Olen huomannut olevani jonkinasteinen kausilukija. Välillä innostun ja saatan ahmia monta kirjaa viikossa. Välillä voi mennä muutama viikko ilman kirjaa. Juuri nyt on innostunut vaihde päällä.

Innostus voi myös johtua siitä, että olen ruvennut kirjoittelemaan lyhyitä kirja-arvosteluja blogin yhteyteen.

Kirjojen lukeminen antaa mukavan henkireiän direktiiveistä, muistioista, lehdistä ja muusta ammattiin liittyvästä lukemisesta. On myös välillä kiva lukea jotain muuta kuin Muumeja. Hyvän kirjan lukemisestä tulee hyvän olon tunne.

Pienet lapset ovat tietenkin aika luonnollinen hidaste kirjojen ahmimiselle. Ennen muinoin luin viikonloppuisin, nykyään luen öisin ja matkustaessa. Jälkimmäisestä ei ole puutetta.

Viime viikon englannin reissulla ja tällä viikolla luin kaksi hyvin erilaista kirjaa, Jeremy Paxmanin The political animal ja André Wickströmin Das Humoristische Manifest ? Kirja stand up-komiikasta.

Jeremy Paxman on yksi Britannian arvostetuimmista politiikan toimittajista. Hän juontaa mm. Newsnight-ohjelmaa, joka on nähtävissä aina BBC:n iltauutisten jälkeen. Tyyliltään hän on muuten vähän samanlainen kuin Leif Salmén. Haastateltavan kannattaa olla hereillä.

André Wickström ei esittelyjä kaipaa. Hän on Suomen tunnetuin stand up-koomikko, telkkarin edesmenneestä W-tyyli ohjelmasta tuttu kansan hauskuttaja.

Paxman on englantilaisittain sanottuna ”a bit on the cynical side”.

Heräsi kerettiläinen ajatus. Näitä kahta ammattia ? siis stand up-koomikon ja poliitikon – voisi hyvin verrata toisiinsa.

Mitä yhteistä niillä on? No, ainakin narsismi, halu olla haluttu ja halu olla esillä. Ja paradoksaalista kyllä, halu parantaa maailmaa. Stand up-koomikko vie mukaan omaan maailmaansa esityksen ajaksi. Poliitikko taas uskoo ainakin omasta mielestään parantavansa maailmaa, pitkällä tähtäimellä. 

Hyvä stand up-koomikko hankkii mahdollisimman paljon tietoa yleisöstään. Tätä voinee myös suositella poliitikolle. Ei kannata mennä Kuopioon pitämään palopuhetta, jonka aloittaa sanoilla: ?on todella kiva olla taas täällä Kouvolassa?.

Stand up-koomikolla ja poliitikolla pitää olla rautainen itseluottamus. Pitää uskaltaa epäonnistua, myös julkisesti. Stand up-koomikon lähtökohta on toki otollisempi. Hänen halutaan onnistuvan.

Stand up-koomikon ja poliitikon suurin ero on, että edellinen haluaa nauraa itselleen. Jälkimmäinen osaa harvoin nauraa itselleen, vaikka kannattaisi.

Wickström on suomenruotsalaisittain sanottuna ”jättekiva”.

Yhtä kaikki suosittelen molempia kirjoja. Paxman kannattaa lukea jos on kiinnostunut politiikasta, varsinkin brittiläisestä politiikasta, joka on tunnetusti paljon raadollisempaa kuin suomalainen. Toivon, että suomalaisesta politiikasta ei koskaan tule yhtä kovaa.

Wickströmin kirja on hauska kertomus stand up-komiikasta. Ei siinä kuitenkaan jokaisella sivulla tule purskahdettua nauruun, mutta se ei olekaan kirjan tarkoitus. Se kannattaa lukea, jos stand up-komiikka kiinnostaa ja jos joutuu esiintymään paljon. Siitä saa hyviä vinkkejä omiin luentorutiineihin.

Meillä on parlamentissa menossa ?keltainen viikko?, eli eräänlainen vaalipiiriviikko, jolloin Brysselissä ei ole virallisia kokouksia. Käytän viikkoa rästihommien hoitamiseen, Antti Satulin muistokirjan toimittamiseen ja Ahvenanmaan meppikiertuematkaan.

