Kunnallisvaalien loppusuora aukeaa. Ensi viikolla kierrän Turussa ja Itä-Suomessa. Tänään soitin läpi ehdokkaita.

Kentällä on kova tsemppi päällä. Porukoilla oli selvästi hyvä fiilis.

Monilla paikkakunnilla puhutaan kuntaliitoksista. Ja hyvä niin – kuntaliitoksissa taitaa olla sama filosofia kuin Euroopan yhdentymisessä…helppoa sekään ei ole.

Tänään juttelin Jukka Jokisen (Kuhmalahti), Päivi Välimäen (Kylmäkoski), Minna Variksen (Polvijärvi), Anna-Liisa Pesosen (Rääkkylä), Arto Salmisen (Tohmajärvi), Jorma Väisäsen (Valtimo), Jukka Nuoranteen (Loimaa), Kari Tolosen (Lempäälä), Hilkka Ylä-Pynnösen (Mänttä-Vilppula) ja Jussi Viljasen kanssa. Yritin vielä tavoitella Heidi Hassista (Ilomantsi), Veera Honka-Nissiä (Nokia) ja triathlon legenda Pauli Kiurua (Valkeakoski). Yritän uudelleen.

Päivän hyvä uutinen oli Maikkarin gallup, joka antoi meille 23,5%, Keskustalle 21,2% ja SDP:lle 21,1%. Gallupit ovat tietenkin aina vain galluppeja, mutta kyllä ne varmaan tiettyä suuntaa antavat.

Koko meidän porukka on tehnyt Jyrki Kataisen ja Taru Tujusen johdolla mahtavaa työtä.

Soitin muuten iltapäivällä Ben Z:lle. Oli matkalla Joensuuhun tekemään kampanjaa. On se hurja kaveri!

Vanhan EU-viisauden mukaan puheenjohtajamaa ei tee asialistaa, mutta asialista tekee puheenjohtajamaan. Ranskan puheenjohtajuuskausi vahvistaa tämän säännön.

Ensin Georgian kriisi. Sitten finanssikriisi. Ranskan on hoitanut molemmat suorastaan loistavasti.

Ulkoministeri Bernard Kouchnerin panos Georgian kriisin ratkaisemisessa oli keskeinen, samoin kuin presidentti Nicolas Sarkozyn. Jälkimmäinen on myös ollut keskeinen toimija finanssikriisin rauhoittamisessa.

Molemmat vetävät kokouksia aivan suvereenisti. Tilannetajua, jämäkkyyttä ja johtajuutta riittää. Tätä on EU-puheenjohtajuus parhaimmillaan. Tuloksia syntyy. Homma pelaa.

Sen saimme myös nähdä juuri päättyneessä huipparissa. Tänään kävimme läpi kokouksen päätelmiä kohta kohdalta. Yhteisymmärrys syntyi lähes vaivatta vaikka aiheet eivät olleet aivan helpommasta päästä – finanssikriisi, Lissabonin sopimus, viisasten ryhmä, maahanmuutto sekä energia- ja ilmastopaketin peruspilarit.

Ranskan puheenjohtajuutta on vielä parisen kuukautta jäljellä. Pöydällä on paljon tärkeitä asioita. Kaiken kruunaa joulukuussa järjestettävä huippukokous, jossa on määrä päättää energia- ja ilmastopaketista. Siihen ratkaisuun tarvitaan Nicolas Sarkozyn kaltaista johtajuutta.



Huippukokouksen päätöspressissä.

Terveisiä Brysselistä. Eurooppa-neuvosto, eli huippari, alkoi kello 16 paikallista aikaa. Tällä kertaa salissa keskustellaan finanssikriisistä sekä ilmasto- ja energiapaketista. Päämiesillallisella aiheena on energiaturvallisuus. Ulkoministereiden ruokalistalla on Lähi-itä ja Georgia.

Alkutahdit menivät perinteisin menoin. Euroopan parlamentin puhemies, Hans-Gert Pöttering alusti finanssikriisistä, energiapaketista ja Lissabonin sopimuksesta.

Sen jälkeen Irlannin pääministeri Brian Cohen kertoi missä mennään saarivaltion Lissabon-keskustelussa. Hän oli puhunut samasta aiheesta tänään Irlannin parlamentissa.

