Hallituksen EU-ministerivaliokunta käsitteli tänään Suomen kantaa yhdentoista EU-maan hankkeeseen aloittaa finanssitransaktioveron periminen. Suomi ei ota veroa käyttöön. Viisas päätös! 

Vietin päivän EU:n kauppaministerikokouksessa, joka antoi taas uskoa tulevaisuuteen. Kaupan vapauttamisessa edettiin monella rintamalla, mikä on hyvä uutinen Suomelle. Tarvitsemme aina vaan kipeämmin uutta kasvua, ja Euroopassa kasvun luomisessa on vain kolme kanavaa: rakenneuudistukset, sisämarkkinat ja vapaakauppa. Vaikka vapaakauppaa ajetaan Euroopassa retorisella tasolla, vapaakauppaneuvotteluissa ajaudutaan herkästi kansallisten herkkyyksien äärelle. Euroopan tulisi kuitenkin uskottavuutensa vuoksi toimia niin kuin se opettaa.

Kun monenkeskiset kauppaneuvottelut ovat pitkälti jäissä, muodostavat EU:n vapaakauppaneuvottelut hyödyllisen vaihtoehdon. Niillä päästään useimmiten Maailman kauppajärjestössä (WTO) tehtyjä sitoumuksia pidemmälle.

Kokouksen kohokohta oli EU:n ja Japanin välistä vapaakauppasopimusta koskevien neuvotteluvaltuuksien hyväksyminen. Japani on EU:n strateginen kumppani, joka sitoutuu kanssamme yhteisiin arvioihin ja tekee kanssamme laajaa kansainvälistä yhteistyötä. Siksi on luonnollista, että vapautamme myös kauppamme Japanin kanssa.

Kanadan kanssa käytävissä vapaakauppaneuvotteluissa ollaan jo pitkällä, ja toivoin omassa puheenvuorossani, että neuvottelut voidaan päättää mahdollisimman pian. Kanada-sopimus on EU:n kauppapolitiikan happotesti, joka luo hyödyllisen ennakkotapauksen Yhdysvaltojen kanssa käytäviä kauppaneuvotteluja varten. Suomi toivoo erityisesti, että sopimus luo vahvan investointisuojan.

Myös EU-Singapore-vapaakauppaneuvotteluissa lähestytään loppusuoraa. Ne puolestaan luovat pohjan muille vapaakauppaneuvotteluille Aasian ja Tyynenmeren alueella. Singapore-sopimuksen hyödyt liittyvät erityisesti palvelukauppaan, teollis- ja tekijänoikeuksiin sekä sääntelyn läpinäkyvyyteen.

Kauppaneuvosto sopi noin vuosi sitten, että kaupan vapauttamiseen pyritään myös Eteläisen Välimeren alueen maiden kanssa. Se on erityisen tärkeää nyt, kun nämä maat käyvät läpi syvällisiä yhteiskunnallisia muutoksia. Todettiin, että nopeimmin edistystä on saavutettavissa Marokon ja Tunisian kanssa.

Venäjästä keskustelimme lounaalla. Venäjän WTO-jäsenyyden toimeenpano nousi odotetusti tärkeimmäksi lähiajan haasteeksi. Venäjää on kaikin tavoin kannustettava toimimaan WTO-velvoitteidensa mukaisesti. Korostin erityisesti ratkaisun tarvetta Suomelle tärkeissä paperi- ja kartonkituotteiden tulleissa ja havupuun vientitulleja koskevissa tariffikiintiöissä. Olen niiden osalta pitänyt jo pidempään tiiviisti yhteyttä sekä Euroopan komissioon että venäläisiin.

Myös Kiina oli lounasaihe. Totesimme, että EU:n tulee hyödyntää Kiinan johtajavaihdoksen luoma liikevoima. Siihen tulee toivottavasti liittymään EU:n ja Kiinan välisen sopimusverkoston vahvistaminen.

Tuottoisa päivä sekä Suomelle että Euroopalle.

Puhuin tänään Lahden tiedepäivässä Suomen kansainvälistymisestä. Alla kooste esiin nostamistani näkökohdista.

Kansainvälistyminen on hyvin moniulotteinen termi. Se tarkoittaa yhteiskunnallista muutosta, joka ilmenee lisääntyvinä mannertenvälisinä yhteyksinä ihmisten välillä. Kansainvälistyminen on siis maailmanlaajuista verkottumista. Kansainvälistyminen etenee yhdeltä elämänalueelta toiselle. Kansainvälistyminen käsittää lähes kaiken ihmisten välisen toiminnan.

Kansainvälistymistä ovat kautta historian kiihdyttäneet teknologiset edistysaskeleet. Kaupan ja teknologian kansainvälistyminen ennakoi organisatorista ja lakiin perustuvaa kehitystä. Kansainvälinen tiedonkäsittely tuottaa vääjäämättä kansainvälistä hallintoa. Siitä voi muodostua kansainvälistymisen seuraava vaihe.

