Roolin vaihto ulkomaankauppaministeristä eurooppaministeriksi kävi viime torstaina sananmukaisesti lennossa, kun palasin Indonesiasta suoraan Brysseliin. Tosin itselleni nämä kaksi salkkua ovat yksi tiivis talouskokonaisuus, jossa näkökulma osin vaihtelee.
 
Brysselissä tapasin Euroopan parlamentin uuden puhemiehen Martin Schulzin. Martin on vanha hyvä tuttuni parlamenttivuosilta, asioista innostuva saksalainen, jolla on vahva eurooppalainen agenda. Uudessa roolissaan häneltä voi odottaa näkyvää roolia ja uusia aloitteita. Keskusteluissamme nousi luonnollisesti esiin presidentinvaalit. Ensimmäisen kierroksen Eurooppa-myönteinen lopputulos oli positiivisesti noteerattu niin Euroopan parlamentissa kuin laajemminkin kollegoiden keskuudessa. On hyvä tietää jo nyt, että meillä on tulevaisuudessakin positiivisesti Euroopan unioniin suhtautuva, kansan valitsema presidentti. Euroopan parlamentin suomalaisjäsenten tapaamien oli taas avoin ja epämuodollinen. Heidän tapaamisestaan saa aina uutta perspektiiviä asioiden hoitoon.

Perjantaina yleisten asioiden neuvostossa valmistauduttiin myös tämänpäiväiseen epäviralliseen Eurooppa-neuvostoon, jossa päämiesten on tarkoitus sopia talousunionia vahvistavasta sopimuksesta. Tiukalla valmistelutyöllä on päästy varsin hyvään lopputulokseen, joka vahvistaa talouskuria monella tapaa. Nyt tärkeää on sopimuksen ratifiointi jäsenmaissa, sitten vasta pääsemme aidosti näkemään mihin saakka tämä sopimus riittää. Eurooppa-neuvostossa puhutaan myös kasvusta ja työllisyydestä. Talousmyllerryksen keskellä kilpailukyvyn vahvistaminen on todella tärkeää ja on muistettava, että Euroopan talouden kannalta kasvun ja työllisyyden edellytysten vahvistaminen on tärkein toimenpide, minkä poliitikot voivat tehdä.
 
Neuvostossa keskusteltiin myös EU:n budjetista, eli rahoituskehyksistä vuosille 2014-2020. Kehyksistä sopiminen on iso harjoitus ja poliittisen pelin paikka, päättäväthän jäsenmaat niistä yksimielisesti. Meille nettomaksajana lähtökohta on selvä; ei kasvua budjettiin. Samaan aikaan prioriteettinamme on kilpailukyvyn vahvistaminen sekä erityiskysymyksinä maaseudun kehittäminen ja aluepolitiikassa Itä- ja Pohjois-Suomen erityistuki. Perehtymistä ja sovittelua vielä tarvitaan, ennen kuin olemme maalissa, arviolta puolentoista vuoden päästä.

