Vierailin tänään Ruotsin moderaattien kevätkauden avajaisissa. Esitin yleisön pyynnöstä muutaman huomion Maailman talousfoorumin kokouksesta Davosissa viime viikolla.

Panin ensinnäkin tyytyväisenä merkille ruotsalaisten vahvan läsnäolon Davosissa. Erityisesti ruotsalainen liike-elämä ja media ovat aina osanneet verkottua kansainvälisesti. Suomalaiset poliitikot olivat tänä vuonna ansiokkaasti paikalla Davosissa. Toivon, että ensi vuonna törmään myös suomalaisiin toimittajiin ja liikemiehiin.

Niin sanottu Davosin konsensus voi olosuhteisiin nähden hyvin. Davosissa kohtaavat hyvinkin erilaiset ihmiset, jotka kuitenkin pohjimmiltaan uskovat markkinatalouteen, vapaakauppaan ja poliittisiin vapauksiin. Koko tilaisuuden tarkoitus on seurata maailman muutosta ja miettiä parhaita tapoja reagoida siihen. Tänä vuonna päällimmäiseksi nousi yhteinen pyrkimys luoda varovasti palautuneen luottamuksen varaan kestävää kasvua. Tuo pyrkimys on vahva myös Suomessa ja Ruotsissa mutta siitä enemmän huomenna.

Davosin käytäväkeskusteluissa useimmat keskustelukumppanit sanoivat olevansa ”varovaisen optimistisia”. Se on suuri muutos vain vuosi sitten vallinnesseen tunnelmaan nähden. Silloin tarjolla oli lähinnä kriisiä, paniikkia ja erilaisia katastrofiskenarioita. Tunnelman muutos on kaikkien kannalta hyvä asia, sillä talous on paitsi tavaroiden, palvelujen ja rahan liikettä, myös odotuksia ja puhetta, joiden pohjalta päätökset tehdään.

Tunnelman muutos on ollut erityisen arvokas euroalueella, jossa on syksyn aikana tapahtunut dramaattinen käänne parempaan. Nyt on suorastaan huvittavaa lukea viime vuoden lehtiä, joissa povattiin talous- ja rahaliiton tuhoa lähiaikoina.

Henkselien paukutteluun ei kuitenkaan ole aihetta. Velkaongelma ei ole kadonnut minnekään, ja työttömyysluvut ovat varsinkin euroalueen reunoilla hälyttävissä lukemissa. Etsikkoaika on käytettävä oikein, ja Davosissa haettiin vimmaisesti uusia kasvun lähteitä.

Oma Davosin-ohjelmani painottui kansainvälisen kaupan kysymyksiin. Uskon edelleen, että kansainvälisen kaupan vapauttaminen voi aidosti luoda kasvua ja hyvinvointia. Davos on toiminut pitkään kauppaministereiden hengen nostattajana, ja tänä vuonna puhuttiin peräti kaupan uudesta aikakaudesta. Se tarkoittaa kansainvälisen kauppajärjestelmän kehittämistä niin, että se ottaa huomioon liiketoiminnan globalisoitumisen, kansainväliset arvoketjut ja palveluelementin vahvistumisen kaikessa kaupassa. Davosin vahvuus myös kaupan puolella on osallistujien moninaisuus. Kaikki G20-maat ovat paikalla, mikä tuo keskusteluihin tervetullutta autenttisuutta ja realismia.

Ohjelmaani kuului myös maailman poliittista muutosta koskeva talousjohtajien lounas, jossa pohdittiin globaaleja poliittisia haasteita. Vallitseva tunnelma oli, että moninapaisesta maailmasta hyötyvät kaikki.

Kyberturvallisuutta koskevassa sessiossa sain ilokseni esitellä Suomen tuoretta kyberturvallisuusstrategiaa. Siitä pitää tehdä vientituote.

