Terveisiä Oulusta. Meppikiertue on takanapäin. Erinomainen päivä pikkupakkasessa ja auringonpaisteessa.

Kiersin kaupunkia Timo Turusen kanssa, joka on Pohjois-Pohjanmaan Kokoomuksen uusi toiminnanjohtaja.

Aamu alkoi Oulun Suomalaisessa Yhteiskoulussa. Ja voi sitä menoa ja meininkiä. Koulussa oli kesäpäivä keskellä talvea, eli porukat olivat pukeutuneet sortseihin ja muihin kesäkapineisiin. Letkeä tunnelma oli taattu, se ei kuitenkaan tylsistyttänyt teräviä kysymyksiä.

Kesäistä tunnelmaa Oulun Suomalaisessa yhteiskoulussa

Sen jälkeen vuorossa oli Oulun Lyseon Lukio, jossa vierailin viimeksi kolmisen vuotta sitten. Martti Ahtisaaren entisessä opinahjossa oli jälleen kerran hyvä keskustelutuokio. En edes huomannut, että menimme 10 minuuttia yli sovitun ajan.

Oulun lyseon lukiolla

Olen nyt luennoinut EU-asioista 77:ssä lukiossa vajaan neljän vuoden aikana. Ja täytyy kyllä sanoa, että nämä lukiot ovat edelleen tämän ammatin suola. Ymmärrän mistä opettajat ammentavat motivaationsa. Aristoteles oli oikeassa: nuorten opettaminen on jalo ammatti.

Lukioiden jälkeen Kokoomusopiskelijat olivat järjestäneet mukavan keskustelutilaisuuden Oulun yliopistolle. Kiitos siitä Olli Mäkäräiselle ja kaikille paikallaolijoille.

Forum-kaupunkilehden haastattelun jälkeen lounastin uudella Seurahuoneella paikallisten vaikuttajien kanssa. Oulu on hyvä brändi, eikä syyttä.

Apologies for not writing blog entries in the Queen’s language for some time. No excuses, not even the fact that things have been a bit on the hectic side with the goods package (which was approved in the plenary last week), my lobby report (which we debated in committee this week) and the Commission’ discharge (which is always hot stuff).

Today Commissioner Verheugen presented the toy safety directive in the internal market committee. I think it’s going to be a rather difficult dossier. Everyone has an opinion on children, toys and safety.

Commissioner Verheugen presenting the Toys Directive.

Here is my opinion, for what it’s worth:

Firstly, I think it is good that the Commission came out with the proposal. As a matter of fact it was long overdue. The last directive on toy safety dates back to 1988! We are talking Ficher Price generation here…

The proposal is good for three reasons:

1) it lays down higher safety requirements than the 1988 Directive.

2 it clarifies and strenghtens manufacturer’s and importer’s responsibilities when marketing toys

3) it clarifies and enhances the market surveillance obligations of the Member States

Secondly, I am a bit worried about the tone of the debate that surrounds toysafety. It is such an easy target for populism, and we have seen some of it already, not least linked to the so called Mattel case last August.

Practically the whole Western community took China as an easy target and claimed that all bad products come from there. Graduallyfacts gave a different picture. If we compare the number of dangerous toys from China to the total amount of toys coming from China, Chinese toys might be even safer than toys from other countries on average.

Mattel had to publish eventually a letter of appology once it found out that the whole scandal was due to its own failure in the design process of the toys. Various opinions and analysisstill reign, but I think the lesson to learn is not to make hasty conclusions based on prejudice. When we talk about toys, the focus should be on toys and their safety and not just on one country.

Finally, the fact that I like the Commission proposal does not mean that I think that it is perfect. The 10 chapters and 54 articles leave me with a number of questions.

To what extent normal market surveillance activities ought to be shifted to the producers and importers through strenghtening their legal obligations? Does the proposed directive leavepossibilities for craft-made toys or SME producers anymore? Is there enough clarity on how to organise market surveillance in practice? Besides the provision of this directive, market surveillance is regulated also one regulation, which was passed in plenary a week ago as part of the EU Goods Package and by the General Product Safety Directive.

All the same, the ball is now rolling. Marianne Thyssen, my Belgian colleague, was nominated raporteur today. I am sure she will do a great job.

What do you think about the directive on toy safety?

Pahoittelut, että en saanut eilen aikaiseksi blogimerkintää. Tämä taitaa olla yksi tiukimpia valiokuntaviikkoja pitkään aikaan. Kalenterissa on yli 40 merkintää ja kaiken kruunaa meppikiertuepäivä Oulussa.

Tuntuu siltä, että kaikkialla kuhisee. Omalta osalta viikon asialista on täynnä lobbausraporttia, komission vastuuvapautta, avustajakorvauksia, Itämeristrategiaa ja muuta mannaa.

Eilen annoin haastattelun espanjalaiselle El Pais-lehdelle lobbaamisesta. Myös Financial Times ja European Voice halusivat tietää missä mennään. Lobbausraporttia käsitellään valiokunnassa huomenna.

Parlamentissa on aina tärkeä tavata ihmisiä kahden kesken ja käydä läpi sellaisia kysymyksiä raportista, jotka ovat potentiaalisesti vaikeita. Siksi olenkin tällä viikolla lobannut lobbausraporttiani, niin hullulta kuin se kuullostaakin. Tapaamisten tavoitteena on edesauttaa raportin läpiviemistä, ensin valiokunnassa ja sitten täysistunnossa.