Liityin juuri uuden puolueen jäseneksi: Sauliberaalit ovat vihdoin täällä! Sauliberaaleille vastakkainasettelun aika on ohi. Uusi aika on sauliberaalien Vastakkaintykkäilyn aika. On ihan ok tykätä Ultra Brasta, Paavon mukista ja mukisematta sen toisen Paavon bööstä – ja äänestää Niinistöä. Sau!
Sauliberaalien säännöt on aivan mahtavat:
1. Sauliberaaleihin saavat kuulua kaikki. Myös ne, jotka eivät kuulu Sauliberaaleihin.
2. Sauliberaalit ensisijaisesti tykkäävät.
3. Sauliberaalit eivät nosta puoluetukea, mutta lasillisen silloin tällöin.
4. Sauliberaalit eivät puukota selkään saati muihin ruumiinosiin.
5. Sauliberaalien onnennumero on 6.
6. Sauliberaali on jobi ? vaan ei sen postia.
Sauliberaalin puolueen perustehtävänä on yhdistää Suomi ja suomalaiset suuren suvaitsevaisuuden sateenvarjon alle. Miksi? Koska yksi Suomi pärjää paremmin kuin monta.
Sauliberaalien Suomi on avoin, moniarvoinen ja kansainvälinen Suomi, jossa ihmisillä on mahdollisuuksia kouluttautua, tehdä työtä, yrittää ? ja tykätä jutuista. Sauliberaalien Suomessa ihmiset voivat hoitaa lapsiaan, toteuttaa itseään, sivistyä ja viihtyä. Sauliberaalien Suomessa kaikkia ihmisiä arvostetaan ja hyvinvointi on kaikkien yhteistä arkea ja kaikkien tehtävä. Sauliberaalien Suomella on tiukoissa tilanteissa testattu työtätekevä presidentti, jolla on kokemusta ja kykyä innostaa meidät toteuttamaan tämä Suomi.
Sauliberaalit ovat perustamiskokouksessaan 26.1.2012 asettuneet kannattamaan Sauli Niinistöä vuoden 2012 presidentinvaaleissa.
Lupauduin Sauliberaalien puheenjohtajaksi. Tulethan sinäkin mukaan? Sau!

Ohessa eilinen kolumnini Dagens industrissa.

För dryga 20 år sedan var det fest. Kapitalismen hade krossat socialismen. Fria marknader hyllades över planerade ekonomier, demokrati över autoritära regimer och Hayek över Marx.

Enligt professor Francis Fukuyama var historien slut, alla världens 200 nationalstater skulle snart bli liberala demokratier med en social marknadsekonomi.

Vi festade tyvärr för tidigt. Konkurrensen mellan olika ideologier och samhällsystem fortsätter. Ungefär hälften av världens länder kan definieras som kapitalistiska demokratier.

Betyder detta att kapitalismen fungerar perfekt? Absolut inte! Det har den aldrig gjort och kommer aldrig att göra, men tillsvidare har vi inte hittat på ett bättre system.

Kapitalismen är bra på grund av att den gynnar frihet och tillväxt, dessutom går den ofta hand i hand med demokrati. Problemet med kapitalismen under de senaste åren har varit att den drivits av en överkomplicerad finansmarknad som har lätt till orealistiska förväntningar och för störa inkomstklyftor. Som tur har kapitalismen en tendens att korrigera sig själv eller bli korrigerad genom marknadsreglering. Denna process pågår som bäst.

Den pågående finanskrisen anses – rätt eller fel – som den västliga världens ekonomiska och politiska kris. Själv tycker jag inte att demokratin och marknadsekonomin är i en katastrofal kris.

Situationen är överdriven inte minst på grund av att politiker, bankirer och journalister sätter mera eld på lågorna. Dessutom har vi en tendens att överdriva vikten av tidevarvet vi själv lever i. Realekonomin, arbetsgivare och arbetstagare lider av den tidvis surrealistiska debatten.

Problemet är att ekonomin är global, men politiken lokal. Ingen vill eller vågar ta ansvar. Om en fabrik stängs så skyller politiker genast på globaliseringen. Billigt, tycker jag.

Den nordiska modellen är en kombination av marknadsekonomi och välfärdssamhälle. Egentligen är vår offentliga sektor inte så kolossal som det påstås. Till skillnaden från många länder är den nordiska offentliga sektorn relativt effektiv och dessutom sköter vi om våra offentliga finanser.

Vi i Finland snackar som kapitalister, men agerar som socialister. I Sverige gör man tvärtom. Kanske det är dags att vi lär oss av varandra. Den nordiska modellen fungerar. Kanske borde vi börja exportera den nordiska kapitalismen.

Dagens Industri 26.1.2012

För dryga 20 år sedan var det fest. Kapitalismen hade krossat socialismen. Fria marknader hyllades över planerade ekonomier, demokrati över autoritära regimer och Hayek över Marx.