Liiketoiminta on toiminut pitkään kansainvälistymisen veturina. Monikansalliset yritykset toimivat globaalin kehityksen vauhdittajina: ne sijoittavat toimintoja ja tuotantoa niihin maihin, jotka tarjoavat parhaat toimintaedellytykset. Kansainvälinen työnjako syvenee koko ajan, mutta on nykyisin yhä hienojakoisempaa. Vain aidosti kilpailukykyiset yritykset menestyvät globaalissa toimintaympäristössä.

Kansainvälistyminen on synnyttänyt Suomen modernin suurteollisuuden ja luonut perustan pohjoismaiselle hyvinvoinnille. Teollisen kapitalismin kansainvälinen kasvu- ja laajenemisvaihe mahdollisti Suomen taloudellisen ja sosiaalisen nousun, mikä oli maan syrjäisen aseman ja alhaisen lähtötilanteen huomioiden yllättävää. Kansainvälistymisen kiihtyminen 1990-luvulta lähtien johti Suomessa rajuihin rakennemuutoksiin etenkin suuryritysten tasolla. Siirryttiin kartellitaloudesta kapitalismiin.

Suomen kansainvälistymistä vetävät tällä hetkellä erityisesti maahanmuutto ja elinkeinoelämä. Toivon, että myös korkeakoulujen ja yliopistojen kansainvälistyminen vahvistuu entisestään.

Suomen väestöllinen kansainvälistyminen on kiihtymässä. Nettomaahanmuutto kasvaa vuosi vuodelta. Suomessa asuu kuitenkin edelleen EU-keskiarvoa vähemmän ulkomaalaisia. Ulkomaalaisten osuus Suomessa on myös selvästi vähäisempi kuin muissa Pohjoismaissa.

Suomalaisen elinkeinoelämän kansainvälistyminen näkyy muun muassa lisääntyvinä suomalaisina tytäryhtiöinä ulkomailla ja ulkomaisina tytäryhtiöinä Suomessa. Suomalaiset yritykset ovat merkittäviä työllistäjiä ulkomailla ja ulkomaiset yritykset Suomessa. Kansainvälisellä tasolla toimivien suomalaisten pk-yritysten lukumäärä on kasvanut hitaasti mutta varmasti. Aika yrityksen perustamisesta sen kansainvälisen toiminnan aloittamiseen on lyhentynyt. Kansainvälistyminen on lisääntynyt eniten pienissä, 10 – 49 henkilöä työllistävissä yrityksissä, joista jo lähes puolet tekee ulkomaankauppaa.

Suomalaisissa korkeakouluissa opiskelee noin 15 000 ulkomaalaista tutkinto-opiskelijaa. Liian harva heistä työllistyy Suomessa. Opiskelijavirrat ulkomailta Suomeen ovat yhä kasvussa mutta suomalaisten opiskelu ulkomailla on laskusuunnassa. Korkeakoulut voivat Suomessa kehittää toimintaansa itsenäisesti. Toivon, että ne panostavat erityisesti kansainvälistymiseen, joka on laaja-alaisen osaamisen ja innovoinnin edellytys.

Suomi on onnistunut käyttämään hyväkseen teknisen kehityksen ja kiihtyvän globalisaation mahdollisuudet. Suomi on teknistaloudellisessa kehityksessä kansainvälisen eturintaman tuntumassa. Tuottavuuden kannalta investoinnit inhimilliseen pääomaan sekä tutkimukseen ja kehitystoimintaan ovat ratkaisevan tärkeitä. Emme voi ennalta tietää, miltä alalta tulevaisuuden innovaatiot tulevat. Siksi on turvattava laaja-alainen ja yleissivistävä yliopistokoulutus ja kattava perustutkimus.

Tutkimuksen ja koulutuksen korkea laatu sekä osaamiseen panostaminen ovat tulevaisuuden menestystekijöitä. Avainasemassa on opiskelijoiden ja tutkijoiden kansainvälisen liikkuvuuden lisääminen Suomesta ja Suomeen. Tulevaisuuden osaajat toimivat yhä kansainvälisemmissä toimintaympäristöissä, joihin tutustuminen jo opiskeluvaiheessa on tärkeää. Ulkomailla suoritetut opintokokonaisuudet pitää myös voida lukea hyödyksi tutkinnoissa.

Kansainvälisesti menestyneet korkeakoulut ovat kiinnostavia ja vetovoimaisia yhteisöjä, jotka tunnetaan maailmalla. Kansainvälinen arvostus saavutetaan laadulla, joka vahvistaa vetovoimaisuutta. Toivon, että aidosti kansainväliset, tunnetut korkeakouluyhteisöt ovat myös tulevaisuuden Suomessa arkipäivää.

Puhuin tänään ”Yrittämisen tulevaisuus” -seminaarissa Helsingin Musiikkitalolla seuraavan tekstin pohjalta.