Perushytinä on, että joulukuussa laaditaan tiekartta siitä miten Lissabonin sopimuksen kanssa edetään. On vain kolme jäsenmaata, jotka eivät ole sopimusta vielä ratifioineet – Irlanti, Ruotsi ja Tsekki. Kaksi jälkimmäistä ovat EU:n kaksi seuraavaa puheenjohtajamaata ja ratifioivat sopimuksen varmaan pian.

Tällä hetkellä salissa puhutaan finanssikriisistä. Salissa ovat päämiehet ja valtionvarainministerit, eli meiltä Matti ja Jyrki. Kärjistäen voidaan sanoa, että nyt sovitaan muodollisesti niistä toimista, joista euromaat sopivat jo sunnuntaina.

Huipparit ovat mielenkiintoisia myös siksi, että käytävillä ja salissa saa juteltua kollegojen kanssa. Tapaa myös päämiehiä. Keskustelin muun muassa Gordon Brownin kanssa. Hän on tämänkertaisen pelastuspaketin isä.

Geneven rauhanneuvottelut alkoivat valitettavan huonosti. Muodollisuuksien kanssa oli ongelmia. Kuuleman mukaan seuraava yritys menee marraskuun puolelle. Sääli. Ehkä tämä kaikki vain osoittaa miten vaikeata on aloittaa rauhanneuvottelut heti sodan jälkeen.

Nyt työillalliselle.

Kansainväliset Georgia-neuvottelut käynnistettiin tänään Genevessä. Osallistuin yhteispuheenjohtajien eli EU:n, YK:n ja Etyjin työillalliselle. Isäntänä toimi EU-puheenjohtaja, Ranskan ulkoministeri Bernard Kouchner. YK:ta edusti pääsihteeri Ban Ki-Moon. Mukana olivat myös korkea edustaja Javier Solana ja komissaari Benita Ferrero-Waldner.

Vas. António Guterres, Benita Ferrero-Waldner, Bernard Kouchner, Ban Ki-Moon, Javier Solana

Kolmen keskeisen kv-instituution yhteispeli on iso juttu. Tämä oli ensimmäinen kerta, jolloin YK, EU ja Etyj ryhtyvät vastaavaan yritykseen. Yhteispuheenjohtajien tavoitteena on saada Etelä-Ossetian ja Abhasian asemaa koskeva neuvotteluprosessi toimimaan.

Neuvottelukuvion alku on hyvin vaikea. Jo osallistujat ja osallistumismuodot ovat hankalia kysymyksiä. Huomenna erityisedustajatasolla starttaavien keskusteluiden tärkein tavoite onkin se, että prosessi ylipäätään saadaan käyntiin. Myös jatkosta on tärkeä sopia.

Keskustelukierroksella on kaksi asiateemaa: turvallisuuskysymykset ja kodeistaan lähtemään joutuneiden ihmisten asema. Nämä ovat tärkeitä kaikkien kannalta.

EU:n Georgia-erityisedustaja Pierre Morel on tehnyt erinomaista työtä kuvion liikkeelle saamiseksi. Etyjiä edustaa oma erityisedustajani Heikki Talvitie, tukenaan puheenjohtajuussihteeristön Janne Taalas. Meillä on tehotiimi remmissä.

Geneven neuvotteluiden jälkeen seuraava tärkeä etappi on Brysselissä 22.10. järjestettävä Georgian avunantajakokous.

Itselleni seuraava kohde on Bryssel ja EU-huippukokous, joka käynnistyy keskiviikkoiltana.

 
 

Terveisiä Luxembourgin ja Brysselin väliseltä moottoritieltä. Tuttu pätkä Strasbourgin matkoilta. Istun EU-suurlähettiläs Jan Store seurassa. Vanha tuttu ja rautainen EU-ammattilainen.

EU-ulkoministerikokous päättyi äsken. Ranskan ulkoministeri Bernard Kouchner on suorastaan loistava puheenjohtaja. Aikataulut pitävät ja tuloksia syntyy.

Tänään keskustelimme keskiviikon ja torstain EU-huipparista, Valko-Venäjästä, Zimbabwesta, Uzbekistanista ja tietenkin Georgian tilanteesta.

Kaksi huomiota. Ensimmäinen: Valko-Venäjän kohdalta saatiin samanlainen lopputulos, jota kaavailin viime tiistain blogimerkinnässä. Kouchner pyysi allekirjoittanutta pitämään ensimmäisen puheenvuoron tänään. Pidin – kerroin matkastani Minskiin.