Enligt professor Francis Fukuyama var historien slut, alla världens 200 nationalstater skulle snart bli liberala demokratier med en social marknadsekonomi.

Vi festade tyvärr för tidigt. Konkurrensen mellan olika ideologier och samhällsystem fortsätter. Ungefär hälften av världens länder kan definieras som kapitalistiska demokratier.

Betyder detta att kapitalismen fungerar perfekt? Absolut inte! Det har den aldrig gjort och kommer aldrig att göra, men tillsvidare har vi inte hittat på ett bättre system.

Kapitalismen är bra på grund av att den gynnar frihet och tillväxt, dessutom går den ofta hand i hand med demokrati. Problemet med kapitalismen under de senaste åren har varit att den drivits av en överkomplicerad finansmarknad som har lätt till orealistiska förväntningar och för störa inkomstklyftor. Som tur har kapitalismen en tendens att korrigera sig själv eller bli korrigerad genom marknadsreglering. Denna process pågår som bäst.

Den pågående finanskrisen anses – rätt eller fel – som den västliga världens ekonomiska och politiska kris. Själv tycker jag inte att demokratin och marknadsekonomin är i en katastrofal kris.

Situationen är överdriven inte minst på grund av att politiker, bankirer och journalister sätter mera eld på lågorna. Dessutom har vi en tendens att överdriva vikten av tidevarvet vi själv lever i. Realekonomin, arbetsgivare och arbetstagare lider av den tidvis surrealistiska debatten.

Problemet är att ekonomin är global, men politiken lokal. Ingen vill eller vågar ta ansvar. Om en fabrik stängs så skyller politiker genast på globaliseringen. Billigt, tycker jag.

Den nordiska modellen är en kombination av marknadsekonomi och välfärdssamhälle. Egentligen är vår offentliga sektor inte så kolossal som det påstås. Till skillnaden från många länder är den nordiska offentliga sektorn relativt effektiv och dessutom sköter vi om våra offentliga finanser.

Vi i Finland snackar som kapitalister, men agerar som socialister. I Sverige gör man tvärtom. Kanske det är dags att vi lär oss av varandra. Den nordiska modellen fungerar. Kanske borde vi börja exportera den nordiska kapitalismen.

