Vaalikuumetta ilmassa. Flunssaa pukkaa. Kaksi päivää kurja olo. On ollut pakko perua tilaisuuksia. Pahoittelut.
Yearly Archives: 2011
Päivitystä arabimaailman tilanteesta
Kampanjointilauantai


Libyasta jälleen
Japani, Afganistan ja Perässähiihtäjä
Brysselissä Libyasta
Lentokieltoalue Libyassa
Lentokieltoalueen toimeenpano aloitettiin lauantaina Libyassa. Sotilaalliseen toimeenpanoon ovat osallistumassa Ranska, Iso-Britannia, Yhdysvallat, Kanada, Tanska, Belgia, Kreikka, Italia, Norja, Espanja, Arabiemiraatit ja Qatar. Toimet ovat ilmatilan valvonta, laivastosaarto sekä ilma- ja ohjusiskut Libyan sotilaskohteita vastaan.
Liittouman mukaan viimeöiset iskut olivat menestys, eivätkä ne aiheuttaneet siviiliuhreja. Ilmaiskuja jatketaan tänään.
Operaatiota johdetaan Napolista.
Suomi on tyytyväinen YK:n torstaiseen päätöslauselmaan 1973. Kannatamme sen tavoitteita siviilien suojelusta ja tulitauon aikaansaamisesta. Päätöslauselman toimeenpano on osoitus siitä, että kukaan ei ole kansainvälisen lain ulottumattomissa.
Huomenna Brysselissä käsittelemme EU:n ulkoministerikokouksessa unionin ja jäsenmaiden roolia Libyassa. Esillä on ollut muun muassa humanitaarisen avun turvaaminen.
Libya, Jemen, Bahrain ja Syyria (2)
Uutiset Libyasta ovat todella huonoja. Gaddafi jatkaa sotatoimia oppositiota vastaan YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmasta huolimatta. Tänään pidetään Pariisissa huippukokous, johon on kutsuttu ne maat, jotka aikovat osallistua turvallisuusneuvoston päätöslauselman toimeenpanoon nimenomaan lentokiellon osalta. Mukana on myös ainakin Arabiliiton johto, Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Herman Van Rompuy ja korkea edustaja Catherine Ashton sekä tiettävästi YK:n pääsihteeri. On tärkeää, että kansainvälinen yhteisö pystyy nopeasti ryhtymään tarvittaviin toimiin siviilien suojelemiseksi ja humanitaarisen avun perillesaamiseksi – ja että se tehdään yhteistuumin. Pyrin päivittämään blogia tänään myöhemmin Libyan osalta.
Samalla kun kaikki seuraavat Libyan tilannetta, tulee myös Bahrainista ja Jemenistä huolestuttavia uutisia. Molemmissa maissa on tukahdutettu mielenosoituksia erittäin kovin ottein. Jemenissä kuoli toissapäivänä jopa yli 50 henkeä, Bahrainissakin useita. Tällainen voimankäyttö ei ole kerta kaikkiaan hyväksyttävää. Nyt olisi ehdottomasti osoitettava malttia, lopetettava voimatoimet ja rauhoitettava tilanne aloittamalla vakavasti otettava ja uskottava dialogi mielenosoittajien kanssa. Poliittinen prosessi on ainoa tie ulos. Väkivalta vain lisää katkeruutta ja vihaa.
Bahrainista olen erityisen huolissani. Sen konflikti heijastaa koko alueen suurempia jännitteitä ja saattaa lisätä niitä entisestään. Maassa enemmistönä oleva shia-väestö kokee olevansa syrjitty sunni-vallanpitäjien taholta. Sunni-enemmistöiset naapurimaat pelkäävät shia-uskoisen Iranin käyttävän Bahrainin shioja vahvistaakseen omaa asemaansa alueella. Saudi-Arabian ja eräiden muiden Persianlahden neuvoston maiden sotilaallinen apu Bahrainin hallitukselle nostaa panoksia vaarallisella tavalla: Bahrainin tapahtumista uhkaa tulla varjonyrkkeilyä Iranin ja Persianlahden neuvoston maiden, varsinkin Saudi-Arabian, välillä. Tämä voisi johtaa arvaamattomiin seurauksiin.
Huonot uutiset eivät lopu vielä tähän. Syyriassa on niin ikään käytetty kovia otteita mielenosoittajia vastaan. Olen tästä hyvin pahoillani ja pettynyt, sillä Syyria voisi valita toisenkin tien.
