Nobel-komitea julkisti tänään päätöksen myöntää vuoden 2012 Nobelin rauhanpalkinto Euroopan unionille. Loistava uutinen! Komitean perustelut löytyvät täältä.

Terveiset Kazakstanista! Vienninedistämismatkani Almatyyn ja Astanaan on kääntymässä kohti loppuaan, ja saldo on erittäin myönteinen.

Neuvostoliiton hajoamisen myötä syntyi seitsemäs maanosa, Keski-Aasia, ja Kazakstan on sen johtovaltio. Kazakstan on maailman kolmanneksi nopeimmin kasvava talous Kiinan ja Qatarin jälkeen. Sen kasvu on perustunut valtaviin luonnonvaroihin. Kun niihin lisätään maassa voimakkaasti kasvava vihreä talous, menestyksen resepti on valmis.

Mukanani oli suurin Suomesta koskaan Kazakstaniin tullut yritysvaltuuskunta. Mukana oli 55 yritystä, jotka edustavat koko yrityskenttäämme yhden miehen pumpuista kansainvälisiin megayrityksiin. Myös toimialojen kirjo on poikkeuksellisen laaja, mikä heijastaa suomalaisyritysten valtavaa kiinnostusta tätä maata kohtaan.

Vierailen Kazakstanissa nyt kolmatta kertaa. Vuonna 2008 kävin täällä ETYJin puheenjohtajana kesällä 30 asteen helteessä. Toisella matkallani vastassa oli 30 asteen pakkanen ja tuuli. Myös tällä kertaa sää on vaihdellut 20 asteen lämmöstä lumisateeseen. Kazakstan on moni-ilmeinen ja kiehtova maa.

Vuonna 2009 otin Kazakstanin presidentti Nazarbajevin vastaan Helsinki-Vantaan lentokentällä hänen vieraillessaan Suomessa. Presidentti Nazarbajev on nimennyt Suomen innovaatio-, koulutus- ja tiedejärjestelmän mallimaaksi. Ehkä siitäkin syystä saamamme vastaanotto on ollut täällä erityisen lämmin.

Yhtenä merkkinä hyvistä suhteistamme saatoin tänään ilmoittaa Suomen tukevan Astanan ehdokkuutta maailmannäyttelyn isäntäkaupungiksi vuonna 2017. Se on merkki Kazakstanin uudistumisesta samalla lailla kuin Kazakstanin ETYJ-puheenjohtajuus vuonna 2010.

Suomi haluaa tukea Kazakstanin uudistumista. Ulkoministerikaudellani Suomi avasi suurlähetystön Astanaan, ja suurlähettiläs Mikko Kinnusen tiimi on tehnyt täällä loistavaa työtä. Yksi osoitus siitä on matkani täysipainoinen ohjelma. Tapasin muun muassa Kazakstanin pääministerin, koulutus- ja tiedeministerin, teollisuus- ja teknologiaministerin, keskuspankin pääjohtajan sekä Almatyn ja Astanan pormestarit.

Erityisen hyvin tulin juttuun Kazakstanin ympäristöministeri Nurlan Kapparovin kanssa. Hän johtaa kanssani suomalais-kazakstanilaista talouskomissiota, joka kokoontui matkani aikana. Sovimme, että ministeri Kapparov saapuu alkukeväästä Suomeen ja järjestämme hänelle perusteellisen cleantech-ohjelman. Yhteistyötämme tulee edelleen helpottamaan Kazakstanin juuri avattu suurlähetystö Helsingissä.

Kazakstanilaisilla oli meille selvä viesti. He haluavat päästä eroon raaka-aine- ja öljyriippuvuudesta. Niiden aiheuttamasta epävakaudesta halutaan eroon monipuolistamalla taloutta ja luomalla kestävää kasvua. Tavoitteena on vihreä talous, joka tuottaa parempaa laatua kuluttaen vähemmän raaka-aineita ja energiaa. Erityisesti siinä tarvitaan Suomen apua.

Tässä on Kazakstanin muutoksen ydin. Se voi luoda itselleen ainutlaatuisen brändin ensimmäisenä Keski-Aasian vihreänä taloutena. Ympäristöministeri Kapparov muistutti meitä siitä, että taloudessa voi tapahtua radikaaleja muutoksia hyvin lyhyessä ajassa. Esimerkiksi lankapuhelimet ovat käytännössä kadonneet kymmenessä vuodessa. Tulevaisuuden talous perustuu vastuullisuuteen. Se tarkoittaa vanhustenhuoltoa, kestävää kulutusta, uudistuvaa energiaa, kestävää asumista ja vaikkapa sähköautoja.

Kazakstanissa on paljon käyttämätöntä potentiaalia. Viime vuonna Suomen ja Kazakstanin kauppa oli reilut puoli miljardia euroa eli vain noin puoli prosenttia koko kauppavaihtomme volyymista. Se on sääli. Kazakstan on jopa asukasta kohti rikkaampi kuin eräät EU-maat ja sen kauppasuhteet moniin muihin EU-maihin ovat jo tiiviit. Tällä matkalla panin erityisesti merkille kasvupotentiaalin energia- ja ympäristöliiketoiminnassa, koulutusviennissä ja hyvinvointipalveluissa. Nämä toimialat olivat laajasti edustettuina myös matkani yritysvaltuuskunnassa.

Kazakstanin-matkaani liittyi myös kaksi innovaatiota. Vierailin Astana-pyöräilytallissa ja pyöräilin valtavalla velodromilla Astana-tiimin ja Astanan apulaiskaupunginjohtajan kanssa. Iltavastaanotolla tarjoilimme ensimmäistä kertaa suomalaista Wild Foodia, jonka loihti eteemme suomalainen kokki Sami Tallberg. Villiruokatapahtumia tulen järjestämään jatkossakin, sillä debyytti oli kiistaton menestys.

Ohjelmaani mahtuivat myös perinteiset Eurooppa-luennot sekä Almatyssa että Astanassa. Opiskelijoiden tiukoista kysymyksistä saattoi päätellä, että ainakin akateeminen vapaus voi täällä hyvin.

Almaty ja Astana olivat 20. ja 21. matkakohteeni vienninedistämisen merkeissä. Sekä menneet että tulevat vienninedistämismatkat löytyvät tältä sivustolta. Tarkoitukseni on kattaa toimikaudellani kaikki olennaiset kohteet keskittyen erityisesti kaupunkeihin ja toimialoihin, joissa kasvupotentiaali on kaikkein suurin. Almaty ja Astana ja mukana olleet toimialat edustivat kasvupotentiaalia parhaimmillaan.

 

Julkisuudessa on esitetty erilaista tietoa ja epätarkkoja kommentteja päätöksenteosta finanssitransaktioveron suhteen. Näin EU-nörttinä haluan tarkentaa, että kun Suomen liittymistä veroa haluvien maiden joukkoon on esitetty, on Suomen nyt päätettävä, pyytääkö Suomi tiiviimmän yhteistyön aloittamista finanssitransaktioveron osalta vai ei. Päätöksessä ei ole kyse pelkästä valmisteluun osallistumisesta. Käsittelin aihetta väitöskirjassani ”Flexible Integration and the Amsterdam Treaty: Negotiating Differentiation in the 1996-97 Intergovernmental Conference”.

