Viikonloppu tuli kreivin aikaan. Olin levon tarpeessa. Viimeiset neljä viikkoa ovat olleet yhtä reissaamista. Matkustamisen seurauksena kotimaan hommat kasaantuvat. Niiden purkaminen vie aina aikansa.

Torstaina ja perjantaina tahti ei pahemmin hellittänyt. Molempina aamuina lähdin kotoa 7.30 ja palasin vasta klo. 22.00 jälkeen (joskin perjantai-iltana ei todellakaan ollut työpaineita). Viikonloppu on onneksi ollut rauhallinen.

Torstain ohjelma huipentui Yhdysvaltain ja Suomen 90-vuotisten diplomaattisuhteiden juhlaillalliseen. Mukava tilaisuus juhlapuheineen ja big-band-orkestereineen. USA:n suurlähettiläs Bruce Oreck on todella hyvä tyyppi, joka tulee luomaan myönteistä USA-kuvaa Suomessa.

Perjantaina mentiin taas tukka putkella EU-ministerivaliokunnasta presidentin ja ulkoministerin palaveriin; presidentin esittelystä ulko- ja turvallisuuspoliittiseen valiokuntaan; tiedotustilaisuudesta työllounaalle EU-suurlähettiläs Jan Storen kanssa; Suomi-Unkari seuran puhetilaisuudesta Eduskunnan suureen valiokuntaan; kuntosalin kautta Bettina S.-ohjelman kuvauksista Jokerit-IFK-otteluun; ja lopuksi kaverin synttäreiltä kotiin. Ohjelma keveni mukavasti loppua kohden…

Perjantaisin tulee kyllä usein vähän sellainen robottifiilis. Tämä johtuu siitä, että kokouksia on yleensä 5-6 ja niissä esiteltäviä asioita yli 20. Asiakohdat ovat osittain päällekkäisiä, mutta usein myös aivan erilaisia. Perjantaina esittelin muun muassa Venäjää, Ukrainaa, Lähi-itää, ETYJ-asioita, EU-aiheita, Afganistania, jne.

Teemat ovat tietenkin tuttuja, mutta ei niihin löysin rantein voi lähteä. Tiimi valmistelee mapin edelliselle illalle. Käyn asiakirjat läpi aikaisin aamulla. Siitä lähtee päivä hyvin käyntiin.

Ensi viikosta on tulossa mielenkiintoinen. Maanantain ja tiistain vietän Brysselissä, loppuviikon Suomessa. Ensi viikolla nimitettäneen myös EU:n presidentti ja ulkoministeri. Nimitykset ovat aina jänniä. Voi tapahtua ihan mitä vaan.

Lensin eilen iltapäivällä Madridiin. Illalla oli vuorossa Espanjan järjestämä työillallinen, johon osallistui seitsemän EU-maan ulkoministerit. Kyseessä on Ranskan viime vuonna aloittama perinne, jossa tulevan puheenjohtajamaan ulkoministeri kutsuu kollegoitaan pohtimaan seuraavan puolivuotiskauden haasteita.

Ruotsin Carl Bildt järjesti samanlaisia illallisia kesällä. Tällä kertaa läsnä olivat Unkarin, Liettuan, Viron, Luxemburgin, Kreikan ja tietenkin Espanjan kollegat. Pääsimme aloittamaan vasta kello 22.00 jälkeen, koska Espanjan parlamentissa oli budjettiäänestys.

Illallinen oli leppoisa ja keskityimme pitkälti Lissabonin sopimuksen aiheuttamiin muutoksiin ulkopolitiikan saralla. Radikaalein uudistus puheenjohtajamaan kannalta on, että ulkoministerikokousten puhetta johtaa ensi viikolla nimitettävä uusi EU-ulkoministeri.

On mielenkiintoista nähdä miten roolit hahmottuvat. EU-ulkoministeristä tulee varmaan maailman kiireisin henkilö. Hänen pitää johtaa puhetta neuvostossa ja kolmasmaatapaamisissa, osallistua komission kokouksiin, vastaanottaa delegaatioita kaikista maailman maista, matkustaa ympäri maailmaa erinäisissä huippukokouksissa, edustaa EU:ta ulospäin ja hoitaa erinäisiä kriisejä maailmalla. Jossain kuulin tutkimuksesta, jossa todettiin, että jos EU-ulkoministeri osallistuisi kaikkiin hänelle osoitettuihin kokouksiin niin hän tarvitsee yli 500 vuorokautta vuoteen. Lykkyä!

