Avustajani Lauri Tierala valittiin tänään Eurooppalaisen Suomen (European Movement) toiminnanjohtajaksi. Aivan mahtava homma! Oikea henkilö, oikeaan aikaan. Nyt jos koskaan tarvitaan asiantuntevaa EU-keskustelua.

Ei hassumpi yhteensattuma, että tänään oli Laurin viimeinen työpäivä meikäläisen toimistossa. Seuraavat kaksi kuukautta hän kirjoittaa Verkkouutisiin ja vuoden vaihteessa hän aloittaa Eurooppalaisella Suomella.

Lauri on juuri sellainen henkilö, jota ei haluaisi päästää menemään, mutta kun heti alusta tietää, että ”tätä kaveria odottaa isommat haasteet”. Pitää vain olla onnellinen, että hän jaksoi meikäläisen kanssa näinkin kauan.

Viimeiset kaksi vuotta Laurin kanssa ovat olleet hienoa aikaa. Hän on oikeastaan pistänyt meidän toimiston pystyyn: substanssivastuut, rutiinit, strategiat ja toimintaperiaatteet. On helppo olla esimies, kun tietää, että homma pelaa.

Lauri on ollut vastuussa monesta, ei vähintään siitä, että minäkin pysyn pystyssä, enkä lataa ihan kaikkea lonkalta. Monet avaukset ja ideat ovat syntyneet Laurin kanssa ideoidessa.

Millainen Lauri on sitten henkilönä? Kaikki superlatiivit likoon ja vähän lisää.

Lauri on ensisijaisesti hieno ihminen: lämmin, kiltti ja huomaavainen. Hän on loistava ystävä, aviomies (siis tätä olen kyllä vain seurannut sivusta…), isoveli ja esikoinen. Ihminen johon voi luottaa.

Tähän kun lisää, että hän on äärimmäisen fiksu, analyyttinen ja nopea, niin ymmärtää miksi jään kaipaamaan Lauria. Ennen kaikkea jään kaipaamaan hyvää ystävää.

Ei voi muuta toivottaa Laurille ja hänen vaimollensa Teklalle onnea, menestystä, energiaa uusiin haasteisiin. Ja Laurin hienolle perheelle paljon hyviä hetkiä yhdessä siellä Suomen päässä.

Olen niin pirun ylpeä Laurista, että taidan tästä mennä alakertaan avaamaan skumppapullon. Suomi ja Eurooppa on tänään parempi paikka.

 

 

Laskeuduin juuri Helsingistä takaisin tänne Brysseliin. Tähän vuoden aikaan huomaa eron. Helsingissä oli syksyisen kylmä sää. Brysselissä oli vielä syyskuinen tunnelma: aurinkoista ja 15 astetta lämmintä.

Baltic Development Forumin konferenssi meni mukavasti. Panelistamme ei ainakaan puuttunut huumoria. Suomalaisena kolmen ruotsalaisen panelistin joukossa piti ehdottaa jotain konkreettista. Ehdotin yhteistä Itämeren alueen TV-lisenssiä…siis ennen kuin menin varsinaiseen asiaan.

Asian löydät tänään podcast muodossa.

Oli kiva nähdä Carl Bildt pitkästä aikaa. Puhuimme samassa panelissa. Hän oli tapansa mukaisesti vedossa. Ehdimme rauhassa kahvitella ennen panelia.

 

Nettisivujen kävijämäärä kasvaa mukavasti. Nyt päivittäinen keskiarvo on ylittänyt 600 rajapyykin.

Välillä voi tulla päiviä, jolloin 1000 eri kävijän raja rikotaan. Viikonloppuisin on vähän hiljaisempaa, yleensä jotain 400 ja 500 välillä.

Kävijämäärä kasvaa jatkuvasti. Kun sivut avattiin tammikuussa 2004, niin kävijöitä oli noin 150.

Olen yrittänyt myös kirjoittaa englanninkielistä blogia. Alussa pääsin jonkinmoiseen vauhtiin ja silloin kävijämäärä kasvoikin mukavasti. On kuitenkin myönnettävä, että rahkeet eivät riitä kahden nettipäiväkirjan ylläpitämiseen. On parempi keskittyä vain yhteen.