Kyseessä on niin sanottu tiiviimpi yhteistyö, jossa pienempi joukko jäsenmaita etenee hankkeissa, joissa eteneminen koko unionin laajuisesti ei ole mahdollista. Euroopan unionissa tiiviimpää yhteistyötä on toteutettu aiemmin kahdessa hankkeessa, nimittäin Rooma III ?asetuksessa, joka koskee rajat ylittäviin avioeroihin sovellettavaa lainsäädäntöä (mm. Suomi ja Ruotsi jäivät pois) sekä yhtenäisessä patenttisuojassa sekä siihen liittyvissä kielijärjestelyissä (Italia ja Espanja jäivät pois).

Päätöksentekoprosessi tiiviimmässä yhteistyössä etenee seuraavasti:

1. Komissio tekee lainsäädäntöaloitteen, joka astuisi voimaan koko EU:ssa.

2. Jäsenmaat (=neuvosto) toteavat, ettei asiassa ole mahdollista edetä kaikkien jäsenvaltioiden kesken. Näin tapahtui finanssitransaktioveron osalta toukokuussa 2012.

3. Vähintään yhdeksän jäsenvaltiota esittää komissiolle tiiviimpää yhteistyötä koskevan pyynnön. Ranska ja Saksa ovat esittäneet tällaisen pyynnön, ja Suomea on pyydetty liittymään joukkoon.

4. Komissio tekee tiiviimpää yhteistyötä koskevan ehdotuksen todettuaan, että yhteistyön käynnistämisedellytykset täyttyvät. Neuvosto tekee komission ehdotuksesta ja Euroopan parlamentin hyväksynnän saatuaan määräenemmistöllä päätöksen luvan antamisesta tiiviimmälle yhteistyölle.

5) Komissio tekee lainsäädäntöehdotuksen, jonka käsittelyyn kaikki jäsenvaltiot voivat osallistua, mutta ainoastaan tiiviimpään yhteistyöhön osallistuvat jäsenvaltiot saavat äänestää.

Siis myös ne maat, jotka eivät ole olleet pyyntöä tiiviimmästä yhteistyöstä esittämässä, ovat mukana valmistelussa. Näiden maiden on mahdollista päättää hypätä mukaan tiiviimpään yhteistyöhön myöhemmin, kun tiedetään, miten vero käytännössä toteutettaisiin.

Hallitus päättää asiasta lähiaikoina. Hallitusohjelmassa on sitouduttu kiirehtimään veron käyttöönottoa maantieteellisesti mahdollisimman kattavasti, tavoitteena globaali vero, mutta ensi vaiheessa kyseeseen voisi tulla myös EU:n tasolla toimeenpantava järjestelmä.

EU:ssa on ollut aina eriytyvää yhdentymistä. Tiiviimpään yhteistyöhön kannattaa jäsenmaan mennä mukaan vain silloin, kun siitä on sille hyötyä, eikä missään nimessä silloin, kun siitä on sille haittaa.

During the last few days of my visit in Ireland and the UK I have had numerous discussions about the current situation in Europe and its future. I have come to a conclusion that there are ten reasons to be a Euro optimist these days:

1. Recent enforced ECB action to buy bonds

2. Pro-European election result in the Netherlands

3. Decission of the Karlsruhe Constitutional Court

4. Plan to create a Banking Union

5. State of the Union Speech by Barroso

6. Van Rompuy?s proposal on EMU

7. Financial framework negotiations

8. Possible Irish return to the markets

9. Structural reforms in many EU countries

10. Fair economic outlook

Europeans have heard a lot of good news during the month of September. Enforced ECB action has resulted to lower interest rates for Italy and Spain. Dutch voters said a clear no for Euro-Populism and yes for a stronger Europe.

Karl­sruhe Constitutional Court has given the green light for Germany to partici­pate in the ESM crisis mechanism and the European Com­mission issued a proposal on a Bank­ing Union, which in essence trans­fers responsibility for the financial sector from tax-payers to where it belongs, i.e. the banks.

The President of the European Commission, José Manuel Barroso, made an excellent suggestion of European political parties submitting their candidates for the next Commission president at the EP elections. I personally think that the same logic could apply to members of the Commission with individual Commissioners being appointed from the ranks of the European Parliament.

A new sign of leadership and vision can be seen from the proposal to deepen the economic and political union by Van Rompuy. Financial framework negotiations in the other hand have demonstrated more effective decision-making within the EU.

During the summer Ireland quietly made a comeback to the markets with two successful bond sales. If Portugal continues with structural changes, it might just do the same next year. I personally admire the efforts of the Spanish government to continue on the road with structural reform and better economic competitiveness.

We are close to reaching a turning point in the euro crisis. Since the beginning of the current crisis in 2008, the euro-zone countries have been able to limit budget deficit much better that the UK and the US for example.

Europe is therefore heading to a right direction but more work is still needed to reach the destination. I am not saying that this will be easy but supported by right kinds of decisions it is possible. Meanwhile it is justified to be a Euro optimist.

 

Olen keskustellut viimeisten päivien aikana paljon Euroopan nykytilasta sekä tulevaisuudesta ja päätynyt niiden pohjalta kymmenen kohdan listaan. Tänä päivänä on kymmenen syytä olla euro-optimisti:

1. EKP:n viimeaikaiset toimet

2. Alankomaiden euromyönteiset vaalit

3. Saksan perustuslakituomioistuimen päätös

4. Pyrkimys luoda pankkiunioni

5. Barroson puhe unionin tilasta

6. Van Rompuyn EMU-raportti

7. Rahoituskehysneuvottelut

8. Irlannin paluu markkinoille

9. Rakenteelliset uudistukset monissa EU:n jäsenmaissa

10. Kohtuulliset talouden näkymät

Eurooppalaiset ovat saaneet kuulla paljon hyviä uutisia syyskuun aikana. Euroopan keskuspankin (EKP) päätös käyttää koko arsenaaliaan tilanteen vakauttamiseksi on laskenut Italian ja Espanjan valtionvelkakirjojen korkotasoa. Hollantilaiset äänestäjät tyrmäsivät vaaleissaan euro-populismin selkeästi ja antoivat vahvan mandaattinsa Eurooppa-myönteiselle hallitukselle.

Saksan perustuslakituomioistuin antoi vihreää valoa maan osallistumiselle Euroopan vakausmekanismiin (EVM) ja Euroopan komissio ehdotuksensa pankkiunionin pystyttämiseksi. Jälkimmäisen tehtävänä on siirtää vastuuta sinne minne se kuuluukin – veronmaksajilta pankeille.

Euroopan komission puheenjohtaja José Manuel Barroso ehdotti taas osuvasti, että kaikki eurooppalaiset puolueet asettaisivat ehdokkaansa Euroopan komission uudeksi puheenjohtajaksi tulevissa europarlamenttivaaleissa. Itse uskon, että sama logiikka voisi soveltua myös komissaareihin, jotka valitaan Europarlamentin jäsenten keskuudesta.

Van Rompuyn EMU-raportti osoittaa uudenlaista visiota ja johtajuutta taloudellisen ja poliittisen unionin syventämiseksi. Syksyn rahoitusneuvottelut ovat taas osaltaan viestineet tehostuneesta päätöksenteosta.