JOHDANTO

Venäjä on Suomelle tärkeä talouspartneri nyt ja tulevaisuudessa. Venäjän taloudesta tulee nykyisellä kasvuvauhdilla lähivuosina Saksan jälkeen Euroopan toiseksi suurin. Globaalisti se säilyy kymmenen suurimman talouden joukossa. Koska Venäjä kasvaa nopeammin kuin kehittyneet maat ja toisaalta hitaammin kuin kehittyvät maat sen osuus maailmantaloudesta säilyy nykyisellään vajaassa 3 %:ssa.

Kauppamme Venäjän kanssa on historian aikana vaihdellut huomattavasti. Suurimmillaan osuus on ollut silloin, kun vientimme muualle on esimerkiksi ensimmäisen maailmansodan vuoksi katkennut. Alhaisimmillaan kauppa on ollut Venäjän suurien murrosten jälkeen tilanteissa. Esimerkkeinä kommunistien valtaantulon jälkeiset vuodet tai 1990-luvun alku, jolloin Neuvostoliiton ulkomaankaupan rakenteet sortuivat ja uuden Venäjän yksityiseen toimeliaisuuteen perustuvaa talousjärjestelmä alkoi muotoutua.

Kauppa itäisen naapurimme kanssa on vaihdellut myös rakenteeltaan. Yleissääntönä on ollut se, että itään on viety vähemmän puunjalostusteollisuuden tuotteita ja enemmän metalliteollisuuden tuotteita kuin perinteisiin vientimaihimme läntiseen Eurooppaan. Erityisen suuri merkitys Neuvostoliitolla oli suomalaiselle laivanrakennusteollisuudelle ja sen kehitykselle.

HISTORIA

Suomella oli Pietarin luonnollisena hankinta-alueena suuri merkitys kaupungin elintarvikehuollossa ennen itsenäistymistämme. Venäjän viennin varaan rakentui valtaosa tekstiili-, paperi- ja metalliteollisuudestamme. Kommunistisen järjestelmän voitto katkaisi nämä kauppasuhteet vuosikymmeniksi. Vasta toisen maailmansodan jälkeen vienti käynnistyi uudestaan.

Vaikka kauppa Suomen kanssa kehittyi suhteellisen myönteisesti, ulkomaankaupalla oli hyvin rajallinen rooli Neuvostoliiton suunnitelmataloudessa. Tavoite oli autarkia, ei kansainvälisen vaihdannan kasvattaminen. SEV-mailla oli oma roolinsa varsinkin teollisuustuotteiden toimittajana ja niiden energia- ja raaka-ainehuolto perustui Neuvostoliiton mittavien luonnonverojen käyttöön.

Lännestä pyrittiin hankkimaan vain teknologiaa ja sellaisia tuotteita, joita ei kotimaasta tai SEV-maista voitu hankkia. Suomi säilyi pitkään yhtenä Neuvostoliiton suurimmista läntisistä kauppakumppaneista. Vielä 1989 Suomen osuus Neuvostoliiton tuonnista länsimaista oli reilut 10 %. Kyse ei ollut vain halusta ostaa korkealaatuisia teollisuustuotteita ja elintarvikkeita. Taustalla oli Suomen osalta myös halu kaupan avulla sitoa maamme mahdollisimman likeiseen kanssakäymiseen Neuvostoliiton ja sen liittolaisten kanssa.

Vaikka kauppa Neuvostoliiton kanssa kiinnostikin, oli selvää, että taloutemme päämarkkinat löytyisivät lännestä. Integraatiota maailmantalouteen edisti 1950 tapahtunut liittyminen Yleisen tulli- ja kauppasopimuksen (GATT) jäseneksi. Euroopan taloudellisen integraation edetessä Suomen oli pakko vientimme kilpailukyvyn varmistamiseksi löytää paikkamme myös eurooppalaisissa järjestelyissä. Ratkaisuksemme muodostui liitännäisjäsenyys Ison-Britannian (joka oli tuolloin metsäteollisuutemme tärkein vientimaa) ympärille muodostuneessa Euroopan vapaakauppaliitossa (EFTA). Järjestely takasi teollisuudellemme samat kilpailuasemat kuin toiselle tärkeälle metsätuotteiden viejälle Ruotsille.

Neuvostoliitto näki Suomen pyrkimyksissä integroitua eurooppalaisiin rakenteisiin yrityksen heikentää sen vaikutusvaltaa ja suhteita Suomeen. Näiden huolien hälventämiseksi Suomi oli valmis myöntämään Neuvostoliiton tuotteille samanlaisen tullittomuuden kuin Eftan jäsenmaat saivat. Tulliton kauppa jatkui aina Neuvostoliiton romahdukseen asti. Keväällä 1992 tullittomuutta päätettiin jatkaa Neuvostoliiton seuraajavaltioksi tulleen Venäjän federaation kanssa. Järjestely jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi, sillä syksyllä 1992 Venäjä irtisanoi sopimuksen näiltä osin ja tullit maidemme välille otettiin käyttöön alkuvuodesta 1993.

