Ajoin eilen yöllä Strasbourgista takaisin kotiin Brysseliin. Tahdoin viettää aamun lasten kanssa ennen matkaa Pietariin.

Täällä Pietarissa osallistun seminaariin, jonka teemana on energia. Kirjoitan aiheesta ja kaupungista enemmän, kunhan saan sähköpostiyhteyden Venäjältä maailmalle toimimaan.

Olin täällä viimeksi vuonna 1992. Ei meinaa samaksi kaupungiksi uskoa. Ei tosiaan ole ihme, että kapitalismi voitti kommunismin…

Pietarista suuntaan lauantaina koti Turkua, määränpäänä Ruisrock.

Pääministeri Matti Vanhasen puhe Euroopan parlamentissa päättyi äsken. Maltillinen, rauhallinen puhe, joka hahmotti hyvin Suomen puheenjohtajuuskautta. Puhe sai hyvän vastaanoton.
 
Puhe ei sisältänyt mitään yllätyksiä, eikä sen pitänytkään. Tavoitteena on, että puheenjohtajuus on jatkumo: kapula siirtyy Itävallalta Suomelle ja meiltä eteenpäin Saksalle, Portugalille, Slovenialle ja Ranskalle, joka johtaa puhetta vuoden 2008 toisella puoliskolla.
 
Salin tyhjyyttä ei myöskään kannata ihmetellä. Täyistuntosali on täynnä vain äänestysten aikana. Kun puheenjohtajamaa esittelee ohjelmansa, niin sali on noin puolillaan. Niin myös tänään, varsinkin puheen aikana.
 
Vanhanen tapasi suomalaismepit jo tiistai-iltana.
 
Vanhanen nosti esille puheenjohtajuuskauden teemoja: laajentuminen, energia, perustuslaki, avoimuus, Venäjä, Pohjoinen ulottuvuus, ulkopolitiikka, ilmastomuutos, palveludirektiivi, kemikaaliasetus, kehitysyhteistyö, sisä- ja oikeusasiat, kilpailukyky sekä innovaatio. Siis kaikkea maan ja taivaan väliltä. Se kuvastaa hyvin koko unionin agendaa.
 
Kommenttipuheenvuoroissa Suomen puheenjohtajuutta kehuttiin ammattimaiseksi, tehokkaaksi ja avoimeksi. Asialista ei maailmaa mullista, mutta se vie EU:ta eteenpäin.
 
Joukkossa oli myös villinpuoleista kritiikkiä esimerkiksi Daniel Kohn-Benditiltä, Nigel Faragelta, Jens-Peter Bondelta ja Vanhackelta. Vanhanen otti kritiikin vastaan oikealla tavalla: hymyilemällä.
 
Yleisössä oli paljon tuttuja virkamiehiä Jari Luodosta Jukka Salovaaraan, Eikka Kososesta Nina Vaskunlahteen. Yläparvi oli täynnä suomalaisia toimittajia.
 
Pääministeri puhuu, ja virkamiehet jännittävät takana. Uusi valtiosihteeri Jari Luoto etuoikealla.
 
Suomalaismepit olivat myös äänessä. Puheenvuoron pitivät Esko Seppänen, Piia-Noora Kauppi, Reino Paasilinna, Anneli Jäättenmäki, Satu Hassi, Ville Itälä, Lasse Lehtinen ja allekirjoittanut.
 
Omassa puheenvuorossani korostin avoimuutta. Ehdotin, että Lahden huippukokouksen kolme ensimmäistä puheenvuoroa pidettäisiin kameroiden läsnäollessa.
 
Vanhanen vastasi puheenvuoroihin hyvin. Hän viittasi puhujiin nimellä ja vastasi konkreettisesti. Mielestäni hyvä alku Suomen puheenjohtajuuskaudelle täällä parlamentissa.

Tänään oli taas liian monta rautaa tulessa. Väsyttää. Lähdimme Laurin kanssa ajamaan kohti Strasbourgia tänään kello 5.00. Eipä ollut ainakaan ruuhkia.

Päivä on ollut vauhdikas. Itämeri-verkostossa esittelin Itämeri-mietintöni rungon. Hyvä keskustelu. Itämeri-strategia nähdään osana Pohjoista ulottuvuutta.

Itämeri-verkoston kokouksen alkuvaiheita.