Hyvä ystäväni Esko,

Kiitos kirjeestäsi ja pahoitteluni, etten ole ennättänyt vastata siihen aiemmin. On hienoa huomata, että myös sinä kannat huolta Euroopan tulevaisuudesta.

Olet erityisen huolissasi Suomen maatalouden maksuosuuksista tulevissa EU:n budjettikehysneuvotteluissa vuosille 2014?2020. Euroopan parlamentin entisenä jäsenenä tiedät, ettei asia ole aivan niin yksioikoinen kuin esität. EU-asioiden yksinkertaistaminen on hyvästä, mutta niin tehdessä on syytä kertoa myös taustat.

Väität, että maataloustukiemme korkea omavastuuosuus osoittaa Suomen epäonnistuneen vuoden 1994 jäsenyysneuvotteluissa. Todellisuudessa tämä johtuu siitä, että olemme halunneet säilyttää kotimaisen maataloustuotannon. Esimerkiksi Ruotsi päätti aikoinaan toisin, ja sen maataloustuotanto onkin selvästi vähentynyt viimeisten vuosikymmenien aikana. Samalla naapurimme myös tuo huomattavan osan elintarvikkeistaan muualta. Minusta on tärkeää, että Suomi tuottaa likimain kotimaista kulutusta vastaavan määrän elintarvikkeita myös tulevaisuudessa.

Kuluvalla rahoituskehyskaudella Suomi saa EU:n budjetista maataloustukia arviolta 6,1 miljardia euroa. Niistä noin 4 miljardia euroa on niin kutsuttua suoraa tukea ja arviolta 2,1 miljardia euroa maaseudun kehittämisrahoitusta. Nämä siis vuoden 2011 hinnoin. Kehitys on ollut kannaltamme positiivista. Jäsenyytemme alussa maataloustuestamme noin 33 prosenttia tuli EU:lta, nykyisin yli 40 prosenttia.

Suorat tuet ovat nimensä mukaisesti suoraa tulonsiirtoa EU:n budjetista, eikä sitä voi kansallisella osarahoituksella jatkaa. Sen sijaan maaseudun kehittämisrahoitukseen sisältyy aina omarahoitusosuus, joka oli kuluvalla budjettikaudella oli 4,6 miljardia euroa. Summa summarum: kehittämisrahoitustuestamme noin 31 prosenttia tulee EU:lta ja loput maksamme itse.

Voisi siis ajatella, että etumme on saada mahdollisimman paljon suoraa tukea EU:n pussista. Valitettavasti se on kuitenkin meille varsin kallista rahaa, sillä kansallinen maksuosuutemme on suurempi kuin saamamme tuki. Käytännössä saamme yhdellä eurolla vain 85 senttiä. Yksinkertaistaen voisi todeta, että meille olisi edullisempaa maksaa tämä raha suoraan viljelijöille. Sen sijaan maaseudun kehittämisrahoituksessa asia on päinvastoin: vastaava nettolaskelma on meille selkeästi plusmerkkinen ja saamme yhdellä eurolla yli puolitoista euroa takaisin.

Olemme Suomessa päättäneet tukea maatalouttamme, jotta saisimme jatkossakin syödä kotimaista ruokaa. Esko, kerroit kirjeessäsi, ettet sinäkään halua lopettaa maataloutta Suomessa. Juuri sen vuoksi meidän pitää tukea maatalouttamme budjettirahoituksella EU-rahoituksen ohella.

Kun matkustamme pääministerin kanssa viikon päästä rahoituskehysneuvotteluihin, tavoitteemme on selvä: se on säilyttää nykyisen kokoinen tai mahdollisimman sitä lähellä oleva maataloustuen määrä. Kaikille jäsenmaille on tehty hyvin selväksi, että tarvitsemme erityistä tukea pohjoisen sijaintimme vuoksi ja olemme myös saaneet ymmärrystä vaatimuksillemme. Suorien tukien osalta loppuratkaisu on varmasti myös kohtuullinen. Se on muun muassa suuren maatalousmaa Ranskan ykkösprioriteetti.