Kesän aikana Irlanti on hiljalleen palannut markkinoille kahden onnistuneen velkakirjamyynnin jälkeen. Portugalin jatkaa rakenteellisia uudistuksiaan ja onnistuessaan se voi hyvin seurata Irlannin esimerkkiä jo ensi vuonna. Arvostan itse paljon myös Espanjan vaikeita päätöksiä budjettitasapainon saavuttamiseksi ja taloudellisen kilpailukyvyn vahvistamiseksi.

Olemme saavuttamassa nykykriisissä taitekohdan, joka saattaa vihdoin kääntää sivun eurokriisin historiassa. Kriisin alkamisesta, eli vuodesta 2008 lähtien euro-alueen valtionvelan kasvu on saatu paremmin hallintaan kuin esimerkiksi Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa.

Euroopan suunta on siis oikea, mutta töitä vahvemman Euroopan eteen on edelleen jatkettava määrätietoisesti. En väitä, että tämä tulee olemaan helppoa, mutta oikeilla toimilla tilanne on täysin mahdollista saada käännettyä parempaan. Eurotalkoiden keskellä on kuitenkin lupa olla euro-optimisti.

Puhuin tänään Dublinissa, Institute for International and European Affairsissa otsikolla ”Inaction is not an option – fixing the euro”. Vaikka puhuinkin vapaasti, alla kirjoitettu puheeni kokonaisudessaan. Mitä sinä olet mieltä?

18 September 2012

The Institute of International and European Affairs
Dublin, Ireland

INACTION IS NOT AN OPTION ? FIXING THE EURO

Check Against Delivery

Ladies and Gentlemen,
Dear Friends,

It is a great pleasure to be in Ireland and have the honour to speak at the Institute of International and European Affairs. As a Finn I feel very much at home in Ireland, among friends. And as an EU nerd I feel very much at home in this great institute.
 
I am a former student and later colleague of Professor Brigid Laffan, who is no stranger to this institute, or indeed the EU debate in Ireland. I had the privilege of taking Brigid?s class at the College of Europe in Bruges, and later teaching together with her.
 
Ireland and Finland share many things. Both are smaller economies, dependent on trade and openness to the outside world. We are both vulnerable to external events. In recent history a great number of Finns emigrated to Sweden when rural Finland had no work to offer. For Ireland and Finland to prosper, we need Europe to prosper.
 
EU membership and a similar approach to European integration is one prominent feature in our like-mindedness. Integration brings us together and helps individual nations to thrive in a world where challenges are global.
 
This is especially pertinent for smaller nations like ours, where the factual limits of our independent reach are perhaps easier to understand than for bigger countries with ancient ambitions. The truth is that no single European country has significant leverage in the world on its own ? be it climate change or security ? but together as a union we have a fair chance to make a difference.
 
European integration has been a natural and beneficial choice for both Ireland and Finland.
 
The financial crisis has hit Ireland hard. We understand your difficulties, sympathize with your hardship and recognize the great efforts Ireland has made to turn your economy round. Big sacrifices have been made, but also good progress has been achieved. Reforms bring results. It?s not that you fall, but how you pick yourself up. Irish permanent return to markets would be an encouraging step for Europe.
 
Dear friends,
 
Before making my case for fixing the euro, there is one thing that I want to make perfectly clear – Finland is deeply committed to the euro. There are no hesitations, no second thoughts, no plan B. I know that some headlines may have suggested otherwise, but we are in the euro to stay. Our stake in the euro is both economic and political.
 
With our commitment to the euro comes a conviction that we should also improve the euro, make it stronger. Real commitment to the euro means that you have to be ready to strengthen it. Fixit is no exit.
 
I am not underestimating the difficulties the euro area has. We have a crisis on three fronts ? a financial crisis, a debt crisis, a growth crisis. The recovery of the euro demands action in all three dimensions. We have to fix banks, markets and institutions. Inaction is not an option.
 
I begin to see the light at the end of the tunnel. The crisis is not over, but if we take the right decisions in the next few weeks, we might have turned the half-way point of one of the most turbulent period in the history of European integration.
 
Ladies and Gentlemen,
 
When speaking of Europe, a quote from Jean Monnet is usually a safe place to start: ?People only accept change in necessity and see necessity only in crisis.? (Les hommes n?acceptent le changement que dans la nécessité et ils ne voient la nécessité que dans la crise). An old quote from his memoirs, that rings true in the Europe of today. The original context was actually a comment on the United States and its slowness to reform its banking sector in the 1920s.
 
So let me make some remarks. First on banks – how to make banking union a success. Second, on markets – how to make our economy work better both at national and EU level. And third – on institutions, what needs to be done in terms of euro area governance.
 
There are no easy solutions. No miracle cures. No silver bullets. Action needs to be taken on many fronts. But I believe that the right elements may be starting to be in place ? banks will be fixed, the ECB is working in strength to calm the markets and economic reform and consolidation will start delivering results.  
 
——-
 
The present crisis started with banks. We made the mistake that we did not engage in the reform of the European banking system in the early stages of the crisis. I remember that Finland spoke quite early about the urgent need to fix banks ? stress tests, recapitalisation and resolution when needed. We had learned an expensive lesson from our own deep recession and banking crisis in the 1990s. But Monnet would have perhaps said that in the first years of the euro area crisis, the crisis wasn?t deep enough for necessity to kick in.
 
Now we have a bold proposal from the Commission on banking union. A welcome plan. Something to break the harmful link between sovereigns and banks. We are in fact taking a step in the American direction, with a successful federal framework for financial markets. Failing banks should not be allowed to destabilise the economy.

The logic is sound ? we have an integrated European financial market, so we should also have integrated European financial supervision. I think that the Commission is right in its ambition ? supervision should be in place as soon as possible. It should cover all banks ? we know that non-systemic banks can become major problems. Building European banking supervision under the auspices of the European Central Bank makes good sense.
 
We know that supervision without the ability to close nonviable banks is toothless. Bank resolution needs to be a part of the plan. However, the financing for both bank resolution and deposit guarantees should be collected from banks themselves, not from the taxpayer. This is an important element in avoiding moral hazard. The ECB has taken the right steps to stabilise the financial markets. Banking union has to start from a clean slate ? it is not about taking joint liability for past mistakes.
 
——-
 
Growth in the euro area is weak. Growth is perhaps the main element in turning things round ? the only way to increase employment and stabilise public finances in a sustainable manner.
 
I have said on many occasions that growth can no longer be fuelled by more debt. That room of manoeuvre has been spent – actually, spent many times. Growth can only come from improving competitiveness, making our economies work better. This means action at two levels ?the national and the European. These reforms will bring the necessary confidence for investments and economic activity. It?s all about the credibility of your efforts.
 
The European dimension in reform is self-evident. If we had to put it on a bumper-sticker it would read ?It?s the internal market, stupid.? We need to face the fact that the internal market is not what it should be. Too many obstacles remain, too much regulation. The internal market is far from complete with services, by far the biggest sector of our economies. There is no single market in the area with the most promising growth aspects ? the digital market place where Europe is divided into 27 different systems and legislations.
 
I am a great friend of the Commission and it was good to hear that the Commission will present a new Single Market Act, but as with banking union ? why now, and not years earlier. The Commission should not be shy in taking the initiative and proposing bold new steps.
 