Sana ?keltainen viikko? tulee suoraan Euroopan parlamentin työkalenterista. Siinä on merkitty täysistuntoviikot punaisiksi, valiokuntaviikot vaaleanpunaisiksi, ryhmäviikot sinisiksi, minitäysistuntoviikot edellisten yhdistelmäksi, lomaviikot valkoisiksi ja vaalipiiriviikot keltaisiksi.

Bongasin tänään STT:ltä hyvän uutisen: Sauli Niinistö on aloittanut bloggaamisen. Loistavaa! Juttelin siitä Saulin kanssa muutama viikko takaperin. Tuolloin hän suhtautui bloggaamiseen vielä ehkä vähän empivästi. Ei ollut varmaa saako tunnit riittämään.

Blogin kaksi ensimmäistä merkintää ovat jo Saulia parhaimmillaan. Lyhyitä lauseita, hauskoja kielikuvia ja reipasta huumoria. Samanlaista tekstiä kuin Viiden vuoden yksinäisyydessä. Blogista tulee taatusti suosittu.

Sitäpaitsi siitä tulee Saulille mukava muisto. On hauskaa (ja samalla pelottavaa) lukea vanhoja blogimerkintöjä vaalikampanjasta. Vauhti sokeuttaa sen verran, että nettipäiväkirja auttaa hahmottamaan mitä oikeastaan tapahtui.

Saulin kampanjaslogan ? ?Työväen presidentti? ? sai osakseen paljon julkisuutta viime viikolla. Niin pitikin. Mielestäni se on erinomainen. Se on hauska ja sopivasti provosoiva. Herättää keskustelua.

Muistaako joku, mitkä ovat muiden presidenttiehdokkaiden sloganit? Minä en muistanut, joten päätin käydä lunttaamassa. Suluissa tämän bloggaajan täysin subjektiiviset ensireaktiot.

Tarja Halonen ? ?Tasavallan presidentti? (Oliko tässä jotain uutta?)

Heidi Hautala ? ?Maailman parantamisen ammatilainen? (Pitää muuten paikkansa)

Bjarne Kallis ? ?Äänesi on Bjarne Kallis? (No, jos nyt ei silti)

Henrik Lax ? ?Parempi Suomi? (Gäsp, eli haukotus)

Sauli Niinistö ? ?Työväen presidentti? (Workers of the world unite!)

Timo Soini ? ?Oikea mies presidentiksi? (Oliko tuo ensimmäinen sana loppuun saakka harkittu?)

Matti Vanhanen ? ?Tasavallan mittainen? (Saunassa sen saisi vahvistettua…)

Tämä on mainoskatko.

Helsingin Sanomien Brysselin kirjeenvaihtaja, Petteri Tuohinen, aloitti viime viikolla oman EU-bloginsa, eli ”eurologin”. Blogin ”puffin” mukaan Tuohinen ”kertoo kokemuksistaan Euroopan unionin kulisseissa, kun mikrofonit on sammutettu. Näin meidän kesken”.

Kaksi ensimmäistä merkintää ovat lupaavia. Ensimmäinen näytti jo ylittäneen uutiskynnyksen. Siinä Tuohinen kertoo ministereistä, jotka ovat pyytäneet alaisiaan hakemaan posliinia Villeroy & Bochin tehtaalta Luxemburgin ministerineuvoston yhteydessä. Onneksi meidän perheessä ollaan posliinin suhteen nationalisteja: kaapissa on vain brittiläistä ja suomalaista posliinia…

Toisessa Tuohinen kertoo Brysselin ”off the record” perinteestä. Tätä käytetään silloin, kun haastateltava ei halua sanomaansa siteerattavan omalla nimellä. Käytäntö ei tietenkään rajoitu vain Brysseliin. Sitä käytetään kaikkialla.

Omalta osaltani toimin virkamiesaikoina usein (lähes aina) ”off the record”. Virkamies tietää missä mennään varsinkin omalla vastuualueella ja on siten toimittajalle tärkeä tietolähde. Yhteistyö toimii molempiin suuntiin: toimittaja saa informaatiota ja virkamies voi ohjata keskustelua haluamaansa suuntaan. Poliitikot toimivat sekä ”on the record” että ”off the record”. Suhde riippuu poliitikosta…

Tunnen Petterin hyvin. Uskallan väittää, että hänen blogistaan ei ainakaan tule tylsä. Omasta kokemuksesta tiedän, että blogi on oiva paikka purkaa agressiota…

Yhtäkaikki on mielestäni hieno juttu, että Tuohinen on aloittanut EU-bloggaamisen. Kannattaa käydä kurkkaamassa http://blogit.helsinginsanomat.fi/eu/.