Esko, kysyit kirjeessäsi, onko rauhasta Euroopassa niukkuutta, koska Suomen nettomaksuosuus EU:hun on kokonaisuudessaan kasvanut vuosien aikana. Totta on, että se on kasvanut, mutta rauhasta ei ole tullut niukkuutta. Euroopan unionin alue on historiansa aikana muuttunut sotien mantereesta rauhan kodiksi ja elämänlaadun suurvallaksi. On hyvä muistaa, että kun Suomi liittyi Euroopan unioniin vuonna 1995, olimme nettosaajia, koska muut unionin maat olivat meitä vauraampia. Sittemmin unioni on muuttunut, ja jäsenten määrä lähes kaksinkertaistunut. On luonnollista, että maksamme nyt suhteessa enemmän kuin köyhemmät maat. Suomelle on kuitenkin ensisijaisen tärkeää, että nettomaksuosuus pysyy kohtuullisena. On myös hyvä muistaa, että naapurimme Ruotsi, samoin kuin Suomeen rinnastettavat Saksa ja Hollanti, maksavat EU:n budjettiin suhteessa huomattavasti enemmän kuin me ja näin näyttäisi olevan myös tulevaisuudessa.

Kiitos sparrauksestasi Esko. Hoidan homman kyllä kotiin.

Alex

Esko Seppäsen kirjeen voit lukea täältä.

Mahtava reissu takana. Lähdin viikko sitten ensin Sveitsin Davosiin Maailman talousfoorumiin ja sieltä promoamaan suomalaista musiikkibisnestä Ranskan Cannes’iin. Davosin anti tulee näkymään varmasti seuraavissa puheissa, mutta tässä vähän Cannes’ista. Kaupungissa järjestetään aina tammikuun lopussa alan suurin tapahtuma, Midem-messut.

Tämä oli toinen kerta, kun olin mukana musiikkivientimatkalla. Ensimmäisen tein viime syksynä Lontooseen. Musiikkivienti on muutakin kuin vain bisneksen tekemistä, sillä se on samalla tehokasta Suomi-kuvan levittämistä maailmalle. Meillä on niin klassisen, popin, rockin kuin jazzinkin saralla hienoja muusikkoja, joista voi kertoa ylpeänä maailmalla. Uudempia vientitulokkaita ovat alan start up -yritykset, jotka myös kokoontuivat Cannes’iin. Jaoin palkinnon start up -yritysten kisassa, jonka voitti viime vuonna kitaran soittoa iPadin avulla opettava Ovelin. Lisää tällaisia loistavia ideoita ja rohkeasti maailmalle vaan!

Osallistuin myös paneelikeskusteluun musiikin synkronointikäytöstä, joka on kiinnostava uusi bisnes ja kasvaa tällä hetkellä voimakkaasti. Synkronoinnilla tarkoitetaan musiikin käyttöä muun muassa televisiosarjoissa ja peleissä. Jo nyt meillä on esimerkkejä yhtyeistä, jotka ovat saanet musiikkiaan amerikalaisiin tv-sarjoihin, esimerkiksi Rubikin kappaleita on kuultu Jersey Shore ja The buried life -sarjoissa. Disco Ensemblen musiikki taas on soinut jääkiekon NHL-liigan peleissä. Näitä keikkoja pitää saada lisää.

Brändäsimme Suomea kahden ministerin voimin, sillä olimme reissussa yhdessä kulttuuriministeri Paavo Arhinmäen kanssa. Toivottavasti matka poikii bisnestä, ja saimme Paavon kanssa avattua joitakin ovia. Monelta maalta tuli palautetta, että on hienoa, kun Suomi panostaa musiikkivientiin ministerivoimin.