Nämä ovat toiset presidentinvaalit, joissa tuen Saulia. Askelmerkit katsottiin ja lähtöspurtti tehtiin kuusi vuotta sitten, nyt on loppukirin aika. Vielä 10 päivää tiivistä kampanjointia ja intensiivistä keskustelua. Sitten ehdokkaat ovat maaliviivalla ja meidän mitattavanamme. 
Viimeisten viikkojen aikana Paavo Väyrynen ja Pekka Haavisto nousivat ansiokkaasti kamppailemaan kakkospaikasta. Hurjan nosteen kampanjaansa saanut Pekka Haavisto pääsi Saulin kanssa toiselle kierrokselle. Ensimmäisestä kierroksesta tuli hyvä esimerkki siitä, että Suomi on kansainvälinen ja suvaitsevainen maa. Olen iloinen siitä, että saimme valittavaksemme kaksi niin kotimaisessa kuin kansainvälisessäkin politiikassa ansioitunutta tekijää, joiden katseet ovat tulevaisuudessa. Ehdokkaiden profiilit ovat aika lähellä toisiaan – silti minun valintani on Sauli. Miksi näin?
Sauli on kokenut, luotettava ja tuntee talouden. Mikään ei voi korvata hänen kokemustaan valtiovarainministerinä ja Ecofinissä – varsinkaan nyt, kun kamppailemme EU:n velkakriisin ja myös kotimaan julkisen talouden haasteiden kanssa. Kansainvälisessä politiikassa taloudella on yhä vahvempi rooli ja Suomenkin ulkopoliittinen toimintaympäristö on muuttunut nopeasti viime vuosina. Kasvu jakautuu alueellisesti epätasaisesti ja nopeimmin kasvavat taloudet löytyvätkin kehittyviltä markkinoilta, erityisesti Aasiasta. Presidentin on ymmärrettävä dynaamisen ja elinvoimaisen talouden merkitys Suomelle ja Euroopalle – tuleehan Suomen BKT:sta noin 40% viennistä. Presidentin merkitys vienninedistäjänä ja ovien avaajana valtiokapitalistisissa maissa on yhä tärkeämpää kotimaisten työpaikkojen ja yritysten kannalta.
Sauli on vakaumuksellinen eurooppalainen, jolle Eurooppa on muutakin kuin lainsäätäjä. Eurooppa merkitsee hänelle arvoja, mutta myös niiden mukana tulevaa vastuuta. Sauli johti ansiokkaasti Euroopan demokraattista unionia ja yhdisti sen Euroopan kansanpuolueen kanssa. Moni hänen senaikaisista läheisistä työtovereistaan on nyt koko unionin tai toisen jäsenmaan johdossa, kuten komission puheenjohtaja Barroso, Saksan liittokansleri Merkel tai vaikkapa Ruotsin ulkoministeri Bildt. Tiedän, että näillä hyvillä suhteilla on merkitystä. Toisaalta Sauli on osoittanut sen, että kun on osallistunut rakentamiseen, kantanut vastuuta ja oma pesä on kunnossa, voi kriitiikkiäkin tarvittaessa antaa.
Tältä ajalta ovat peräisin myös Saulin hyvät suhteet Yhdysvaltoihin ja niiden johtoon. Euroopan investointipankin varapääjohtajana Sauli vastasi pankin hankepäätöksistä Venäjälle, muun muassa suurista ympäristöhankkeista, kuten Pietarin jätevedenpuhdistamosta. On tärkeää, että presidenttimme tuntee hyvin Venäjän, joka on Suomen 3:n tärkeimmän kauppakumppanin joukossa ja yksi tulevan presidentin ehdottomasti tärkeimmistä ulkopoliittisista toiminta-alueista.
Tasapuolisuuden nimissä on todettava, että myös kilpakumppani Pekka Haavistolla on hyvät ulkopoliittiset meriitit. Ulkoministerinä toimiessani nimitin hänet erityisedustajakseni Afrikan alueen kriiseihin. Pekka hoiti homman hyvin ja on erinomainen kehitysmaiden ja Afrikan asiantuntija. Näistä ominaisuuksista on eittämättä presidentille hyötyä, mutta eurooppalaisten naapureidemme lisäksi Yhdysvallat ja Venäjä ovat kuitenkin Suomen ulkopolitiikan keskeintä toimintakentttää ja niissä Saulin meriitit ovat vahvemmat. Sauli on luontevasti kansainvälinen, ja uskon, että hän kokemustensa perusteella toimisi myös erinomaisena kriisijohtajana.
Suomi tarvitsee presidentin, joka on kokenut, joka tuntee talouden, luo uskoa parempaan huomiseen ja jonka johtamistaidot on koeteltu tiukoisakin tilanteissa. Siksi Sauli!

Terveiset Jakartasta!  Olen kolmatta päivää Indonesiassa vienninedistämismatkalla yhdessä Viron ulkoministeri Urmas Paetin ja kolmikymmenpäisen suomalais-virolaisen yritysvaltuuskunnan kanssa. Erittäin miellyttävä ja mielenkiintoinen kokemus.

Indonesia on maailman kolmanneksi suurin demokratia, maailman neljänneksi väkirikkain valtio ja maassa asuu maailman suurin muslimiväestö. Indonesia on Kaakkois-Aasian suurin talous. Indonesian väkiluku on lähes 240 miljoonaa ja pelkästään Jakartassa asuu kaksi kertaa niin paljon ihmisiä kuin Suomessa ja Virossa yhteensä. Olemme silti saaneet täällä paljon näkyvyyttä.