Nettipäiväkirjan uudet ulottuvuudet – podcast ja EU-webTV – ovat tehneet sivuista monipuolisemmat. Ne mahdollistavat myös englannin ja ruotsinkielistä toimintaa.

Sivujen päätavoite on yksinkertainen: kertoa EU-asioista ja mepin työstä mahdollisimman selkeästi ja ymmärrettävästi. EU-juttujen purkaminen mielenkiintoiseksi ei ole maailman helpoin tehtävä, mutta yrityksestä ei ole ainakaan puutetta.

Jatkan sivujen kehittämistä entisestään. Kiitos kaikille niille, jotka ovat jo sivuja kommentoineet. Kaikki palaute on tervetullutta.

Emilie on tullut isäänsä. Jänittää ennen synttäreitä. Ei malta nukkua.

Hän tietää, että Pappa on heikko. Ensimmäinen herätys neljältä. ”Ei vielä, nyt nukutaan”, saan soperrettua.

Toinen herätys kello viisi. Sama kaava toistuu. Kolmas herätys kello kuusi.

Vastustuskykyni on kadonnut. En malta enää. Haluan nähdä Emilien innostuneen ilmeen.

Synttäripöytä on katettu edellisenä iltana. Suzanne on leiponut kakun. Minä katselen vierestä ja pihistelen taikinaa aina kun silmä välttää. Onnistun kahdesti. Kolmannella kerralla saan näpäytyksen sormille.

Synttäripöydän vierellä komistelee 5-vuotiaan pyörä, ilman tukirenkaita. Voiko intoa mitata? Kokeilemme heti. Työnnän synttärisankaria pyörineen ympäri makuuhuonetta. Kello on 6.05.

Täydellisen aamun pilaa vain meppikiertue. Olen aikoja sitten lupautunut Pirkanmaan kokoomuksen varainkeruutilaisuuteen. Ajan lentoasemalle. Lennän Helsinkiin.

Matkaseura Helsingistä Tampereelle ja takaisin on mitä mainiointa: Lauri ja Tero.

Onneksi seminaari onnistuu. Paikalla muun muassa legendaarinen paperitaistelija Jouko Ahonen. Näen hänet ensimmäistä kertaa livenä. Elämää suurempi hahmo. Mahtava tyyppi.

Ehdin illaksi kotiin. Jatketaan siitä mihin jäätiin. Isovanhemmat ovat tulleet viettämään synttäreitä. Viikonloppu tulee olemaan yhtä juhlaa.

Ensi viikko on vapaa viikko…tai no käyn kahdesti Suomessa heittämässä keikkaa, mutta muuten kyllä vapaata.

Eilen illalla piti tehdä valinta: jäädä Strasbourgiin torstaiksi äänestämään EU:n budjetista tai lähteä kotiin valmistelemaan ja viettämään Emilien synttäreitä.

Valinta ei ollut vaikea. Asiat on helppo asettaa tärkeysjärjestykseen. Budjetti syntyy ilman yhtä meppiä. Emilien täyttää viisi vain kerran elämässään.

Emilie oli tavattoman iloinen kun tulin kotiin. Niin minäkin.

Köydenveto budjetista seurasi perinteistä kaavaa. Kyseessä on pitkälti institutionaalinen valtataistelu komission, neuvoston ja parlamentin välillä.

Komissio esittää, neuvosto karsii ja parlamentti lisää menoja. Tällä kertaa esitykset näyttävät suunnilleen tältä (sitoumukset/maksut):

1. Komissio 126,8 / 116,4 miljardia euroa.
2. Neuvosto 125,8 / 114,6 miljardia euroa.
3. Euroopan parlamentti 127,4 / 122,1 miljardia euroa.

Kyseessä on siis EU:n vuosibudjetti, joka on noin 1,04 prosenttia koko alueen bruttokansantuotteesta.

