Seuraavassa luppamani Holger-sedän kirjoittama kertomus meidän lähisuvusta Käkisalmen ja Viipurin ajoilta. Minusta aivan loistava tarina, josta opin paljon myös isoisästnäi Volmar Stubbista, jota en valitettavasti koskaan tavannut.
Holger Stubbin kirjoitus menee näin:
”Marita ja Wolmar Stubb Käkisalmessa
Isäni Wolmar Stubb oli rautatieläissukua. Hänen isoisänsä Johan (1838-1911) ja isoäitinsä Anna hakeutuivat nälkävuosien aikana 1860-livulla Ähtävältä Riihimäelle rautateiden leipiin. Hän oli ammatiltaan seppä ja toimi myöhemmin vaununtarkastajana Riihimäellä.
Isän isä Jacob Stubb (1863-1942) oli veturinkuljettaja Viipurissa ja äiti Ida (os Varo) kotoisin Laihialta.
Isän sisarukset asuivat ympäri Suomea; Ester Starck (1888-1969) oli pääkirjanpitäjä Havin tehtaalla Viipurissa ja myöhemmin Riihimäellä, Georg (1892-1918) oli rautatievirkamies Viipurissa ja kaatui vapaussodassa valkoisten puolella Ahvolassa, Elin (Lilly) Grönroos (1893-1963) eli Joensuussa, Johan (Jukka 1894-1969) toimi veturinkuljettajana Hiitolassa ja myöhemmin Jyväskylässä ja Sigrid Hilke (1897-1951) oli ollut pääkassana Starckjohannilla ja eli liikemiespuolisonsa Niilo Hilkeen kanssa Viipurissa ja myöhemmin Lappeen Ilottulassa.
Isäni (Wolmar) syntyi 1898 Viipurissa, tuli ylioppilaaksi Viborgs svenska lyceumista 1919, opiskeli muutaman vuoden lakitiedettä ja harjoitteli SYP:in Viipurin konttorissa sekä Tienhaaran Myllyssä ennen siirtymistään Bruno Procopén palvelukseen kirjanpitäjäksi 1928. Perhe oli asunut Papulassa ja seurustelu sukulaisten kanssa jatkui tiiviinä perheen kesähuvilalla Viipurin ulkopuolella.
Ystäväpiiriin kuuluivat vanhat koulu- ja opiskelutoverit ja harrastuksena oli metsästys ja ulkoilu.
Äitini Marita Stubb (os Breitenstein) syntyi Viipurissa 1911. Hänen isänsä Bruno Breitenstein (1880-1958) omisti silloin Tervajoen kartanon Viipurin ulkopuolella ja oli koulutukseltaan agronomi. Äiti Laelia (os Buttenhoff, 1887-1959) oli saanut hyvän koulutuksen eräässä tyttöinternaatissa Pietarissa. Isä myi kartanonsa ja toimi 1918-23 Kissakosken tehtaan isännöitsijänä Hirvensalmella sekä vuodesta 1923 Kymi Osakeyhtiön Verlan tahtaan isännöitsijänä sekä Kymin omistuksessa olleen noin kymmenen maatilan valvojana. Hänen erikoisalansa oli ayshire-lehmien jalostus, missä hän saavutti erinomaisia tuloksia.
Äitini kävi sisarensa Ernan kanssa Viipurissa Flickskolania, mikä toteutettiin niin, että äiti Laelia vietti lukukaudet 1924-27 Viipurissa ylläpitäen vaatimatonta ?kouluhuushollia? lapsilleen Pietisen talossa Kolmikulmalla. Sisar Erna (s 1913) jatkoi Högvallan kotitalouskoulussa, meni naimisiin hiilikauppias Ludvig Hellgrenin kanssa ja muutti Helsinkiin. Veli Walter (s 1918) kävi myös koulua Viipurissa mutta jatkoi sitten ylioppilaaksi Grankulla samskolan internaatissa, opiskeli agronomiksi ja meni naimisiin Sargit Hertzbergin kanssa.