EU avaa nyt varovasti yhteistyön ovea, mutta ehdollistaa sen tiukasti. Jos Valko-Venäjällä ei tapahdu edistystä (demokratia, ihmisoikeudet, mediavapaus, kuolemantuomion poisto, jne.) kuuden kuukauden sisällä niin menemme takaisin eristyksen tielle. Tätä linjaa tuki Euroopan parlamentti, komissio ja nyt siis EU-ministerit.

Toinen huomio: Georgia-kriisin suhteen edetään maltilla, mutta edetään kuitenkin. Kerroimme Kouchnerin kanssa missä mennään. Huomenna osallistumme työillalliselle Genevessä. Ylihuomenna aloitetaan kansainväliset neuvottelut johon osallistuvat YK, EU, Etyj, Venäjä, USA ja Georgia. Myös Etelä-Ossetit ja Abhaasit ovat jotenkin mukana kuvioissa.

Geneven kokous tulee olemaan vaikea. Tästä tulee pitkä prosessi.

EU:n sisällä on tietenkin vielä pientä eripuraa siitä, ovatko venäläiset joukot vetäytyneet turvavyöhykkeeltä. Itse vedin ns. rakentavaa linjaa. Korostin, että on panostettava yhteistyöhön Venäjän kanssa. Ei turhia kapuloita rattaisiin.

PS. Euromaiden johtajien eilinen kokous oli erinomainen esimerkki siitä, että yhteistyö kannattaa. Jos meillä kerran on sisämarkkinat ja yhteinen valuutta, niin kyllä meidän on myös puhuttava yhdellä äänellä rahoituskriisin taltuttamiseksi. Yhteisiä ratkaisuja yhteisiin ongelmiin.

Ensi viikosta on tulossa mielenkiintoinen. Tai oikeastaan se alkaa jo tänään Luxemburgissa työillallisella. Huomenna on ulkoministerikokous. Tiistaina lennän Geneveen kokoukseen Bernard Kouchnerin ja Ban-Ki-Moonin kanssa. Keskiviikkona ja torstaina on EU-huippukokous.

Kaikki hyvää valmistelua ensi sunnuntain Amsterdamin maratonille…”Koutsini” Timo Vuorimaa laati viimeiselle viikolle seuraavanlaiset tsemppiohjeet. Mielestäni ne toimivat hyvin maratonviikon kymmenenä käskynä. Mitä sinä olet mieltä?

Tämä siis Timolta:

”Tässä muutamia vinkkejä maratonviikolle ja itse kisaan.

1) Oikeastaan kaikki on jo tehty ja olet mitä ilmeisemmin hyvässä kunnossa. Viimeisen viikon toimilla ei enää kuntoa paranneta.

2) Tämänpäiväinen (la) ja huominen (su) treeni on viimeinen silaus siihen, että voit rauhassa melkein kokonaan huilia ensi viikon. (Launtaina 6 km maratonvauhdilla ja tänään 12 km peruslenkki).

3) Viimeisen viikon ”vähämerkityksellisistä” treenistä tarkein on perjantain treeni: veryttely n. 2km + 2 x 1km (1. maratonvauhdilla, 2. vähän kovempaa – n. 4 min) + verr n. 2km. Tämän tarkoitus on saada jalkoihin hyvä tunne. Lisäksi voit tehdä kaksi (tai vain yksi) kevyttä n. 30min lenkkiä, joiden lopuksi 3-4 rentoa 150m laskettelua. Ti-Ke ovat näihin hyvät päivät. Tuloksesi tuskin heikkenee vaikket näitä treenejä tekisikään, mutta lienet niin tottunut liikkumiseen, että kropan yleinen hyvinvointi voi kaivata vähän liikuntaa maratonviikollakin. Haittaa näin vähäisestä juoksusta (max 25km maratonia edeltävinä 6 päivänä) ei varmaan ole.

4) Älä tee mitään poikkeavaa muuta treeniä, kuten lihaskuntoa tai venyttelyä. Kevyttä jumppaa ja venyttelyä voit tehdä tutuin liikkein.

5) Koska harjoitusmäärä on viimeisellä viikolla pieni, ei tankkauksessa kannata liioitella. Syö hyvin erityisesti ke-pe, mutta mieluummin kevyttä ruokaa (pastaa, riisiä, salaattia, viljatuotteita ja lihapuolelta kanaa / kalaa). Vältä rasvaa ja poikkeavia ruokia. Juo vähän normaalia runsaammin loppuviikosta. Tutut mehut ja vesi ovat parhaita juomia. Urheilujuomaa vain vähän tai ei ollenkaan (ettei vatsa ärsyynny). Matkustuspäivänä urheilujuoma voi olla paikallaan.

