Ensimmäiset kahdeksan viikkoa tässä uudessa työssä olivat tiukkaa muistiotankkausta, ja hyvä niin. Lukemalla oppii.

Huomasin kuitenkin jossain vaiheessa, että jotain on jäänyt puuttumaan. Tajusin, että en ollut lukenut yhtään kirjaa kahdeksaan viikkoon. Tyhjiö.

Siksi oli nautinto lukea Paavo Lipposen Järki voittaa -teosta tällä viikolla. Eivät ne aivot pelkillä muistioilla kehity.

Lipposen kirja on ilman muuta lukemisen väärtti. Se on lukeneen miehen saumatonta proosaa sivistyksestä, historiasta, kansainvälisyydestä ja suomalaisuudesta.

Pidin erityisesti luvuista, joissa käsiteltiin sivistystä ja kansallista identiteettiä. Niissä oli enemmän syvyyttä kuin asennetta.

Menneisyyden hallinnasta, eli historiasta, Lipposella oli myös paljon mielenkiintoisia teesejä. Välillä jäi kuitenkin vähän sellainen fiilis, että sosiaalidemokraattien toimintaa piti puolustaa hinnalla millä hyvänsä.

Mielestäni puolueilla on toki ollut keskeinen rooli historiamme muovaamisessa, mutta puolueetkin koostuvat ihmisistä. Ei niitä voi ikään kuin sumputtaa yhteen muottiin.

Väinö Tannerin keskeisen aseman Suomen historiassa allekirjoitan ilman muuta, mutta Lipponen olisi tehnyt hänestäkin uskottavamman jos olisi jättänyt oman puolueen ylistämisen muiden kustannuksella vähän vähemmälle.

Luku nimeltä ”Intellektuellit – onko heitä?” on Lipposen termejä mukaillen toki ”mediaseksikäs”, mutta muutoin mielestäni kirjan heikoin lenkki. Siinä lokeroidaan suomalaisia intellektuelleja ja anti-intellektuelleja, eli kehutaan kavereita ja haukutaan vihamiehiä. Koko luvusta jää vähän sellainen mielivaltainen kuva.

Professori Heikki Patomäen (jonka kanssa huomaan harvoin olevani samaa mieltä) luonnehdinta saa melkein surkuhupaisia piirteitä. Lipponen taitaa vihata Patomäkeä yhtä paljon kun Patomäki vihaa uusliberalismia…

Yhtäkaikki voin lämpimästi suositella Lipposen kirjaa. Hän kirjoittaa hyvin, eikä jätä ketään kylmäksi. Odotan innolla hänen muistelmiaan.

Juuri nyt istun koneessa matkalla Helsinkiin. Lähdin Lontoosta aamutuimaan. Düsseldorfissa minulla oli 2,5 tunnin odotus. Olin päättänyt ottaa pitkästä odotuksesta kaiken hyödyn irti.

Düsseldorfin mahtava kenttähenkilökunta järjesti tunnin lenkkimahdollisuuden. Kiersin lentokenttää auringonpaisteessa. Ainutlaatuinen kokemus. Vielen dank!

Kummasti jaksaa taas painaa. Tänään illastan vielä Kazakstanin ja Liettuan ulkoministereiden sekä Espanjan ja Kreikan valtiosihteereiden kanssa.

Huomenna lähden sitten varsinaiselle testimatkalle Tadzhikistaniin, Uzbekistanistaniin ja Turkmenistaniin. Ei mitään ihan kevyttä kamaa…