Nimispekulaatiot käyvät edelleen kuumana. Päätös EU-presidentistä ja -ulkoministeristä tehdään ylimääräisessä huippukokouksessa 19. marraskuuta. Olen edelleen sitä mieltä, että kaikki on mahdollista. Koko nimityspaketti on oikeastaan vieläkin ihan auki. Jännä nähdä kenelle virat menevät.

Tänään oli vuorossa virallinen kahdenvälinen tapaaminen Espanjan ulkoministeri Miguel Moratinoksen kanssa. Erinomainen tapaaminen, jossa keskustelimme muun muassa Venäjästä ja Latinalaisesta Amerikasta. Pidin myös puheenvuoron paikallisessa think-tankissa ja annoin haastattelun El Mundo lehdelle.

Loppuviikon vietänkin sitten koto-Suomessa.

Norjan ulkoministeri Jonas Gahr Störe vieraili tänään Helsingissä. Kävimme mielenkiintoisen keskustelun työlounaan merkeissä. Jonas on läheinen kollega ja ystävä, jonka kanssa juttua riittää.

kuva: Eero Kuosmanen

Allekirjoitimme myös Suomen ja Norjan välisen yhteistyöasiakirjan Venäjän radioaktiivisten RTG-majakoiden korvaamiseksi Suomenlahdella. Kokonaisarvo on 10 miljoonaa euroa. Norja vetää hanketta ja antaa suurimman osan rahoituksesta. Suomi tukee 1,5 miljoonalla. Venäjä hoitaa projektiin kuuluvat työt. Norja kantaa siis vastuuta myös Itämerestä, vaikkei rantavaltio olekaan.

Lopuksi osallistuimme yhdessä Pohjola-Nordenin ?Pohjoismaat ja Venäjän markkinat? ?seminaariin. Jonas puhui arktisesta alueesta ja Venäjästä. Itse pidin Itämeri-aiheisen puheen, jonka löydät tästä. Mitä mieltä arvon blogikommentaattorit ovat?

Nyt edessä on lähtö Madridiin. Tapaan siellä Espanjan ulkoministeri Miguel Angel Moratinosin. Tärkeimpänä aiheena on Espanjan tuleva EU-puheenjohtajuus ja sen asialista.

Tänään vietetään Berliinin muurin murtumisen 20-vuotispäivää. Kansainvälinen ja kansallinen media on täynnä erinomaisia analyyseja muurin murtumisesta ja sen seurauksista. Kuulisin mielelläni myös arvon blogikommentaattoreiden näkemyksiä. Alla muutama hajahuomio.

Elämme monin tavoin kyynistä aikaa. Joskus tuntuu, että emme osaa oikein enää innostua mistään, olemme jopa unohtaneet miltä tuntuu olla innostunut. Tässä mielessä ero marraskuuhun 1989 ei yksinkertaisesti voisi olla suurempi.

Tuolloin Berliinin muuri sortui ja kylmä sota päättyi. Ja ihmiset olivat innoissaan. He tulvivat kaduille ja toreille ja ottivat tapahtumat omiin käsiinsä. Heitä innosti lupaus kahtiajaosta vapaasta Euroopasta ? aidosti yhdentyneestä mantereesta. Ja muutos tapahtui.

Paljon hyvää on seurannut kuluneen kahden vuosikymmenen aikana. Miljoonat muurin taakse vangitut ihmiset ovat päässeet nauttimaan vapaudesta ja taloudellisesta kasvusta. Euroopan unioni on sekä syventynyt että laajentunut. Suomi on löytänyt paikkansa eurooppalaisessa valtavirrassa. Vaurauden ja vakauden alue on laajentunut Euroopassa ennennäkemättömän laajalle.