Euroopan talousyhteisön laajeneminen 1970-luvun alussa asetti Suomen jälleen uuden tilanteen eteen. Neuvostoliitossa suhtauduttiin EEC:hen kielteisesti, sillä sitä pidettiin Naton kauppa- ja talouspoliittisena vastinparina. Neuvostoliiton epäluulo järjestöä kohtaan teki Suomelle huomattavasti haasteellisemmaksi sopia vastaavanlaisesta vapaakauppajärjestelystä kuin aikoinaan EFTA:n kanssa kymmenen vuotta aiemmin.

Helpottaakseen EEC:n kanssa solmitun vapaakauppasopimuksen hyväksymistä Suomi neuvotteli vapaakauppasopimukset Neuvostoliiton ympärille syntyneen Keskinäisen taloudellisen avun neuvoston (SEV) eurooppalaisten jäsenmaiden kanssa. Suunnitelmataloudessa tulleilla ei ollut merkitystä, joten sekä tullittomuus kaupassa Neuvostoliiton kanssa kuin nämä Kevsos-sopimuksetkin olivat ennen kaikkea poliittinen manifestaatio. Suomi pyrki näyttämään, että se oli valmis huolehtimaan hyvistä suhteista sekä itään että länteen. Sopimuksista oli loppujen lopuksi hyötyäkin, sillä Kevsos-maiden vapautumisen myötä Suomella oli 1980?90-lukujen vaihteessa muutaman vuoden ajan maanosamme kattavin vapaakauppasopimusverkko, joka kattoi koko Euroopan.

Kauppa Neuvostoliiton kanssa perustui pitkiin sopimuksiin, joiden puitteissa sovittiin vuosittaisista tavaranvaihtopöytäkirjoista. Periaatteellisella tasolla kaupan tuli vuosittain tasapainottua. Maksut hoidettiin clearing-tilien kautta. Venäjän puolella ostajina ja myyjinä toimivat ulkomaankauppayhtiöt ja ainakin kulutustavaroiden osalta lopullinen asiakas jäi suomalaiselle toimittajalle usein tuntemattomaksi. Investointitavaroiden kohdalla tilanne oli toinen. Noiden vuosien perua Venäjällä on vieläkin käytössä useita Suomessa rakennettuja laivoja, joista ehkä kansainvälistakin kuuluisuutta eniten ovat saaneet ne pienoissukellusveneet, joita on käytetty Titanicin tutkimiseen tai Venäjän lipun viemiseen pohjoisnavalle. Eikä Venäjällä ole varmaan yhtään merkittävää paperi- tai sellutehdasta, josta ei löytyisi Valmetin tai Wärtsilän paperikoneita.

Gorbatshovin johdolla toteutetut talousuudistukset ja öljyn hinnan romahdus 1986 syvensivät Neuvostoliiton talousvaikeuksia. Maan talous oli jo vuosia jäänyt teknologisesti yhä pahemmin jälkeen läntisistä kilpailijoistaan. Erityisen selvää tämä oli kulutustavaroiden osalta. Tilannetta pahensi kollektivisoidun maatalouden surkea tila. Neuvostoliiton maatalouspolitiikka oli muuttanut Euroopan vilja-aitan merkittäväksi viljan tuojaksi. Kasautuvat talousvaikeudet alkoivat näkyä Suomenkin suunnalla maksuviiveinä ja velkaantumisena. Talouden kriisiytyminen ja ulkomaisen velkaantumisen nopea kasvu johti Suomen ja Neuvostoliiton välisen clearing-järjestelyn päättymiseen vuoden 1990 lopussa.

Clearingin loppu supisti rajusti Suomen vientiä 1991. Kun vielä vuoden lopussa Neuvostoliiton taru päättyi ja sen seuraajaksi noussut Venäjä aloitti rajun talousuudistuksen, ei ole ihme, että Venäjän osuus Suomen viennistä putosi vuonna 1992 noin kahteen prosenttiin. Tuonnin puolella muutokset olivat loivempia, sillä öljyn ja kaasun tuonti jatkui pitkälti samalla tasolla.

Jeltsinin ja Gaidarin johdolla läpiajetut talousuudistukset alkoivat kantaa hedelmää. Yksityisiä yrityksiä syntyi, kauppa alkoi käydä. Aluksi toimijat olivat pieniä. Rajanylitys ja rahaliikenne takkusivat. Toiminta alkoi nopeasti vakiintua ja Suomen vienti lähti uudestaan nousuun. Noiden vuosien dynamiikasta ja muutoksen tahdista kertoo se, että sen enempää tullittomuuden päättyminen kuin Suomen EU-jäsenyys eivät näkyneet kaupassa juuri mitenkään.

Vientimme muuttui perusteellisesti rakenteeltaan. Neuvostoliittoon vietiin tuotteita, joita Gosplanin mielestä maassa tarvittiin, muun muassa noita edellä mainittuja laivoja ja paperikoneita. Venäjällä puolestaan kuluttaja oli kuningas. Investointitavarat vaihtuivat ketsuppiin, juustoon ja autoihin. Investoinnit romahtivat, sillä niiden edellyttämää omistuksen pysyvyyttä ei ollut ja muutoinkin tulevaisuus näytti talouden toimijoiden näkökulmasta muutamaa kuukautta pidemmällä tähtäyksellä sumuiselta.