Parlamentti haluaa siis kasvattaa menoja. Ja nyt mentäisiin maksuissa jopa komission esityksen yli ja reippaasti. Näin massiivista kasvua ei ole ennen esitetty Euroopan parlamentin puolelta.

Parlamentin raportööri James Elles on jatkuvasti korostanut ”rahoille on saatava vastine”-periaatetta. Fiksu periaate.

On kuitenkin yksi osio parlamentin esityksestä, josta en pidä lainkaan. Nimittäin yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan liittyvä ehdotus.

Parlamentin budjettivaliokunta halusi todennäköisesti antaa todellisen poliittisen viestin: se karsi komission ja neuvoston puoltaman 159,2 miljardin euron täysin käsittämättömään 72,6 miljardiin euroon. Karsintaa on siis 86,6 miljardia euroa!

Ulko-ja turvallisuuspolitiikka on nimenomaan se osa-alue, joka tarvitsee rahaa. Kyseessä on instituutioiden välinen valtataistelu ja tällä tavalla Euroopan parlamentti haluaa kiristää itselleen lisää valtaa. En ole ihan vakuuttunut strategian tärkeydestä.

Pitää huomenna tutkia miten äänestyksissä loppujen lopuksi meni. Nyt ollaan vasta ensimmäisessä vaiheessa, eli niin kutsutussa ensimmäisessä lukemisessa. Lopullinen vääntö käydään vasta joulukuussa.

EU on jatkuvassa liikkeessä. Niin mekin.

Nyt siirrymme liikkuvaan kuvaan myös nettisivuillamme. Blogissa on siis nyt tekstiä, kuvia, podcast ja liikkuvaa kuvaa. Suurkiitos Mikael Siirilälle ja Innomelle teknisestä toteutuksesta.

%video%

Mitä olet mieltä? Kaikki palaute tervetullutta.

Tiesin, että raporttini vastaanottokyvystä herättäisi mielenkiintoa. En kuitenkaan osannut aavistaa, että jäsenmaat olisivat siitä niin kiinnostuneita. Jäsenmaillehan parlamentti on välillä eräänlainen välttämätön paha.

Suomalaisten kohdalla asiahan on tietenkin selvä. Olen jutellut sekä Olli Rehnin että puheenjohtajamaa Suomen kanssa.

Liput liehuivat parlamentin edessä aamutuimaan kello 7.30.

Eilen tapasin Ruotsin EU-suurlähettilään ja Ranskan ulkoministerin kabinetin jäsenen. Tänään tapasin Britannian EU-suurlähettilään ja Turkin EU-valiokunnan puheenjohtajan sekä joukon kansanedustajia.

Kaikilla on omat intressinsä raportin suhteen. Ranskalaiset olivat yllättävän tyytyväisiä raporttiluonnokseeni. En tiedä pitäisikö huolestua vai olivatko he vain diplomaattisia.

Britit olivat ehkä vähän huolestuneita siitä, että käytän raporttia perustuslain edistämiseksi. Selitin, että se on yksi raportin perustavoitteista, enkä aio kantaani muuttaa.

Turkkilaiset pelkäsivät, että raportti on liian tiukka. Näytin heille keskeisimmät kohdat. Toivottavasti pelot hälvenivät. Olivat muutenkin mukavaa porukkaa. Kutsuivat Turkkiin vierailulle. Lupasin tulla jossain vaiheessa.

Päivä oli kaikin puolin tyypillinen Strasbourgin tiistai. Vauhtia piisasi: oli lehdistötilaisuutta, valmistelukokouksia, puheenvuoro täysistunnossa ja tukku muita tapaamisia.

Yksi päivän kohokohdista oli tapaaminen 40 ranskalaisen toimittajan kanssa. Palveludirektiivikuningatar Evelyn Gebhardt ja allekirjoittanut oli kutsuttu puhumaan porukalle palveludirektiivistä.

Tilaisuus meni ihan hyvin ja taisivat ymmärtää meikäläisen vähän hassua aksenttia. Pohjolan barbaari sopersi parhaansa mukaan. Perusteesini oli se sama vanha: palveludirektiiviä vesitettiin liikaa.