Silti tunnelma Euroopassa on tällä hetkellä varsin vaisu. Osittain tämä johtuu nykyisestä talouskriisistä, mutta kaikkea ei voida sillä selittää. Tuntuu käsittämättömältä, että marraskuun 1989 suurin yksittäinen voittaja eli yhdistynyt Saksa ja etenkin sen kansa ei ole tyytyväinen saavutettuun satoon: mielipidekyselyt ovat osoittaneet, että alle puolet niin entisistä itä- kuin länsisaksalaisista katsoo olojensa parantuneen muurin murtumisen jälkeen.

Myös muualla on tummia pilviä. Georgian sota elokuussa 2008 osoitti, että aseelliset konfliktit eivät ole kadonneet Euroopasta. Euroopan turvallisuudesta käytävään keskusteluun on repeytynyt luottamuspulasta kielivä aukko.

Laajentumisen jälkeen EU hakee vielä suuntaansa ja sen sisäinen yhtenäisyys ei ole niin hyvä kuin pitäisi. Lissabonin sopimus tulee varmasti auttamaan, mutta avain on jäsenmaiden oman poliittisen tahdon ja solidaarisuuden luominen. EU:lla on näytön paikka moneen suuntaan. On osoitettava kyky torjua talouskriisiä ja löydettävä aito eurooppalainen solidaarisuus pahimpiin vaikeuksiin joutuneiden auttamiseksi.

Paljon on muutoinkin vielä tekemättä. Yksi vuoden 1989 suurimmista lupauksista ? Venäjän integroiminen luontevaksi osaksi muuta Eurooppaa on vielä kesken. Tämä on seuraavan kahden vuosikymmenen iso haaste. Uuden EU-Venäjä-perussopimuksen neuvottelut polkevat paikallaan ja molemminpuolinen turhautuminen valtaa alaa.

Haasteista huolimatta tarvitaan intoa, kykyä innostua. Tässä lienee marraskuun 1989 suurin merkitys nykypäivälle: muutos on edelleen mahdollinen. Eikä meillä ole mitään syytä vähätellä muurin murtumisen mukanaan tuomaa lupausta: vauras, vakaa ja jakolinjoista vapaa yhteinen Eurooppa on edelleen päämäärämme. Maalin pääsemiseksi tarvitaan vielä reippaasti työtä, ja innostusta.

Vaikka itsekin usein manailen Euroopan pysähtyneisyyttä, niin viime viikon kaltaiset Aasian matkat luovat uskoa tähän projektiin. Kyllä Euroopan yhdentyminen on yksi kansainvälisen politiikan kovimmista jutuista toisen maailmansodan jälkeen.

Siis, mitä sinä olet mieltä?

Lentokoneessa matkalla kotiin. Kaikenkaikkiaan onnistunut matka. Kiinan ja Japanin yhdistäminen oli toimiva kokonaisuus. Alussa oli vaikeuksia aikaeron kanssa, mutta siitäkin selvittiin.

Matkan ajoitus oli erinomainen. Kolmisen viikkoa sitten pidettiin Kiinan, Japanin ja Etelä-Korean huippukokous. Obama vierailee Japanissa ja Kiinassa ensi viikolla. EUn ja Kiinan huippukokous järjestetään marraskuun aikana.

Japanin pääministeri Hatoyama on ehdottanut Itä-Aasia -yhteisön kehittämistä, joka on kiinnostava ajatus pitkällä aikavälillä. Alueella kaivataan vakautta kriisipesäkkeiden rauhoittamiseksi.

Meilläpäin Lissabonin sopimus saatiin vihdoin allekirjoitettua. Afganistan, Pakistan ja Pohjois-Korea eivät ainakaan lisää alueen vakautta. Keskusteluaiheista ei siis ollut puutetta.

Matkan ohjelmat noudattivat peruskaavaa: viralliset tapaamiset, yliopistoluento, think-tank keskustelu ja tukku haastatteluja paikalliselle medialle.

Konsepti toimii. Saamme viestit läpi, opimme uutta ja medianäkyvyydestäkään ei ole puutetta. Se vahvistaa Suomi-kuvaa.

Seuraavassa perinteinen matkaraportti, eli havaintoja reissun varrelta. Ensin Aasia yleensä, sen jälkeen Kiina ja Japani erikseen.

