virastossa ja ulkoministeriössä. Muissa ministeriöissä on poliittiset valtiosihteerit (Parlamentarische Staatssekretär). He voivat edustaa ministeriä liittopäivien kuulemisissa, mutta eivät EU?tasolla.
 
Tanskassa varaministereitä tai poliittisia valtiosihteereitä ei ole lainkaan.

Vierailin tiistaina toista kertaa Ruotsin poliittisen kesän kohokohtana pidetyllä Almedalen-viikolla Visbyssä. Tilaisuus on ainutlaatuinen osoitus ruotsalaisesta yhteishengestä: poliittisen kentän kaikki osapuolet keskustelevat koko viikon saman pikkukaupungin kaduilla. Puhe- ja keskustelutilaisuuksia on satoja. Almedalen-viikko on tasan yhtä vanha kuin minä mutta sen mittakaava on moninkertaistunut sitten Olof Palmen päivien. Nyt on alettu jo avoimesti puhua lievästä ähkystä. Ehkä kokemuksista kannattaa ottaa oppia, kun kehitetään Suomen vastinetta eli SuomiAreenaa.

Pohjoismaiden ministerineuvoston puheenjohtajavaltio Ruotsi käytti tilaisuutta taitavasti hyväkseen ja järjesti Almedalenissa pohjoismaiden yhteistyöministereiden kokouksen. Kokous sujui Almedalen-hengessä ? keskustelua piisasi, tuloksia syntyi, ja kissojakin nostettiin pöydälle.

Yhteistyöministerit pääsivät alustavaan yhteisymmärrykseen alkuvuodesta sovittujen budjettileikkausten toteuttamisesta. Panin tyytyväisenä merkille, että kaikki sektorit ovat ottaneet säästötavoitteen vakavasti. On myös hyvä, että sektorit ovat itse päättäneet säästöjen toteuttamistavasta. Näin on parhaiten pystytty turvaamaan tärkeimpien toimien jatkuminen. Yhteistyöministereiden omat säästöt koskevat erityisesti kansainvälistä yhteistyötä ja hallintoa sekä niin sanottuja prioriteettihankkeita ja yhteisaktiviteetteja. On jännittävää nähdä, miten säästöille käy Pohjoismaiden neuvoston kokouksessa lokakuussa. Niitä on nimittäin tarkoitus jatkaa. EU:n tasollahan monivuotinen säästölinja sai hiljattain Euroopan parlamentin hyväksynnän.

On syytä jälleen korostaa, että säästöt eivät merkitse pohjoismaisen yhteistyön alasajoa. Oli hienoa kuunnella pääsihteeri Dagfinn Høybråtenin esitystä siitä, miten säästöjen rinnalla pyritään pohjoismaisen yhteistyön modernisointiin. Päätöksentekomenettelyjä nopeutetaan, hallintoa virtaviivaistetaan, toimielimiä uudistetaan, projektihallintoa tehostetaan ja kokoonpanoja vähennetään.

Viime kädessä on kyse kuitenkin poliittisista valinnoista. Perinteinen visiointikeskustelumme oli taas perimmäisten kysymysten äärellä: miten käyttää pohjoismaisen yhteistyön valtavaa potentiaalia paremmin hyväksi. Nostin omassa puheenvuorossani esille erityisesti pohjoismaisen brändin, ministeriviikon käyttämättömät mahdollisuudet ja nuorten ennakkoluulottomat näkemykset, joita koskevaa suomalaista raporttia jälleen mainostin. Kollegat mainitsivat muun muassa pohjoismaisen designin ja muodin, joustavammat yhteistyömuodot, poliittisemman keskustelun tarpeen, globaalikysymykset ja siirtymisen koordinaatiosta kehittämiseen. Olimme yhtä mieltä siitä, että EU ei ole yhtään vähentänyt pohjoismaisen yhteistyön tärkeyttä. Siitä on vaan nyt tehtävä seksikkäämpää.

Ainakin Almedalenissa pohjoismainen yhteistyö näytti voivan hyvin. Järjestimme ministereiden kesken avoimen keskustelutilaisuuden yhteistyön tulevaisuudesta, ja katsomo oli tupaten täynnä koko puolitoistatuntisen ajan. Itse korostin pohjoismaiden kilpailukykyä. Olemme kaikkien rankkausten kärjessä. Pohjoismainen malli perustuu tasa-arvoiseen ja avoimeen demokratiaan, sosiaaliturvaan ja markkinatalouteen, ja se toimii. Poikkeavista kansainvälisistä jäsenyyksistä huolimatta kaikilla Pohjoismailla menee hyvin ja niiden ääni kuuluu Euroopassa. Elinkeinorakenteemme on jo integroitunut ja se tuottaa synergioita. Terveestä kilpailusta Pohjoismaiden välillä ei tule kuitenkaan luopua. Pääsin myös muistuttamaan, että Pohjoismaissa ikääntyvällä väestöllä menee poikkeuksellisen hyvin. Siitäkin voi tulla meille kilpailuvaltti.

Visbyn lentokentällä törmäsin pitkään punaiseen mattoon, joka toivotti saapujat tervetulleeksi Ahvenanmaalle. Nokkelaa!