Europe should also be more active in pursuing free trade. The multilateral trade negotiations are moving nowhere. We have to build strong free trade relationships with our important partners. We need to deepen our trade with Japan, Russia, Canada, China. The ultimate prize would be a free trade agreement with the United States, strengthening the most important economic link in the world.
 
Reforms are the most crucial at the national level. There is scope for reform in all Member States, including my own. We should take the Commission?s recommendations on structural reform to heart and be more open to criticism. A poor track record on reform automatically translates into poor competitiveness. The list of European failings is long ? rigid labour regulation, protected professions, unnecessary red tape, inefficient administration, dysfunctional taxation, poor competition.
 
When we speak of economic reform, a nasty attitude has been creeping in. There is much talk that this is all about a north-and-south divide in Europe. Beer drinking reformers and wine sipping regulators. I believe that this is a false assumption and implies a profoundly misguided conception that southern Member States would not be able to reform, condemned to being uncompetitive and forever dependent on European handouts. I feel that we should have a beer for starters and wine with the main course.
 
But seriously, look at Portugal ? good solid reforms. Spain has taken right steps. Italy has huge potential in reforming its economy ? already a vibrant entrepreneurial powerhouse, but imagine what it could achieve with the right reforms. The latest figures show that while the euro area economy is slowing, exports from Portugal and Spain are increasing.
 
We should not be erecting a new Berlin Wall between south and north.
 
We sometimes forget that reform was introduced to the north by necessity as well – banking crises, uncompetitive economies, choking regulation. Reform came to Finland because of an unprecedented depression. Germany had problems with declining competitiveness only ten years ago. Perhaps historians will later show how expanding credit ? irresponsible lending – in the first decade of this century stopped reform at the Franco-German border. Necessity was drowned by an avalanche of money. Now reform has to move forward.
 
The wisdom of Monnet applies to us all ? change comes from necessity.
 
And reform is also about taking leadership where it belongs ? with the political, elected leaders of Europe ? with governments and parliaments. If we want to take the initiative from the unelected technocrats and faceless markets, then economic reform is the only road available. 
  
——-
 
The governance of the euro area has improved by great steps already. Economic policy coordination has been firmly embedded by the six-pack legislation and further measures. A system where budgets are sent to Brussels for review and the Commission can impose sanctions on transgressors would have been seen as science fiction only five years ago.
 
This autumn is all about deepening economic and monetary union. The president of the European Council, Herman Van Rompuy is preparing proposals with his colleagues of the European Commission, the ECB and the Eurogroup. I think that we are all in the early stages of discussing national positions and Finland is no exception ? we still need time and debate. Therefore what I am about to say about deepening the Economic and Monetary Union is on a personal note, not necessarily reflecting any final outcomes from the Finnish debate or firm governmental views.
 
The dimensions of this process seem fourfold ? banking union, economic governance, fiscal union and the democratic dimension. Big words, big headlines. However, in practice content is king. I believe that with the Commission?s proposal the outlines of banking union are already more or less known.
 
On economic governance I see no reason to refuse further discipline, but at the same time we have to recognise that already much has been achieved in terms of economic governance and it may be more important to mind firm implementation of agreed rules than devising new ones. Subjecting national budgets to EU-control should pose no difficulty as we are earnestly seeking a more firm system for economic governance. This needs to apply to all ? big and small, the meek and the all-powerful. Rules are not rules if they do not apply to all.
 
All-in-all we may already have the great outlines of what we need to achieve – deepening the EMU with robust financial supervision and firm economic governance.
 
Little concrete has been said about ideas for improving the democratic dimension of Economic and Monetary Union. I do not really believe in a revolution on this front. The European Parliament has a strong and important role in ensuring that Europe gets the legislation it needs.
 
But let?s not kid ourselves ? the best way to involve democratic accountability in the EMU is through national parliaments controlling national governments. National parliaments need to be involved when you use national money. There is no democratic deficit where I come from – the Finnish parliament is closely involved in EU policy.
 
And improving democratic controls should not lead to ECB independence being questioned.
 
But the lack of a European political space is a real problem and it can hardly be fixed by inventing new meetings for EP and national parliaments to attend. The European Parliament elections of 2014 need to be made a water-shed in increasing the democratic legitimacy of European governance. The President of the European Commission, José Manuel Barroso, made an excellent suggestion of European political parties submitting their candidates for the next Commission president at the EP elections. I personally think that the same logic could apply to members of the Commission with individual Commissioners being appointed from the ranks of the European Parliament.
 
Dear friends,
 
The issue of treaty change is in the air. And I suppose it takes a bold man to utter the word in Dublin. I have great understanding for the attitude that we need to do whatever necessary to strengthen the euro. If treaty change is needed, then it must be done. However, I am slightly sceptical as to the real need for treaty change and also cautious about its feasibility. Treaty change usually takes a long time and ratification is uncertain. We do not have the time, nor can we introduce an element of further uncertainty. For practical reasons it makes more sense to concentrate on improvements that are doable without treaty change.
 
I would disagree with President Barroso when he said that we cannot move forward under the existing treaties.
 
We know for a fact that any treaty change increasing the union?s competences needs a convention, which would be difficult to limit in scope. And we also know for a fact that significant treaty change would trigger referenda. At this delicate juncture we need to increase certainty, not uncertainty.  
 
President Barroso has also introduced the F-word to the debate. I am not shy of federalism as a concept, but we always have to be mindful that in practice it includes many variations and contents. We are making progress at great speed in constructing Europe, going into new areas of integration, but what we are doing means more or less quantitative change than a great qualitative leap into a full-blown federation.
 
Fixing the euro is our most pressing issue and it must be fixed with speed and determination. We have the concrete elements like banking union, economic discipline and ECB action. We know what needs to be done. I would take great precaution in introducing elements like treaty change or federalism into the equation perhaps raising the bar of fixing the euro from the concrete and achievable to the theoretical and unachievable.
 
Dear fellow Europeans,
 
I believe that the tide may be slowly turning. We have difficult times ahead and cannot be complacent. But this autumn brings new hope for the euro. We have a clear plan ? banking union, economic discipline, reform, ECB action. I think that the markets are finally realising that you do not play chicken with the ECB.
 
The outlines of the solution are clear, let?s make it happen.
 
Europe is wrongly depicted as a declining continent. We have great advantages and strengths that need to be put to good use. The crisis has made us turn inwards, it has sapped our confidence. We need to change this. But there is no turning back the clock, no return-ticket to ?good old times? before the crisis. Only by embracing reform can Europe succeed.
 
Come on Europe! Time to stop sulking. Let?s fix this together.
 
Thank you.

The Institute of International and European Affairs
Dublin, Ireland

INACTION IS NOT AN OPTION ? FIXING THE EURO

Check Against Delivery

Ladies and Gentlemen,
Dear Friends,

It is a great pleasure to be in Ireland and have the honour to speak at the Institute of International and European Affairs. As a Finn I feel very much at home in Ireland, among friends. And as an EU nerd I feel very much at home in this great institute.
 
I am a former student and later colleague of Professor Brigid Laffan, who is no stranger to this institute, or indeed the EU debate in Ireland. I had the privilege of taking Brigid?s class at the College of Europe in Bruges, and later teaching together with her.
 