1. AASIA

Aasia on tällä hetkellä maailman dynaamisin alue. Maailmanpolitiikan ja miksi ei myös talouden painopiste on hiljalleen siirtymässä lännestä itään.

”Muiden nousu”, moninapaistuminen, hyödyttää nimenomaan Aasian maita. Japani on G8-ryhmän ainoa aasialainen maa. G20-kokoonpanossa on mukana myös Kiina, Etelä-Korea, Intia ja Indonesia.

Aasia nousee talouskriisistä nopeammin kuin EU ja USA. Kiinan talouden odotetaan kasvavan 8,5% tänä vuonna. Samalla EUn talous menee 4,2% miinuksen puolelle. Yhdysvalloilla näyttää 2,75% pakkasta. Myös Japanin talous supistuu tänä vuonna arviolta 4%.

EU on edelleen maailman suurin talousalue (hiukan yli 30% maailmantaloudesta). Yhdysvallat on hyvä kakkonen (vajaat 30%). Japanin osuus on himpun verran yli 10% kun taas Kiinan hieman sen alle. Varovaistenkin arvioiden mukaan Kiinan talous tulee olemaan Yhdysvaltain taloutta suurempi vuonna 2030.

Kiinan, Japanin ja Etelä-Korean suhteet ovat parantuneet vuosien mittaan. Ne ovat Aasian Saksa, Ranska ja Britannia, monimutkaisine historiallisine jännitteineen.

Japanin tuoreen pääministerin ehdotus Itä-Aasian yhteisöstä (East Asia Community) saa tukea Kiinalta ja Etelä-Korealta. Konkreettista ehdotusta ei ole vielä pöydällä, mutta yhteisöön voisi kuulua jopa 10 ASEAN-maata ja mahdollisesti kaksi kolmikkoa: Kiina, Japani ja Etelä-Korea sekä Australia, Uusi-Seelanti ja Intia.

Ehdotuksessa viitataan Euroopan unioniin mallina ja Coudenhove-Kalergiin aatteellisena esikuvana. Niin houkuttelevalta kuin vertaus kuulostaakin, niin kyse on loppujen lopuksi kahdesta erilaisesta alueellisen integraation mallista.

EU on ensisijaisesti poliittinen unioni, jolla on yhteinen arvopohja ja joka käyttää taloutta instrumenttinaan. Itä-Aasian maille ei hyvällä tahdollakaan saa yhteistä arvopohjaa. Täten yhteisten instituutioden ja sääntöjen rakentaminen enemmistöpäätöksineen, komissioineen ja parlamentteineen on näillä näkymin toiveunta. Heillä lähtökohtana on löyhempi taloudellinen yhteistyö.

Aasian integraatio etenee parhaimmillaankin hitaasti, askel askeleelta. Eurooppa voi tarjota esimerkin, mutta ei valmista mallia. Itä-Aasiassa on edelleen ydinaseita havitteleva Pohjois-Korea. Kylmä sota ei ole vielä täysin ohi Aasiassa.

Poliittisissa järjestelmissä on myös suuria eroja. Kommunistiseen ideologiaan nojautuvat esimerkiksi Kiina, Vietnam ja Laos. Japani ja Intia ovat taasen demokraattisia markkinatalouksia.

2. KIINA

Kiina on kiehtova ja dynaaminen maa. Ihmiset ovat ystävällisiä. Peking on moderni, erittäin siisti kaupunki. Pilvenpiirtäjiä kasvaa kuin sieniä syksyllä.

Tällä hetkellä Kiina keskittyy pitkälti sisäpoliittisiin haasteisiin, vaikka monet olettavat sen ottavan vahvemman roolin maailmanpolitiikassa. Tietyillä tahoilla puhutaan jopa G2-järjestelmästä, johon kuuluvat Yhdysvallat ja Kiina.

Sisäpoliittisista haasteista ei ole puutetta. Nopeasta talouskasvusta huolimatta kiinalaiset korostavat olevansa edelleen kehitysmaa, jonka bruttokansantuote asukasta kohti on noin 3000 dollaria. Suomen vastaava on yli 30 000 dollaria.