Maisemakuvaa Strasbourgista. Kuva otettu yhdeksännestä kerroksesta.

PS. Huomasin, että Wall Street Journal Europe käsitteli Suomea myönteiseen sävyyn. Muun muassa liito-oravat ja ”ilahtunutta oravaa” muistuttava meppi saivat palstamillimetrejä.

Onko EU valmis ottamaan uusia jäsenmaita? Tätä kysymystä pohdittiin tänään perustuslakivaliokunnassa täällä Strasbourgissa.

Pohjana keskustelulle oli allekirjoittaneen raportti unionin integraatiokyvystä, jota myös vastaanotto- tai imukyvyksi kutsutaan.

Unionin integraatiokyky määriteltiin ensimmäistä kertaan Kööpenhaminan huippukokouksessa vuonna 1993. Tuolloin todettiin, että tulisi myös huomioida ”unionin valmius ottaa vastaan uusia jäseniä samalla, kun pidetään huolta Euroopan integraation etenemisestä”.

Integraatiokyvyssä ei siis ole mitään uutta. Laajentumisia on aina edeltänyt keskustelu unionin syventämisestä.

Aihe ei ole helppo ja se herättää ristiriitaisia tunteita. Integraatiokykyä voi käyttää tarkoitushakuisesti.

On niitä, jotka vastustavat laajentumista, mutta kannattavat perustuslakia. Heidän mielestään EU ei ole valmis laajentumaan, ainakaan ennen perustuslakia.

On niitä, jotka kannattavat laajentumista, mutta vastustavat perustuslakia. Heidän mielestään EU on valmis laajentumaan jo nykysopimusten puolesta.

Sitten on niitä, jotka joko kannattavat tai vastustavat molempia. Tämän asetelman huomasi myös illan keskustelusta.

Suomelle on langennut aika jännä värisuora integraatiokyvyn määrittelyssä. On nimittäin niin, että puheenjohtajamaa Suomi on velvoitettu kirjaamaan joulukuun Euroopaa-neuvoston päätelmiin, mitä vastaanottokyvyllä oikein meinataan. Tätä pohjustaa laajentumiskomissaari Olli Rehnin raportti, joka julkaistaan 8.11.

Oma aihetta käsittelevä raporttini on nyt siis keskustelun pohjana Euroopan parlamentissa. Siitä äänestetään valiokunnassa marraskuun lopulla ja täysistunnossa joulukuussa.

Raportin poliittisesta herkkyydestä kertoo, että minut ikään kuin kutsuttiin puhutteluun ennen kuin sain raportin laadittavakseni. Asetelma Elmar Brokin toimistossa oli kuin vävyehdokkaalla konsanaan: ”Poika, ovatko aikeesi kunnialliset?”.

No, kunnialliset tai ei, niin mielestäni EU:n integraatiokyky perustuu kolmeen kysymykseen:

1. Kestääkö EU:n päätöksentekojärjestelmä laajentumista?

2. Onko unionin budjetti laajentumiskunnossa?

3. Ovatko EU:n tehtävät, esimerkiksi maatalouspolitiikka, ajantasalla?

Integraatiokyky on siis EU:n ja sen jäsenmaiden vastuulla. Hakijamailla ei ole asiassa valtaa eikä vastuuta.

Raporttini perusviesti on seuraava. Integraatiokyky ei saa olla uusi ehto laajentumiselle. Sovituista lupauksista on pidettävä kiinni. Jäsenyysneuvottelut Kroatian ja Turkin kanssa on aloitettu. Länsi-Balkanille on luvattu jäsenyysperspektiivi.

Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, että instituutioita, rahoitusta tai politiikka ei tarvitsisi uudistaa. EU ei ole koskaan valmis. Sitä pitää uudistaa koko ajan.

Juridisesti unioni ei itse asiassa voi laajentua pelkällä Nizzan sopimuksella. Nizzassa sovittiin, että komission kokoonpanoa on supistettava kun unionioniin tulee 28:s jäsenmaa. Eli ennen Kroatian liittymistä ”tarttis tehrä jotain”.