Miksi mainoskatko? Koska mitä enemmän EU:sta kirjoitetaan, sen parempi. Ei nämä asiat hyssyttelemällä aukea.

Jään odottamaan milloin muut Brysselin EU-pervot Anne Autiosta Helena Petäistöön, Jussi Seppälästä Jarmo Mäkelään, Tuulikki Kuparisesta Maija Lapolaan, Jonas Jungarista Wilhelm Bargumiin, Jouni Kelasta Erja Yläjärveen, Jari Peltolasta Kaija Leena-Runsteniin aloittavat oman EU-bloginsa.

 

Britanniassa on aina kiva käydä. Britit ovat leppoisaa porukkaa. Pohjolan poika samaistuu helposti.

Olen asunut Lontoossa parisen vuotta (1997-1998). Briteillä on paljon mukavia perinteitä kerrosbusseista krikettiin (jälkimmäisestä en sinänsä saa kicksejä, mutta perinne se on kuitenkin). On kuitenkin kolme asiaa, jotka saa ainakin meikäläisen pohtimaan millä vuosisadalla britit oikein elävät: maitomies Bob, keskuslämmitys ja suihkut.

Tänään aamulla sain kunnian herätä aikaerosta ja talviajasta kärsivän Oliverin kanssa jo kello viideltä. Kuulin jotain rapinaa oven takaa. Kävin kurkkaamassa. Siellähän oli tietenkin Suzannen vanhempien ”milkman”, eli maitomies. Hän tervehti iloisesti. Bob on jakanut tuoretta maitoa, kananmunia, leipää ja mehua samalle alueelle jo yli 30 vuotta. Mukava perinne. Hän ajelee ympäriinsä sähköautolla. Kaksi jättiläismäistä koiraa köröttelevät takaosassa. Maito on ainakin parempaa kun Belgiassa.

Brittien saarilla on tietenkin paljon vanhoja taloja. Useat rivi- ja paritalot ovat joko kuningatar Viktorian tai kuningas Edvardin ajoilta. Vuosikymmenten myötä niitä on kunnostettu ja modernisoitu, mutta on edelleen taloja, joissa ei ole keskuslämmitystä, saati kaksinkertaisia ikkunoita. Niiden talojen kylmyyteen ei pohjolan poika oikein halua tottua. Toisaalta meilläpäin pidetään välillä lämpötila turhankin korkealla. Iho meinaa kuivua päältä.

Brittien suihkut ovat myös legendaarisia. Painesuihkuja toki löytyy, mutta vanhoissa taloissa pisaroiden välin voi laskea sekunneissa. Onneksi minulla ei enää ole takatukkaa…Hiustenpesu ei olisi helppoa.

Brittivisiittien jälkeen sitä kuuntelee taas Tony Blairin puheita talouden modernisaatioista ihan eri korvalla. Hey Tony, fix your plumbing before you start preaching about economic reform…

Englannissa. Moottoritiellä matkalla Suzannen enojen farmilta takaisin anoppilaan Birminghamin liepeille.

Kello jätättänyt tunnin verran. Iltapäivä muuttui nopeasti illaksi. Ulkona on pimeää. Oliver nukkuu. Emilie laulaa takapenkillä lastenlauluja. Appiukko ajaa, koska ratti on auton väärällä puolella… Anoppi istuu tila-auton ”takaluukussa”.

Vietimme päivän farmilla Essexissä. Sukulointihan voi tunnetusti olla pakkopullaa. Kuinka monta kertaa olet esimerkiksi tosissaan nauttinut jonkun kaukaisen sukulaisen rippijuhlista, jossa tarjoillaan jotain äklöttävää voileipäkakkua ja termoskahvia? Siinä sitten yrität vääntää väkinäistä juttua säästä tai edesmenneen isoäidin serkusta, jota et edes tuntenut.

No, onneksi Suzannen sukulaiset kuuluvat sarjaan ”nastaa porukkaa”. Heillä on aina kiva käydä. Syödään ja juodaan hyvin. Heitetään läppää. Sarkasmia ei säästellä.