Mediapuolella osallistuin Latvian radion keskusteluohjelmaan eurosta. Hollannin radio haastatteli Suomen puheenjohtajuuskaudesta. Nauhoitin myös Ranskan aamutelkkarille pätkän Suomen puheenjohtajuuskaudesta. Se tulee ulos torstaina France2 -kanavalla.

Pohdimme euroalueen tulevaisuutta itävaltalaisen Paul Rübigin ja latvialaisen Valdis Dombrovskisin kanssa.

Lohdutin hollantilaisia, että kilpailukyky taloudessa ja jalkapallossa ovat kääntäen verrannollisia suureita…

Päivään kuului tukku äänestyksiä ja palavereita. Tapasin myös Iso-Britannian Eurooppa-ministeri Geof Hoonin. Keskustelimme perustuslaista. Emme ehkä välttämättä löytäneet yhteistä säveltä…

Geoff Hoon (sininen paita) on yksi Blairin luottomiehiä. Hän istui välillä meppinäkin.

Illalla suomalaiset mepit tapaavat pääministeri Matti Vanhasen. Jossain vaiheessa pitäisi vielä ehtiä kollegani Terry Wynnin läksiäisiin. 

Kaiken hässäkän keskellä meinasin unohtaa päivän pääjutun: Saksan ja Italian välieräottelun.

PS. Huomaan, että Eero Heinäluoma ehdottaa viinaveron kiristämistä EU-maissa. Ei taida olla realistista. Olisi kiva jos keskittyisimme ensin Suomen autoveron alentamiseen ennenkuin neuvomme muita viinaverotuksessa.

JK. Heräsin keskiyöllä torvien toitotukseen ja hurraahuutoihin. Olin jossain nukahtanut jossain vaiheessa ottelua. Oletin, että torventoitotukset merkitsivät Saksan voittoa. Suljen television ja katsoin ulos. Siellä liehui Italian liput.

Meillä on Suzannen kanssa ollut periaatteena, että jompikumpi on aina lasten kanssa. Kumpikaan ei ole yhtäaikaa öitä poissa. Suzanne on työkeikalla Lontoossa, joten tänä maanantaina en lähtenyt Strasbourgiin.

Lähtö odottaa huomenna aamulla kello neljän ja viiden välillä…

Oli muutenkin parempi jäädä kotiin, koska tänään meillä alkoi kahden kuukauden mittainen keittöremppa. Seiniä lähtee ja lähes kaikki pannaan uusiksi. Pitäisi varmaan aloittaa ”keittiöremppablogi”. Sielunveljiä- ja -siskoja löytyisi.

Homma alkoi muuten ihan hyvin, mutta putkimiehelle sattui pieni vahinko. Sen seurauksena kellari tulvi, onneksi vahinko huomattiin ajoissa ja vain pari laatikkoa kastui. Yhdessä oli Amsterdamin hallitustenvälisen konferenssin papereita. Lähinnä Euroopan parlamentin kantoja. Niistä ei tarvinnut siis välittää…

Avustajani Lauri, Heli ja Tero olivat niin innoissaan kauniista päivästä, että tulivat meille iltapäiväksi pitämään ”toimistopalaveria” puutarhaan. Kovaa hommaa…

Yhtäkaikki päivä lasten kanssa oli hieno. Huomenna Strassiin seuraamaan Suomen puheenjohtajuuskauden ensiaskeleita.

Neljä EU-maata MM-kisojen semifinaaleissa: Saksa, Italia, Portugali ja Ranska. Mahtavaa!

Mitä opimme? Kilpailukyky jalkapallossa ei korreloi taloudellisen kilpailykyvyn kanssa. Varsinkin Saksa, Italia ja Ranska ovat usein kilpailykytilastojen häntäpäässä.

Pitäisi varmaan olla huolissaan Suomen mahdollisuuksista EM-karsinnoissa. Nyt nopeasti talous rapakuntoon…

Kannatin kyllä Englantia, mutta minkäs teet. Englanti ei voita koskaan pilkulta. Ehkä niiden talous on liian kilpailukykyinen.

Suomen puheenjohtajuuskausi alkoi rauhallisissa merkeissä. Tästä se lähtee. Hyvin menee.

Pahoittelen lyhyttä blogimerkintää. Lähden takaisin puutarhaan harjoittelemaan tikanheittoa. Tappio Timo Soinille Ilta-Sanomien tikkakisassa oli karvas. EU hävisi. Yritän toipua…