Tapaamiset ovat myös omiaan hälventämään käytävillä liikkuvia huhuja. Kaikista raporteista liikku aina villejä huhuja, siitä mitä ne sisältävät tai eivät sisällä. Paras tapa katkaista huhut on istua kollegan kanssa kahvilla ja käydä rapsa läpi kohta kohdalta.

Huhuista puheenollen…viikon kuuma peruna on ilman muuta tuo avustajakorvauksista käytävä keskustelu. Kävin lukaisemassa sen ”kuuluisan” salaisen raportin. Muutama huomio:

1. On typerää, että raportti on leimattu salaiseksi. Mielestäni se pitäisi julkaista mahdollisimman pian. Se hälventäisi väärinkäsityksiä raportista ja niitä villejä huhuja, josta sen sisällöstä liikkuu.

2. Menettelytapa, jolla varainhoitovaliokunnan jäsen saa lukea raportin on vähintään yhtä typerä. Suljettu huone. Vartija. Nimi paperiin, että sisällöstä ei saa puhua.

3. Päätös raportin julkaisemisesta kuuluu parlamentin pääsihteerille, ei parlamentin jäsenille. Raportti on salainen, koska se on niin sanotusti sisäinen tilintarkastusraportti. Ne jotka haluavat pitää sen salaisena väittävät, että raportin julkaiseminen olisi ennakkotapaus. Mielestäni argumentti ei kestä päivänvaloa. Poikkeuksia voi aina tehdä. Raportti ei sitäpaitsi sisällä mitään nimiä, kuten muutamissa lehtijutuissakin on huomautettu.

4. Ikävintä tässä koko prosessissa on, että niin sanotut EU-loanheittäjät ottavat avoimuuden panttivangikseen. Syntyy asetelma, jossa avoimutta vaativat ”EU-kannattajat” leimataan ”EU-vastustajiksi”. Koko tilanne saadaan tietenkin näyttämään siltä, että EU on läpikotaisin mätä järjestelmä, jossa julkisten varojen väärinkäyttö on yleistä. Ja näinhän asia ei ole. En väitä, että EU on virheetön varainhoidossa, mutta ei se nyt niin skeida ole kun usein annetaan ymmärtää. En tiedä montaa kansainvälistä järjestelmää tai valtiota, jolla on tiukemmat varainvalvontamekanismit.

5. Pari lehteä on jo lähettänyt kyselyn kaikille suomalaisille mepeille siitä, miten me olemme avustajapalkkiot hoitaneet. Omalta osalta homma on harvinaisen selvä. Avustajani ovat työsuhteessa Kokoomukseen. Sihteeristökorvaus siirtyy suoraan Kokoomuksen tilille, jolta palkka maksetaan suoraan avustajilleni. Tästä korvauksesta maksetaan myös kaikki avustajieni lakisääteiset Suomen työnantaja- ja sosiaalikulut sekä eläkemaksut.

Tätäkin hommaa vatvottiin tänään pitkään varainvalvontavaliokunnassa. Meidän valiokuntakokoukset ovat muuten avoimia, toisin kuin esimerkiksi Eduskunnan valiokuntakokoukset. Tänään huoneessa oli paljon TV-kameroita ja välillä tuntui, että teatteri myös sen mukaista.

Valiokunnan tärkein juttu tällä viikolla komission vastuuvapausraportti. Siitä tenttasimme eilen kolmea komissaaria – Hubner, Spidla ja Ferrero-Waldner. Ihan hyvin meni. Veikkaan, että komissiolle annetaan vastuuvapaus huhtikuun täysistunnossa ja niin pitääkin. Varainhoito paranee vuosi vuodelta. Ja hyvä niin.

Tänään olin myös Britannian EU-suurlähettilään järjestämällä lounaalla. Aiheena Itämeristrategia. Paikalla tukku asiasta kiinnostuneita meppejä ja lähes kaikki Itämeren maiden EU-suurlähettiläät, myös entinen pomoni Eikka Kosonen. Samasta aiheesta keskustelimme myöhemmin myös Viron parlamentin puhemiehen(naisen) kanssa. Itämeri on vahvasti tapetilla ja lisää on tulossa.

Kaikenkaikkiaan viikon meininki on hurja. Huomenna ja ylihuomenna rumba jatkuu sisämarkkinavaliokunnan ja perustuslakivaliokunnan kokouksilla.

Pitää varmaan mennä alakertaan löhöilemään telkkarin eteen. Eihän tästä muuten mitään tule…

Pieni (tai ei niin pieni) jälkikirjoitus liittyen vastavuoroiseen tunnustamiseen ja tuoteturvallisuuteen sekä kuluttajan suojaan. Aihe kirvoitti keskustelua – ja ihan syystä. Jos vastavuoroisen tunnustamisen asetus toimisi tyhjiössä, päädyttäisiin pienimmän (tai heikoimman) yhteisen tekijän tilanteeseen suoraan. Näin ei kuitenkaan ole.

Uusi asetus ei tule kumoamaan olemassa olevaa eurooppalaista tuoteturvallisuuslainsäädäntöä. Lisäksi jäsenmaat saavat tietyissä tapauksissa hakea poikkeusta vastavuoroiseen tunnustamiseen.

1) Sallitut poikkeukset vastavuoroisesta tunnustamisesta

Vastavuoroisen tunnustamisen periaate on seuraava: yhdessä jäsenmaassa laillisesti markkinoilla oleva tuote pitää hyväksyä toisen jäsenmaan markkinoille vaikka tuote ei täyttäisi kyseisen jäsenmaan kaikkia teknisiä määräyksiä.