Pohjois-Afrikan ja Lähi-Idän hallituksesta monet ovat siis nyt turvautumassa väkivaltaan vastauksena kansalaistensa mielenosoituksiin. Tätä emme voi hyväksyä.
**
Päivitys 17.10: Kansainväliset toimet YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman mukaisen lentokieltoalueen toimeenpanemiseksi Libyaan ja siviilien suojelemiseksi ovat alkaneet. Asiaa käsiteltiin tänään Pariisissa huippukokouksessa. Suurlähettiläämme Pilvi-Sisko Vierros-Villeneuve on pitänyt minua ajan tasalla päivän mittaan.
YK:n turvallisuusneuvosto valtuutti jäsenmaat torstaisessa päätöslauselmaan varmistamaan kaikin käytettävissä olevin keinoin lentokiellon noudattamisen, pois lukien Libyan miehittäminen. Gaddafin toimia omia kansalaisiaan vastaan ei voida katsoa sivusta. Myös Arabiliitto, Afrikan unioni ja Islamilaisten maiden järjestö OIC ovat tuominneet Gaddafin toimet.
Voimatoimien käyttö on – ja sen on aina oltava – viimeinen keino. Nyt ollaan kuitenkin tilanteessa, jossa muuta vaihtoehtoa ei enää ollut. Tämä on tapahtunut kansainvälisen oikeuden mukaisesti, YK:n turvallisuusneuvoston selkeään päätöslauselmaan nojautuen.
Toivon, että kansainvälisen yhteisön osoittama päättäväisyys johtaa siihen, että Gaddafi joukkoineen välittömästi tekee oikean johtopäätöksen – eli lopettaa voimatoimet ja ryhtyy noudattamaan tulitaukoa.
**
Päivitys 22.30: Korostetaan täälläkin Säteilyturvakeskuksen lausuntoa, että Japanissa olevien suomalaisten ei ole syytä ottaa joditabletteja. Tokion-suurlähetystömme on jakanut varmuuden varalta joditabletteja niitä pyytäneille suomalaisille.
**
Päivitys 22.50: Ilmaiskut Libyassa jatkuvat. YK:n turvallisuusneuvoston päätös valtuuttaa ilmaiskut Gaddafin hallintoa vastaan oli historiallinen. Se on osoitus siitä, että kukaan ei ole kansainvälisen lain ulottumattomissa.
YK:n turvaneuvosto ja Libya
Hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta UTVA kokoontui juuri Libyan tilanteesta. Keskustelimme tilanteesta sen jälkeen, kun YK:n turvallisuusneuvosto viime yönä hyväksyi uuden Libyaa koskevan päätöslauselman. Päätöslauselma on selkeä. Siinä vaaditaan välitöntä tulitaukoa ja siiviileihin kohdistuvien väkivaltaisuuksien lopettamista. Se oikeuttaa tarvittaessa voimatoimet siviilien suojelemiseksi ja humanitaarisen avun perille saattamiseksi kaikin tarvittavin keinoin.
Uusi päätöslauselma oli tarpeen, koska Libya ei noudattanut aiemman päätöslauselman vaatimuksia lopettaa siviileihin kohdistunut väkivalta. Päinvastoin, tilanne maassa on yhä vakavampi. Väkivaltaisuudet ja ihmisoikeusrikkomukset ovat jatkuneet.
Turvaneuvoston päätöksessä on huomattavaa, että yksikään jäsenmaa ei äänestänyt sitä vastaan. Kyse on siten laajasta kansainvälisen yhteisön päätöksestä, jossa on vahva alueellinen omistajuus Arabiliiton kautta. Tämä on tärkeää.
Tämä monenvälisen yhteisön päätös on oikea tapa päättää voimakkaista toimista, sillä se antaa voimankäytölle oikeudellisen perustan.
EU on antanut YK:n päätöslauselman vaatimuksille täyden tukensa. Se on valmis toteuttamaan päätöslauselmaa oman roolinsa puitteissa. Libyan tilannetta käsitellään ulkoministerikokouksessamme ensi maanantaina ja myöhemmin ensi viikolla myös päämiesten kesken.
UTVAn tiedote löytyy tästä.
Japanin tilanne torstaina
Japanin tilanne on kärjistynyt yön aikana.
Peruimme tänään aamulla Saariselälle 18.-20.3.2011 suunnitellun Lapland Retreat -ulkoministeritapaamisen kansainvälisen tilanteen takia. Tiedotteen asiasta voitte lukea tästä.