Lisää epävarmuutta toi vuoden 1998 kriisi. Venäjän velat jouduttiin järjestelemään ja rupla menetti arvostaan muutamassa kuukaudessa yli 3/4. Suomen vienti romahti uudelleen. Tuonti pärjäsi paremmin. Niin kuin ennenkin öljyä tarvittiin liikenteen polttoaineena ja kaasua sähkön ja lämmön tuotantoon. Kesti pitkälle 2000-luvulle, ennen kuin kriisiä edeltänyt viennin taso saavutettiin uudelleen.

LÄHIMENNEISYYS JA NYKYPÄIVÄ

Venäjän elpyminen alkoi jo kesällä 1999 Putinin valtaantulon aikoihin. Tästä alkoi ennenäkemätön, kymmenen vuotta kestänyt nopean kasvun kausi. Noina vuosina Venäjän talous kasvoi yli 7 % ja kansalaisten ostovoima yli 10 % vuodessa.

Venäjän talouden ilmiöiden selitykseksi on tapana tarjota vain öljyn hintaa. Tämän kasvunjakson taustalla oli muutakin. Ensinnäkin devalvaatio teki kotimaisesta tuotannosta kilpailukykyistä. Teollisuudella oli Neuvostoliiton perintönä paljon käyttämätöntä kapasiteettia. Yksityistetyt yritykset olivat valmiita panostamaan tuotantoon, ja esimerkiksi 1999?2005 öljyn tuotanto kasvoi yli 50 %. Uusi hallitus vei läpi vero- ja muita uudistuksia. Makrotalouspolitiikka oli vastuullista, ulkomaiset velat pyrittiin maksamaan pois. Kun rahaa jäi yli, sitä alettiin kerätä vararahastoiksi. Niitä voitiin hyödyntää 2008?09 kriisin vaikutusten lieventämiseksi.

Venäjän kasvuvuosikymmenestä suomalaiset muistavat ennen kaikkea jatkuvat rekkajonot itärajalla ja kasvavan matkustajaliikenteen. Kun vielä 1990-luvulla venäläisiin matkailijoihin oli suhtauduttu epäillen, heistä tuli seuraavana vuosikymmenenä Suomen matkailun suurin asiakasryhmä. Erityisen merkittäväksi osoittautui päätös yhdistää Venäjän eri juhlapyhät uudenvuoden tienoilla yhtenäiseksi reilun viikon lomaksi. Ja missäpä olikaan mukavampaa viettää keskitalven juhlaa kuin suomalaisessa kylpylässä, joulupukin kotiseuduilla tai kaupunkiemme ostosparatiiseissa. Parasta asiassa oli sekä tulijoiden että heitä palvelevan matkailuväen kannalta se, että kapasiteettia riitti, kun majoitusliikkeet olivat perinteisesti vuodenvaihteessa liki tyhjiä.

Öljyn hinnan nousu kasvatti Suomen ja Venäjän välisen kaupan vajetta. Myönteinen talouskehitys laajensi vientitavaroiden kirjoa. Venäjän teollisuus alkoi investoida ja modernisoida tuotantoaan. Nyt ei rakennettu suuria kombinaatteja niin kuin neuvostoaikana. Pääpaino oli tuotannon tehokkuuden nostamisessa.

Suomalaiset rakentajat olivat vahvasti mukana jo Neuvostoliiton-kaupassa. Tuolloin rakennettiin sekä tuotantolaitoksia että muita rakennuksia, suurimpana yksittäisenä hankkeena Kostamuksen kaupunki. Venäjällä ensimmäiset kohteet olivat ulkomaisten kulutustavaratuottajien tehtaita. Mutta pienasiakkaiksi tulivat myös tavalliset venäläiset. Reilussa kymmenessä vuodessa on tultu tilanteeseen, missä suomalaisilla rakentajilla on Venäjällä tuhansia asuntoja rakenteilla ja kymmeniä tuhansia venäläisiä asuu heidän rakentamissaan asunnoissa.

Myös muu palveluvienti sai vauhtia viimeisen kymmenen vuoden aikana. Kaikki keskeiset kauppaketjumme ovat mukana Venäjän vähittäiskaupassa. Venäjän markkinat ovat avanneet tekniselle tukkukaupallemme uusia markkinoita ja venäläisille yrityksille mahdollisuuden hyötyä suomalaisyritysten tarjoamasta tehokkaasta logistiikasta. Suomalaisen suunnitteluosaamisen ja konsulttien avulla venäläiset yritykset parantavat kilpailukykyään ja tehostavat toimintaansa. Unohtaa ei myöskään sovi Suomen kautta hoidettavia kuljetuksia ja logistiikkapalveluita. Transitoliikenne tuskin palaa kriisiä edeltäviin lukuihin. Jatkossa valtaosa esimerkiksi tuotavista henkilöautoista saapuu venäläisten satamien kautta.