Matkaohjelmani on ollut erittäin tiivis. Suomen Jakartan-suurlähetystö on tehnyt loistavan pohjatyön suurlähettiläs Kai Sauerin johdolla. Olen tavannut Indonesian ulkoministeri Marty Natalegawan, energia- ja mineraalivarantojen ministeri Jero Wacikin ja kauppaministeri Gita Wirjawanin. Lisäksi tapasin metsäministeriön johtoa.

Osallistuin myös suomalaisen startupin, Blaastin sekä Nokian ja Rovion mediatapahtumiin, joissa näkyi sekä suomalaisten ICT-yritysten valtava draivi että indonesialaisten ylitsevuotava innostus modernin teknologian käyttöön. Indonesiassa on Yhdysvaltain jälkeen eniten Facebookin ja Twitterin käyttäjiä. Se on luonnollista, koska lähes puolet Indonesian väestöstä on alle 29-vuotiaita.

Indonesia on alueellinen suurvalta. Se on G20:n jäsen ja toimi ASEANin puheenjohtajana vuonna 2011. Indonesia on myös Euroopan unionin strateginen kumppani. Indonesia on noussut politiikan ja talouden raskaaseen sarjaan johdonmukaisen työn tuloksena. Indonesia on tällä hetkellä maailman 17. suurin talous, ja sen talous on kasvanut keskimäärin 5 % vuodessa viimeisen kymmenen vuoden ajan. Indonesia on selvinnyt myös finanssikriisistä monia paremmin, ja sen kasvun ennustetaan jatkuvan yli kuuden prosentin vauhtia vuosina 2011-2012. Indonesian vahvuudet löytyvät hyvästä taloudenpidosta. Maan velkataakkaa on leikattu rajusti, ja valtionvelkaa on alle 30 % BKT:sta. Indonesian kilpailukyky on G20:n kärkeä.

Indonesian talouskasvun perustana ovat laajat kotimarkkinat ja raaka-ainevienti.  Suomelle täällä on valtavasti potentiaalia. Suomen vienti Indonesiaan kasvaa, mutta sen osuus Suomen kokonaisviennistä on vielä vaatimaton (0,2 %). Eniten kasvupotentiaalia suomalaisille yrityksille tarjoutuu ns. perinteisillä sektoreilla (puu, paperi, koneet ja kemia), cleantechissa, jossa Indonesian tarpeet ovat valtavat, sekä uuden teknologian alueella esim. mobiiliviestinnän sovelluksissa.

Suomella ja Indonesialla on myös mutkattomat poliittiset suhteet, jotka liittyvät muun muassa läheiseen yhteistyöhömme Acehin rauhanprosessissa. Indonesia tukee Suomen ja Turkin aloitetta rauhanvälityksen kehittämisestä YK:ssa, ja Suomi on tukenut ASEANin rauhanvälityskapasiteetin kehittämistä. Yhteistyömme on tiivistä myös kriisinhallinnan kehittämisessä. Hyvät ja läheiset poliittiset suhteet tukevat osaltaan kauppasuhteiden vahvistamista.

Ohjelmani päättyi seminaariin, jossa pohdittiin Aasian ja Euroopan suhteita. Totesimme, että Eurooppa ja Aasia tarvitsevat toisiaan. EU:n näkyvyyttä Indonesiassa voisi vielä vahvistaa.

Tämän matkan innovaatio oli Suomen ja Viron potentiaalin esittely rinnakkain. Ideaa testattiin nyt ensimmäisen kerran ja kokemukset olivat hyviä. Suomi ja Viro ovat käytännössä samaa talousaluetta, olemme molemmat euromaita, ja yrityksemme ovat läheisessä yhteistyössä. Jatkan mielelläni vienninedistämisyhteistyötä naapureidemme kanssa.

Ulkoministeriön Storify-kooste matkasta löytyy täältä.