Yksi matkan kohokohdista – ja hyvä Suomi-kuvan luoja – oli viittomakielisen räppärin Signmarkin keikka Pohjoismaiden yhteisessä paviljongissa. Osastomme oli täpötäynnä kansainvälistä porukkaa, ja tunnelma nousi kattoon. Jollette ole koskaan kuulleet miestä, kannattaa tsekata. Mielettömän lahjakas ja karismaattinen artisti.

Seuraava Team Finland -matka maaliskuussa onkin sitten perinteisempää teollisuutta. Lähden matkalle yhdessä pääministerin kanssa, ja suuntana on Qatar, Saudi-Arabia ja Yhdistyneet Arabiemiirikunnat.

Oli mälsää lukea Timo Soinin haastattelu aamun Hesarissa. Se oli täynnä asiavirheitä ja löysiä sutkautuksia. Cameronin puheen ympärillä käytyyn kansainväliseen keskusteluun verrattuna haastattelu oli todellinen pettymys. Tiedän, että Soini pystyy paljon, paljon parempaan.

Haastattelusta ei löytynyt yhtään konkreettista ehdotusta ? paitsi, että Suomen pitäisi neuvotella jäsenyytensä ehdot uusiksi. Olisi ollut kiva kuulla edes, mistä asioista pitäisi neuvotella.

On jotenkin pöyristyttävää, ettei oppositiojohtaja ja ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja tunne EUn perussopimuksia edes sen vertaa, että tietäisi jäsenmaan voivat erota EU:sta. Ihan vain pikainen vilkaisu Soinin vastustamaan Lissabonin sopimukseen olisi sen kertonut. Eroamispykälästä ? EU-sopimuksen artikla 50 ? on puhuttu viimeiset 12 vuotta!

EU:n budjetti on Soinin lempiaiheita. En kuitenkaan ymmärrä, mistä hän veti HS:ssä esiintyneitä lukuja. Puhuikohan hän seitsemän vuoden rahoituskehyskaudesta vai yhdestä vuodesta? Neuvottelutilanteen kanssa Soinin luvulla ei ollut juurikaan tekemistä.

Vuonna 2011 Suomen nettomaksu oli noin 123 euroa jokaista suomalaista kohti. Sisämarkkinoiden kautta saatavat hyödyt Suomen talouteen ovat aivan eri mittaluokassa. Nettomaksuosuutemme kasvu johtuu siitä, että EU laajenee ja me olemme nykyään yksi EUn rikkaimmista maista. Jäsenyytemme alkuaikoina olimme muutaman vuonna nettosaajia. Jatkossakaan emme kuulu suurimpien nettomaksajien joukkoon, niin kuin vaikka Saksan ja Hollanti.

Kahden viikon kuluttua matkustamme pääministerin kanssa Brysseliin neuvottelemaan EUn rahoituskehyksistä, eli käytännössä budjettiraameista seuraavalle seitsemälle vuodelle. Tavoitteet voi jakaa kolmeen:

• Ykköstavoite on, että EU-budjetti ja Suomen maksut sinne eivät kasvaisi merkittävästi. Tämä on nettomaksun kannalta tärkein asia. Komission esityksestä on tultu alas jo 80 miljardia tähän mennessä.
• Samalla pyrimme varmistamaan oman ?saantimme? mahdollisimman korkealla tasolla. Maatalouspolitiikan ? erityisesti maaseudun kehittämisen ? ja Itä- ja Pohjois-Suomen aluetukien rahoitus ovat siinä isoimmat erät.
• Kolmas iso kokonaisuus on suurimpien nettomaksajien ?maksukorjaukset?, joita olemme vastustaneet koko ajan. Ne kun päätyvät meidän muiden maksettavaksi. Kukaan ei tietenkään halua luopua saavutetuista eduista. Tässä meillä on useampia vaihtoehtoisia taktiikoita reiluun tulokseen pääsemiseksi.

Näissäkin neuvotteluissa pannaan kaikki peliin. Eduskunnassa tavoitteillemme on ollut koko ajan laaja tuki.