Kasvun vuosikymmen päättyi 2008?09 kriisiin, joka leikkasi sekä Suomen että Venäjän talouskasvua seitsemisen prosenttia. Venäläisten ostovoiman supistuminen ja ruplan heikkeneminen iski taas vientiimme tuontia kovemmin. Vaikka kasvu on alkanut uudelleen, kriisiä edeltänyttä tasoa ei ole vielä saavutettu. Syynä tähän on esimerkiksi kännykkäviennin ohjautuminen Suomen sijasta muiden maiden kautta tapahtuvaksi. Myös autojen transitokaupasta osa kirjautui Suomen vienniksi ja nyt transiton vähennyttyä, näihin lukuihin ei tulla palaamaan.

Vaikka Venäjän talous onkin kasvanut kriisin jälkeen selvästi läntistä Eurooppaa nopeammin, investointien osuus ei ole noussut. Ja kun Suomen vientipaletissa kulutustavaroiden osuus on rajallinen, markkinaosuutemme kriisin jälkeen on supistunut vaikka vientimme onkin kasvanut.

TULEVAISUUS

Miltä Suomen ja Venäjän välisen kaupan ja taloudellisen kanssakäymisen tulevaisuus näyttää?

Lyhyesti: kohtuullisen valoisalta.

Pidemmän vastauksen lähtökohta on arvio Venäjän talouskehityksestä. Ongelmana ei ole suomalaisten yritysten kiinnostuksen puute viedä ja investoida Venäjälle.

Tällä hetkellä Venäjän talouskasvu näyttää hidastuvan. Kuluvalle vuodelle odotetaan 3,5 %:n kasvua. Useimmat ennustajat arvioivat, että ensi vuonna päästään parhaimmillaan samalle tasolle. Paljon kuitenkin riippuu siitä, miten Venäjän talouden kannalta keskeinen öljyn hinta käyttäytyy. Öljystä ja sen hintaan sidotusta kaasusta kun saadaan puolet Venäjän valtion budjetin tuloista ja niiden avulla kerätään 70 % maan vientituloista.

Suomen kannalta valitettavaa on se, että optimistisetkaan ennusteet eivät odota investointien suhteellisen osuuden Venäjän taloudessa kasvavan. Kulutusvetoisesta kasvusta tulevat varmasti hyötymään palvelusektorimme Venäjälle etabloituneet toimijat ja heidän toimittajansa. Rakentamisen kasvua voi auttaa se, että yhä useampi asunnon ostaja rahoittaa hankintaansa pankkilainalla. Tosin Venäjällä nimelliskorot ovat tasolla, joihin Suomessa nähtiin viimeksi 1990-luvun alun laman vuosina. Sähkön ja lämmön tuotantoon investoineiden kannattavuuteen vaikuttaa se, miten näiden tuotteiden hinta kehittyy ja mitä tuotannossa vaadittavista polttoaineista joudutaan maksamaan.

Suomalaisilla tuotteilla on Venäjällä hyvä maine, joten uskoisin, sieltä löytyvän markkinoita vielä nykyistä useammallekin yritykselle. Erityisen hyvin tunnetaan suomalaiset elintarvikkeet. Valio ja Viola ovat varmasti Nokian rinnalla tunnetuimmat suomalaiset brändit Venäjällä.

Uskon myös matkailun kasvuun. Edustustomme Venäjällä myöntävät tänä vuonna liki puolitoista miljoonaa viisumia, joista noin 90 % on monikertaviisumeita. Matkailuliikenteen helpottamiseksi olemme ryhtyneet toimiin rajanylityspaikkojen ja niille johtavan infrastruktuurin parantamiseen.

Venäjä samalla tavalla kuin muutkin Itämeren alueen lähimarkkinat säilyy erityisen tärkeänä markkinana ja ensimmäisenä etabloitumisalueena PK-yrityksillemme ja palvelusektorillemme. Useimmissa tapauksissa kansainvälistyminen alkaa juuri näiltä markkinoilta. Suurille globaaleille jäteillemme Venäjän ja muiden lähimarkkinoiden merkitys on lähempänä niiden osuutta maailmantaloudesta.

Venäjän integroituminen globaaliin ja Euroopan talouteen on maan itsensä kannalta hyvä uutinen. Niin se on myös meille suomalaisille. Venäjän elokuussa toteutunut WTO-jäsenyys laski tulleja, vähensi muita kaupan esteitä ja loi edellytyksiä investoinneille. Lähivuosina keskeinen tehtävämme EU:ssa on huolehtia siitä, että jäsenyysehtoja noudatetaan.