Äitini jätti käytännön syistä koulun kesken ja lähti vuodeksi Saksaan ?Haustochteriksi? Haaken perheeseen Essenissä, missä hän oppi saksankielen. Palattuaan Suomeen hän työskenteli 1929-31 konttoristina Kymi Osakeyhtiössä Kuusenkoskella ja asui naisvirkailijoiden asuntolassa Kanalassa, mutta nähtyään Waldhofin ilmoituksen lehdessä hän haki ja sai työpaikan Käkisalmesta, minne hän muutti 1931.
Olen kertonut vanhempieni taustan melko seikkaperäisesti, ei siksi, että se välttämättä olisi tyypillinen Waldhofin ruotsinkielisille virkailijoille, vaan siksi, että se varmaan poikkeaa huomattavasti pikkukaupunki Käkisalmen alkuperäisten asukkaiden taustasta.
Äitini viihtyi ilmeisesti alusta lähtien erittäin hyvin Käkisalmessa. Hän tapasi paljon uusia ihmisiä, joiden kanssa hän solmi elinikäisiä ystävyyssuhteita. Elämä pyöri alussa työn ja virkailijakerhon ympärillä. Hän asui raatimies Ollilan talossa, mahdollisesti muiden naimattomien naisvirkailijoiden kanssa. Äitini kertoi melontaretkistä kangasverhoilluilla kanooteilla Laatokan saariin. Mukana oli kapsäkkigramofoni, jolla soitettiin ?Was machst Du mit den Knie lieber Hans beim Tanz?.
Leiritulella keitettiin kahvit nokisessa kuparipannussa, joka on seurannut mukana myöhemmissä elämänvaiheissa, laulettiin ja pidettiin hauskaa. Äitini oli alusta lähtien mukana virkailijakerhon, Klubin toiminnassa kuuluen huvitoimikuntaan. Tältä ajalta on säilynyt monikielinen juomalaulu, jonka hän antoi minulle jouluna 1992! Läheisiä ystäviä olivat Kaustisen tyttäret Inga ja Anna, Nalle Bäck ja myös perhe Gunst, jonka äiti oli innokas koiraihminen.
Äitini ja isäni tapasivat Käkisalmessa ja menivät naimisiin 1934. He muuttivat Ampialan taloon Virtakadun varrella. Perheen jäsenenä oli koira Billy, jolla kuulemma oli tapana juosta Vuoksen rantaan nappaamaan kaloja rantavedestä. Vanhempieni vieraskirjan mukaan, joka alkaa kesäkuussa 1934, ahkeria vieraita Ampialan talon kodissa olivat Inga ja Eddie Blumberg, Anna, Eva ja Ka(rin) Kaustinen, Nisse Holmberg, Walter Westphal, Turre Sörensen, Nalle ja Knutte Bäck sekä Gunstin perhe. Myös kummankin sukulaiset kävivät tutustumassa nuoren parin uuteen kotiin.
Veljeni Göran syntyi maaliskuussa 1935, ja ristiäisiin osallistuivat kummivanhemmat Inga ja Eddie Blumberg, joukko sukulaisia ja rovasti Forsell Viipurin saksalaisesta seurakunnasta. Ainoa, minkä Göran kertoo muistavansa Käkisalmesta on pitkä vuokra-autojono rautatieaseman edessä. Minä, vasta 1938 syntyneenä, en sensijaan muista Käkisalmesta mitään! Meillä oli kotiapulaisena Laura Heinonen Verlasta ja joskus pitempiä aikoja äidilleni seuraa pitämässä kävi hänen siskonsa Erna ja entisen saksalaisen isäntäperheen tytär Ina Haake. Minun syntymäni jälkeen perheeseen tuli lastenhoitaja ?Dadda? Illman, kotoisin Tammisaaren seudulta, joka sitten siirtyi hoitamaan Bäckströmien esikoista Gullaa.