PS. Timo Soini, olemme tunteneet toisemme jo lähes 15 vuotta. Olet hyvä jätkä. Meillä on aina synkannut. Vuosien varrella olen oppinut arvostamaan sinua ja asiantuntemustasi.

Olet myös kiva, rento kaveri. Vetoan sinuun, että voisimme käydä asiallista, faktapohjaista keskustelua EU:sta. Jätetään vääristelyt muille ja keskitytään siihen, miten EUta voisi parhaiten kehittää.

Ison-Britannian pääministeri David Cameron piti tänään odotetun EU-linjapuheensa Lontoossa. Puhe löytyy täältä.

Puheeseen oli ladattu kovat odotukset, ja sitä kutsuttiin jo etukäteen historialliseksi. Brittipääministerit ovat pitäneet ennenkin Euroopan integraation kannalta merkittäviä puheita. Esimerkiksi Winston Churchill 1946 (Zürich – Euroopan Yhdysvallat), Margaret Thatcher 1988 (Brygge – käänne EU-suhteessa, John Major 1994 (Leiden – stop integraation syventämiselle) ja Tony Blair 2005 (Euroopan parlamentti – talousuudistusten aika).

Puhe oli odotetun taitavasti rakennettu kokonaisuus, jossa kovat vaatimukset esitettiin keinoina parantaa koko EU:n toimintaa. Cameron vakuutti, että haluaa Britannian säilyvän osana EU:ta.

Cameron listasi EU:n kolme haastetta: euroalueen tiivistyminen, kilpailukyky suhteessa nouseviin talouksiin ja kansalaisten suhtautuminen unioniin. Yhdessä ne johtavat hänen mielestään tarpeeseen neuvotella Ison-Britannian EU-suhde uudestaan.

Periaatteet, joita Cameron kertoi tavoittelevansa ovat:

1. Kilpailukyky (mm. digitaaliset sisämarkkinat, vapaakauppa)

2. Joustavuus – ei ”yhä tiiviimpi unioni”

3. Toimivaltoja takaisin jäsenmaille – esim. työaikadirektiivi

4. Kansallisten parlamenttien rooli

5. Reiluus kaikille jäsenmaille

Cameronin taktiikka on mennä seuraaviin parlamenttivaaleihin 2015 näillä periaatteilla, saada muutokset toteutettua (vaatii myös perussopimusten muutosta) ja järjestää sitten kansanäänestys siitä, pysyykö Britannia EU:n jäsenenä.

Brittikonservatiivien EU-vastaisuus on kasvanut Margaret Thatcherin ajoista lähtien. Sisäiset erimielisyydet Eurooppa-politiikasta olivatkin niin Thatcherin kuin hänen seuraajansa John Majorin päänvaivana. Brittimedian – varsinkin Robert Murdochin omistamien lehtien – suhtautuminen EU:hun on muuttunut vuosien kuluessa yhä raivoisammaksi. Samalla konservatiiveista on valittu yhä EU-vastaisempi ryhmä Westminsterin parlamenttiin. David Cameron joutui lupaamaan pyrkiessään puoluejohtajaksi 2005, että hän irrottaisi konservatiivit yhteistyöstä Euroopan kansanpuolueen kanssa (EPP, sis. Kokoomus). Entiset ryhmäkaverini ovatkin istuneet omassa pienehkössä ECR-ryhmässään tämän vaalikauden Euroopan parlamentissa.

Suomen kannalta Britannian etääntyminen eurooppalaisen yhteistyön ytimestä on huono uutinen. Sisämarkkinoiden kehittämisen, reilun ja avoimen kilpailun ja vapaakaupan kannattajana Britannia on luonteva liittolaisemme. Sen ja Suomen tavoitteet ovat usein lähellä toisiaan EU:n arkipäiväisessä lainsäädäntötyössä. EU:n kansainvälinen rooli olisi myös heikompi ilman Britanniaa.