Ireland and Finland share many things. Both are smaller economies, dependent on trade and openness to the outside world. We are both vulnerable to external events. In recent history a great number of Finns emigrated to Sweden when rural Finland had no work to offer. For Ireland and Finland to prosper, we need Europe to prosper.
 
EU membership and a similar approach to European integration is one prominent feature in our like-mindedness. Integration brings us together and helps individual nations to thrive in a world where challenges are global.
 
This is especially pertinent for smaller nations like ours, where the factual limits of our independent reach are perhaps easier to understand than for bigger countries with ancient ambitions. The truth is that no single European country has significant leverage in the world on its own ? be it climate change or security ? but together as a union we have a fair chance to make a difference.
 
European integration has been a natural and beneficial choice for both Ireland and Finland.
 
The financial crisis has hit Ireland hard. We understand your difficulties, sympathize with your hardship and recognize the great efforts Ireland has made to turn your economy round. Big sacrifices have been made, but also good progress has been achieved. Reforms bring results. It?s not that you fall, but how you pick yourself up. Irish permanent return to markets would be an encouraging step for Europe.
 
Dear friends,
 
Before making my case for fixing the euro, there is one thing that I want to make perfectly clear – Finland is deeply committed to the euro. There are no hesitations, no second thoughts, no plan B. I know that some headlines may have suggested otherwise, but we are in the euro to stay. Our stake in the euro is both economic and political.
 
With our commitment to the euro comes a conviction that we should also improve the euro, make it stronger. Real commitment to the euro means that you have to be ready to strengthen it. Fixit is no exit.
 
I am not underestimating the difficulties the euro area has. We have a crisis on three fronts ? a financial crisis, a debt crisis, a growth crisis. The recovery of the euro demands action in all three dimensions. We have to fix banks, markets and institutions. Inaction is not an option.
 
I begin to see the light at the end of the tunnel. The crisis is not over, but if we take the right decisions in the next few weeks, we might have turned the half-way point of one of the most turbulent period in the history of European integration.
 
Ladies and Gentlemen,
 
When speaking of Europe, a quote from Jean Monnet is usually a safe place to start: ?People only accept change in necessity and see necessity only in crisis.? (Les hommes n?acceptent le changement que dans la nécessité et ils ne voient la nécessité que dans la crise). An old quote from his memoirs, that rings true in the Europe of today. The original context was actually a comment on the United States and its slowness to reform its banking sector in the 1920s.
 
So let me make some remarks. First on banks – how to make banking union a success. Second, on markets – how to make our economy work better both at national and EU level. And third – on institutions, what needs to be done in terms of euro area governance.
 
There are no easy solutions. No miracle cures. No silver bullets. Action needs to be taken on many fronts. But I believe that the right elements may be starting to be in place ? banks will be fixed, the ECB is working in strength to calm the markets and economic reform and consolidation will start delivering results.  
 
——-
 
The present crisis started with banks. We made the mistake that we did not engage in the reform of the European banking system in the early stages of the crisis. I remember that Finland spoke quite early about the urgent need to fix banks ? stress tests, recapitalisation and resolution when needed. We had learned an expensive lesson from our own deep recession and banking crisis in the 1990s. But Monnet would have perhaps said that in the first years of the euro area crisis, the crisis wasn?t deep enough for necessity to kick in.
 
Now we have a bold proposal from the Commission on banking union. A welcome plan. Something to break the harmful link between sovereigns and banks. We are in fact taking a step in the American direction, with a successful federal framework for financial markets. Failing banks should not be allowed to destabilise the economy.

The logic is sound ? we have an integrated European financial market, so we should also have integrated European financial supervision. I think that the Commission is right in its ambition ? supervision should be in place as soon as possible. It should cover all banks ? we know that non-systemic banks can become major problems. Building European banking supervision under the auspices of the European Central Bank makes good sense.
 
We know that supervision without the ability to close nonviable banks is toothless. Bank resolution needs to be a part of the plan. However, the financing for both bank resolution and deposit guarantees should be collected from banks themselves, not from the taxpayer. This is an important element in avoiding moral hazard. The ECB has taken the right steps to stabilise the financial markets. Banking union has to start from a clean slate ? it is not about taking joint liability for past mistakes.
 
——-
 
Growth in the euro area is weak. Growth is perhaps the main element in turning things round ? the only way to increase employment and stabilise public finances in a sustainable manner.
 
I have said on many occasions that growth can no longer be fuelled by more debt. That room of manoeuvre has been spent – actually, spent many times. Growth can only come from improving competitiveness, making our economies work better. This means action at two levels ?the national and the European. These reforms will bring the necessary confidence for investments and economic activity. It?s all about the credibility of your efforts.
 
The European dimension in reform is self-evident. If we had to put it on a bumper-sticker it would read ?It?s the internal market, stupid.? We need to face the fact that the internal market is not what it should be. Too many obstacles remain, too much regulation. The internal market is far from complete with services, by far the biggest sector of our economies. There is no single market in the area with the most promising growth aspects ? the digital market place where Europe is divided into 27 different systems and legislations.
 
I am a great friend of the Commission and it was good to hear that the Commission will present a new Single Market Act, but as with banking union ? why now, and not years earlier. The Commission should not be shy in taking the initiative and proposing bold new steps.
 
Europe should also be more active in pursuing free trade. The multilateral trade negotiations are moving nowhere. We have to build strong free trade relationships with our important partners. We need to deepen our trade with Japan, Russia, Canada, China. The ultimate prize would be a free trade agreement with the United States, strengthening the most important economic link in the world.
 
Reforms are the most crucial at the national level. There is scope for reform in all Member States, including my own. We should take the Commission?s recommendations on structural reform to heart and be more open to criticism. A poor track record on reform automatically translates into poor competitiveness. The list of European failings is long ? rigid labour regulation, protected professions, unnecessary red tape, inefficient administration, dysfunctional taxation, poor competition.
 
When we speak of economic reform, a nasty attitude has been creeping in. There is much talk that this is all about a north-and-south divide in Europe. Beer drinking reformers and wine sipping regulators. I believe that this is a false assumption and implies a profoundly misguided conception that southern Member States would not be able to reform, condemned to being uncompetitive and forever dependent on European handouts. I feel that we should have a beer for starters and wine with the main course.
 
But seriously, look at Portugal ? good solid reforms. Spain has taken right steps. Italy has huge potential in reforming its economy ? already a vibrant entrepreneurial powerhouse, but imagine what it could achieve with the right reforms. The latest figures show that while the euro area economy is slowing, exports from Portugal and Spain are increasing.
 
We should not be erecting a new Berlin Wall between south and north.
 
We sometimes forget that reform was introduced to the north by necessity as well – banking crises, uncompetitive economies, choking regulation. Reform came to Finland because of an unprecedented depression. Germany had problems with declining competitiveness only ten years ago. Perhaps historians will later show how expanding credit ? irresponsible lending – in the first decade of this century stopped reform at the Franco-German border. Necessity was drowned by an avalanche of money. Now reform has to move forward.
 
The wisdom of Monnet applies to us all ? change comes from necessity.
 
And reform is also about taking leadership where it belongs ? with the political, elected leaders of Europe ? with governments and parliaments. If we want to take the initiative from the unelected technocrats and faceless markets, then economic reform is the only road available. 
  