Poikkeuksen vastavuoroisesta tunnustamisesta voi tehdä jos jäsenmaa pystyy osoittamaan, että oman teknisen säännöksen soveltaminen on perusteltua (kyseisen tuotteen kohdalla) ”julkisen moraalin, yleisen järjestyksen tai turvallisuuden kannalta, ihmisten, eläinten tai kasvien terveyden ja elämän suojelemiseksi, taiteellisten, historiallisten tai arkeologisten kansallisaarteiden suojelemiseksi taikka teollisen tai kaupallisen omaisuuden suojelemiseksi. Nämä kiellot ja rajoitukset eivät kuitenkaan saa olla keino mielivaltaiseen syrjintään tai jäsenvaltioiden välisen kaupan peiteltyyn rajoittamiseen” (lainaus EU perustamissopimuksen artiklasta 30)

Lisäksi poikkeuksen voi tehdä jos jäsenmaan pystyy sen perustelemaan yleistä etua koskevaan pakottavaan syyhyn vedoten.

Uuden asetuksen myötä jäsenmaan on kuitenkin esitettävä teknistä tai tieteellistä näyttöä siitä, että poikkeus on oikeasti perusteltu kyseisen tuotteen tapauksessa.

2) Vaaralliset kuluttajatuotteet

Kaikissa jäsenmaissa on voimassa yleinen tuoteturvallisuusdirektiivi. Se velvoittaa jäsenmaiden markkinavalvontaviranomaisten poistamaan markkinoilta kaikki vaaralliset tuotteet. Vastavuoroinen tunnustaminen ei koske näitä tapauksia. Jos yritys tuo markkinoille tuotteen, joka on markkinoilla toisessa jäsenmaassa ja tästä huolimatta tuote todetaan vaaralliseksi, jäsenmaan viranomaiset voivat poistaa tuotteen markkinoilta välittömästi. Yleinen tuoteturvallisuusdirektiivi antaa erittäin laajat valtuudet jäsenmaiden markkinavalvontaviranomaisille ja määrittelee käsitteen ?vaarallinen? erittäin laajasti.

3) Vaaralliset teolliset tuotteet

Vastavuoroisen tunnustamisen asetus määrää, että jos tuote, joka aiheuttaa vakavan riskin sen käyttäjälle ? oli tuote sitten tarkoitettu kuluttajille tai teolliseen käyttöön ? saadaan vetää markkinoilta välittömästi.

Eli näiden kolmen kohdan avulla varmistetaan, että Euroopassa säilyy korkea kuluttajan suojan taso. Tämä periaate on toiminut punaisena lankana koko prosessin ajan. Kun aloittelimme hommaa vuosi sitten, peruslukupakettiini kuului komission ehdotuksen lisäksi komission tekemä uuden asetuksen vaikutustenarvio sekä sen suomenkielinen tiivistelmä.

Se on erittäin perusteellinen dokumentti, jossa kuluttajansuojakysymykset on myös arvioitu. Jos kiinnostusta ja istumalihaksia riittää, niin voin suositella! Se antaa myös hyvän kuvan analyysistä, jota komissiossa tehdään minkä tahansa uuden lainsäädäntöhankkeen yhteydessä.

Vuoden urakka on nyt takana päin. Elämäni ensimmäinen asetus hyväksyttiin tänään melko koruttomasti täysistunnossa. Äänestyslistassa oli kolme plussaa, jotka kattoivat 76 muutosesitystä kompromissin muodossa.

Yli seitsemänsataa kättä nousi kolmesti JAAN Merkiksi. Puhemied Hans-Gert Pöttering onnitteli, muutama taputus kollegoilta ja seuraava äänestyskohta.

Olo on loppujen lopuksi aika tyhjä. Paketin vääntämiseen meni lukemattomia työtunteja, -päiviä ja -viikkoja. Koko prosessissa oli mukana kymmeniä, ellei jopa satoja ihmisiä. Pääkaupungeissa oli lukuisia virkamiestyöryhmiä, kuten myös komissiossa. Parlamentissakin meitä oli kymmeniä mukana koko prosessissa.

Lupasin vuosi sitten, että voisimme käyttää tavarapakettia esimerkkinä siitä, miten EU-laki syntyy. Seuraavassa yhteenveto aloitteesta päätökseen. EU-laki syntyy 10 vaiheen kautta.

1. Tarve

Ensiksi on oltava tarve lakiin. Tässä tapauksessa vastavuoroisen tunnustamisen periaate ei ole toiminut käytännössä vuoden 1979 Casis de Dijon -oikeustapauksesta huolimatta. Tavarat eivät liikkuneet vapaasti ja jäsenmaiden erinäiset kaupan esteet maksoivat yrityksille noin 150 miljardia euroa vuodessa. Jäsenmaat piti saada ruotuun ja sitä varten oli säädettävä asetus.

2. Liikkeelle lähtö ja konsultointi

Pitkän pohdinnan jälkeen komissio päätti laittaa prosessin liikkeelle vuonna 2003. Ensin kerättiin informaatiota yrityksiltä ja jäsenmaiden markkinavalvontaviranomaisilta eli niiltä, joita tämä asia koskee. Komissio teki myös nk. vaikutustenarvion, eli tutki mitä kaikki vaikutuksia uudella lailla tulisi olemaan. 