Saan edelleen sikaa ensimmäisestä joulustani farmilla (siitä on yli kymmenen vuotta). Tuolloin kävimme enojen kanssa paikallisessa Prince of Wales-pubissa ”muutamalla” whiskeyllä. Pubikeikan seurauksena vointini seuraavana aamuna ei ollut parhaasta päästä… Aamuateria koristeli isoäidin ruusupuskaa ja joululounas jäi suomipojalta väliin. ”You never get a second chance to make a first impression”…

Eilen kävin appiukon ja Mikael Forssellin vanhempien kanssa katsomassa Birmingham Cityn ja Evertonin välistä futismatsia. Everton voitti, valitettavasti. Miklu pelasi hyvän ottelun, mutta ei tällä kertaa onnistunut viimeistelyssä.

Miklun kanssa Birminghamin keskustassa.

Minähän olen tietenkin todellinen futisasiantuntija (tai no jos nyt ei silti…), joten sallinet muiden analyysien plagioinnin. Birmingham pelaa liikaa Emil Heskeyn kautta. Puolustajat heittävät korkeita räkäpalloja, jotka Heskey yrittää pukata Forssellille. Taktiikka muistuttaa Norjan jalkapallomaajoukkueen peliä vuoden 1998 MM-kisoissa (tämä viimeinen havainto on ihan omasta päästäni).

Tämän lisäksi keskikenttä, varsinkin Nicky Butt, syöttelee vain sivuille ja taaksepäin. Kärjet kaipaavat suoraviivaisempaa peliä. Miklu liikkuu loistavasti ja onnistuu hakemaan juoksukuvioillaan vapaita paikkoja. Sinne pitää vain saada palloja. Yhtäkaikki oli kiva nähdä, että Miklu on hyvää vauhtia toipumassa polvileikkauksestaan. Kohta verkko heiluu kunnolla.

Illalla kävin Miklun kanssa Birminghamin keskustassa syömässä. Juttelimme kaikesta maan ja taivaan väliltä. Forssell on aivan mahtava tyyppi: lämmin, huomaavainen, fiksu ja hauska. Hänellä on loistava asenne, positiivisuuden perikuva. Loistava esikuva nuorille. Todellinen suurlähettiläs, josta voi olla ylpeä maailmalla.

Tsekkasimme kummalla on isommat hampaat. Minä voitin…

”Nasse” Kuqi, Miklun seuratoveri ja Shefki Kuqin nuorempi veli, liittyi seuraan illallisen jälkeen. Kaiken kaikkiaan loistoilta. Suosittelen muuten Aki Riihilahden kotisivuja (www.akiriihilahti.com). Hulvatonta tekstiä.

 

 
Tänään oli hieno päivä. Ensin olin 10-vuotta täyttävän Nyt-liitteen juttupanelissa. Meitä oli yhteensä kuusi. Kiva sessio, jonka tulos nähdään ensi viikon juhlanumerossa.
 
Sen jälkeen vuorossa oli kirjamessut. Ensin kiertelin eri ständejä yhdessä kaverini Mika Ronkaisen kanssa. Mika oli Laajasalon lahja meidän kampanjalle. Oli mukava rupatella pitkästä aikaa.
 
Ostin muumikirjoja ja pari kirjaa Tove Janssonista. Södikän ständiltä ahmin reppuun Remeksen nuoriskirjan, Arto Paasilinnan uusimman, Bob Dylanin muistelmat ja André Wickströmin kirjan komiikasta.
 
Ostojen jälkeen oli lavavuoro. Ensin juttelimme EU-kirjoista Lasse Lehtisen ja Eija-Riitta Korholan kanssa. Haastattelijana sanavirtuoosi Jussi Halli. Leppoisa juttutuokio. Taidamme Lassen ja Eija-Riitan kanssa vain tuntea toistemme jutut perinpohjin.
 
Sen jälkeen oli vuorossa pidempi sessio Matti Klingen ja Erkki Toivasen kanssa. Todella vauhdikas keskustelu. Aiheena: onko Suomi Eurooppalainen sivistysvaltio? Lyhyt vastaus: on.
 
Minulle taisi jäädä enemmän läpänheittäjän rooli. Kyllä me naurettiinkin vaikka keskustelussa seikkailtiin Eurooppalaisesta identiteetistä Euroopan rajoihin, klassikoista nykypäivään.
 
Valmistauduin tilaisuuteen lukemalla Klingen ja Toivasen uusimmat. Klingen Rooma, Moskova, Sesenheim: päiväkirjastani 2004-2005 on jatkoa 1999 alkaneelle päiväkirjasarjalle. Teos on jälleen kerran loistavan Klingemainen.
 