Perustuslaki ratkaisisi monta ongelmaa, mutta se astuu voimaan aikaisintaan vuonna 2009. Siksi monet haluavat nyt käyttää laajentumista eräänlaisena kiristyskeinona perustuslain hyväksymiseksi. Ymmärrän lähestymistavan, mutta en halua perustuslaista ehtoa laajentumiselle.

Keskiviikkona kirjoitin Ilta-Sanomien kolumnin otsakkeella ”Vladimir ja 25 kääpiötä”. Totesin, että Lahden huippukokouksen järjestäminen oli rohkea riski.

Totesin seuraavaa: ”Parhaassa tapauksessa Lahden kokous muistetaan käännekohtana Venäjän ja Euroopan suhteissa: strateginen kumppanuus puhkesi kukkaan. Pahimmassa tapauksessa se muistetaan arvottomana näytelmänä, jossa sekä Venäjän että Euroopan heikkoudet paljastuivat karusti.”

Totesin myös, että ”Pääministeri Matti Vanhasen panos on ratkaiseva. Hän voi nousta valtiomiessarjaan tai pudota maakuntasarjaan. Panokset ovat korkeat, ja Suomi on valinnut ne itse”.

Seurasin Lahden kokousta täältä Brysselin etäpäätteeltä. Katsoin lehdistötilaisuuden ”livenä” EuroNews-kanavalta ja vaihtelin viestejä erään ystäväni kanssa, joka oli salissa koko kokouksen ajan. Kävin myös eilen läpi kansainvälisen median reaktioita.

Mielestäni Lahdesta voi vetää kolme johtopäätöstä:

1. Suomen riskinotto kannatti. Kokous onnistui yli odotusten.

2. Matti Vanhanen onnistui myös erinomaisesti. Maakuntasarjasta ei ollut tietoakaan.

3. EU onnistui puhumaan energiasta yhdellä äänellä ensimmäistä kertaa miesmuistiin. Pitää toivoa, että linja pitää jatkossakin.

Kokous oli osoitus siitä, mitä EU saa aikaan kun puhutaan yhdellä äänellä. Yksin me olemme kääpiöitä, yhdessä me olemme jättiläinen. Enkä nyt vaan puhu Vanhasesta, joka todellakin näytti jättiläiseltä lehdistötilaisuudessa Putinin ja Barroson rinnalla.

EU:n yhtenäisyys suhteessa Venäjään ei ole mikään ihan pikkujuttu. Lahdessa hankalatkin tapaukset, kuten esimerkiksi Puola ja Liettua, päätyivät siihen, että heidän näkökantansa kuuluu paremmin EU:n kautta.

Venäjälle pitää puhua suoraa puhetta. Se on suurvalta siinä missä Yhdysvallatkin. Kyllä Putin kestää kritiikin. Olisi heikkoutta jos emme pitäisi puoliamme.

Yksi kokous ei tietenkään sementoi unionin Venäjä-politiikkaa lopullisesti, mutta hyvä alku se ainakin oli.

Kokouksen pääaihe, eli innovaatiot, jäi odotetusti taka-alalle, mutta siinäkin edistyttiin. Päätettiin muun muassa perustaa Euroopan teknologia instituutti (EIT).

”Give credit, when credit is due”. Vanhanen hoiti homman hyvin ja ansaitsee siitä kiitoksen.

Avustajakavereiden läksiäislahja. Luovuttajina Tiina Uusitalo ja Heli Lehtonen.

 

Lauri kiittelee liikuttuneena.

 

Karoliina Rasi-Hedberg, Wilhelm Bargum, Kristian Hedberg, Antti Timonen, Marko Bucik, Jeremy Sharib, Andrea Hofmann, Elina Viilup, Juho Tuovinen, Heli Lehtonen, Riikka Järvinen ja Tiina Uusitalo.

Ilman halausta et lähde!

 

”Ja nyt alkaa bileet!” Miikka Nieminen musisoi.