——-
 
The governance of the euro area has improved by great steps already. Economic policy coordination has been firmly embedded by the six-pack legislation and further measures. A system where budgets are sent to Brussels for review and the Commission can impose sanctions on transgressors would have been seen as science fiction only five years ago.
 
This autumn is all about deepening economic and monetary union. The president of the European Council, Herman Van Rompuy is preparing proposals with his colleagues of the European Commission, the ECB and the Eurogroup. I think that we are all in the early stages of discussing national positions and Finland is no exception ? we still need time and debate. Therefore what I am about to say about deepening the Economic and Monetary Union is on a personal note, not necessarily reflecting any final outcomes from the Finnish debate or firm governmental views.
 
The dimensions of this process seem fourfold ? banking union, economic governance, fiscal union and the democratic dimension. Big words, big headlines. However, in practice content is king. I believe that with the Commission?s proposal the outlines of banking union are already more or less known.
 
On economic governance I see no reason to refuse further discipline, but at the same time we have to recognise that already much has been achieved in terms of economic governance and it may be more important to mind firm implementation of agreed rules than devising new ones. Subjecting national budgets to EU-control should pose no difficulty as we are earnestly seeking a more firm system for economic governance. This needs to apply to all ? big and small, the meek and the all-powerful. Rules are not rules if they do not apply to all.
 
All-in-all we may already have the great outlines of what we need to achieve – deepening the EMU with robust financial supervision and firm economic governance.
 
Little concrete has been said about ideas for improving the democratic dimension of Economic and Monetary Union. I do not really believe in a revolution on this front. The European Parliament has a strong and important role in ensuring that Europe gets the legislation it needs.
 
But let?s not kid ourselves ? the best way to involve democratic accountability in the EMU is through national parliaments controlling national governments. National parliaments need to be involved when you use national money. There is no democratic deficit where I come from – the Finnish parliament is closely involved in EU policy.
 
And improving democratic controls should not lead to ECB independence being questioned.
 
But the lack of a European political space is a real problem and it can hardly be fixed by inventing new meetings for EP and national parliaments to attend. The European Parliament elections of 2014 need to be made a water-shed in increasing the democratic legitimacy of European governance. The President of the European Commission, José Manuel Barroso, made an excellent suggestion of European political parties submitting their candidates for the next Commission president at the EP elections. I personally think that the same logic could apply to members of the Commission with individual Commissioners being appointed from the ranks of the European Parliament.
 
Dear friends,
 
The issue of treaty change is in the air. And I suppose it takes a bold man to utter the word in Dublin. I have great understanding for the attitude that we need to do whatever necessary to strengthen the euro. If treaty change is needed, then it must be done. However, I am slightly sceptical as to the real need for treaty change and also cautious about its feasibility. Treaty change usually takes a long time and ratification is uncertain. We do not have the time, nor can we introduce an element of further uncertainty. For practical reasons it makes more sense to concentrate on improvements that are doable without treaty change.
 
I would disagree with President Barroso when he said that we cannot move forward under the existing treaties.
 
We know for a fact that any treaty change increasing the union?s competences needs a convention, which would be difficult to limit in scope. And we also know for a fact that significant treaty change would trigger referenda. At this delicate juncture we need to increase certainty, not uncertainty.  
 
President Barroso has also introduced the F-word to the debate. I am not shy of federalism as a concept, but we always have to be mindful that in practice it includes many variations and contents. We are making progress at great speed in constructing Europe, going into new areas of integration, but what we are doing means more or less quantitative change than a great qualitative leap into a full-blown federation.
 
Fixing the euro is our most pressing issue and it must be fixed with speed and determination. We have the concrete elements like banking union, economic discipline and ECB action. We know what needs to be done. I would take great precaution in introducing elements like treaty change or federalism into the equation perhaps raising the bar of fixing the euro from the concrete and achievable to the theoretical and unachievable.
 
Dear fellow Europeans,
 
I believe that the tide may be slowly turning. We have difficult times ahead and cannot be complacent. But this autumn brings new hope for the euro. We have a clear plan ? banking union, economic discipline, reform, ECB action. I think that the markets are finally realising that you do not play chicken with the ECB.
 
The outlines of the solution are clear, let?s make it happen.
 
Europe is wrongly depicted as a declining continent. We have great advantages and strengths that need to be put to good use. The crisis has made us turn inwards, it has sapped our confidence. We need to change this. But there is no turning back the clock, no return-ticket to ?good old times? before the crisis. Only by embracing reform can Europe succeed.
 
Come on Europe! Time to stop sulking. Let?s fix this together.
 
Thank you.

Olin eilen koko päivän Team Finlandin pienten ja keskisuurten yritysten kansainvälistymispäivässä Finlandia-talolla. Paikan päällä oli aivan uskomaton pöhinä. Twiittiseinälle tulvi yli 1000 viestiä ja tunnelma yrittäjien keskuudessa oli todella positiivinen. Tilaisuuteen oli saapunut yli 1500 osallistujaa, tasavallan presidentti Niinistö, pääministeri Katainen ja elinkeinoministeri Häkämies olivat myös vauhdittamassa Suomi-tiimiä eteenpäin. Koko Suomen hallitus onkin sitoutunut saumattomasti toimimaan asian puolesta.

Team Finland on uusi, verkostomainen toimintamalli yritysten tarvitsemien vienti- ja kansainvälistymispalveluiden tuottamiseen. Se tuo yhteen yritykset ja julkiset palveluntarjoajat. Team Finlandin tavoitteena on muodostaa suomalaistoimijoista vahva, dynaaminen joukkue, joka vauhdittaa yrityksemme kansainväliseen läpimurtoon ja lisää siten suomalaista hyvinvointia.

Matti Alahuhta tiivisti loppupuheenvuorossaan päivän annin erinomaisesti neljään ajatukseen. Yritysten kansainvälistämiselle on taattava riittävät resurssit – talouden sekä viennin kasvu ovat omiaan edistämään tätä asiaa. Yrittäjille on myös tärkeää ensimmäisen kontaktin periaate, joka helpottaisi monien eri viranomaistahojen kanssa asiointia huomattavasti.

Kehittyvien markkinoiden nousu korostaa perinteistä vienninedistämistoimintaa. Toisaalta emme voi tyytyä ainoastaan tähän, vaan meidän on myös löydettävä uusia tapoja toimia ja kehitettävä Suomelle tärkeitä EU:n sisämarkkinoita entisestään. Tätä olen työssäni ulkomaankauppaministerinä pyrkinytkin vahvasti viemään eteenpäin.

On helppo jakaa Alahuhdan huomiot ja odotankin jo innolla tulevia vienninedistämismatkoja sekä kaikkia niitä tilaisuuksia, joissa voin edistää suomalaisten yritysten menestymistä maailmalla. Seuraava mahdollisuus tähän avautuukin täällä Strasbourgissa, jossa alkoi tänään Euroopan parlamentin täysistuntoviikko. Terveiset täältä!

P.S. Jouni Pullinkin bongasin yleisöstä.

Puhuin tänään Kalastajatorpalla ”EU-Russia trade and economic relations: WTO accession and beyond”-seminaarissa seuraavien pointtien pohjalta.