 
Matti Klingen päiväkirjasta ei puutu historiallista näkemystä. Poliittisesti korrektiksi sitä ei myöskään voi kutsua…
 
Sivuilla lukija nauttii historiasta, kultturista ja tieteestä ymmärrettävässä muodossa. Jos Klinge jonain päivänä lopettaa kirjoittamisen, niin Suomesta katoaa aimo annos Eurooppalaista sivistystä.
 
Klingeä ei pelota nyky-yhteiskunnan kritisoiminen. Välillä han lataa niin, että poliittisesta korrektionismista ei ole tietoakaan. Todella raikasta kamaa. Tulee ihan mieleen Alan Bloomin The Closing of the American Mind.
 
Klingen päiväkirjan jälkeen blogini ei tunnu erityisen syvälliseltä…saati sivistyneeltä. Toivasen jälkeen EU-kirjani ovat taasen vailla historian tajua…
 
Erkki Toivasen Eurooppalaisuuden rajoilla on todellinen helmi. Se on kertakaikkiaan pakko lukea jos haluaa ymmärtää tämänpäivän Eurooppa.
 
Toivasen kirja on todellinen helmi, vaikka EU ei kiinnostaisikaan. 
 
Toivanen lähtee liikkeelle Kiinasta ja Intiasta, siirtyy sieltä sujuvasti ”Varsinais-Eurooppaan” ja muuhun Eurooppaan. Toivaselle Eurooppa on monikko. On siis olemassa monta Eurooppaa.
 
Yhdentymisen edeltäjistä – Kaarle Suuresta ja Napoleonista – lukija viedään edelläkävijöiden visioihin. Tarinat Saint-Simonista, François Guizotista, Guiseppe Mazzinista, Piotr Tshaadajevista ja Victor Hugosta tuovat syvyyttä.
 
Tämäkin meppi oppi, että englantilainen kveekari William Penn ehdotti Euroopan parlamentin perustamista jo vuonna 1693!
 
Omissa EU-kirjoissani lähden usein liikkeelle vasta Coudenhove-Kalergista ja siirryn sieltä nopeasti Altiero Spinellin, Winston Churchillin ja Jean Monnet’n kirjoituksiin. Yllä mainittujen lisäksi Toivanen käy kirjassaan läpi Denis de Rougemontin, Otto von Habsburgin, Fernand Braudelin ja Václav Havelin ajatuksia.
 
Kirjan kruunaa syvällinen pohdiskelu EU:n perusluonteesta, perustuslaista ja unionin rajoista. Toivaselle Eurooppaa yhdistää ennenkaikkea yhteinen arvopohja. Siitäkin voi olla Toivasen kanssa samaa mieltä.
 
Yhtäkäkaikki suosittelen Klingen ja Toivasen teoksia lämpimästi.
 
Lähdemme huomenna perheen kanssa Englantiin. Tiedossa on sukulointia, Birmingham Cityn ja Evertonin futismatsi ja illallinen Mikael Forssellin kanssa. Voisihan sitä viikonlopun huonomminkin viettää.

Tänään oli tärkeä päivä, eikä vain siksi, että EU-johtajat kokoontuivat Hampton Courtiin, Lontoon ulkopuolelle pohtimaan unionin tulevaisuutta. Päivän ykköstapahtuma oli Emilien 4-vuotis synttärit.

Aamulla ei ollut vaikeuksia saada nuorta neitiä hereille. Synttärilahjojen vietti on aika hyvä herätyskello. Laulettiin ”Happy Birthday” ja avattiin lahjoja. Voi sitä iloa ja naurua. Suzanne oli leiponut kaksi kakkua, yhden koululle ja toisen kotiin.

Kun hain Emilien koulusta, niin hänen kaverinsa halusivat lisää kakkua. Kehotin kysymään Suzannelta huomenna.

Myönnän, että en leiponut kakkua…

Aamupäivällä sain tehtyä muutamia rästihommia. Itämeristrategia on nyt valmis ja se lähtee painoon ensi viikolla. Se julkaistaan marraskuun puolenvälin jälkeen. Olemme tehneet sen eteen paljon työtä mm. Satu Hassin, Paavo Väyrysen, Christopher Beazleyn ja Toomas Ilveksen kanssa. Toivottavasti se pistää lisävauhtia pohjoiseen ulottuvuuteen.