Käytiin niin sanottu konsultaatiokierros, jonka pohjalta komissio laati yleisarvion tavaroiden vapaasta liikkumisesta tai tässä tapauksessa tavarakaupan esteistä. Arvion johtopäätös oli selvä. Tarvittiin asetus tavaroiden vastavuoroisen tunnustamisen varmistamiseksi. Direktiivi, joka on periaatteessa asetusta löysempi laki, todettiin tähän tarkoitukseen riittämättömäksi.

3. Komission aloite

Tämän jälkeen alkoi toinen konsultaatiokierros komission sisällä ja sen ulkopuolella. Loppuvuodesta 2006 komission eri pääosastoille annettiin vajaa kuukausi kommentoida lakiehdotusta.

Kovan komission sisäisen väännön jälkeen (eri pääosastojen välillä on samanlaista köydenvetoa kuin jäsenmaiden ministeriöissä) lakialoite julkaistiin 14.2.2007. Suurista linjoista päätti tietenkin paketista vastannut komissaari Gunther Verheugen, mutta varsinaisen työn tekivät komission virkamiehet.

4. Parlamentti ja neuvosto tulevat peliin mukaan

Aloitteen jälkeen jäsenmaiden ministereistä koostuva neuvosto ja Euroopan parlamentti ryhtyivät hommiin. Asetus kuului nimittäin niin sanotun yhteispäätösmenettelyn piiriin eli siitä päättivät parlamentti ja neuvosto yhdessä.

Yli 90 prosenttia kaikesta EU-lainsäädännöstä kuuluu yhteispääötösmenettelyn piiriin. Tämä prosenttiluku kasvaa Lissabonin sopimuksen myötä. Voidaan siis sanoa, että parlamentti on tasavertainen lainsäätäjä neuvoston kanssa. Kumpikaan ei voinut kävellä toistensa yli.

5. Jäsnemaat muodostavat kantansa

Jäsenmaat valmistelivat asiaa perinteisesti jäsenmaiden virkamiehistä koostuvassa työryhmässä. Tämä oli yksi neuvoston muistaakseni noin 180 työryhmästä. Niissä istuu jäsenmaiden virkamiehiä sekä Brysselin EU-edustustoista että pääkaupunkien ministeriöistä. Nämä työryhmät hoitavat oikeastaan koko homman neuvoston puolella. Väitän, että niissä valmistellaan 95 prosenttia kaikista päätöksistä. Vain vaikeimmat kysymykset nousevat ministeritasolle.

Jokainen jäsenmaa muodostaa näihin neuvotteluihin oman kantansa. Suomessa asiat valmistellaan erilaisissa jaoistoissa (jossain vaiheessa niitä taisi olla 35), joissa on edustus kaikista ministeriöistä ja usein myös esimerkiksi EK:sta ja ammattijärjestöistä. Suomessa EU-asioiden komitea (ministeriöiden valtiosihteerit ja kansliapäälliköt) käy läpi jaoston kannan ennen kuin EU-ministerivaliokunta ja sen jälkeen eduskunta hyväksyy kannan. Koordinaatiosta vastaa valtioneuvoston kanslian EU-sihteeristö.

Tässä lainsäädäntöpaketissa monet jäsenmaat asettuivat heti puolustavalle kannalle. Ne eivät pitäneet siitä, että vastavuoroisen tunnustamisen todistustaakka oltiin siirtämässä heille. Vaadittin tuikkoja perusteluja, jolla jonkun tavaran tuonti voitin evätä. Yksinkertaistaen: asetus kavensi jäsenmaan mahdollisuutta suojella omia markkinoitaan.

6. Raporttijako parlamentissa

Euroopan parlamentissa päätetään ensin mille valiokunnalle kyseinen lakialoite kuuluu. Tässä nimenomaisessa tapauksessa asia oli harvinaisen selvä. Tavaroiden vapaa liikkuminen on sisämarkkinavaliokunnan heiniä. Tämän päätöksen jälkeen käydään kädenvääntöä siitä, mikä poliittinen ryhmä saa raportin omakseen. Tässä kisassa koolla on väliä. Isot ryhmät nappaavat aina tärkeimmät aloitteet päältä pois.

Ryhmien sisällä kisaillaan myös siitä, kuka saa raportin esittelyvastuun. Olin itse himoinnut tätä vastavuoroista tunnustamista jo jonkin aikaa ja tehnyt sen myös selväksi ryhmän sisällä. Halusin olla mukana valmistelemassa ihan oikeata lainsäädäntöpakettia. Niitä kun ei montaa viiden vuoden kaudella valiokunnan pöydälle tule. Vastavuoroinen tunnustaminen sattui vielä olemaan tuttu tutkija-ajoilta. Kaikki EU-nörtit muistavat Cassis de Dijon tapauksen.

Kaikki muut ryhmät nimittävät niin sanotun varjoraportöörin eli mepin, jonka tehtävänä on tuoda sisään oman ryhmänsä näkemys varsinaiselle raportöörille.

7. Sukkulointia parlamentin ja neuvoston välillä

Tässä lakipaketissa neuvosto viestitti parlamentille alustavan yhteisen kantansa eli konkreettisesti muutosehdotuksensa komission aloitteeseen. Tämä tapahtui Saksan puheenjohtajuuskaudella kesällä 2007. Jäsenmaat halusivat tietenkin vesittää komission kunnianhimoista aloitetta. Ei kannata ikinä aliarvioida kansallisen viranomaisen halua suojella omaa järjestelmäänsä tyyliin ”kyllähän me voidaan tätä katsoa, kunhan ei tarvitse muuttaa omaa lakia”. Ja näitä lakejahan on 27 erilaista.