6) Koska kisa on aamulla, on kisapäivän ruokailu helppoa. Lauantai- iltana vielä kunnon pasta-ateria (ihan kylläiseksi asti), sunnuntaiaamuna sitten enää kevyt aamiainen n. 3h ennen starttia.

7) Kisassa tärkeintä on mahdollisimman tasainen vauhti juuri sinun ”optimaalisella” maratonvauhdilla. Ja täksihän olemme arvioineet on 4.35 / km. Jos keli on hyvä, niin tuon seuraamisen pitäisi riittää. Siltä varalta, että kelissä ja reitissä on poikkeavuuksia on hyvä seurata myös sykettä. Ihan alussa syke ei oikein ehdi mukaan, mutta välillä 5 – 25km sinun hyvä syketaso on lähellä 160:tä, ei kuitenkaan sen yli. Jos meinaa mennä yli, pudota vauhtia, vaikka se menisi hitaammaksi kuin tuo 4.35 /km. 25km:n jälkeen luota omaan tunteeseen. Jos on varaa, niin kiristä vähän. Muista kuitenkin, että loppuaikaan vaikuttaa eniten se, miten, viimeinen kymppi ja vielä siitäkin viimeiset 5km kulkee. Katkeaminen tuo lisäaikaa kymmeniä minutteja, hieman liian hiljaa juoksemalla lisäminutteja tulee vain muutama.

8) Juo tasaisesti koko kisan ajan. Alussa laimeampaa juomaa (enemmän vettä ja vähemmän urheilujuomaa). Loppua kohti väkevämpää (enemmän hiilihydraatteja ja suoloja). Loppupuoliskolla pari geeliäkin voi olla paikallaan, jos saat hyvin järjestymään. Mutta älä tee tästä ongelmaa. Urheilujuomallakin pärjäät hyvin.

9) Rinta kaarelle ja Suomen lippu rintaan.

10) Muista ensivaiheen palautumisvinkki HCM:ltä. (Ja se palautusjuomahan on 0,5l kylmä olut – taitaa mennä Heinekeniksi…).”

Eli tältä pohjalta. Alla on erinomainen 8 viikon harjoitusjakso. Pistä ohjelman nettiin myöhemmin. Nyt Luxiin.

Hawaiin Teräsmies/nainen-kisa on täydessä vauhdissa. Tiina Boman ja Teemu Toivanen aloittivat ihan hyvin. Ovat vain muutaman minuutin kärjestä 3.8 km uinnin jälkeen.

Parhaillaan on menossa 180 km pyöräilyosuus. Sitä seuraa 42 km maraton-juoksu. Ei hassumpi urakka yhdelle päivälle.

Suomalaisista ovat Tiinan ja Teemun lisäksi mukana ainakin Kai Söderdahl ja Markus Kemetter.

Seurasin kilpailun alkua tästä, kunnes järjestäjien kotisivut kaatuivat. Tekstailin Tiinan aviomies-valmentajalle, Antti Hagqvistille, joka on paikanpäällä. Sama ongelma siellä päässä. Ovat pyörän päällä laavojen seassa, ja tulosseuranta on melkein mahdotonta. No toivottavasti kotisivut saadaan pian kuntoon.

Tulokset saadaan vasta aamun sarastaessa.

Kello 13

Hieno perjantai, presidentti Martti Ahtisaarelle Nobelin rauhanpalkinto! Onnittelin koko ulkoministeriön puolesta häntä:

”Kyseessä on suomalaisittain historiallinen päivä. Olemme jokainen suomalainen varmasti tänään ylpeitä ja onnellisia presidentti Ahtisaaren puolesta.

Ahtisaarelle myönnetty Nobelin rauhanpalkinto on upea kunnianosoitus hänen elämäntyölleen konfliktien ratkaisemiseksi ja rauhan edistämiseksi. Ahtisaaren ponnistelut muun muassa Namibian itsenäistymisprosessissa, Kosovon rauhanneuvotteluissa ja Indonesian Acehissa väkivaltaisuuksien lopettamiseksi ovat tehneet myös Suomea tunnetuksi maailmalla.