WTO-jäsenyys helpottaa toivon mukaan myös EU:n ja Venäjän välisiä neuvotteluita uudesta perussopimuksesta, joita on käyty kesästä 2008 alkaen. Meille suomalaisille on tärkeä pohtia sitä, mihin suuntaan EU:n ja Venäjän suhteita tälle vuosikymmenellä kehitetään. Oma kokemuksemme puhuu kaupan vapauttamisen ja syvemmän integraation puolesta. Uskon, että se on hyvä resepti myös EU-Venäjä-agendalla.

Vienninedistämismatkalla Tatarstanin pääkaupungissa Kazanissa. Kazan on poikkeuksellisen kiinnostava venäläinen miljoonakaupunki. Öljy- ja kaasuvarojen ansiosta alueella on paljon varallisuutta ja se näkyy. Kazan on tuhat vuotta vanha kaupunki, jossa ortodoksikristityt venäläiset ja tataarimuslimit elävät rinnakkain.

Kazan on Venäjän urheilupääkaupunki. Täällä järjestetään vuonna 2013 universiadit, vuonna 2015 uinnin MM-kisat ja vuonna 2018 jalkapallon MM-kisojen otteluita. Palloilupuolelta suomalaisillekin ovat tuttuja jalkapalloseura Rubin Kazan (Aleksei ja Roman Eremenko) ja jääkiekkoseura Ak Bars Kazan (Niko Kapanen, Jarkko Immonen, Janne Pesonen ja Janne Lahti). Taso on kova. Ja urheilupaikkojen rakentaminen avaa bisnesmahdollisuuksia.

Matkassa on mukana noin 30 suomalaista yritystä ja organisaatiota (http://tiny.cc/n93snw). Rakentamisen lisäksi kiinnostavia yhteistyöaloja ovat mm. energia, energiatehokkuus, cleantech ja koulutus. IT-puolella Kazanissa on käynnissä erittäin kunnianhimoisia hankkeita. Tapasimme yritysten kanssa Tatarstanin presidentin, pääministerin, ministereitä, Kazanin johtoa ja runsaasti paikallisia yrityksiä. Ministerin rooli on avata ovia ja toivottavasti auttaa ratkomaan ongelmia, yritykset tekevät oman myyntityönsä. Tuloksia arvioidaan parin kuukauden päästä.

Suomen ja Tatarstanin suhteiden erikoispiirre on se, että Suomessa asuu noin 700 tataarin yhteisö. Yhteisö syntyi 1800- ja 1900 -lukujen taitteessa. Suomen tataariyhteisön johtaja ja hänen edeltäjänsä ovat mukana matkalla ja tapaamisissa. Isäntiin on selvästi tehnyt vaikutuksen tataariyhteisön hyvä asema ja menestys Suomessa. Itsekin olen yrittänyt heittää muutaman lauseen tataariksi tapaamisissa. Zur rähmät!

Tänään torstaina on luvassa vielä puhe yliopistolla ja muutama tapaaminen. Sitten nokka kohti Suomea ja täysi keskittyminen EU:n rahoituskehyksiin seuraavaksi puoleksitoista viikoksi.

P.S. Tatarstanin hallinto pyörii kokonaan iPadeilla. Viralliset asiakirjat, kokoukset, päätökset…kaikki. Ei turhia papereita. Tästä on Suomella opittavaa.

Terveiset Kapkaupungista! Viikon kestänyt eteläisen Afrikan -kiertueeni lähestyy loppuaan. Täyteen pakatusta ohjelmasta huolimatta olo on loistava. Siihen on monta syytä, joista kerron seuraavaksi.

Vienninedistämismatkojeni yksi painopiste lähikuukausina on Afrikka. Aloitin Etelä-Afrikasta ja Namibiasta muun muassa siitä syystä, että eteläinen Afrikka näyttää yrityskyselyjen perusteella kiinnostavan suomalaisyrityksiä erityisen paljon. Seuraavaksi vuorossa on Algeria, jonka valtava potentiaali on viimein huomattu Suomessakin. Ensi vuonna jatkan kiertuetta Sambiassa ja Tansaniassa, joissa yhtenä painopisteenä on kaupan ja kehityksen yhteyden vahvistaminen. Silloin mukanani on luonnollisesti kehitysministeri Heidi Hautala.

On sääli, että Afrikan nousua ei ole Suomessa vielä kunnolla noteerattu. Afrikassa on useita talouksia, joiden kasvuluvut ovat huimaavia. Afrikan kasvu ei myöskään tule pysähtymään tai edes hidastumaan pitkään aikaan. Yksi olennainen syy siihen on Afrikan väestörakenne. Reilusti yli puolet afrikkalaisista on nuoria. Työllistetyn väestön määrä kasvaa Afrikassa huimaa vauhtia ja sen vetämänä myös talous ja kysyntä. Vaikka Afrikan osuus maailmankaupasta on vielä vaatimaton, sen osuus EU-maiden kaupasta on jo yhdeksän prosentin paikkeilla. EU:n kauppatase Afrikan kanssa on alijäämäinen eli Afrikasta tuodaan enemmän kuin sinne viedään.