• Suomen kauppapolitiikan keskeiset tavoitteet viimeisen kuudenkymmenen vuoden aikana voi tiivistää kolmeen asiaan: kaupan vapauttaminen, integroituminen kansainvälisen kaupan keskeisiin foorumeihin ja hyvät ja toimivat kauppasuhteet niin itään kuin länteenkin. Askeleita tällä polulla ovat olleet GATT-jäsenyys 1950 sekä sitä seuraavina vuosikymmeninä EFTA ja OECD ?jäsenyydet, vapaakauppasopimus EEC:n kanssa, Euroopan talousalue sekä lopulta EU-jäsenyys ja perustajajäsenyys WTO:ssa sekä EU:n laajentuminen ja laaja verkosto vapaakauppasopimuksia.
  
  
• Samaan aikaan meillä oli kukoistavat kauppasuhteet itään päin, Neuvostoliiton ja Itä-Euroopan maiden kanssa kahdenvälisillä kauppasopimuksilla, joissa oli keskeisiä vapaakauppasopimusten elementtejä.
  
  
• Itään suuntautuneilla kauppasuhteilla oli taloudellisten hyötyjen lisäksi myös poliittisesti vakauttava vaikutus kylmän sodan aikaisessa Euroopassa. Kuvainnollisesti sanottuna Suomi leikkasi palan rautaesirippua, takoi siitä koneita ja laitteita ja möi ne Neuvostoliittoon.
  
  
• Venäjän WTO-jäsenyys on meille yksi askel tässä pitkässä ketjussa merkittäviä kauppapoliittisia sopimuksia. Se ei ole merkittävä pelkästään kauppaa vapauttavan vaikutuksensa takia, vaan se tarjoaa myös historiallisen tilaisuuden ? tilaisuuden, jota meillä ei ole varaa missata ? rakentaa uutta yhteistyötä EU:n ja Venäjän välille hyödyntämällä talouksiemme toisiaan täydentävää luonnetta molempia osapuolia hyödyttävällä ja avoimella tavalla.
  
  
• Neuvottelut ovat olleet 18 vuotta kestävä maraton. Alussa suuri joukko osanottajia haki kilpailuasetelmia. Matkalla on ollut juomataukoja ja eräät osanottajista ovat kärsineet ajoittain krampeista, joka on näkynyt neuvotteluväsymyksenä. Loppuratkaisu käytiin enää muutaman osanottajan kesken ja EU ja Venäjä näyttivät tulleen samaan aikaan maaliin. Jäljellä on enää dopingtesti, jossa varmistetaan, että pelisääntöjä on noudatettu.
  
  
• WTO-jäsenyyden myötä Venäjä tulee osaksi kansainvälistä kauppajärjestelmää ja tuo Venäjän ja EU:n saman sääntömaailman piiriin. Tämä luo perustan taloudellisen yhteistyön syventämiselle, jonka näen loogisena jatkumona sille avoimelle kauppapolitiikalle jota Suomi on systemaattisesti vuosien varrella ajanut.
  
  
• Suomalaisten viejien näkökulmasta WTO-jäsenyyden konkreettisimmat vaikutukset näkyvät tuontitullien alennuksina; Tuontitullit laskevat eräillä sektoreilla merkittävästikin, mm. ICT-sektori kemianteollisuuden tuotteet; valmistalot; eräät teollisuuden koneet ja eristemateriaalit. Alennetuista tuontitulleista suomalaisille viejille vuosittainen koituva hyöty on yli 250 milj. euroa. Myös palvelusektori saa merkittäviä hyötyjä, sillä Venäjä on suomalaisen palveluviennin kolmanneksi suurin kohdemaa.
  
  
• Tuontijärjestelmän avaamisen lisäksi myös vientitullien aleneminen kuuluu WTO-jäsenyyden merkittäviin saavutuksiin. Suomelle erityistä merkitystä on raakapuun ja metallituotteiden vientitulliratkaisuilla. On tärkeää, että havupuun tariffikiintiöt saadaan toimimaan joustavalla tavalla sekä EU:ssa että Venäjällä.
  
  
• WTO-neuvottelujen yhteydessä saatiin aikaan myös tärkeä sopimus Siperian ylilentomaksuista. Olisi varmistettava, että tämän sopimuksen mukanaan tuomista hyödyistä päästäisin nauttimaan täysmääräisesti mahdollisimman pian.
  
  
• Venäjän WTO-jäsenyys lisää taloudellista vuorovaikutusta rajojen molemmin puolin ja tästä on hyötyä sekä Suomelle, EU:lle että Venäjälle. Suomen bruttokansantuote voi Venäjän WTO-jäsenyyden ansiosta kasvaa n. 200 – 300 miljoonaa euroa ja vienti Venäjälle yli 200 miljoonaa euroa. Tämä voi tuoda jopa yli 6000 uutta työpaikkaa Suomeen.
  
  
• Reformit, joita Venäjä on jo usean vuoden aikana toteuttanut liittymisneuvottelujensa aikana ovat olleet merkittäviä. Viranomaisille tulleet ilmoitukset Venäjän-kaupan ongelmista ovat viime vuosina vähentyneet jo parin viime vuoden ajan. Jos joku siis odotti heräävänsä 22. elokuuta erilaiseen maailmaan, mihin oli tottunut, joutui ehkä pettymään. WTO-jäsenyys on prosessi, johon Venäjä on panostanut pitkään ja sen vaikutuksista on saatu nauttia jo etukäteen ja niistä saadaan varmasti nauttia entistä enemmän myös tulevina vuosina.
  
  
• On selvää, etteivät kaikki esteet poistu, eivätkä kaikki muutokset tapahdu kertarysäyksellä. Huolestuttavaa kuitenkin on, jos WTO-jäsenyyden positiivisia vaikutuksia lähdetään murentamaan uusilla kauppaa rajoittavilla toimenpiteillä. Kaupan vapauttamisen vastapainoksi Venäjä on korottanut eräiden tuotteiden tulleja WTO-jäsenyyden tullessa voimaan. Tämä on WTO-jäseneltä väärä signaali ja aiheuttaa vahinkoa sekä viejille että Venäjän omille teollisuustuottajille. Kun tulleja korotetaan sellaisissa tuotteissa, joissa Venäjällä ei ole riittävää omaa tuotantoa ja joilla on merkitystä Venäjällä toimiville ulkomaisille investoijille, Venäjän houkuttelevuus investointikohteena vähenee ja WTO-jäsenyyden tuomat potentiaaliset hyödyt jäävät osittain saavuttamatta.
  
  
• Haluaisin kuulla suomalaisyritysten ja muidenkin kokemuksia siitä, millaisiin kauppaa ja investointeja koskeviin esteisiin ne törmäävät edelleen Venäjän markkinoilla ja miten voisin auttaa uusien markkina-avausten tekemisessä esimerkiksi vienninedistämismatkojen muodossa ja kaupanesteisiin puuttumalla. Olen lähettänyt tätä koskevan yleisen, kaikkia vientimarkkinoita koskevan kyselyn lähes 7000:lle suomalaisyritykselle tämän viikon alussa. Toivon saavani mahdollisimman runsaasti palautetta, jotta voin paremmin huomioida yritysten toiveet vienninedistämismatkojen, muiden VKE-toimien ja kauppapoliittisten tavoitteidemme suunnittelussa.
  