Ahtisaari on omalla elämäntyöllään osoittanut, miten päättäväisellä ja tinkimättömällä asenteella varustettu vaikuttaja voi toiminnallaan saada aikaan konkreettisia tuloksia ja antaa ihmisille toivoa paremmasta huomisesta.

Martti Ahtisaaressa meillä on todellinen valtiomies, maailmanpolitiikan toimija.”

Kello 10


Vihdoin! Pitkän väännön jälkeen saimme avattua uudistetut kotisivut. Kiitos kaikille, jotka ovat mukana talkoissa. Ja erityisesti teille, arvon blogikommentaattorit. Sivut on uudistettu pitkälti ehdotustenne pohjalta.

Syvä kumarrus Mikael Siirilälle suunnittelusta ja toteutuksesta, Eka Ruolalle ideoinnista ja Pekka Mustoselle kuvista. Mahtavaa duunia!

Kiitos myös koko meidän kabinettitiimille, joka on Juha Kirstilän ja Minna Kokkosen johdolla vienyt projektia eteenpäin. Lämmin kiitos myös Hillevi Huhdalle Berliinin lähestystöstämme ja Pia Halttuselle Pariisista, he olivat avuksi käännöstyössä.

Tavoite on sama kuin ennen: antaa kuva ulkoministerin työstä, arkipäivästä.

Blogi pysyy kotisivujen keskiössä. Yritän parhaani mukaan kirjoittaa noin viisi merkintää viikossa – välillä prosessia, välillä substanssia. Sivujen suola on se keskustelu, jota käymme blogimerkintöjen ympärillä.

Olisi hienoa jos voisimme käydä uusien kotisivujen kunniaksi ensimmäisen keskustelun uusien sivujen ulkomuodosta ja sisällöstä. Mitä olet mieltä?

Olisin myös erittäin kiitollinen jos voisitte kiinnittää huomiota sivujen lapsuksiin. Eli kaivaa esille virheitä ja muita lapsuksia. Muutama säätö on vielä työn alla, esimerkiksi julkaistua-osioon tulee jatkossa näkyville lehdistötiedotteet ulkoministeriön sivuilta.

Eilen kävin muuten eduskunnan kyselytunnin jälkeen Verkkouutisten nettistudiossa haastateltavana. Joonas Hytösen tekemän haastattelun voit katsoa täältä.

This is a historic day for Finland. Today all of us, each and every Finn, are surely proud and happy for President Ahtisaari.

The Nobel Peace Prize awarded to President Ahtisaari is magnificent recognition for his life?s work in conflict solving and peace promotion. Ahtisaari?s efforts during the Namibian independence process and the Kosovo peace negotiations and in bringing the violence in Aceh, Indonesia to a halt have also helped to make Finland known internationally.

Through his own life?s work, Ahtisaari has shown how an influential person with a determined and unbending attitude can bring about concrete results and can give people hope of a better future.

In Martti Ahtisaari we have a true statesman and a world policy actor.

Huomenna on ”iso päivä” näillä sivuilla. Jos kaikki menee yön aikana hyvin, niin julkaisemme uudet huomenna aamupäivällä. Odotan innolla arvon blogikommentaattoreiden kommentteja.

Eilen ja tänään jatkoin osastokierroksilla. Ne ovat erittäin hyödyllisiä. Saa paremman kuvan koko talon toiminnasta. Samalla näkee myös nopeasti millä osastoilla on hyvä fiilis ja millä osastoilla on parantamisen varaa.

Keskiviikkona tapasin kruununprinsessa Victorian Ruotsin suurlähetystön lounaalla, kuva: Markus Karjalainen

Keskiviikkona kävin kauppapoliittisella osastolla, jonka mottona ”enemmän yhdessä muiden kanssa kuin keskenämme koordinoiden”. Hyvä motto. Ei tässä itsekseen hääräillä. Kauppapoliittiselta osasostalta jäi käteen seuraavat pointit.

1. Kauppapolitiikan sijasta tulisi puhua taloudellisista ulkosuhteista kuten osaston englanninkielinen nimikin kuuluu. Kauppapolitiikan tekemisellä on kuitenkin pitkät ja kunniakkaat perinteet ulkoasiainministeriössä, joten osaston perinteinen suomalainen nimi on haluttu säilyttää.