Kiina avautuu hitaasti mutta varmasti. Talous perustuu jo pitkälti kapitalismiin. Poliittinen vapaus on kuitenkin rajallisempi. Keskusteluissa nostin esille ihmisoikeudet, erityisesti ilmaisuvapauden ja kokoontumisoikeuden. Korostin myös, että ihmisoikeuksien kunnioittaminen muodostaa osan maan julkisuuskuvasta.

Kiinalla riittää sisäisiä haasteita. Talouskasvun on jatkuttava suurena, sillä iso osa väestöstä elää edelleen köyhyysrajan alapuolella. Vähemmistöjä on yli 50. Kiinalla on myös suuria haasteita ympäristönsuojelussa ja energiahuollossa.

Kiinalla on keskeinen rooli Aasian vakauttamisessa. Sillä on hyvät suhteet muun muassa Burma-Myanmariin, Pohjois-Koreaan ja Pakistaniin.

Kiina on ilman muuta yksi maailman nousevista suurvalloista. On tärkeä että Suomella on hyvät suhteet Kiinaan.

3. JAPANI

Japani on hieno maa, jossa on paljon yhtäläisyyksiä meidän koto-Suomeen. Estetiikan taju, design, maantieteellinen koko, luonto, puhtaus, hyvä koulutusjärjestelmä, informaatioteknologia ja palvelusektori ovat maidemme yhteisiä nimittäjiä.

Japanilaiset pitävät Muumeista ja Marimekosta. Taidamme olla luonteeltammekin aika samankaltaisia.

Japanissa on menossa historiallinen muutos. Lähes 50 vuotta Japania hallinnut keskusta-oikeistolainen LDP-puolue kärsi rökäletappion 2 kuukautta sitten järjestetyissä vaaleissa. Valtaan nousi keskusta-vasemmistolainen DPJ-puolue.

Uusi hallitus yrittää muuttaa politiikan sisältöä ja tapaa, jolla sitä tehdään. Ulkopolitiikan saralta mainittakoon sitoumus vähentää päästöjä 25% vuoteen 2020 mennessä. Sisäpolitiikassa uuden hallituksen tavoitteena on panostaa julkiseen sektoriin ja vähentää tuloeroja.

Japani on Itä-Aasian maista lähimpänä eurooppalaista post-modernia yhteiskuntaa demokratioineen ja avoimine talouksineen. Japanilaisten kanssa on helppo puhua EUn ulkopolitiikasta. Ei tarvitse pahemmin selitellä.

Japani on yksi Yhdysvaltojen vahvimmista liittolaisista. Japanissa on edelleen noin 50 000 amerikkalaista sotilasta. Yhdysvallat on viimeisen 50 vuoden ajan antanut Japanille turvatakuut.

Japania voidaankin pitää eräänlaisena idän ja lännen sillanrakentajana. Euroopassa meillä on tällä hetkellä taipumusta keskittyä ehkä liiaksikin pelkästään Kiinan kasvavaan rooliin. Siinä samassa ei pidä unohtaa Japanin keskeistä asemaa Aasian vakauttajana ja taloudellisena suurvaltana.

Seuraava Aasian matkani suuntautunee Intiaan ja Pakistaniin. Kiinassa vierailen seuraavan kerran ensi vuoden toukokuussa.

PS. Kiitos Pekingingin ja Tokion suurlähetystöille erinomaisista järjestelyistä!

 

Päivä oli odotetun tiukka: neljä haastattelua, lehdistötilaisuus, kolme virallista tapaamista sekä työlounas ja työillallinen. Pääsin erinomaisesti juttuun Japanin ulkoministeri Katsuya Okadan kanssa.

Huomenna paluumatkalla kommari sauhuaa Aasia-analyysia.

 

Lahjanvaihto parlamentin alahuoneessa.

Lehdistötilaisuus Japanin kansallisella lehdistöklubilla.

 

Tapaamisessa Japanin ulkoministeri Katsuya Okadan kanssa.

 

 

Aamu valkeni Tokiossa aurinkoisena. Ensimmäinen matkani nousevan auringon maahan.