Brysseliin on iskenyt intiaanikesä. Iltapäivän temmelsimme puutarhassa, jossa aurinko porotti pilvettömältä taivaalta ja asteitakin oli kokonaiset kaksikymmentä. Huomenna lennän Suomeen, jossa esiinnyn Helsingin kirjamessuilla kahteen otteeseen. Ensin Lasse Lehtisen ja Eija-Riitta Korholan kanssa. Sen jälkeen päälavalla legendaaristen Matti Klingen ja Erkki Toivasen kanssa. Tunnen itseni sivistymättömäksi jo nyt…

Tänään oli Tony Blairin ja kansainvälisen median päivä. Jostain syystä BBC nappasi minut lähes jokaiseen haastatteluun: kolme suoraa radio- ja kaksi televisiohaastattelua. Sen lisäksi Newsweek soitti ja pyysi kommentteja. CNN:llekin piti tulla pätkä livenä. Viimeisin noista peruuntui Israelissa tapahtuneen itsemurhaiskun takia.

BBC world kyselee Blairin puheesta. Mukana liettulainen kollega Ona Jukneviciene ja ranskalainen Harlem Desir, molemmat kasvot kameraan päin.

Peruskysymyksiä oli kaksi: miten Iso-Britannian EU-puheenjohtajuus on sujunut, ja mitä pidin Tony Blairin tämänpäiväisestä puheesta Euroopan parlamentissa.

Britit perivät Luxemburgin puheenjohtajuuskaudelta kolme haastetta: Ranskan ja Hollannin kansanäänestyksissä kompuroineen EU-perustuslain, Turkin jäsenyysneuvottelujen aloittamisen ja jumiutuneet budjettineuvottelut.

Britit ovat epäonnistuneet perustuslain elvyttämisessä ja onnistuneet Turkin jäsenyysneuvottelujen aloittamisessa. Budjettineuvottelujen osalta odotetaan vielä tuomiota. On liian aikaista puhua onnistuneesta tai epäonnistuneesta puheenjohtajuudesta. Monet tuntuvat jopa toivovan brittien epäonnistuvan. Minä en.

Edellisellä puheenjohtajuuskaudellaan 1998 alkupuoliskolla britit alkoivat hehkuttaa saavutettuja tuloksia jo puolivälin paikkeilla. Hehkutus kostautui, ja loppuarvosana oli ainoastaan tyydyttävä.

Tällä kertaa britit ovat varovaisempia. He ajavat talousuudistuksia, tukenaan komissio ja monet pienet jäsenmaat. Valitettavasti Saksalta ja Ranskalta ei ole tullut vetoapua, ainakaan vielä. Presidentti Jacques Chiracin tämänpäiväinen kirjoitus keskeisissä eurooppalaisissa lehdissä herättää kuitenkin toivoa.

BBC:n radio tenttaa myös Blairin puheesta.

Blairin puhe täysistunnossa oli taas mahtava. Vaikuttavinta oli, että hän ei puhunut suoraan papereista vaan tukeutui vain muutamaan ranskalaiseen viivaan muistiinpanovihkossaan.

Heinäkuun puhetta kommentoin sanoilla ”bloody brilliant”, tällä kertaa vain ”brilliant”. Viime kerralla sanoin, että se oli paras koskaan kuulemani puhe. Tämänpäiväinen oli toiseksi paras.

Viime kerralla Blair piti visionäärisen puheen, jossa hän valoi uskoa masentuneisiin europarlamentaarikoihin. Tällä kertaa mentiin visioista asioihin. Hän esitti kuusi konkreettista ehdotusta:

1. Panostusta tutkimukseen ja teknologiaan
2. Yhteistä EU:n energiapolitiikkaa
3. Yliopistojen kilpailukyvyn parantamista
4. Maahanmuuton lisäämistä
5. Erillistä ”globalisaatioonsopeutumisrahastoa”
6. Varautumista Euroopan väestön vanhenemiseen

Hän kehotti parlamenttia hyväksymään palveludirektiivin ja edistämään Euroopan kilpailukykyä. Kokonaisuudessaan hän vaati Euroopalta rohkeutta uudistua. Oli mielenkiintoista havaita, että salin keskusta ja oikea puoli osoittivat suosiota ja vasen puoli mökötti hiljaa.

Blairin puhe oli huomattavasti värikkäämpi kuin tämä digikameralla otettu kuva.

Värikkäimmän radiokeskustelun kävin EU-vastaisen Roger Helmerin kanssa. Hän haukkui brittien puheenjohtajuuskauden saavutukset maanrakoon – minä taas puolustin niitä.