Epävarmuus Britannian EU-suhteesta, täydestä irtautumisesta puhumattakaan, on kuitenkin kaikkein huonoin uutinen Britannian itsensä kannalta. Sen vaikutusvalta kansainvälisessä politiikassa ja Lontoon asema yritysten sillanpääasemana Eurooppaan kärsisivät EU:sta irtoamisesta ratkaisevasti. Saarivaltakunnan läheisin liittolainen Yhdysvallat on todennut julkisestikin, että haluaa ”vahvan Britannian vahvassa EU:ssa.” Cameronkaan ei halua eroa EU:sta, mutta hänen vaatimuslistansa täyttäminen voi osoittautua vaikeaksi. Suomen, Britannian ja Euroopan kannalta toivon, että hän löytää tien ylös itsensä ja puolueensa rakentamasta kuopasta.

Today, the British Prime Minister David Cameron gave his much awaited EU speech in London. The speech can be read from here.

Expectations surrounding the speech were very high and it was labelled historic well in advance of its delivery. This is not the first time that a British prime minister has made an important speech on European integration. Take, for example, Winston Churchill in 1946 (Zürich – United States of Europe), Margaret Thatcher in 1988 (Bruges – a turn in EU relations), John Major in 1994 (Leiden – a stop to the deepening of integration) and Tony Blair 2006 (European Parliament – time for economic reforms).

As expected, Mr Cameron?s speech was very skilfully constructed, making its tough requirements sound like a means of curing the ills of the entire EU. Cameron assured his audience that Britain wants to stay in the EU.

Mr Cameron listed three challenges faced by the European Union: closer convergence of the eurozone countries, competitiveness in relation to the emerging economies and citizens’ attitudes to the EU. Mr Cameron believes that, put together, these necessitate the renegotiation of the UK’s relationship with the EU.

Mr Cameron stated that he was striving to achieve the following:

1. Competitiveness (including the digital single market, free trade)

2. Flexibility ? no to ”an ever closer union”

3. Repatriation of powers to Member States ? for example the Working Time Directive

4. Stronger role for national Parliaments

5. Fairness for all Member States

Mr Cameron’s tactics involve fighting the 2015 parliamentary elections on these principles, getting these changes implemented (requires a Treaty change), and then holding an in-out referendum on Britain’s membership of the European Union.

The Tories have shown increasing antipathy to the EU since Margaret Thatcher’s period as Prime Minister. Internal disagreement on the direction of the UK’s European policy caused a great deal of trouble for Thatcher and her successor John Major. Over the years, the British media ? especially publications owned by Rupert Murdoch ? have become more strident in their eurosceptic stance. At the same time, increasingly anti-European Tories have won seats in the British Parliament. When running for the Tory Party Leadership in 2005, Cameron was forced to promise that he would end cooperation with the European People’s Party (EPP, includes the Finnish National Coalition Party). For that reason, my British friends and former group members in the European Parliament have, during the current electoral period, been sitting in their own, rather small ECR group.

It is not in Finland’s interests to see Britain distance itself from the core of European cooperation. Britain is our natural ally in issues concerning the development of the internal market, fair and open competition, and free trade. Our aims are often very similar as regards the EU’s everyday legislative work. The EU’s international stance would also be weakened without Britain.

However, uncertainty about the UK’s relationship with the EU ? not to mention its exit from the Union ? will cause most harm to Britain itself. The country’s influence in international politics and London’s position as one of the main European business destinations would suffer considerably if the UK opted to leave the EU. The island nation’s closest ally, the United States, has publicly declared that it wants ”a strong UK in a strong EU”. Cameron is not in favour of leaving the EU either, but it may prove very difficult to fulfil his list of demands. For the sake of Finland, the UK and Europe, I hope that he will be able to dig himself out of the hole he and his party have dug for themselves.