2. Osaston vahvuus on runsaat 40 tekijää, joista runsaat puolet erityisvirkamiehiä, jotka muutama vuosi sitten siirtyivät silloisesta KTM:stä. Siirron myötä kauppapolitiikan hoito on yhdessä paikkassa UM:ssä ja sisämarkkinoita hoidetaan TEM:stä.

3. UM:n ja TEM:n, ml. TEM:n tulosohjaamat Finpro ja Tekes, tiiviille yhteistyölle on olemassa vahva tilaus. On keinotekoista vetää rajaviivaa taloudellisten ulkosuhteiden ja sisämarkkinoiden välille. Molemmat edistävät pohjimmiltaan samaa asiaa, kilpailukyvyn vahvistamista. Ministeriömme, ja ulkomaanedustuston verkostomme, ovat mukana Sitran vetämässä kansallisen ennakointiverkoston työssä. Näin edustustoverkkomme palvelee varsin luontevalla tavalla koko suomalaisen yhteiskunnan tarpeita.

Kauppapoliittinen osasto hoitaa siis muun muassa EY:n yhteistä kauppapolitiikkaa, OECD:tä ja WTO-neuvotteluja.

Tänään kävin taasen Ritva Koukku-Ronden johtamalla kehityspoliittisella osastolla, jonka vastuulla on hallituksen kehityspoliittisen ohjelman toimeenpano ja seuranta. Tapasin ensin johtoryhmän Ritvan, Pasin, Riitan, Pertin, Leon, Jarl-Håkanin, Paulan, Tiinan ja Ulla-Maijan. Kehityspolitiikasta vastaava alivaltiosihteeri Marjatta Rasi toivotti myös lämpimästi tervetulleksi Katajanokan alussa sijaitsevaan Meripajaan.

Kehityspoliittinen osasto on mammuttiosasto, jossa työskentelee 123 henkilöä ja tusinan verran harjoittelijoita. UM:n organisaatiouudistuksen jälkeen osastolla on 7 yksikköä, joissa hoidetaan niin politiikan kehittämiseen, kehitysyhteistyön kokonaissuunnitteluun kuin laadun valvontaan, tilastointiin että yhteistyöhön EU:ssa, OECD:ssa, YK:ssa ja kansainvälisissä kehitysrahoituslaitoksissa, kuten Maailmanpankki tai Afrikan kehityspankki, käsiteltävät kehityskysymykset. Osasto on myös vastuussa kansalaisjärjestöjen kautta rahoitetusta kehitysyhteistyöstä sekä humanitaarisesta avusta. Osastolla toimii myös ammattitaitoinen ympäristöyksikkö, jossa tällä hetkellä keskitytään ilmastosopimusneuvotteluihin ja ilmastomuutoksen rahoitusasioihin.

Kehityspoliittisen osaston tehtäväkenttä on laaja. Osastolla käsittelyssä ovat kaikki tärkeät maailmanlaajuiset asiat, kuten finanssikriisi, ilmastonmuutokseen sopeutuminen ja torjunta, siirtolaisuus, ruokakriisi jne, joissa aina on myös kehityspoliittinen puoli. Tärkeimpänä tehtävänä on vaikuttaa siihen, että maailman köyhyys vähenee. Parhaillaan osaston väki pohtii aivan peruskysymystä siitä, mitä kehitys on, minkälaista kehitystä haluamme.

Kehityspolitiikka on UM:n prioriteettiala, mitä kuvastaa myös voimakas kehitysyhteistyömäärärahojen kasvu. Tällä hallituskaudella määrärahat nousevat yli 40 prosenttia. Hallituksen vuoden vanha kehityspoliittinen ohjelma on kattava ohjelma, jonka pohjalta on hyvä toimia. Ministereiden työnjaon mukaisesti kollega Paavo Väyrysellä on tässä ensisijainen vastuu.

Kehityspoliittisen osaston porukka on ammattitaitoista ja pätevää. Jäi hyvät fiilikset siitä, että asiat hoituvat ja rahoja suunnitellaan ja valvotaan huolella ja tehokkaasti. Hyviä projekteja on meneillään useita, esim. kaupan ja kehityksen yhdistäminen ja asioiden näkeminen kokonaisuutena on hyvällä mallilla ja ohjelmaa pannaan toimeen kovaa vauhtia kumppanimaissamme. Samaa voi sanoa satsaamisesta turvallisuuden ja kehityksen kokonaisuuteen.

Islamilaisten maiden OIC:n pääsihteeri Ekmeleddin Ihsanoglu vierailulla Helsingissä.