Aamulla tapasin sattumalta komission puheenjohtajan Jose Manuel Barroson. Olimme vierekkäisissä radiostudioissa. Juttelimme kahdestaan tovin mm. komission globalisaatioraportista ja palveludirektiivistä. Globalisaatioraportti kannattaa käydä lukaisemassa (http://europa.eu.int/rapid/pressReleasesAction.do?reference=IP/05/1322&format=HTML&aged=0&language=EN&guiLanguage=en).

Juuri nyt istun autossa avustajani Lauri Tieralan kanssa matkalla Brysseliin. Jätän torstain täysistunnon väliin, koska huomenna on Emilien 4-vuotissynttärit. Asiat pitää laittaa tärkeysjärjestykseen.

Tänään parlamentissa käytiin värikäs poliittinen keskustelu niin kutsutusta Laval-tapauksesta.

Kyseessä oli latvialainen rakennusfirma, jonka piti rakentaa koulu Ruotsin Vaxholmiin. Laval kieltäytyi kuitenkin allekirjoittamasta ruotsalaisen työsopimusjärjestelmän mukaista sopimusta. Sen seurauksena ruotsalainen ammattiliitto asetti sille työsulun. Tämä johti siihen, että Laval meni konkkaan, koska se ei pystynyt toimimaan ruotsalaisen ammattiliiton neuvottelemilla paikallisilla ehdoilla.

Laval vetosi siihen, että se toimii latvialaisen rakennusalan ammattiliiton työsopimuksen mukaisesti. Kuuleman mukaan Lavalin työntekijöiden palkat olivat korkeammat kuin Ruotsin yleissopimuksen minimi, mutta matalampia kuin paikallisen ammattijärjestön sopimat.

Suomesta poiketen, Ruotsissa liittotason työehtosopimuksilla ei ole lakisääteistä yleissitovuutta. Jos työnantajaliittoon kuulumaton työnantaja palkkaa ammattiyhdistykseen kuulumatonta väkeä töihin, hänen ei Ruotsin lain mukaan tarvitse noudattaa liittotason sopimuksia, vaan tiettyjä minimiehtoja, jotka Laval tiettävästi täyttikin.

Yleissitovuuden puuttuminen on ruotsalaisen ay-liikkeen neuvotteluaseman kannalta ymmärrettävästi kiusallinen juttu. Ruotsissa tehtiinkin hiljattain työtaisteluja säätelevään lakiin muutos. Ay-liikkeen tulkinnan mukaan se valtuuttaa painostamaan liittotason sopimuksista piittaamattomat yrittäjät ruotuun työtaistelutoimin, tässä tapauksessa työsululla. Ruotsalaisen ammattiliiton näkökulmasta Laval-tarina kulki siis juuri niin kuin oli lainmuutoksen yhteydessä tarkoitettukin.

Jutussa oli ikäviäkin piirteitä. Ruotsalaiset ammattiliiton jäsenet seisoivat raksan ulkopuolella ja huusivat latvialaisille ”Go Home!”. Tuulahdus suoraan Alabaman rotukiistoista 1960-luvulla. Huomionarvoista on, että ruotsalainen ammattiliitto ei missään vaiheessa ollut yhteydessä latvialaiseen veljesliittoon.

Latvialaiset lähtivät kotiin ja asiaa puidaan nyt EY:n tuomioistuimessa. Tuomio on nyt juristien, ei poliitikkojen käsissä ja hyvä niin. Tässä vaiheessa täytyy vaan toivoa, että mahdollisimman monille valkenee seuraavat kaksi asiaa:

Ensinnäkin, kukaan ei ole hyökkäämässä sitä vastaan, että jäsenvaltiot voivat halutessaan ylläpitää työsopimusten lakisääteistä yleissitovuutta. Esim. Suomessa Laval ei olisi voinut edes yrittää toimia minkään muun kuin suomalaisen sopimuksen mukaan. Oikeudessa punnitaan nyt sitä, että kun Ruotsissa ei ole yleissitovuutta, niin onko työsulku sopimuksen ulkopuolista firmaa (ja sen työntekijöitä) vastaan sallittu vai syrjivä toimenpide.

Toiseksi, koko kiistalla ei ole mitään tekemistä palveludirektiivin kanssa. Kaikissa palveludirektiivin luonnoksissa on lähdetty siitä, että EY-tuomioistuimen voimassaoleva linja säilyy. Jos paikallisen työsopimuksen yleissitovuus on suojattu lailla tai vastaavalla järjestelyllä, se on yhtä yleissitova ulkomaisille kuin kotimaisillekin firmoille.