Muodollisten kokousten lisäksi oli tietenkin kymmeniä ellei satoja epävirallisia neuvotteluita sekä parlamentissa, neuvostossa ja komissiossa että näiden välillä. Neuvottelujen pohjana käytettiin aina komission aloitetta, johon sitten tehtiin muutoksia vaikkapa kursivoidulla tai paksunnetulla tekstillä. Komission, parlamentin ja neuvoston tekstit pistettiin vierekkäin ja sitten vertailtiin ja haettiin yhteisiä sanamuotoja.

8. Parlamentin kannanmuodostus

Parlamentin kantaa lähdettiin tosissaan työstämään lopppukesästä 2007. Asetin tuolloin tavoitteeksi mahdollisimman kunnianhimoisen tavarapaketin. Halusin, että tavarat liikkuvat mahdollisimman vapaasti ympäri Eurooppaa. Vapaa kauppa on paras tae eurooppalaiselle talouskasvulle ja työllisyydelle. Meidän tiimi muodostui avustajastani Tuomas Rautasesta ja sisämarkkinavaliokunnan Patricia Jimenezistä. Ja jos ihan totta puhutaan, niin Patricia ja Tuomas tekivät sen ihan oikean substanssityön.

Taktiikkamme oli yksinkertainen. Kaikki poliittiset ryhmät, siis varjoraportöörit, piti saada mukaan talkoisiin. Halusimme pelata alusta saakka avoimin kortein, riisua kaikki epäluulot. Tapasimme varjoraportöörejä ja heidän avustajiaan yksittäin ja yhdessä. Syleilytaktiikka tuntui toimivan ja keskinäinen luottamus kasvoi.

Alussa oli myös tehtävä valinta. Haluaisinko tehdä tästä paketista mediaseksikkään eli poliittisesti kiistanalaisen. Näinhän tapahtui esimerkiksi palveludirektiivissä, joka ei perusrakenteeltaan poikennut tästä tavarapaketista. Siinähän oli kyse palveluiden vapaasta liikkumisesta, eräänlaisesta palveluiden vastavuoroisesta tunnustamisesta.

Päätin, että tähän soppaan ei ”puolalainen putkimies” lusikkaansa pistä. Eräs kollegani yritti alussa nostattaa tästä paketista myrskyn Financial Timesissa, mutta onneksi vesi ei läikkynyt vesilasista. Taisi kyseinen meppi saada ”myllypuhelun” komissaari Verheugenilta heti samaisena aamuna. Se tulipalo sammutettiin ennen kuin se oli edes alkanut.

9. Kohti kompromissia

Seuraavien viikkojen ja kuukausien aikana käytiin varsinaisia neuvotteluita. Viilasimme pykäliä oikeastaan kahdella tasolla. ”Teknisiä” neuvotteluja ohjasi pitkälti avustajani Tuomas Rautanen. Hän työsti tekstejä ensin puheenjohtajamaa Portugalin ja sen jälkeen Slovenian virkamiesten kanssa.

Komission virkamies Hans Ingels oli vahvasti mukana alusta loppuun. Komissiolla oli juuri se rooli mikä sillä pitää olla: se suojeli aloitettaan ja haki kompromissia eli neuvottelupartnereiden välillä.

Aina välillä komissio kuitenkin joutuu omien pääosastojen välisiin ristiriitatilanteisiin. Niin kävi tälläkin kertaa. Tarvittiin ihan korkean tason illallinen, jossa kuluttajakomissaari Kuneva ja kilpailukomissaari Verhugen pisti pääjohtajansa ruotiin. Tämä taasen antoi meille enemmän pelitilaa. Jos komissio ei hoida hommaansa, niin parlamentti ottaa sen paikaan salaman nopeasti.

Itse otin jonkinlaisen poliittisen johtoroolin koko paketin ohjaamisessa. Tämä johtui oikeastaan kahdesta seikasta. Ensinnäkin Tuomaksen tuki substanssipuolella Rautanen. Hän oli yksi harvoista, joka ymmärsi koko lakipaketin – johon siis kuuluivat myös Brien ja Schaldemosen raportit (kts. tiistain blogimerkintä) – kaikki yksityikohdat ja taustat. Hänen tuellaan olin jokaisessa kokouksessa briiffattu päästä varpaisiin. Toinen syy oli yksinkertaisesti kielitaito yhdistettynä virkamiesvuosina opittuihin neuvottelutaitoihin. Jos on proseduurit hallussa, niin pääsee jo pitkälle.

10. Lopullinen kompromissi

Johdin puhetta niin sanotuissa epävirallisissa trialogeissa (parlamentti, neuvosto ja komissio). Jokaisessa trialogissa kavensin asialistaa.

Lähdin aina liikkeelle siitä, että parlamentin kanta on hyväksytty kaikissa niissä asioissa, joita ei kokouksessa nostettu esille. Aloitin jokaisen kokouksen toteamalla, että olemme erittäin lähellä lopullista kompromissa ja avoimia kysymyksiä on jäljellä vain muutama. Lähdin liikkeelle noin kahdeksasta. Hitaasti ja varmasti nekin hupenivat.