Kävin äänestämässä Saulia ennen Indonesian vienninedistämisreissua. Olen koneessa kun ensimmäiset tulokset julkaistaan. Onneksi välilasku Amsterdamissa, niin ei tarvitse jännittää koko yötä. Peukut pystyyn. Suomi tarvitsee Saulin kaltaisen presidentin.


Hjalliksen kanssa perjantaiaamuna kampanjoimassa Rautatientorilla

Tänään oli merkkipäivä Suomen taloushistoriassa. Kone Oy:n toimitusjohtaja Matti Alahuhdan johdolla toiminut työryhmä luovutti loppuraporttinsa Suomen taloudellisten ulkosuhteiden kehittämisestä ja yritysten kansainvälistymisestä. Raportin ottivat vastaan minun lisäkseni pääministeri Jyrki Katainen ja elinkeinoministeri Jyri Häkämies. Päätimme ryhtyä raportin suositusten toimeenpanoon saman tien.

Hallitus laatii nyt hallitusohjelmassa sovitun Suomen taloudellisten ulkosuhteiden toimintaohjelman. Asetin Alahuhdan työryhmän, jotta toimintaohjelma laadintaan saadaan mahdollisimman tuoreita ideoita suoraan taloutemme vetureilta eli yrityksiltä. Suomen vientiyritykset olivat edustettuna työryhmässä hyvin kattavasti. Mukana oli suuria ja pieniä yrityksiä suurimmilta vientisektoreiltamme.  Annoin työryhmälle vapaat kädet.

Sitä saatiin mitä tilattiin. Työryhmän raportti on ennakkoluuloton ja käytännönläheinen. Työryhmä kiinnittää aiheellisesti huomiota siihen, että Suomi hoitaa taloudellisia ulkosuhteitaan hajanaisesti ja lyhytjänteisesti. Toimijoita on paljon, ja toiminnalta puuttuu strateginen ohjaus. Työryhmä ehdottaa ratkaisuksi Team Finland ?verkostomallia, jossa olemassa olevat toimijat tuodaan yhteisen ohjauksen piiriin sekä kotimaassa että ulkomailla. Tavoitteena on, että asiakkaat saavat jatkossa kaikki vienti- ja kansainvälistymispalvelut yhden luukun kautta.  Verkoston ohjaus tuodaan pääministerin alaisuuteen.

Talous on dominoinut kansainvälistä kanssakäymistä jo pitkään. Siksi taloudelliset ulkosuhteet pitää nostaa myös Suomen ulkopolitiikan kärjeksi. Jokaisen Suomen suurlähettilään pitää miettiä työpäivän päätteeksi, mitä hän on tehnyt Suomen elinkeinoelämän hyväksi.

Suomi elää viennistä. Viime aikoina noin 40 prosenttia bruttokansantuotteestamme on tullut viennistä. Monilla mailla tuo osuus on kuitenkin vielä suurempi, ja kilpailu kovenee kaiken aikaa. Suomen viennin arvo ei ole vieläkään palautunut vuoden 2008 jälkeistä romahdusta edeltäneelle tasolle. Lisäksi viime vuonna kauppataseemme kääntyi alijäämäiseksi. Suomi siis syö enemmän kuin tienaa. Meidän on kiireesti ryhdyttävä hoitamaan taloudellisia ulkosuhteitamme paremmin, tarkemmin ja aggressiivisemmin.

Toimintamme suuntaamisessa pitää ottaa huomioon myös maailmantalouden painopisteen muutos. Eurooppa ja Yhdysvallat kattavat yhdessä edelleen noin puolet maailmantaloudesta mutta nopeimmin kasvavat taloudet ovat muualla, erityisesti Aasiassa. Suomella on vakiintunut jalansija Euroopan markkinoilla mutta kasvua joudumme hakemaan kauempaa. Siksi myös omat vienninedistämismatkani ovat suuntautuneet nopeimmin kasvaville talousalueille. Niiden tarjoamat liiketoimintamahdollisuudet ovat päätä huimaavia.