Maisemakuva Tokion keskustasta

Tänään ohjelmassa oli sisä- ja viestintäministeriön varaministeri Kensei Hasegawan ja Hosein yliopiston johdon tapaaminen sekä EU-puhe Hosein yliopistossa, käynti Suomen Tokion suurlähetystössä ja keskustelut Japanissa olevien liike-elämän ja akateemisen alan edustajien kanssa.

Hosein yliopistolla (kuva: Katariina Prepula)

Auringonlasku Hosein yliopistolta

Huomenna on erittäin tiivis päivä, johon kuuluu useita median edustajien tapaamisia ja haastatteluja, Japanin edustajainhuoneen puheenjohtaja Satsuki Edan, jäsen Marutei Tsurusen ja puhemies Takahiro Yokomichin tapaaminen, työlounas think tankien edustajien kanssa sekä keskustelut ja illallinen ulkoministeri Katsuya Okadan kanssa.

Tulin eilen lumen peittämään Pekingiin. Ensivierailu onnistui hyvin. Suurlähettiläs Lars Backström ja muut lähetystömme ihimiset olivat onnistuneet ahtamaan erinomaisen ohjelman vajaaseen kahteen päivään. Tapasin Kiinan ulkoministeri Yang Jiechin, varapresidentti Xi Jinpingin, ministeri Wang Jiaruin sekä median edustajia ja Kiinan yliopistojen professoreita. Ohjelmani huipentui tänään puheeseen Pekingin yliopistossa.

Pekingin yliopistolla

Tässä puheeni keskeiset teemat:

1. Nopeasti muuttuva maailma edellyttää EU:lta aktiivista ulkopolitiikkaa.

Talouskriisi vauhdittaa vauhdittaa maailmanpolitiikan moninapaistumista. Tällä on vaikutuksia globaalihallintaan. G20 on esimerkiksi korvannut G7/8:n talousyhteistyön ensisijaisena foorumina. Globaalihallinnan muutokset eivät kuitenkaan tule olemaan kertaluonteinen ?big bang?, vaan asteittainen ja monitasoinen prosessi. Myös ilmastoon, energiaan ja luonnonvaroihin liittyvät kysymykset muovaavat lähivuosina voimakkaasti kansainvälisen politiikan agendaa. Muutostilanteeseen liittyy mahdollisuuksia, mutta myös kasvaneet riskit. EU:n ulkosuhteissa passiivinen asennoituminen ei tule kyseeseen.

2. Jos EU haluaa vaikuttaa globaalisti, sen on saatava omat rivinsä kasaan. Lissabonin sopimus on tärkeä ensiaskel.

EU on ollut poliittinen ja taloudellinen menestys, mutta on nyt kasvavien haasteiden edessä. Globaali kilpailu, resurssien siirtyminen ?lännestä itään?, EU:n pitkäaikainen keskittyminen omiin institutionaalisiin uudistuksiin. Lissabonin sopimus on tärkeä askel, mutta ei vielä ratkaisu. Ulkosuhteissa tarvitaan selkeää strategista näkemystä suhteessa Aasiaan ja nouseviin talouksiin. Sisäisesti EU:n on otettava asema uuden, vihreämmän globaalitalouden edelläkävijänä ja panostettava sisämarkkinoiden toimintaan.

3. Lähivuosina Aasian kehitys pitkälti ratkaisee maailmanpolitiikan suunnan. Kiinaa tarvitaan entistä enemmän vastuunkantajaksi yhteisten ongelmien ratkaisuun.

Kiinan merkitys maailmanpolitiikassa on kasvanut nopeasti. Aasian odotetaan lähivuosina toimivan toisaalta globaalin talouskasvun moottorina, mutta toisaalta alueella kytee merkittäviä poliittisia kriisejä (Afganistan, Pohjois-Korea, Pakistan-Intia, jne.). Kasvavan vaikutusvallan rinnalla Kiinan ja muiden alueen suurten kehittyvien talouksien on otettava globaalissa järjestelmässä kannettavakseen entistä enemmän vastuuta. Kansainvälinen yhteisö tarvitsee Kiinaa toimimaan rakentavana jäsenenä yhteisten haasteiden ja ongelmien ratkaisemisessa. Esimerkkeinä ilmastonmuutoksen hillitseminen, kriisien hallinta ja protektionismin ehkäisy.