  
• Positiivisen ilmapiirin ja kauppasuhteiden kehityksen turvaamiseksi on tärkeää, että Venäjä pitää kiinni WTO:ssa tekemistään sitoumuksista ja edistää WTO:n jäsenenä kaupan vapauttamista ja modernien kauppa-aiheiden, kuten kaupan menettelyjen helpottamisen (trade facilitation) ja vientitullien saamista nykyistä kattavammin järjestön sääntöjen piiriin. Haluan työskennellä sen puolesta, että EU ja Venäjä voisivat olla toistensa luontaisia kumppaneita WTO:n neuvotteluagendan luomisessa.
  
  
• EU ja Venäjä ovat toistensa merkittävimpiä kauppakumppaneita ja taloudet toisiaan täydentäviä. Markkinoiden keskinäinen riippuvuus tulee nähdä positiivisena mahdollisuutena. Erityisesti vaikeassa taloustilanteessa tärkeää on hakea kasvua molemminpuolisella markkinoiden avaamisella ja yhteisten regulaatioperiaatteiden sopimisella.
  
  
• Venäjällä on 145 miljoonan asukkaan markkinat ja EU:ssa 500 miljoonan asukkaan markkinat ja molemmilla markkinoilla paljon hyödyntämätöntä potentiaalia, jonka käyttöönottoa tulisi tukea EU:n ja Venäjän välisen yhteistyön tiivistämisellä ja taloudellisella integraatiolla.
  
  
• Mahdollisuudet alueellisen integraation saralla ovat kuitenkin EU ? Venäjä ?yhteistyötä laajemmat. Venäjän viime vuosina panostanut myös IVY-alueen yhteistyöhön erityisesti Kazakstanin ja Valko-Venäjän kanssa solmitun tulliliiton muodossa ja perustamalla Euraasian talouskomission. Lisäksi Venäjä katsoo myös Aasian ja Tyynenmeren yhteistyöelimen APECin suuntaan.
  
  
• WTO-neuvotteluihin kului 18 vuotta aikaa. Haluan nähdä, että 18 vuoden kuluttua EU ja Venäjä muodostavat yhteisen vapaakauppa-alueen, jonka sisällä tavarat, palvelut ja investoinnit liikkuvat mahdollisimman vapaasti ja jossa tekninen sääntely (TBT- ja SPS-kysymykset) on hoidettu yhteisten pelisääntöjen puitteissa. Olemme luontaisia partnereita ja taloussuhteiden tiivistämisellä voidaan saavuttaa merkittäviä asioita niin taloudellisessa mielessä kuin poliittisenkin yhteistyön ja vakauden kannalta katsottuna.
  
  
• Teknisesti katsottuna Venäjän WTO-jäsenyys voi näyttää pieneltä askeleelta. Se luo kuitenkin pohjan sellaisen yhteistyön kehittämiselle, että toivon voivani 18 vuoden kuluttua sanoa kyseessä olleen suuri harppaus uuteen aikakauteen Euroopan taloudellisen ja poliittisen vakauden tiellä.
  

Terveiset Huippuvuorilta! On jännää olla Norjassa mutta kuitenkin sekä Euroopan talousalueen että Schengenin ulkopuolella. On kuvaavaa, että kun haeskelin lentoani Oslon lentokentällä se löytyi lopulta ulkomaanlentojen puolelta.

Osallistuin täällä Pohjoismaiden yhteistyöministereiden perinteiseen syyskokoukseen. Ministerineuvoston puheenjohtajamaa Norja tarjosi esitystensä lisäksi upeat näkymät pohjoisen luontoon. Kokouspaikkaa reunustavat jylhät vuoret, lämpötila liikkuu nollan tienoilla, ja valoisaa riittää myöhään yöhön.

Yhteistyöministereiden syksyn asialistaa hallitsevat perinteisesti budjettikysymykset. Niin kävi tälläkin kertaa. Saavutimme alustavan yhteisymmärryksen siitä, että myös pohjoismaisen yhteistyön kustannuksista on jatkossa säästettävä, kun kaikkialla muuallakin säästetään. Lopulliset päätökset tehdään myöhemmin mutta peruslinja on selvä. Samaa linjaa ajamme EU:ssa.

Ensi vuonna ministerineuvoston puheenjohtajana on Ruotsi, ja kävimme läpi sen suunnittelemat niin sanotut prioriteettihankkeet. Ruotsi panostaa muun muassa nuorten työllistymiseen, kaivostoimintaan, ilmastoon ja työpaikalla tapahtuvaan oppimiseen. Ruotsi on ensimmäinen ministerineuvoston puheenjohtajamaa, jonka käytössä on ns. prioriteettibudjetti. Sen käyttöönotosta päätettiin johdollani Suomen puheenjohtajakaudella.

Puhuttaessa konkreettisista hankkeista tuin muun muassa esitystä pohjoismaisen ruoan tunnettuuden lisäämisestä. Kehuin lomalla nauttimaani erinomaista ahvenanmaalaista ruokaa. Tulen ottamaan suomalaisen ruokakulttuurin edistämisen myös vienninedistämismatkojeni ohjelmaan.

Käytiin myös lyhyt keskustelu pohjoismaisen yhteistyön tulevista painopisteistä. Päätettiin, että aiheesta käydään avoin keskustelu myös Pohjoismaiden neuvoston kokoontuessa Helsinkiin lokakuun lopulla. Odotan tähän keskusteluun hyviä sytykkeitä nimittämältäni nuorten työryhmältä, joka laatii ehdotuksia pohjoismaisen yhteistyön tulevaisuudesta. Otan tuon työn tulokset vastaan 23.10. ja tarkoitukseni on välittää ne suoraan Pohjoismaiden neuvostolle.

Kokouksessamme todettiin myös edistys työssä pohjoismaisten rajaesteiden poistamiseksi. Tänä vuonna on ratkaistu noin kuusi rajaestettä. Viime vuonna niitä ratkaistiin 13 kappaletta, joten vauhtia pitää parantaa. Ruotsi antoi hienon esimerkin rajaesteiden tehokkaasta ratkaisusta korjaamalla hallitustasolla rekkojen painorajoituksista syntyneen epäselvyyden. Ruotsissa hovioikeuden tekemä EU-direktiivin lakitulkinta uhkasi Pohjoismaiden rekkaliikennettä muutaman viikon kesän aikana. Ruotsin hallitus päätti saman tien palata yhteispohjoismaiseen käytäntöön, ja suomalaisiakin liikennöitsijöitä huolestuttanut ongelma poistui päiväjärjestyksestä.

Osallistun 12.9. jälleen eduskunnan keskusteluun rajaesteistä. Suomessa tullaan rajaesteiden ehkäisy ulottamaan jatkossa myös lainvalmisteluun. Toivon voivani kertoa suomalaisesta rajaesteyhteistyöstä Pohjoismaiden neuvostolle lokakuussa.

Norjassa on aina mukava olla. Asiat luistavat mutkattomasti, ja yhteinen sävel löytyy helposti. Ohjelmassani tulee jatkossakin olemaan Norjan-matkoja erityisesti vienninedistämisen merkeissä. Suomalaisen elikeinoelämän on kiireesti päästävä käsiksi Norjassa olevaan valtavaan potentiaaliin, josta suuri osa on juuri pohjoisessa.