Taloudellisten ulkosuhteiden hoitaminen pitää myös tuoda globalisaation aikakaudelle. Yritykset toimivat globaalisti, ja valtionhallinnon on pystyttävä samaan. Yritysten kansainvälistyminen tarkoittaa arvon syntymistä ympäri maailmaa, missä julkinen sektori voi olla tukena kaikissa vaiheissa. Varsinkin nousevissa talouksissa valtiollinen ovenavaus on edelleen tarpeen. Oy Suomi Ab:n on pystyttävä jatkossa toimimaan asiakaslähtöisemmin ja muutoksia ennakoiden. Samalla on pidettävä Suomi houkuttelevana sijaintipaikkana paitsi suomalaisille myös ulkomaisille yrityksille.

Ennakointi tarkoittaa sitä, että otamme paremmin huomioon maailman megatrendit. Siihen löytyy eväitä myös 2010 julkaistusta brändiraportista, joka esittelee Suomen ongelmanratkaisijana. Ilmastonmuutos, energiatalouden muutos, digitalisoituminen, palvelutalouden synty ja kaupungistuminen tarjoavat loistavia markkinamahdollisuuksia ja kasvun lähteitä. Niihin ovat Suomessa tarttuneet erityisesti pienet ja keskisuuret yritykset. Niiden kansainvälistymistä ja kasvua on tuettava kaikin mahdollisin keinoin.

Kansainvälinen liiketoiminta kuulostaa tekniseltä mutta se vaikuttaa kaikkien suomalaisten hyvinvointiin. Kyseessä ovat suomalaiset työpaikat ja viime kädessä suomalaisen yhteiskuntamallin tulevaisuus. Siksi meidän on ennakkoluulottomasti mietittävä, miten pysymme kehityksen kärjessä ja erotumme muista. Meillä on tuhannen euron paikka. Suomi on nyt pop. Olemme reilu, kasvava, innovatiivinen ja toimiva maa. Meidän on puhallettava yhteen hiileen ja luotava maailman paras ratkaisu taloudellisten ulkosuhteiden hoitoon.

Video raportin julkistamistilaisuudesta.

Kuvaaja: Eero Kuosmanen

Kaiken tohinan keskellä unohdin mainita, että tämä blogi täytti perjantaina täydet kahdeksan vuotta. Ensimmäisen blogimerkinnän, tai tarkemmin määriteltynä nettipäivämerkinnän, kirjoitin 13. tammikuuta 2004.

Varsinaiseksi blogiksi tämä muuttui vasta vähän myöhemmin, jolloin avasin kirjoitukseni kommenteille. Mielestäni nettipäiväkirjaa ei voi kutsua blogiksi, jos siinä ei anneta mahdollisuutta kommentoida. Nettipäiväkirjahan on oikeastaan vain glorifioitu lehdistötiedote.
Blogikommentit ovat mielestäni tämän palstan ylivoimaisesti parasta antia, ja tämä ei ole mitään diplomaattista mielistelyä. Kommenttien moderaattorina tiedän, mistä puhun. Taso vain parani, kun kaikki rupesivat kirjoittamaan reilusti omalla nimellään.
Oma taso vaihtelee vähän päivän, aiheen ja fiiliksen mukaan. Se lienee normaalia. Välillä ollaan liekeissä ja välillä vaisuja. Sellaista se vaan on.
Huomaan myös, että käytän blogin lisäksi Twitteriä ja Facebookia entistä aktiivisemmin. Mielestäni nämä kolme sosiaalista mediaa täydentävät toisiaan, eikä vähiten siksi, että tweettaan englanniksi.
Yhtä kaikki haluan kiittää teitä kaikkia, jotka jaksatte kommentoida, analysoida, pohtia ja parantaa maailmaa. Te tämän blogin teette, ja minä komppaan innoissani.