”Poliittisen” tason ohessa Tuomas veti ”teknisiä” neuvotteluja, jotka ovat tietenkin kaikkea muuta kun vain teknisiä. Tuota termiä käytetään vain siksi, että poliitikko luulee tekevänsä kaikki tärkeimmät päätökset…Tuttu toimenpide virkamiesajoilta. Oli helppo siirtää ”tekninen” neuvotteluvastuu Tuomaksella, koska meidän välillä on 100 prosenttinen luottamus. Ei tarvinnut kuin vilkaista samaan suuntaan niin toinen tiesi mitä toinen ajatteli.

Loppumetreille on aina hyvä asettaa tiukat aikarajat. Näin teimme myös tällä kertaa. Metodi oli tuttu hallitustenvälisistä kokouksista, jotka päättyvät yleensä keskellä yötä.

Monella taholla pyöritettiin päitä ja todettiin, että ei tästä ikinä sopua saada, ei ainakaan helmikuun täykkäriin. Pidin tiukasti kiinni aikataulusta, vaikka painetta hölläämiseen tuli myös korkeammalta tasolta. Näin jälkeenpäin voi huokaista helpotuksesta ja sanoa, että se kannatti.

Oma asetukseni oli koko ajan askeleen verran kahta muuta edellä. Tiesin, että sen viimeistely pisti painetta Brien ja Schaldemosen raporteille. Sovimme heidän kanssaan, että puskemme vastavuroisen tunnustamisen maaliin ensimmäisenä. Näin kävi ja niin palat muissakin loksahtivat kohdalleen.

Nyt ollaan sitten tilanteessa, jossa neuvoston ministerit – jotka ovat käyneet asiasta muistaakseni yhden keskustelun, tai korkeintaan kaksi – lyövät kumileimasimensa asetukseen lähiaikoina. Asetus astuu voimaan noin yhdeksän kuukauden päästä, eli vielä tämän vuoden puolella.

En tiedä onko maailma (tai tässä tapauksessa Eurooppa) parempi paikka, mutta ainakin saimme raivattua esteitä pois tavarakaupan tieltä.

Lopuksi

Tältä tämä koko prosessi näytti mepin näkökulmasta. Ehkä tämä tarina myös omalla tavallaan yrittää antaa katetta kahdelle väitteelle, joita olen vuosien mittaan viljellyt niin akateemisissa kirjoituksissani kuin julkisessa keskustelussakin:

1. Yli 90 prosenttia EU-asioista valmistellaan, siis päätetään, virkamiestasolla.

2. Aktiivisella mepillä on enemmän valtaa EU:n lainsäädäntöasioissa kuin yhdelläkään ministerillä.

Mitä sinä olet mieltä? Miltä tämä prosessi vaikuttaa?

PS. Sekä parlamentilla, että komissiolla on nettisivuillaan taulukot kaikista lakipaketin askelista. Sivuilta löytyy linkit kaikkiin dokumentteihin prosessin eri vaiheessa. Sivut eivät tosin ole kaikkein helppolukuisimpia asiaan vihkiytymättömille.

Lopullinen parlamentin ja neuvoston kompromissiteksti löytyy tämän linkin alalaidasta. Teksti menee vielä kielitarkastukseen – virallinen versio julkaistaan myöhemmin EU:n Virallisessa Lehdessä.

Taas on menty niin, että hippulat vinkuu. Tavaroiden vapaa liikkuminen näyttää olevan kovaa kamaa kansainvälisessä mediassa. On ollut EuroNewsia, Saksan telkkaria, Ranskan telkkaria, Viron telkkaria (joskin ei tavaroista), Financial Timesia, Deutsche Welleä, Ranskan radiota ja muuta.

UKIP-puolue protestoi Lissabonin sopimusta. Paitojen rinnassa kana, eli ”chicken”, koska Britanniassa ei uskalleta järjestää kansanäänestystä.

Päivän pääteema oli Lissabonin sopimus, josta hyväksyttiin Corbettin ja Mendez de Vigon mietintö. 525 puolesta, 125 vastaan ja 29 tyhjää. Hyvä tulos, joka ei kuitenkaan syntynyt mukisematta. Pientä protestinpoikasta oli taasen ilmassa.

Loppupäivä menikin sitten erinäisissä neuvotteluissa: kaikkea lobbauraportin ja komission vastuuvapauden väliltä. Nyt sushille.

No niin, tavarapaketti on nyt pulkassa. Pieni päivä Euroopalle, iso päivä allekirjoittaneelle. Se oli elämäni ensimmäinen lainsäädäntöraportti. Aika mahtava fiilis. Joo, joo, tiedän, että olen EU-pervo…

Tera-kiitokset avustajalleni Tuomas Rautaselle. Hän on ollut koko tämän paketin moottori. Ainoa henkilö, jolla on ollut koko homma hallussa alusta loppuun. Tuomas on tehnyt kertakaikkisen fantastista työtä!

Pressitilaisuus tavarapaketista

Prosessissa oli tietenkin myös mukana monia muitakin. Haluaisin erityisesti kiittää Patricia Jimenezia Euroopan parlamentista, Vinka Soljacicia neuvostosta ja Hans Ingelsia komissiosta.

Tuli mieleen omat virkamiesajat kun hääräsin taustalla, neuvottelin ja viilasin tekstejä. Kyllä avustajat ja virkamiehet hommansa osaavat. Pyyteetöntä työtä. Tuntuu hienolta tehdä työtä avustajien kanssa, joihin voi luottaa 100-prosenttisesti. Olen etuoikeutettu.