Elokuussa 1936 vanhempani alkoivat pitää metsästyspäiväkirjaa, josta käy hyvin ilmi heidän metsästysseuransa, retkikohteensa ja saaliinsa. He vuokrasivat metsästysmaat Käkisalmen luoteispuolelta Konttiselta ja Mikkoselta. Jahtiin lähdettiin yleensä klo 2.30 tai 5.30 lähtevällä aamujunalla, jolla mentiin Kapeasalmen tai Suokkalan seisakkeelle. Joskus mentiin myös polkupyörällä ja takaisin Käkisalmeen saatettiin myös tulla kävellen, jos sopivaa paluujunaa ei ollut. Toisinaan lähdettiin jo edellisenä iltana ja vietettiin yö Mikkosella, jonka saunassa kylvettiin ja navetassa nukuttiin. Päiväkirjassa mainitaan mm seuraavia metsästysalueita: Heinsalmi, Varikselanjärvi, Pikku-Uskinsaari, Pärnä-Poskiparta, Takavesi, Surmalampi, Loukas-niityt ja Johansonin lahti.
Innokkaimpia metsästäjiä olivat isäni lisäksi Eddie Blumberg, Kuje Bäckström, ja Knutte Bäck.
Äitini innostui ilmeisesti metsästykseen vasta tutustuttuaan mieheensä. Varsin usein mukana oli myös isoisäni Jacob, joka vieraili toisen poikansa Jukan luona Hiitolassa tai meillä Käkisalmessa.
Vaatetus oli kuvien perusteella melko ?herrasmiesmäistä? eikä kovin käytännöllistä. Saaliina oli sekä jäniksiä että sorsia, teeriä ja joskus metsojakin. Onnistuneen laukauksen jälkeen oli tapana ottaa ?tapporyyppy?. Usein jäätiin kuitenkin ilman saalista, jolloin piti lohduttautua termoskahvilla ja kuivilla eväillä. Mikkosen luona käytiin myös usein nauttimassa maitoa ja perunapiirakkaa. Vakituisena ajokoirana oli isä Jacobin Rai, mutta joskus mukana oli myös Blumbergien Jippy ja Ase Stöwaksen Raj.
Waldhofilaisten piirissä solmitut ystävyyssuhteet säilyivät Käkisalmesta lähdön jälkeenkin isäni muutettua Arabian palvelukseen Helsinkiin. Kanssakäymistä jatkettiin 40-50-luvulla Helsinkiin muuttaneiden Bäckströmien, Bäckien ja Gunstien kanssa. Kontaktia pidettiin myös Turkuun muuttaneisiin Blumbergeihin ja Ruotsissa asuviin Krügereihin.
Yksi syy kontaktien säilymiseen oli myös puutavaran vientiin erikoistunut Tehdaspuu, jonka Kurt Bäckström, Harry Snellman, Wolmar Stubb ja Börje Söderström olivat perustaneet sodan jälkeen välittääkseen Käkisalmen tehtaan puutoimittajien raakapuuta vientiin. Tehdaspuu toimitti mm paperipuuta Waldhofille Mannheimiin. Hauska yksityiskohta on, että Waldhofin Mannheimin henkilöstöpäällikkö Westermann ja henkilökunnan lehden toimittaja asuivat luonamme Helsingin olympialaisten aikana 1952. Seuraavana vuonna minä kävin Mannheimissa ja perheen poika Peter Westermann tuli vastavierailulle meille kuukaudeksi.
Vanhempieni jäämistössä säilyneet vieraskirja ja metsästyspäiväkirja ovat mahdollistaneet näinkin tarkkojen tietojen kokoamisen henkilöille, jotka nyt pitkään jälkikäteen pyrkivät kokoamaan tietoa waldhofilaisten elämästä Käkisalmessa.”
Halusin julkaista Holgerin seikkaperäisen kirjoituksen kokonaisuudessaan, koska se sisältää paljon sellaista informaatiota, jota Käkisalmen seudulta (saati meidän suvusta) ei olla aiemmin julkaistu.
Lisään tähän loppuun vielä Jouni Pullin lähettämän kertomuksen ja kuvasarjan Krohnin suvun vaiheista tuosta aiemmin viikolla mainitsemastani Kiiskilän kartanosta. Kuvat näyttävät Kiiskilän vanhassa loistossaan. Tekee oikein pahaa kun miettii miltä se tänäpäivänä näyttää.