Paljon kauppataseita olennaisempaa on kuitenkin seurata, miten yksittäiset yritykset toimivat Afrikassa. Esimerkiksi suomalaisyritykset usein pyrkivät siihen, että suuri osa tuotetusta arvonlisästä jää isäntämaahan tuottamaan paikallisille työntekijöille toimeentuloa ja hyvinvointia. Laskimme, että mukanani olleet 23 suomalaisyritystä työllistävät paikallisesti joko suoraan tai epäsuorasti jopa 10 000 ihmistä. Esimerkiksi suomalainen kaivosalan yritys ei tyypillisesti vie raaka-aineita jalostamattomina maasta ulos vaan pyrkii siihen, että ne jalostetaan vastuullisesti ja ympäristöystävällisesti paikan päällä. Usein suomalaisinvestointien ympärille syntyy paikallinen pienyritysten ekosysteemi. Näin kauppa tuottaa kehitystä.

Puhuin ulkoministerinä paljon kunniallisesta ulkopolitiikasta. Nyt voi olla oikea aika avata kunniallisen talouspolitiikan aikakausi. Suomalaiset sopivat sen edelläkävijöiksi todella hyvin. Meillähän ei ole Afrikassa poliittista painolastia. Esimerkiksi Namibiassa meitä päinvastoin kohdellaan maan suurimpina ystävinä, jotka toivat maahan muun muassa koulutusta ja terveydenhuoltoa sekä tietenkin myös itsenäisyyden Martti Ahtisaaren astuttua kuvaan. Oli muuten hienoa viettää Ahtisaari-päivää Namibiassa.

Matkani alkoi Etelä-Afrikasta, joka on paitsi alueellinen myös globaali suurvalta ja sekä BRICS-ryhmän että G20:n jäsen. Etelä-Afrikka on kiehtova eri kansallisuuksien ja vaikutteiden sulatusuuni. Pelkästään virallisia kieliä on yksitoista.

Etelä-Afrikka on useimmilla mittareilla loistava liiketoimintaympäristö. Sen vahvuuksiin kuuluvat vakaa valuutta, toimiva demokratia, hyvä investointi-ilmapiiri, oikeusvarmuus, vapaa tiedonvälitys, toimiva infrastruktuuri ja hyvät rahoituspalvelut. Suomi tunnetaan Etelä-Afrikassa muun muassa rotuerottelun vastustajien kärkimaana. Se helpottaa suomalaisministerin asiointia. Suomalaisyritykset joutuvat täällä kuitenkin hyvin kilpailtuun ympäristöön, joka edellyttää vahvaa osaamista ja paikallistuntemusta. Eteläafrikkalaiset toimijat laittavat sovitun mielellään heti paperille, mikä oli tietysti vienninedistämismatkalla hyvä asia.

Etelä-Afrikan ohjelmaani kuuluivat tapaamiset korkeakouluministerin, liikenneministerin, mineraalivarojen varaministerin ja keskuspankin pääjohtajan kanssa. Vierailin myös Nelson Mandela -säätiössä, jossa alustin Euroopan ja Afrikan suhteista. Matkan päätteeksi osallistuin Kapkaupungissa maailman design-pääkaupunki-kapulanvaihtoon Kapkaupungin ja Helsingin välillä yhdessä metropolien johdon kanssa. Pidin myös perinteisen Eurooppa-luennon Kapkaupungin kauppakorkeakoulussa.

Namibiassa saamani vastaanotto oli ylitsevuotavan lämmin ja sen aisti ensi hetkistä lähtien. Namibiassa Suomi on suurvalta, ja kohtelu on sen mukaista. Maan presidentti Hifikepunye Pohamba vietti kanssani pitkän tovin jakaen ajatuksiaan Suomesta ja Euroopasta. Lisaksi tapasin maan kalastus- ja meriministerin, veteraaniasioiden ministerin, kauppaministerin sekä kaivos- ja energiaministerin.

Suomalaisyrityksillä on upeita hankkeita Namibiassa. Maahan on toimitettu muun muassa 35 miljoonan euron arvoinen merentutkimusalus. Osallistuin myös tilaisuuteen, jossa vihittiin käyttöön suomalais-namibialaisena yhteistyönä rakennettu jätteidenkäsittelylaitos.

Tälläkin matkalla mukana oli kokki Sami Tallberg, joka tuotti vastaanotoille villiruokaa suomalaiseen tapaan. Windhoekissa sain ilokseni juosta aamulenkin paralympiakultamitalisti Johanna Bensonin kanssa. Kaiken kruunasi upea sää, joka suosi meitä koko matkan ajan. Se antoi virtaa syksyn pimeyteen.

Eteläisen Afrikan -matka oli ensimmäinen, joka tehtiin Team Finland -logojen alla. Team Finland on suomalaisten vienninedistäjien yhteinen brändi. Afrikan-matkailu osoitti tiimityöskentelyn vahvuudet parhaimmillaan. Järjestelyt toimivat upeasti, mistä haluankin kiittää koko tiimiä.