Koko paketti oli muuten esimerkki siitä, että laajentuminen ei ole lamauttanut EU:n päätöksentekoa. Aloitteesta päätökseen meni vajaa vuosi! Homma hoidettiin niin sanotusti ensimmäisessä lukemisessa. Huomenna äänestetään parlamentissa ja sitten ministerit iskevät kumileimasimensa lakiin.

Schaldemose, Brie, meikäläinen, sisämarkkinavaliokunnan puheenjohtaja McCarthy, Slovenian valtiovarainministeri Vizjak, komissaari Verheugen ja parlamentin pressivirkamies

Mistä tässä paketissa on oikeastaan kyse? Paketissa on kolme lakia:

(a) Asetus vastavuoroisesta tunnustamisesta (mutual recognition), josta enemmän alla.

(b) Asetus akreditoinnista ja tuotteiden markkinavalvonnasta, jonka laatijana toimi kollegani André Brie.

(c) Päätös tuotteiden markkinoinnista, jonka valmistelijana oli Christel Schaldemose.

Keskityn tässä vastavuoroiseen tunnustamiseen. Koko asetus, josta siis nyt päätettiin, lähti oikeastaan liikkeelle Cassis de Dijon oikeustapauksesta vuonna 1979. Ranskalaiset yrittivät myydä Cassis de Dijon likööriä Saksaan. Saksalaiset viranomaiset sanoivat, että ei käy, koska heillä likööriksi voi määritellä ainoastaan juoman, jossa on Cassis de Dijonia korkeampi alkoholiprosentti. Tuomioistuin kuitenkin päätti toisin. Sanoi, että jos tuote on hyväksytty maassa A niin se pitää myös hyväksyä maassa B. Näin alkoi vastavuoroisen tunnustamisen periaate.

Periaate on ollut jalo, mutta käytännössä se ei ole toiminut saumattomasti. Jäsenmaiden viranomaiset ovat keksineet mitä ihmeellisimpiä esteitä tavaroiden vapaalle liikkumiselle. Näiden seurauksena tuomioistuin on käsitellyt yli 300 tapausta, jotka liittyvät vastavuoroiseen tunnustamiseen.

Noin 75 prosenttia kaikista tavaroista (vuosittainen arvo 1500 miljardia) on harmonisoitu (kännykät, kellot, autot jne…) eli niiden vapaata liikkumista ei voida estää. Noin 25 prosenttia on jäsenmaiden kansallistenmääräysten säätelemääeli jää vastavuoroisen tunnustamisen piiriin (pyörät, rakennustelineet, hälytyslaitteet, leipä, jne…). Näiden tuotteiden vuosittainen kokonaisarvo on noin 500 miljardia euroa.

Komission mukaan vastavuoroisen tunnustamisen rikkominen maksaa vuosittain noin 150 miljardia! Esimerkki: Helkama myy Jopon Belgiaan. Suomessa riittää, että pyörässä on jalkajarru. Belgiassa vaaditaan käsijarrua. Helkama lisää kiltisti Jopoon käsijarrun. Lisäkustannus Helkamalle on noin 3 euroa per pyörä. Tämä on vastoin tavaroiden vapaan liikkumisen periaatetta, mutta harvat firmat sen tietävät.

Komission mukaan koko EU:n BKT kasvaisi 1,8 prosenttia jos näistä ongelmista päästäisiin. Toivottavasti kaikki pienet, keskisuuret ja suuret yritykset kieltäytyvät vastedes täyttämästä kaavakkeita tai muuttamaan tuotteitaan kansallisten viranomaisten vaatimuksista.

Kaiken kaikkiaan tästä tuli ihan hyvä paketti, joka parantaa tavaroiden vapaata liikkumista ja lisää samalla kuluttajasuojaa. Tämä on EU:n ruisleipää.

Mitä olet mieltä? Kuullostaako tämä heprealta? Onko sinulla ollut ongelmia myydä tavaraa yhdestä EU-maasta toiseen?

PS. Yritän vielä tällä viikolla kirjoittaa blogimerkinnän koko tästä prosessista, ikään kuin esimerkkinä siitä miten laki EU:ssa syntyy.

Kaiken hässäkän keskellä pikainen blogimerkintä. Täysistuntoviikko on liikkeellä. Tiedossa on mielenkiintoinen viikko.

Tänään väänsimme jo kättä avoimuudesta. Huomenna on sitten tavarapaketin vuoro.

Avustajani Henrik Ruson tuima katse matkalla Strassiin.

Käytäväkeskusteluissa vaihdetaan mielipiteitä Kosovosta. Nyt kuulisinkin mielelläni arvon blogikommentaattoreiden näkemyksiä itsenäisyysjulistuksen jälkimainingeissa.

Oma näkemykseni on tietenkin myönteinen. Tärkeintä on, että enemmistön kanta toteutuu vähemmistöä sortamatta.

Meidän suomalaisten kannattaa olla Kosovon itsenäistymisten suhteen ainakin hiukan rinta rottingilla. Ahtisaarta ylistetään, eikä muuten kannata unohtaa, että Harri Holkeri ja erityisesti Minna Järvenpää tekivät paljon työtä Kosovon itsenäistymisen eteen.

Laskeuduin juuri Brysseliin. Väsyttää. Normaalisti olen tukkikategoriaa, mutta viime yönä en jostain syystä saanut nukuttua kunnolla.