Kirjoitan myöhemmin lisää Kiinan kokemuksistani. Illalla olen jo Tokiossa.

Lopuksi vielä vähän Afganistan-asiaa. Eilen saimme tiedon, että Afganistanin vaalilautakunta on peruuttanut 7.11. suunnitellun toisen äänestyskierroksen ja ilmoittanut tiedotustilaisuudessa samalla, että istuva presidentti Hamid Karzai nimitetään presidentinvaalien voittajaksi. Vaalilautakunta on maininnut päätöksen perusteiksi mm. maan turvallisuustilanteen. Kyseessä on Afganistanin viranomaisten ratkaisu, joka vie päätökseen pitkään jatkuneen presidentinvaaliprosessin. Suomi on kannattanut prosessin nopeaa loppuunsaattamista. Kunnioitamme afgaaniviranomaisten tekemää ratkaisua. Nyt on tärkeää, että maan poliittiset voimat keskittyvät Afganistanin mittavien ongelmien ratkaisuun. On toivottavaa, että afgaaniosapuolet ryhtyvät tiiviiseen yhteistyöhön keskenään, ja uusi hallitus toimii maan kaikkien väestöryhmien etujen puolesta. Suomi tukee Afganistanin vakauttamista ja kehittämistä pitkäjänteisesti, tätä tehdään niin kriisinhallinnnan, kehitysyhteistyön kuin humanitaarisen avun keinoin.

Terveisiä aurinkoisesta ensilumen peittelemästä Pekingistä. Pahoittelut, että en raportoinut viime viikon huipparista. Eurooppa-neuvoston mediaseuranta on niin tiivistä, että blogillani ei siihen ole paljoakaan lisättävää.

Ilmastonmuutoskysymyksessä peruslinja säilyi. Nimityspaketti on edelleen auki. EU-presidentin ja -ulkoministerin nimet ovat mahdollisesti tiedossa 10. – 12. marraskuuta. Mene ja tiedä.

Tämä viikko menee Aasiassa. Tällä kertaa Kiinassa ja Japanissa. Pekingissä tapaan Kiinan ulkoministeri Yang Jiechin, varapresidentti Xi Jinpingin, ministeri Wang Jiaruin, Kiinan yliopistojen professoreita ja Suomen Pekingin suurlähetystön edustajia sekä Kiinassa olevia kirjeenvaihtajia. Lisäksi luennoin Pekingin yliopistossa aiheesta EU – A Global Power in the Making ja annan muutamia haastatteluja mm. Phoenix TV:lle ja China Radio Internationalille.

 

Pekingissä Tiananmeren aukiolla, takana kielletty kaupunki

Kiinan ulkoministeri Yang Jiechi (kuva: Kimmo Lähdevirta)

Kiinan varapresidentti Xi Jinping (kuva: Kimmo Lähdevirta)

Suomen Pekingin suurlähetystön väkeä (kuva: Eevamaria Mielonen)

Tämä päivä vierähti aina niin kauniissa Tukholmassa. Vuorossa oli vuotuinen Pohjoismaiden neuvoston kokous.

Aamu alkoi ulkoministereiden kokouksella, jossa käsittelimme samoja ulkopoliittisia teemoja kuin alkuviikosta Luxemburgissa EU-kokouksessa. Niiden lisäksi keskustelimme Stoltenbergin raportista (Pohjoismaiden yhteistyö ulko- ja turvallisuuspolitiikassa) sekä Pohjoismaiden edustautumisesta esimerkiksi IMF:ssä.

Lounasta söimme Pohjoismaiden neuvoston puheenjohtajiston kanssa. Suomesta olivat läsnä Erkki Tuomioja ja Christina Gestrin. Ennen iltapäivän yhteisistuntoa annoin pitkän haastattelun Dagens Industri -lehden viikonloppuliitteelle. Tavoitteena edistää Suomi-kuvaa tavalla tai toisella.

Näiden kokousten lisäarvo on, että tapaa kollegoita ja pohjoismaalaisia kansanedustajia. Pohjoismaiden kanssa on aina helppoa. Huomenna Brysselin huippariin.