Laval-tapauksesta keskusteltiin tänään täysistunnossa, koska komissaari McCreevyn katsottiin kritisoineen ruotsalaista työsopimusjärjestelmää parin viikon takaisella Ruotsin matkallaan. Jotkut väittävät, että kyse oli enemmänkin Ruotsin sisäpolitiikasta. Eli pelattiin sisäpolitiikkaa EU:n kustannuksella… Mene ja tiedä.

Salikeskustelu oli kuuma. Sosialistit hyökkäsivät. Komissio puolustautui. Konservatiivit ja liberaalit tukivat komissiota.

Komission puheenjohtaja totesi hyväksyvänsä jäsenvaltioiden valitsemat sosiaaliset mallit. Komissaari McCreevy totesi, että komissio ei kyseenalaista työmarkkinasuhteita Ruotsissa tai missään muuallakaan.

Barroso esittää näkemyksiään Laval tapauksesta.

Meidän ryhmämme puheenjohtaja Hans-Gert Pöttering korosti, että kyse on palvelujen vapaasta tarjoamisesta ja asiaan tulee reagoida sisämarkkinoiden sääntöjen mukaisesti. Palveludirektiivin kanssa tällä tapauksella ei ole mitään tekemistä.

Sosialistien puheenjohtaja Martin Schulz vaahtosi tapansa mukaisesti. Veikko Vennamo oli Schulziin verrattuna todella väritön ja rauhallinen puhuja…

Hänen mukaansa ”komissio ei ole eurooppalaisen politiikan keskiössä vaan uusliberalistisella puolella”. Vyörytys jatkui: ”Kansalaiset haluavat työllisyyttä, mutta eivät välttämättä Kiinassa käytettävillä ehdoilla” Schulzin mukaan ”eurooppalainen sosiaalinen malli on paras kilpailuvaltti”.

Ajattelin itsekseni, että ehkä viimeinen henkilö, jonka kannattaa saarnata kilpailukyvystä varsinkaan pohjoismaalaisille, on saksalainen sosialisti Martin Schulzin muodossa…

Liberaaliryhmän puheenjohtaja Graham Watson puolusti komissiota toteamalla, että McCreevyn kommentit eivät olleet hyökkäys ruotsalaista sosiaalista mallia vastaan. Watsonin mukaan ”ruotsalainen ammattiliitto on tekopyhä ja ulkomaalaisvastainen”. Hänen mielestään tapauksessa ”ei ole tietoakaan työntekijöiden solidaarisuudesta. Nyt latvialaiset töntekijät ovat ilman työtä, kiitos ruotsalaisten liittojen”.

Tiukkaa poliittista debattia, mutta nyt päätösvalta on siis siirretty EY-tuomioistuimelle. Saas nähdä miten käy.

Ajoimme aamulla Strassiin. Teimme perinteisen varikkopysähdyksen heti ylitettyämme Ranskan rajan. Nautimme raskalaisista maataloustuotteista globalisaation pyhätössä, eli Macissä.

Kun pääsimme perille Strasbourgiin, kävin lenkillä. Matkapölyt haihtuivat. Iltapäivä alkoi ryhmäkokouksella. Ilta jatkui perustuslakivaliokunnassa ja työillallisella.



Strasbourgin parlamenttirakennuksen sisäpihalla kuulee usein kuorolaulua. Toimistoni on sisäpihaan päin. Akustiikka on hyvä.  

Viikolla on paljon mielenkiintoisia aiheita. Yksi mielenkiintoisimmista on Barroson ja sisämarkkinakomissaari McCreevyn selvitys ruotsalais-latvialaisesta (Laval) työehtokiistasta.

Toinen mielenkiintoinen aihe on Bulgarian ja Romanian edistyminen jäsenyysvalmisteluissa. Komission väliraportista tihkuneet ennakkotiedot ovat pienoinen yllätys. Romania saa ruusuja ja Bulgaria risuja. Yleensä roolit ovat olleet päinvastaiset.

Palaveri Jo Leinenin kanssa. Hän on perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja. Mukava kaveri. Eurooppalainen sydän.

Kolmas mielenkiinnon kohde on Tony Blairin puhe keskiviikkona. Puheessa käsitellään torstaina järjestettävän huippukokouksen aiheita, eli ”kilpailukyvyn ja sosiaalisen ulottuvuuden vahvistamista globalisoituvassa maailmassa”. Puhe tulee varmaan olemaan otsaketta seksikkäämpi…