Päivä meni väsymyksestä huolimatta ihan mukavasti. Aamu-uinnin jälkeen tapasin Ole Norrbackin. Rkp:n pitkäaikainen puheenjohtaja ja monivuotinen ministeri on nykyään ulkoasiainministeriön palveluksessa. Kahden suurlähettiläspestin (Oslo ja Ateena) jälkeen hän vastaa UM:ssä muun muassa Itämeristrategiasta.

Olen aina pitänyt Olesta. Hän on niin sanotusti symppis. Hän oli sitä myös ministerikaudellaan. Hän oli erittäin pidetty ministeri ulkoasiainministeriössä. Hän oli Eurooppa-ministerinä samaan aikaan kun Tarja Halonen oli talossa ulkoministerinä.

Meppikahveilla tiedotustoimistolla.

Aamupalaverin jälkeen osallistuin Euroopan parlamentin tiedotustoimiston pressikahveille yhdessä nykyisen Eurooppa-ministerin, Astrid Thorsin, ja kollegani Satu Hassin kanssa. Aiheena oli maahanmuutto.

Suhtautumiseni maahanmuuttoon on aina ollut liberaali. Tilaisuudessa käsittelin maahanmuuttoa kolmella tasolla:

1. Kolmansista maista EU:n

2. EU:n sisällä

3. Suomeen

Ensimmäisestä totesin, että EU:n väestörakenne on sen verran vanhenemaan päin, että tarvitsemme lähivuosina 20 miljoonaa maahanmuuttajaa EU:n alueelle. Komission ehdottama ”sininen kortti” on askel oikeaan suuntaan. EU:sta pitää tehdä yhtä houkutteleva muuttopaikka kuin Yhdysvalloista.

Toisesta totesin, että homma ei pelaa. Työvoiman vapaata liikkumista EU:ssa ohjaa populistinen keskuskelu, joka on maustettu nationalismilla ja ksenofobialla. Oli väärin, että 12 (!) vanhaa EU-maata (ml. Suomi) eväsi työvoiman vapaan liikkumisen uusilta keski- ja itä-Euroopan mailta. Vain Britannia, Ruotsi ja Irlanti osoittivat Eurooppalaista henkeä ja erittäin myönteisin seurauksin. Onneksi moni jäsenmaa seurasi perässä, joskin pari vuotta liian myöhään.

Kolmannesta suitsutin Astrid Thorsia ja nykyhallitus. Vihdoin meillä on moderni, huomattavasti avoimempi maahanmuuttopolitiikka. Uudet tuulet puhaltavat ummehtuneessa maahanmuuttopolitiikassamme. Järjestelmiä ja hakuprosesseja on virtaviiviastettu. Asennemuutokset vievät tietenkin aikansa, mutta suunta on nyt oikea.

Lehdistötilaisuuden jälkeen annoin haastattelun Nordicum-lehdelle. Sen jälkeen luennoin Evtekin ammattikorkeakoulun opiskelijoille. Oli taas mahtava porukka! Meillä oli mukava tuokio teemalla ”kaikki mitä halusit tietää EU:sta 30-minuutissa”.

Oli muuten aikamoinen viikko. Eihän sitä ihan joka viikko julkaise kirjaa ja saa ”omaa” lainsäädäntöpakettia läpi.

Tältä pohjalta on mukava lähteä kohti viikonloppua. Seuraan mielenkiinnolla muun muassa Kosovon tilannetta. Ensi viikon täysistunnosta tulee muuten erittäin vauhdikas. Asialistalla on muun muassa Lissabonin sopimus, tavarapaketti, Kosovo, Lissabonin strategia ja vieraana vielä Ruotsin pääministeri Fredrik Reinfeldt.

Terveisiä Lehtisaaren illasta. Tulin tänään Helsinkiin poikkeuksellisesti jo iltapäivällä. Kävin nimittäin ystäväni Kaisa Leikolan ja hänen siskonsa, Anu Syrmän SIS. Deli + Café avajaisissa.

Kaisa ja Anu ottivat rohkean loikan MTV3:n ja Coca-Colan hommista ja ryhtyivät yrittäjiksi. Onnittelut molemmille! Mielestäni aivan loistava homma. Lisää vaan tällaista.

SIS. Deli + Café on uudenlainen kahvi- ja ruokapaikka, tai itse asiassa niitä on kolme: Lapinlahdenkadulla, Korkevuorenkadulla ja pian myös Kalevankadulla. Ruoka on hyvää ja terveellistä. Sitä voi nauttia paikanpäällä tai ottaa mukaan.

Sisustus on myös freesiä. Koko hommasta uhkuu tekemisen meininki. Itse aion ainakin käydä heillä murkinoimassa ja kahvittelemassa aina kun kerkeän.

Tätä deli-kahvila genreä löytyy nykyään monesta metropolista. Hyvä, että se on nyt myös tullut stadiin. Brysselissä on esimerkiksi Exki-niminen ketju, jolla on vastaava konsepti.

Avajaisten jälkeen menin katsomaan IFK:n ja Ässien välistä peliä. Oli kiva käydä liigamatsissa pitkästä aikaa. Taisi olla vasta toinen tällä kaudella. Helsingin jäähällissa on aina hyvä fiilis.

Huomisesta tulee perinteisen kiireinen meppikiertuepäivä, joka alkaa Mäkelänrinteen altaassa kello 6.15. Nyt katsomaan demareiden puheenjohtajaehdokkaiden A-talk keskustelua.